keskiviikko 30. tammikuuta 2013

pelkojen voittamista

Viimeiset pari viikkoa on olleet mulle tietynlaisia pelonvoittamisviikkoja.
En muista oonko koskaan blogin puolella avautunut siitä, kuinka paljon mua on jännittänyt viime vuosina autolla ajaminen, kun sitä on tullut tehtyä niin harvoin. Yli 10 vuotta sitten, kun sain ajokortin, ajoin aika säännöllisesti pitkäänkin, mutta kunhan 2-vaihe oli käyty, niin autolla ajaminen jäi, mm. siitä syystä, että asuin kaupungin keskustassa, ja silloinen avomies ajoi kaikkialle, mulla ei pahemmin siis ollut tarvetta ajaa. Välillä ajoin mun äidin autoa, siis tyyliin pari kertaa vuodessa.
Kun tätä sitten jatkui kymmenisen vuotta, niin kynnys ajamaan lähtemisessä oli ihan valtavan suuri. Kyse ei oikeastaan ollut siitä, että oisin pelännyt etten itse osaa ajaa, vaan mua pelotti, ja pelottaa hieman edelleenkin se muu liikenne, muut autot ja ihmiset. En myöskään ikinä ollut ajanut moottoritietä, mikä kuulostaa varmasti ihan hullulta. (Tai no kerran ajoin, mutta en laske sitä, sillä silloin ei ollut muuta liikennettä keskellä yötä :D)

Kouluun päästyäni tietysti ensimmäisenä otin selvää miten sinne menee busseja. 40km koulumatkalla kun on oikeastaan vaan kaksi vaihtoehtoa; bussilla tai autolla. Kimppakyytimahdollisuutta ei sitten tullut, koska meidän luokalla ei ole muita salolaisia, joten syksyn menin kouluun bussilla, jonka kyydissä tuli väsy, paha olo ja turhautuminen kun matkassa kesti niin kauan. Lisäksi jos satuttiin jonakin päivänä pääsemään koulusta hieman aikaisemmin, niin pahimmassa tapauksessa sain odottaa 45 min seuraavaa bussia. Bussimatkustus tulee myös ihan älyttömän kalliiksi vaikka opiskelijakortti löytyykin.
Joulunäyttelyn aikaan meillä oli myös pitkiä päiviä, sekä viikonloppuvuoroja, ja etenkin sunnuntaisin busseja meni niin huonosti, että päätin rohkaista itseni ja mennä kouluun autolla. Onneksi sentään ekalla ajokerralla oli sunnuntai, valoisa aika ajaa, vähän liikennettä ja suht kirkas kelikin. Huomasin silloin, ettei se ollutkaan niin kamalaa vaikka sydän hakkasikin tuhatta ja sataa. Kuitenkin vielä jännitti pimeällä ajaminen, sekä neljän ruuhka. Nyt joulukuun alusta tähän päivään saakka oon saanut nuo pelkoni voitettua, nimittäin nyt oon ajanut koululle tai kotiin pimeässä, neljän ruuhkassa kaupungin keskustassa, pienempää valtatietä pitkin, moottoritietä pitkin, pöllyävässä lumessa, vesisateessa, ja tänään ihan älyttömässä räntäsateessa, kun tiet oli täynnä loskapaskaa. Hieman vieläkin jännittää ajamaan lähteminen, mutta yleensä sitä rauhoittuu viimeistään kun auton saa liikkeelle. Oon hyvin tyytyväinen, että oon uskaltanut tehdä tämän näin talviaikaan, sillä tämän jälkeenhän kesä menee kuin vettä vaan. Ja nyt uskallan lähteä myös yksin Lohjalle autolla! Isommissa kaupungeissa ajamisesta ei vielä puhuta, mutta ehkä sekin joskus vielä onnistuu... :)

Tänään oli tosiaan hirveä keli, mutta räntäsateessa bussin venailu kiinnosti vielä vähemmän kuin siinä ajaminen, joten autolla menin ja tulin (motaria), eikä ollut edes ongelmia.
Meillä on tällä viikolla ollut koulussa aiheena tilakoristelu (sekä hieman tekstausta), ja tänään käytiin tukusta hakemassa kukkia harjoitustöihin. Eihän kukkatukusta ikinä voi lähteä pois ilman ostoksia kotiinkin, joten tänäänkin tarttui uusi vauva mukaan. Jos olisin tiennyt riittääkö mun rahat, niin olisin ottanut jotakin leikkokukkaakin, mutta nyt pelastin sieltä vain yksinäisen maijan. Se oli ihan ypöyksin rullakkojen välissä ja suorastaan huusi mun nimeä pinkeillä lehdillään. Vaikka just ostin uuden maijan, niin en voinut vastustaa tätä :)

Calathea 'Triostar'. Vaihtaa ruukkua kunhan saan ostettua uuden.


Käytiin myös tarviketukussa, josta vihdoin sain parit työvälineet, ja juupas-eipäs-arvonnan jälkeen päädyin ostamaan yhden kukkaruukun kevätparvekkeelle. Se oli hieman liian kallis mun tämänhetkiseen rahatilanteeseen, mutta kun viimeiset 3 kpl oli myynnissä, enkä kuitenkaan kovin usein pääse tuolla tukussa käymään, niin tuhlasin siihen viimeisetkin pennoseni.
Mun mielestä tuo on aivan ihana! Tuollainen Alice in Wonderland -henkinen valtava, kupariin vivahtava teekuppi lautasineen ♥ Se tulee sitten keväällä partsipöydälle aitiopaikalle, ja laitan siihen jotkut ihanat kesäkukat :)




Tekstaus tuntuu ihan helvetin vaikealta, mutta saatiinpahan ostaa koululta mustetta ja kalligrafiakynät. Läksyjäkin tuli, mutta en varmaan tällä viikolla jaksa enää ajatella niitä...
Huomenna on vielä tilakoristelupäivä koululla, ja perjantaina vapaapäivä. Oon menossa sillon aamupäivällä käymään taideverstaalla, kyselin josko siellä voitaisi tehdä mulle lattiatyyny - jälleen sinne parvekkeelle - ja meen ylihuomenna tsekkaamaan verstaan kangasvalikoiman :) eBayssakin oli ihan hyvännäköisiä lattiatyynyn päällisiä suoraan Intiasta, mutta ne oli kaikki jotenkin väärän kokoisia.
Lauantaina viedään vihdoinkin vähän tavaraa kirppikselle, toivottavasti ei tarttis sieltä kamalasti tavaraa tuoda takaisin...

5 kommenttia:

  1. Maija arvostaa Maijan ostoa. Etenkin kun on ihan Maijan näkönen Maija.

    VastaaPoista
  2. oi ku on kyllä ihana ruukku ja mä oon niin ilonen siitä että oot voittanu autolla ajo pelon. Se vaan on niin paljon helpompaa ja varmasti halvempaaki kun bussilla liikkuminen yleensä minnekkään ku pääsee sillon ku haluaa.

    VastaaPoista
  3. oi ku on kyllä ihana ruukku ja mä oon niin ilonen siitä että oot voittanu autolla ajo pelon. Se vaan on niin paljon helpompaa ja varmasti halvempaaki kun bussilla liikkuminen yleensä minnekkään ku pääsee sillon ku haluaa.

    VastaaPoista
  4. Voi millainen kukkaruukku! <3 Juurikin tuollainen ihana Alice in Wonderland- tyylinen :)

    Voin vaan kuvitella, millaista olisi ajaa pitkän ajotauon jälkeen. Itse en edes omista ajokorttia. Mutta ehkä se on kuin pyörällä ajaminen - sellainen taito, että sen kerran kun oppii, sen aina jotenkin osaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on :) Tosin mun mielestäni 7 vuoden jälkeen pyörällä ajaminen oli paljon vaikeampaa :D Autolla ajaminen ei nyt ekallakaan kerralla tuntunut vaikealta, vaan lähinnä se, etten paniikinomaisesti pelkäisi niitä muita liikenteessä olijoita.

      Poista