tiistai 9. huhtikuuta 2013

elämää pääsiäisen jälkeen

Pääsiäisen jälkeinen viikko töissä oli aivan hirveä. Mitään en olevinaan osannut enkä tajunnut, kaikessa kesti tosi kauan ja hyvä etten perjantaina itkuun purskahtanut kun oli niin huono päivä ja peukalo keskellä kämmentä. Olin ehkä maailman kiitollisin, että alkoi viikonloppu! Toivottavasti tällä viikolla sujuu paremmin, sillä pomo on lomalla ja joudun itse tekemään kaikki sidontatyöt ainakin to-iltapäivään saakka. En sentään kaupalla ole yksin, mutta tuuraaja ei tee sidontatöitä. Tervetuloa stressi, paniikki ja jännitys...
Oon huomannut, että opiskeluinnokkuudessa on muutenkin jokin outo suvantovaihe. Kun ennen halusin mahdollisimman paljon työssäoppimista koulun tilalle, niin nyt haluaisin vain mennä koululle matkasta huolimatta. Tai paras olisi jos ei tarttis miettiä koko opiskelua. Jokin kevätmasennus ehkä? Tai epäonnistumisen tunteet työpaikalla, jotka ruokkii sitten tuota opiskelumasennusta, ja päinvastoin. Kesälomaankin on aikaa yli 2 kk... Mistä lie tämäkin fiilis sitten tuli, kun ennen pääsiäistä asiat oli ihan ookoo. Nyt tekisi vaan mieli pimeässä nurkassa itkeä pillittää kun vaan ajatteleekin näitä työ- ja opiskelukuvioita. Tahon takaisin toimisto- ja kuvankäsittelyhommiin :P Miksi mä pöljä valitsin asiakaspalveluammatin, kun vihaan asiakaspalvelua? Onneksi sentään heti eilen kaupalle tuli eräs vanha, huonosti liikkuva rouva maksamaan piikkiään pois, autoin hänet sisälle ja ulos, ja kannoin ostamansa kukat autoon, ja rouva kiitti moitteettomasta asiakaspalvelusta. Se oli ihan kiva se :)

Viime perjantaina posti oli tuonut mulle Alice: Madness returns -pleikkapelin, ja sitä pelasinkin perjantai-illan osittain Maken kanssa. Sama meininki jatkui sunnuntaina, kun ei tehnyt mieli kuntoilla eikä varsinkaan lähteä ulos, sillä täällä pyrytti lunta ja räntää ihan kunnolla.



Lauantaina pidettiin Hennan kanssa suunniteltu leffapäivä/-ilta, ja katsottiin viisi leffaa ja syötiin pari kiloa kasviksia :P Elokuvina meillä oli ParaNorman, Vettä elefanteille, Dark Shadows, Sinister ja Neverwas. Oli kyllä kiva vaan tuijotella leffoja koko päivä, varsinkin kun kaikki osoittautuivat hyviksi (no omasta hyllystä löytyivät Vettä elefanteille ja Neverwas, ja Henna oli jo nähnyt Dark Shadowsin), ja vaikka oltiin molemmat hyvin skeptisiä meidän ainoan kauhupätkän, Sinisterin suhteen, niin sekin olisi voinut olla paljon huonompi. En oikein osaa päättää pidinkö loppuratkaisusta, mutta musta tuntuu, että oli se loppuratkaisu mikä tahansa, niin hyväkin kauhuleffa (joita on muutenkin harvassa) pilataan sillä aina :D Dark Shadows oli illan suosikkini kuitenkin. Ylläri.

Tosiaan siinä vaiheessa kun melkein kaikki kasvikset oli dipattu ja syöty, ja kun vatsa ei täyttynyt ollenkaan, eikä varsinkaan sipsinhimo laantunut yhtään, kävin kaksi kertaa anelemassa Makelta, että se kävisi kaupasta hakemassa meille sipsejä. Eli joo, sorruin heti ensimmäisenä viikonloppuna sipseihin, mutta onneksi meitä oli kuitenkin kolme niitä syömässä, niin en tainnut syödä kuin joku 1/4-pussillista. Ja kasviksia tuli syötyä kuitenkin varmaan kilon verran :P Seuraavalla kerralla täytyy varmaan kasviksiin tai dippiin lisätä suolaa tai muita mausteita, koska luulen, että se suolan puute oli perimmäinen syy sipsinhimoon. Tällä viikolla oon nyt ollut niin tiukalla ruokavaliolla, että vatsa kyllä ilmoitti heti liian radikaalista muutoksesta jo siitä muutamasta kourallisesta sipsejä.

Sunnuntailounas: kalkkunasalaatti, raejuustoa ja kananmuna


Tosiaan, tässä alkaisi olla ensimmäinen viikko Superdieettiä taputeltu. Miltä on tähän mennessä tuntunut? No hieman hankalalta kieltämättä, sillä en ole kehitellyt mitään super-reseptejä, vaan tehnyt tosi yksinkertaisesti ruokaa. Ja se liha + kukkakaali & parsakaali -annos on niin pirun kuiva (mutta miten kaikki muut voivat syödä sitä ihan innoissaan?). Oon niin tottunut käyttämään kastikkeita, että kaipaisin jotain kosteampaa ruokaa, mutten kuitenkaan jaksa jatkuvasti mitään keittoja tai salaattejakaan syödä. Lisäksi yritin samalla kertaa paistaa viiden ruokailukerran kanasuikaleet, enkä pystynyt syömään ainuttakaan, joka oli käynyt jääkaapissa... Että täytyykö mun nyt oikeasti paistaa se pieni määrä kerralla, jottei ala ällöttää? Vai siirrynkö syömään vain leikkeleitä ja kalaa :D Tällä saralla siis paljon vielä mietittävää. Alan nimittäin kohta taas luisumaan sitä kohti, että kaikki ruoka sallituista aineista ällöttää, enkä saa syötyä muuta kuin kurkkua ja rahkaa. Erityisesti kaikki liha ja kaalit ällöttää tällä hetkellä... Eli vissiin kevyttä halloumisalaattia ja tofua kehiin kalan ja kalkkunan lisäksi :D
Lisäksi on ollut hankaluuksia rajoittaa kasvikset vain vihreisiin, vaikka olen kyllä vähän kapinoinut, ja lauantaina dippailin myös porkkanaa ja punaista paprikaa, ja salaatissakin hyväksyin tomaatin. Rasvaa ei  käytetä juuri ollenkaan, mikä sotii ihan totaalisesti vastaan kaikkea mitä oon viimeisen kahden vuoden aikana syönyt. Maitorahkaa, raejuustoa ja mehukeittoa menee ihan järkyttäviä määriä vain yhden päivän aikana.
Hieman oon kokenut ahdistavaksi koko syömisen, kun pitäisi syödä monta kertaa päivässä, ja koska annokset on niin kevyitä, niin todentotta on nälkäkin monta kertaa päivässä. Päätin kyllä, että tästä lähin yritän korvata välipalarahkan protskupatukalla, ja ostan testiin Fastin protskuvanukasjauhetta, niin sekin jo vähän helpottaa syömispaineita.
Lisäravinteita on jos jonkinlaista, yksi hyvä puoli on, että tulee ainakin juotua hyvin vettä jo siinä kun nieleskelee kaikki eri kapselit.

Koko 1. viikon pelastaja vikana päivänä: kukka-/parsakaalipyrettä, loimulohta ja muutama lusikallinen kermaviilikastiketta (joka tosin ei ole sallittujen listalla). Ensimmäinen dieettiruoka, jota söin silmät kiiluen ja mielihyvästä huokaillen :D


Se on sanomattakin selvää, että tästä dieetistä ei ole loppuelämän ruokavalioksi, enkä myöskään todennäköisesti aio jatkaa Superdieettiä tämän 6 viikon jälkeen. Pidän ohjeet mielessä, sillä tämän jälkeen opin jo syömään pienempiä ruoka-annoksia ja kerralla enemmän kasviksia, sekä useammin päivässä. Tiedän myös suunnilleen minkä verran pitäisi viikossa treenata ja miten.
Todennäköisesti koitan sitten tähän SD-ruokavalioon yhdistää hieman hövelimmän karppauksen, jossa vähennän myös rasvan käyttöä, sillä todellakin nyt tuntuu, että tässä ollaan menty ääripäästä toiseen. Mutta se on ihan taivaantosi, että näillä sapuskoilla en varmasti jaksa tätä kauempaa, kun nyt jo ällöttää. Lisää kasvisvaihtoehtoja, juustoja ja kermaa mukaan kohtuudella, pähkinät ja siemenet mukaan, varmaankin myös pavut ja linssit, ja sen jälkeen katotaan taas uudestaan kuinka metsään menee. Mutta sitä ennen yritän kyllä ihan tosissani tällä SD:n ruokavaliolla mennä loppuun asti.
Kiloklubin mukaan kaloreita syödään nyt päivässä n. 1500, treenipäivinä vähän enemmän johtuen mm. treenijuomista. Määrällisesti kalorit ovat aika lailla sitä luokkaa, mitä aiemminkin oon syönyt, mutta energiajakauma on erilainen - virallisterveellinen. Kiloklubi tykkää ja kaikki pallot vihertää ;) En kyllä meinaa nyt mitenkään säännöllisesti merkata syömisiäni Kiloklubiin, sillä kahden vuoden karppaamisen jälkeen nuo energiajakaumat alkavat vaan häiritä mua. Ei tässäkään hiilarit juurikaan yli 100g/pvä mene, mutta silti, kun ennen on tähdännyt siihen 30g/pvä...

Treeniä olen tehnyt nyt vaan kotona, sillä haluaisin yhdistää salitreenin mulle tehtyyn kuntosaliohjelmaan, jota ei siis ole vielä tehty :D Pitäisi käydä varaamassa aika. Mutta kotitreenikin oli kyllä sen verran tehokas, että vallan hyvin sen voisi tehdä koko 6 vkoa kotona.
Fitfarmin foorumilla ihmiset kyllä kyselevät tiimiltä ihan idioottimaisia asioita, joista huomaa, että ei ole luettu ohjeita tai muita ketjuja, eikä käytetä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Kysytään mm. joka ikisestä ryhmäliikuntatunnista, että mitä treenejä se korvaa, kun vastaus on jokaiseen sama. Ja kysytään, voiko jonkun ruoka-aineen korvata sillä ja sillä. Onko oikeasti niin vaikeaa vilkaista sitä tuoteselostetta, ja vertailla ihan itse voiko ne korvata keskenään? Jos ravintoaineet suht samat niin voi, jos heittävät paljonkin, älä sovella. That's it. Raivostuttaa tiimin puolesta tuollaiset aikaavievät typerät kysymykset, joihin on pakko vastata :D

En meinaa nyt lätistä tästä lähtien ihan ylettömästi tästä Superdieetistä, saattaa ehkä tulla jotain ruokakuvia ja satunnaisia tunnelmia, ja lisäksi tuun viikottain kertomaan sen viikon tuloksen, mutta muuten jatkan blogin kanssa samaan malliin kuin ennenkin. Tietysti jos haluatte kuulla enemmän näistä laihdutusjutuista, niin pistäkää vaan kommenttia ja pyytäkää :)

Mutta niin,
1. viikon tulos: -3,5 kg

Ja joulukuusta asti jumittanut paino alkaa nyt vihdoinkin ihan uudella luvulla :) Paino ei varmasti tule enää jatkossa tippumaan tällaista viikkovauhtia, mutta tästä on oikein hyvä jatkaa.

4 kommenttia:

  1. toihan näytti hyvältä toi kalkkunasalaatti :) ja tsemppiä kovasti. kiva alotus :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuvissa viikon ainoat oikeesti tosihyvät safkat :D Lihaa voi halutessaan korvata tosiaan pienellä määrällä juustoa tai pähkinöitä tms.

      Poista
  2. mä en tajuu miksi muka liha ällöttää, sehän on namia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siksi, kun sitä ei saa valmistaa kuten mä haluan... Lisäksi mun mielestä naudan paistijauheliha on aina ollut tosi ällöä, ja jos on pakko jauhelihaa syödä, niin sen täytyisi olla sika-nautaa. Nyt ei saa syödä possunlihaa...

      Poista