keskiviikko 29. helmikuuta 2012

henni ja tietokone sairastavat

Tulin tällaisen pikkuisen pikapostauksen vääntämään.
Tampereelta palauduttiin sunnuntaina, siitä enemmän jahka saan kuvia tytöiltä. Sunnuntain krapula ei sitten ollutkaan pelkkää krapulaa. Kurkussa oli nyrkin kokoinen kaktus ja olo kaikinpuolin vetämätön ja viluinen. Lämpöä oli kotiin päästessä 37,8, ja maanantain vastaisena yönä kurkku oli aivan tuskaisen kipeä pastilleista ja juomista huolimatta. Aamu ei tuonut helpotusta yhtään, vaan pelkkä puhuminenkin teki tiukkaa. En kuitenkaan halunnut lähteä terkkaripäivystykseen jonottamaan moneksi tunniksi, joten varasin ajan Mehiläiseen. Sinne pääsin vasta iltasella, mutta diagnoosina oli angiina, ja sain viikon penisilliinikuurin ja muutaman päivän saikkua. Vieläkin kurkku kipeytyy enemmän iltaa kohden, mutta onneksi lääkkeet jo helpottaa oloa, eikä enää tee mieli parkua joka kerta kun nielaisee -.-

Maanantai oli oikein maanantai silläkin perusteella, että mun armas läppärini päätti nyttensitten sanoa sopimuksensa irti lopullisesti. Mahdollisesti oma vikani kun en vienyt sitä aiemmin jo huoltoon, mutta toisaalta kovalevy olis voinut posahtaa siitäkin huolimatta. Paskin juttu tässä oli se, että vaikka sain paniikissa poltettua talteen kaikki tarvittavat valokuvat ja tärkeät tiedostot, niin musaa mun koneella oli sellaiset 80 gigaa, yli 11 000 biisiä, joita EN saanut talteen. Ulkoiset kovalevyt on maksanut sen verran paljon, etten ole raaskinut ostaa, ja Make ei löytänyt vanhaa ulkoista kovoaan. Läppäri oli kuitenkin kiikutettava hetimiten huoltoon ja kovalevyn vaihtoon, joten sinne menivät sitten... Enpä edes tullut kysyneeksi saanko pitää sen vanhan kovon siitä huolimatta että se on rikki, vai meneekö se siellä samantien jonnekin hävitykseen.
Toisaalta nyt oli priorisoitava se ulkoinen kovalevy asioiden kärkipäähän, ja sellainen menikin tilaukseen tänään, ja Make käy ettimässä sitä sen kovoa vielä uudelleen, että se voidaan ottaa vaikka backupiksi (tai backupin backupiksi). Onhan se toisaalta kiva, että pääsee järjestämään koko koneen uudelleen alusta loppuun, mutta voi perkele noi biisit... kaikki levyt sitten rippaat uudelleen, lainaat, etsit, hommaat... -.- kauhea työ. Varmaan joitain tulee karsittua poiskin, mitä ei ole tullut kuunneltua. Että siinä sitä tekemistä on sitten joksikin aikaa kunhan kone palautuu.

Olkaa kaukaa viisaita ja tehkää ne backupit ulkoiselle kovolle jo nyt.

Tänään sain aikaiseksi parin yhteishakulomakkeen täyttämisen. Tai no, toinen oli aikuislinjalle ja siihen piti vääntää vapaamuotoinen hakemus, ja liittää kirjekuoreen mukaan työ- ja koulutodistukset. Siinä menikin sitten puoli päivää kun koitin etsiä kaikki tärkeät työtodistukset, ja vanhoja koulujuttujakin tuli ihmeteltyä. Nyt kun ton kuoren vaan saisi postilaatikkoon, ja ens viikolla vielä täytettyä AMK-haun, niin sitten voikin ruveta jännittämään miten käy.

Mutta tällaista täällä. Nyt on hieman tylsää, kun ei ole omaa läppäriä eikä kipeänä voi paljon tehdä, ja lisäksi tuli kaikki Hercules-jaksotkin katottua jo :/ Tänään on viimeinen lääkärinmääräämä saikkupäivä, mutta voi olla että oon varmuuden vuoksi loppuviikon töistä pois. En haluais tartuttaa tätä angiinaa kenellekään...

2 kommenttia:

  1. Voi paska ku huono tuuri käyny noitten biisien kanssa... Meillä kans ulkonen kovo, mut en oo viel ehtiny laittaa juttuja siihen. Vähänkö olisin maassa, jos itte menettäisin kaikki biisini. Hurrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kopsata ne sinne heti... ja vielä parempi jos ne kopsaa vielä jonnekin muuallekin. Mulla se kävi mielessä jo edellisen kerran kun siirsin biisit vanhalta kovalevyltä uudelle jo pari vuotta sitten, mut sitten se jäi ja jäi, ja lopulta en raaskinu ostaa sitä ulkoista. Makekin ilmotti vasta muutama päivä sitten, että sillä ehkä on jossain joku ulkonen kovalevy, eikä sitten löytäny sitä ajoissa. Arvaa meneekö se tänään hakemaan sen mutsinsa luota, kun se oli sen jostain löytänyt -.-

      Poista