maanantai 14. tammikuuta 2013

kuntoilusta

Mun liikunnallinen taustani on seuraavanlainen. Alle 10-vuotiaana kävin hetken aikaa luistelukoulussa, taisin olla siellä jonkun syyslukukauden tms. Pidin luistelusta tosi paljon, mutta en muista miksi se jäi kesken. Samoihin aikoihin aloitin ratsastuksen, ja ratsastinkin elämästäni hyvinkin säännöllisesti n. 5 vuotta, jonka jälkeen epäsäännöllisemmin. Tähän asti viimeisin ratsastuskertani taisi olla n. 16-vuotiaana, taisin ratsastaa vielä kerran sen jälkeen kuin "oma" lämminveritammani jouduttiin lopettamaan. Yläasteen 8-luokalla aloitin jazz-tanssin, ja tanssin noin viisi vuotta. Rakastin tanssimista ja sillä tavalla esiintymistä, ja olisin varmasti jatkanut tanssia opistolla kauemminkin jos polveni olisi sen sallinut. Ne eivät kuitenkaan enää kestäneet rajuja kyykkyjä ja hyppyjä, joten valitettavasti tanssi sai jäädä lukion viimeisellä luokalla, ja itseasiassa se jäikin sitten moneksi vuodeksi. Tuona aikana en harrastanut oikeastaan mitään muutakaan liikuntaa, joten sinä aikana tulikin sitten lihottua useita kymmeniä kiloja, joiden kanssa tällä hetkellä kamppailen. Pikkuhiljaa aloin uudelleen harrastamaan liikuntaa, mutta en missään vaiheessa saanut kunnon paloa siihen hommaan. Polvien takia en uskaltanut lähteä tanssillisille tunneille (kunnes Zumba tuli), mutta Bodypumpissa tuli käytyä säännöllisesti pari vuotta.

Koulun liikuntatunneilla inhosin pallopelejä (lentopallo, koripallo, jalkapallo, salibandy, hyi helvetti), mutta tykkäsin mm. luistelusta ja uinnista (joskin uinti oli perseestä siksi, että altaassa oli usein ahdasta), ja joskus pesäpallokin oli ihan kivaa. Tietysti tanssitunnit oli aina pop, aerobic ja kuntosalikin menettelivät pallopeleihin verrattuna :D

 (kuvat)


Oon jo vuosia koittanut epätoivoisesti saada liikuntakärpäsen puremaa, mutta se ei ole vielä tähänkään päivään saakka onnistunut. Mun kuntoilu on hyvin kausittaista, enkä kuntoile siksi, että siitä tulisi hyvä olo (joskus tulee, joskus ei), vaan siksi että on pakko jos haluaa jotakin tuloksia aikaan. Vitsi kun olisi ihanaa jos liikunta joskus olisi vapaaehtoisen tuntuista, ja että olisi pakko päästä liikkumaan ihan vaan siksi että se on kivaa. Tottakai mullakin on joskus fiiliksiä jostakin tietystä tunnista, että voi kun olikin aidosti kivaa, mutta monesti aina toivon, että tunti olisi jo ohi.

Kyllästyn helposti, ja tykkään kokeilla uusiakin lajeja, ja mitä enemmän vaihtoehtoja, ja mitä monipuolisemmin kokeilee kaikkea, niin ei ehdi kyllästyä niin nopeasti. Mulla on myös jonkin verran kuntoiluvälineitä ja -dvd:itä kotona siltä varalta etten jaksa raahautua jumppasalille, tai jollei paikkakunnalla ole sellaista liikuntaa mitä haluaisin harrastaa. Tällaisiin lukeutuu esim. Chiball ja vatsatanssi. Dvd:issä on vaan se huono puoli, että ohjelma ei koskaan vaihdu.
Kuntosalilla en tykkää käydä, mutta kompensoin sitä mm. Bodypumpilla ja jumppapallo/käsipaino-treenillä. Vesipetona pidän myös vesiliikunnasta, juurikin uinnista ja vesijuoksusta, mutta kaikkein eniten rakastan tanssia, ja siksi olen koittanut ympätä kuntoiluuni mahdollisimman paljon tanssillisia tunteja.
En myöskään hirveästi pidä ulkoliikunnasta, mutta olen ottanut ulkoliikkumisen nyt tavoitteeksi. Blogin tavoitepostauksessa se oli vähintään 1 krt / kk, mutta pyrin tästä lähtien liikkumaan myös ulkosalla joka viikko.
Kaikenkaikkiaan tavoitteeni liikunnan suhteen on saada se luontevaksi osaksi elämääni, parantaa yleiskuntoa, kasvattaa lihasmassaa ja kestävyyttä, notkistaa ja vetreyttää itseäni, ja tietysti toimia osana painonpudotusprojektia.


Maistiaisia BodyJamin uusimmasta ohjelmasta, on muuten kiva!


Viime viikolla sain liikuttua ihan kiitettävästi kouluviikosta huolimatta, ja yritänkin nyt kaikin voimin pitää kiinni saavuttamastani rytmistä. Sen huomaa heti jos parikin viikkoa on mennyt kuntoilematta, ja hyvään rytmiin on sitä vaikeampi päästä mitä pidempi tauko on ollut.
Grouponin kautta sai alle kympillä tänään Liikutin.fi:stä virtuaalisen personal trainerin vuodeksi, ja päätin kokeilla kyseistä palvelua. Koska en käy kuntosalilla, ja välillä jumppaan raahautuminen tuntuu ihan ylivoimaiselta tehtävältä, niin halusin vinkkejä lähinnä kotikuntoiluun. Liikutin antoi mulle kaksi treeniohjelmaa, tehotreenin reisille ja pakaroille sekä perusvenyttelyn, ja koitan ne mahduttaa johonkin väliin viikon kuntoiluista. Apuvälineinä noissa treeneissä käytetään jumppapalloa ja käsipainoja, joten sopivat mulle hyvin. Ostin aikoinaan myös sellaisen kuntoiluun tarkoitetun hulavanteen, ja pitäisi varmaan pitkän tauon jälkeen silläkin taas harjoitella. Sen voi helposti lisätä kotitreenin yhteyteen.
Päätin myös aloittaa joogan. Astangajooga kuulostaa mun kunto- ja kestävyystason huomioon ottaen vähän liian rankalta, hathajooga sen sijaan sopivammalta. Paikallinen joogakeskus antaa hathajoogasta tällä hetkellä vain yksityistä opetusta laatimalla henkilökohtaiset harjoitussuunnitelmat kotiin. Laitoin eilen paikkaan sähköpostia tuosta, toivottavasti etenee pian!

Varmasti kaikilta kuntoilijoilta yksi asia unohtuu vähän liian usein ja helposti: venyttely. Monesti tuntien päätteeksi kyllä venytellään hieman, mutta se ei oikein ole riittävää. Itse tahtoisin olla paljon notkeampi, eikä siihen auta muu kuin venyttely. Nyt on siis aika taas sen päätöksen, että jollei jonakin päivänä jaksa mitään muuta liikunnallista tehdä, niin venyttelisi ainakin sen puoli tuntia vaikka telkkaria katsellessa.

Laadin itselleni liikuntalukkarin, jota pitää nyt tulostella joka paikkaan muistuttamaan treeneistä. Seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan mulla ei pitäisi olla työssäoppimisessakaan vuorotöitä, vaan pääsen sekä töistä että koulusta aina samaan aikaan. Työviikkoina saattaa joutua joskus hieman joustamaan, joten en välttämättä pääse haluamalleni tunnille, ja siksi lukkarissakin on nyt paljon vaihtoehtoja. En siis meinaa treenata noin hulluna per päivä, mitä lukkari näyttää, vaan eri liikuntamuodot ovat vaihtoehtoja kyseiselle päivälle. Joinakin päivinä tekee mieli treenata paria liikuntamuotoa peräkkäin, joinakin päivinä ei tee mieli kuin maata sohvalla reporankana. Se ei enää tule kysymykseen, sillä silloin tosiaan otetaan päivän treeniksi se venyttely. Venyttelyn oon merkannut lukkariin yhdelle päivälle, lähinnä muistutukseksi, ja että se tulee tehtyä vähintään kerran viikossa. Perjantain vesijumpat jäävät todennäköisesti välistä jos perjantaina veri vetää viihteelle, mutta teen sitten sen minkä ehdin. Esim. kouluviikkoina perjantait ovat yleensä vapaita, ja pystyn tehdä enemmän kuin työviikoilla.



Minkälaista liikuntaa te tykkäätte harrastaa, ja onko muita kuntoilijoita, joita liikuntakärpänen ei ole haukkaissut? :D Onko joku teistä asettanut tälle vuodelle liikunnallisia tavoitteita?

Ei muuta kuin tsemppiä kaikille muillekin, jotka pyrkivät lisäämään liikuntansa määrää ja säännöllistämään sen :)

4 kommenttia:

  1. "Mun kuntoilu on hyvin kausittaista, enkä kuntoile siksi, että siitä tulisi hyvä olo (joskus tulee, joskus ei), vaan siksi että on pakko jos haluaa jotakin tuloksia aikaan. Vitsi kun olisi ihanaa jos liikunta joskus olisi vapaaehtoisen tuntuista, ja että olisi pakko päästä liikkumaan ihan vaan siksi että se on kivaa."

    Komppaan satakakssataa. Kyllä mä tuolla salilla tykkään käydä, mutta kotona lölliminen voittaisi sen kepeesti. Mut minkäs teet, pakko saada jotenkin niitä kertyneitä kiloja pois. Minunkin kuntoiluni on kausittaista, viimeisen reilun kahden vuoden aikana olen aloittanut saliharrastuksen kolmesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta :D Mulla on aina noita "ryhtiliikkeitä", ja sitten huomaamatta voikin olla kuukauden tauko ilman että teen mitään.

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yks, jota liikuntakärpänen ei ole haukannut koskaan. Peruskoulussakin inhosin liikuntaa, oli sitten kyse mistä tahansa lajista. Paino on koko ajan noussu näiden kolmen vuoden aikana ja asialle ois nyt pakko tehdä jotain. Oon asettanu tälle vuodelle tavoitteen, että liikkuisin edes kolme kertaa viikossa. Kävisin muutaman kilometrin kävelylenkillä, uimassa, kenties zumbassa (jota en oo vielä koskaan kokeillut). Minuakaan ei tuo hikisellä kuntosalilla käyminen kiinnosta. Toivottavasti sitä löytäis mieluisan urheilumuodon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zumba on tosi ohjaajasta riippuvainen laji, jokainen ohjaaja tekee vähän omanlaisensa Zumba-ohjelman :) Eli jos ei ekalla kerralla sytytä, niin kannattaa antaa mahdollisuus vielä jonkun toisen ohjaajan tunnille. Pidän peukut pystyssä että sulle mieluinen laji löytyisi, tiedän nimittäin kuinka pyllystä on yrittää käydä jossain jumppaamassa kun mikään ei kiinnosta vähääkään. Onneksi ite oon sentään löytänyt noita mieluisimpia jo muutaman, niin niissä on hyvä toistaiseksi pysytellä :)

      Poista