maanantai 1. lokakuuta 2012

muutamia hankintoja

Pistetääs tähän väliin pieni ostospostaus viime ajoilta. En ole kauheasti tehnyt uusia hankintoja, koska koitan sitä tietoisesti vähentää, mutta joitakin kivoja juttuja on tarttunut matkaan.

Etsiskelin Halloween-asua varten violettia toppia eBaysta - kyllä, eBaysta, koska mistään täältä kotosuomesta en löytänyt oikeanlaista - ja törmäsin siinä samalla yhteen mukavannäköiseen biletoppiin. Niitä oli sekä violetin sävyisiä, että harmaanruskean sävyisiä. Halusin kuitenkin liilan, missä ei hirveästi ollut kokoja jäljellä, ja vähän jänskäsinkin mahtaako M-kokoinen paita mulle edes mennä (tai jääkö se liian lyhyeksi). Onneksi joustoa on suht paljon, niin se meni päälle ihan kevyesti :) Olkaimet ovat jonkinlaista (hiostavaa) keinonahkaa, ja tuo pääntie on ihan aavistuksen vesiputousmainen, mikä näyttää musta tosi hyvältä.
En meinaa laittaa tätä Halloweeniksi, koska tarvitsin siihen tarkoitukseen pidemmän topin, joten uskallan tämän nyt blogin puolella esitellä :)



Salon markkinatkin olivat ja menivät, ja käytiin siellä pyörähtämässä. Perinteistä poiketen ei ostettu pähkinöitä eikä metrilakua, vaan löytyi sen sijaan hyviä majoneeseja, kurkun ja chilin makuiset, ja lisäksi yhdestä inkkarikojusta ostin punaruudullisen huivin. Jos en ole aiemmin muistanut siitä valittaa, niin mun mielestä on kyllä tosi huono idea änkeä markkinat ja tivolilaitteet samaan aikaan tuohon torille, joka on kyllä normiolosuhteissa tarpeeksi iso, mutta noiden kanssa aivan liian pieni. Ja vielä kun niitä helvetin lakukojuja on koko markkinoilla varmasti ainakin kymmenen. Puuh. Mutta tällä kertaa selvittiin aika pienellä hermojen menettämisellä.
Käytiin samalla reissulla Herkku ja Lahja Murenassa, mutta sekin oli niin täyteen pakattu ihmisiä ettei hermot kestänyt tarkempaa syyniä kaupasta, joten ostin vain Elvari korujen ihanat vaahtokarkkikorvikset :)



Mitäs vielä... EMP:ltä tilasin uuden takin, Poizen Industriesin Alice-mallisen. Oon miettinyt jo varmaan pari vuotta uskallanko tilata sen, nimittäin se on kuitenkin vain fleeceä eikä sitä siis voi käyttää läpi talven kovissa pakkasissa. Mutta takki on tosi nätti, ja mun edelliset Euphoricasta ostetut haltiahuppuiset fleecetakit alkaa olla jo vähän aikansa eläneitä. Lisäksi Alice-takki on aika paljon elegantimpi, ja sopii hienompiinkin tilaisuuksiin (kunhan kangas pysyy hyvänä). Oikeasti olisin tarvinnut lähinnä uutta villakangastakkia, kun edellinen on käynyt jo niin isoksi... mutta päätin, että se menee vielä tämän talven, ja ostan sitten seuraavaksi talveksi vasta uuden. Täytyy varmaan seuraavakin käydä ostamassa Stockalta, tuo edellinen nimittäin on sieltä ostettu muistaakseni v. 2005 tienoilla, eikä siinä edelleenkään ole mitään vikaa. Ainoastaan tasku on revennyt enkä oo jaksanut korjata sitä. Mutta siis tosi hyvä ja pitkäänkestänyt takki, siksi en haluaisi vielä luopuakaan siitä :D



Kuvat ei ole järin hyvät kun ulkona on yhtä synkkää kuin sisällä.
Mutta joo, takki olikin itseasiassa positiivinen yllätys, sillä se ei aivan fleecekangasta ole, ja lisäksi se on vuoritettu. Siinä on satiinivuori, ja lisäksi hupussa ja hihansuissa on ihanan pehmeää tekoturkista. Eli on varmasti kuitenkin lämpimämpi kuin nuo mun edelliset fleecetakit, joissa ei esim. ole vuorta ollenkaan.
Silloin pari vuotta sitten ei olisi ollut toivoakaan, että tuo isoin koko olisi edes mennyt mun päälle, joten ihan hyvä että odottelin enkä joutunut silloin masentumaan :P Koko pitää mun mielestä aika hyvin kutinsa. Selässä on korsettimainen nyöritys, mutta olisi ollut kiva jos kiristysmahdollisuus olisi ollut suurempi (niin että näyttää vielä hyvältä). Kyynärtaipeista takki tuntui pikkusen kireältä, mutta mulla onkin siellä ylimääräistä läskiä :P Tällä hetkellä siis tuon alle ei mene mitään kovin paksua paitaa noiden käsivarsien takia, ja vastaisuudessa kun toivottavasti laihdun tästä vielä, niin pystyn pitämään sitä paksumpaakin neuletta tai hupparia alla.
Kohta alkaa varmaan ollakin sellaiset ilmat, että saa ottaa tuon ihan käyttöön :) Kerron sitten myöhemmin millainen on kylmemmillä ilmoilla.

Pakko vielä loppuun esitellä... Postissa käydessäni ostin uuden heijastimen, Hattivatti-heijastimen! Kyllä ny kelpaa.

9 kommenttia:

  1. Mie tilaan paljonkin kamaa eBaysta, oon ihan addiksi siihen, pääasiassa siitgä brittiversiosta kylläkin. Tosin nyt Pariisin reissun jälkeen asetin itteni shoppailukieltoon, et ainoastaan tosi tarpeellisia asioita saan ostaa... :D Eli niittilaukku pitäis löytää, uus takki yms. yms... :D

    Ps. hieno toi toppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa britti-eBaysta tilailen vähän kaikkea, mutta minkäs sille mahtaa kun postikulujenkin kanssa siellä on halvempaa kuin täällä normikaupassa. Plus valikoima paljon laajempi! :) Mutta mä aattelin että semmosen kämäsen liilan topin nyt löytäisi mistä vaan, mutta eipäs löytänytkään.
      Mulla on kans eBayn wishlistillä vaikka mitä tuikitarpeellista ;D

      Poista
  2. Voii heijastimet on niin ihania varsinkin nykyään ku tehdään kaikkia tommosia! Lapsena mulla oli vaan joku ruma pankin mainosheijastin xD Just kattelin et sit ku tulee seuraava palkka ni käyn Postissa kun siel oli kaikkia ihania keiju, pöllö jne heijastimia :D Mulla kyl ennestäänki on jo lepakko ja sellanen söpö kummitus, mut onneks löytyy takkejaki mihin niitä voi ripustella... Eipähän jää auton alle sit.

    Tuo takki on kansa tosi näyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mun teki kans mieli ostaa useampi, mm. se pöllö, mutta sitten pihiys iski (kerrankin! :D) ja ostin vaan Hattivatit :)

      Poista
  3. Teit hyvän valinnan takin suhteen. ;) Itselläni on tuo ja olen saanut paljon kehuja kadulla jopa täysin vierailta ihmisiltä! Ja täytyy vielä sanoa, että kyllä sitä voi käyttää ihan paukkupakkasillakin. Itse käytin sitä koko viime talven. Riittää, että alle pistää villapaidan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! :) Toi on kyllä tosi kaunis, en ihmettele yhtään että saa kehuja :)

      Poista
  4. Ooo, ihana takki!! Nii ja toi heijastin! Ite kans haluisin hattivatit ja katoin sellasta isoa möhkälettä mutta en oo ostanu ku se tosiaan on aika möhkäle. Toi on hieno. Mutta mä sain myös Astalta lahjaksi tosi mageen heijastimen. Violetti lohikäärme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei wäääää, mäkin haluan lohariheijastimen! :(

      Poista
  5. Heh, markkinat ovat kyllä hauskoja, itse löysin tässä yhdestä vintagevaatekojusta Escadan silkkisen 80-luvun kauluspaidan, sellaisella trendikkäällä hiukan itämaisella huivikuosilla :-)
    jehee....

    Tuo sun eka toppi on tosi kaunis! Harmi kun nuo EMP:n kauneimmat takit ovat niin ohuita :(

    VastaaPoista