tiistai 5. marraskuuta 2013

halloween 2o13

Halloween-kekkeritkin on nyt sitten tältä vuodelta pidetty. Porukka oli tälläkin kertaa melko pieni peruutusten takia, joita tulikin sitten valitettavan monta. Valehtelisin jos väittäisin etten ollut yhtään pettynyt peruuntumisiin, mutta monestihan niille ei vain voi mitään. Joiltakin olisin kyllä odottanut edes ilmotusta siitä, etteivät tulekaan. Tänä vuonna uusina tyyppeinä mukana olivat Viltsu ja Jesse, ja oli tosi kiva että olivat hekin innostuneet naamiaisista ihan kunnolla :) Viltsu toi mulle kauniin Halloween-kukkakimpun glitter-pääkalloineen kaikkineen :)

Oli ihan hyvä ajatus siirtää aloitusaikaa tunnilla aikaisemmaksi, sillä ensinnäkin ilta kului tosi nopeasti, ja toiseksi ei tainnut baariin lähtö venyä ihan hirveän myöhäiseksi, joten naapuritkin varmaan oli tyytyväisempiä x) Suurin osa vieraista tulikin siinä viiden ja kuuden välillä, joten oli ihan hyvin aikaa jutskailla kaikkien kanssa.
Boolia meillä ei ollut varaa tehdä tänä vuonna, ja ruokabudjettikin oli aika pieni, joten mentiin tänäkin vuonna nyyttärimeiningillä.
Ehdotonta pukupakkoa ei ollut, kun joillekin se tuntuu olevan niin vaikeaa, mutta oli ilahduttavaa, että melkein kaikilla oli jotakin vermettä päällä :)

Kymmenen aikaan osa porukasta lähti baariin katsomaan jotain kaverin bändiä, ja me loput jäätiin tänne. Villet ja Make ehtivät tulla vielä takaisinkin ennen kuin jatkettiin koko konkkaronkka Minnaa ja Arttua lukuunottamatta Tivoliin, jonne oli pukeutuneilta ilmainen sisäänpääsy. Pakotin Maken mukaan vaikka sitä väsytti kamalasti, eikä se siellä sitten kovin pitkään jaksanut istuskella. Tivolissa nyt ei muuten ollut meininki kovinkaan kummoista, mutta yllättävän moni oli pukeutunut ihan kunnon naamiaisasuun. Karaokea siellä kuunneltiin ja välillä laulettiinkin, ja vasta pilkun jälkeen lähdettiin pizzerian kautta kotiin nukkumaan.

Tänä vuonna ei tainnut esim. viime vuoden tapaan olla mitään omituista draamaa, mun mielestäni kaikki sujui aika hyvin ja kaikilla toivottavasti oli kivaa :) Ens vuonna sitten taas uudestaan!

Tykkään muutenkin tosi paljon kaikenlaisista teemabileistä, ja ehkä täytyy jotkut kivat moiset pitää vielä ennen seuraavaa Halloweenia. Tammikuussa ainakin olisi luvassa ysäribileet, kun YleX Parasta ennen! ja Matti Airaksinen saapuvat Salon Rikalaan. Ollaan Hennan kanssa menossa, mutta tietty jos ihmisiä innostaisi enemmänkin kyseinen tapahtuma ja teemabileet, niin mikäs sitä sitten estää pitämästä ysäribileitä jo ennen baariin menoa. Olihan tässä jo muutenkin tarkoitus koittaa löytää jotain ysärivermettä päällensä. Mutta sitten vielä jotkut! :)

Meikä oli tänä vuonna Matami Mimmi Disneyn Miekka kivessä -leffasta.
Täytyy kyllä myöntää, että kyseinen leffa on yksi niistä harvoista Disneyn klassikkopiirretyistä, joista en pidä, mutta Matami Mimmi on hieno hahmo :) Tunnettu myös Aku Ankka -sarjiksista.




Peruukki, seittikorvakorut, alushousut ja kengät löytyivät eBaysta, luuta naamiaiskaupasta ja vihreät piilarit Lenswaylta. Toppi, bolero, patellavyö ja sukkikset oli mulla valmiiksi, ja Henna ompeli mulle kellohameen. Ostin tosin kaksi erilaista peruukkia, sillä en oikein osannut päättää haluanko pitkän vai lyhyen peruukin. Kokeilin juhlapäivänä lopulta molempia, ja olin jo päätymässä pitkään, mutta vaihdoinkin sitten lyhyeen. Lyhyt on kuitenkin vähän erilainen, kun itsellä on muutenkin pitkät hiukset, siinä ei olisi ollut kovinkaan paljon mitään uutta. Plus että tuo lyhyt oli myös vähän viileämpi kun täällä kämpässä illan mittaan tuli aika lämmin. Ostin vielä Huuto.netistä baarireissua varten liilan clutch-käsilaukun. Niin ja tykkään ihan sikana noista alushousuista, olin niin fiiliksissä silloin kun ne tulivat postiluukusta :) No vähän oli pakko niitä illan mittaan vilautella.

Kuvat kertokoon loput tarinasta, tällä kertaa niitä muistettiin ottaa oikeen tarpeeksi :D





























































Our Halloween parties has become a tradition, and also this year we celebrated Halloween at our place. As every year I was a little disappointed 'cause so many dear friends had to cancel, but what could I do about it :P Just hope they make it next year!
Almost everyone had some kind of costume, some brought different kind of snacks. Time flew by too fast but I think everyone had a great time :)

Later we headed to a local night club Tivoli since there was some kind of Halloween themed night too. There was a free entrance for those with costume, so that was pretty cool. Nothing special in Tivoli, just some karaoke.

This year I was Mad Madam Mim from the Disney's Sword in a Stone animated movie. The wig, shoes, bloomers and spiderweb earrings were from eBay, and my friend Henna (the nun ;)) made the lovely skirt :)

I love all theme parties and I think I have to arrange some kind of theme party before next year's Halloween! In January we're gonna have a small 90's party with Henna, but I hope some others would like the idea too, so the party could be a bit bigger. Still I'd love to have some other theme party later on spring. We'll see.


Halloween 2011

12 kommenttia:

  1. Näyttää kivoilta juhlista ja hienoja asuja! Halloween on parhautta <3

    VastaaPoista
  2. Näyttivät kivoilta ja kosteilta kekkereiltä. Se on aina hauskaa kun jengi pukeutuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin kun on niin monesti tottunut siihen, että ihmiset nihkeilee noiden naamiaisten kanssa, niin aina jännittää miten "uudet" vieraat suhtautuu pukeutumiseen :) En kuitenkaan halua enää pakottaa siihen, sillä musta on kuitenkin tärkeämpää, että kutsumani kaverit tulee paikalle, kuin se että onko sillä jotain hassua päällä :)

      Poista
  3. Voi miten kivoja asuja kaikilla! Ihanaa kun ihmiset viitsii panostaa :D Hitto miten mä en tota Mimmiä keksiny niistä sneak peek-kuvista?! Kyllähän vähintään noiden kalsareiden olis pitänyt paljastaa se :p

    Meille tuli kanssa niin ärsyttäviä viimehetken peruutuksia ja tekosyitä, että en kyllä itse varmaan edes laita kutsua jatkossa sellaisille >:( Mur! Onneksi oli kivaa silti, sielläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin porukasta Hanne ja Jesse arvasivat oikein mun Matami Mimmi -asun, kun taas kun koulussa kerroin yhdelle luokkakaverille mikä oon, niin hän ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta hahmosta :D

      Itse oisin taas toivonut vaikka ennemmin niitä tekosyitä, kuin olla vain ilmestymättä paikalle. Siinä sitten kun ilta kuluu eikä tiettyjä ihmisiä näy ilmoittautumisesta huolimatta, niin tulee melko petetty olo :/ Muutamakin sellainen vaikuttaa heti kun väkeä on vähemmän. Toisaalta olin jo ennalta arvannut että kyseiset ihmiset eivät vaan tule, niin pettymys ei ollut ihan niin suuri.

      Toivottavasti päästäis vielä joskus samoihinkin bileisiin! :D

      Poista
    2. Pakko kommentoida vielä tänne, et löysin tämmösen sähköpallon kun kyselit! :D http://www.mulletoi.com/shop/etusivu/prod__8815_iso_plasmapallo

      Poista
    3. No PLASMApallo! Hain sitä oikeeta sanaa mielessäni vaikka kuinka kauan :P Täytyypä ehkä joskus investoida. Tai ei kyllä tarttis, muutenkin tätä krääsää niin helvetisti.

      Poista
  4. Nameless Ghoul bongattu! äääää! Upee asu hällä päällä kuka lieneekin! :D

    VastaaPoista
  5. Harmittaa ihan sikana etten päässyt tulemaan :( kuvista päätellen teillä on ollu hirmu kivaa kuitenkin ja ihan törkeän hienoja pukuja kaikilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää sut vielä johonkin teemabileisiin nappaan! ;)

      Poista
  6. Hui kun oli paaaaljon kuvia! ^^ Todella ihanat asut teillä kaikilla, repesin, kun näin tuon Maken ensimmäisen kuvan :D Ja mitkä tarjoilut teilläkin, ihanat nuo sämpylät! Oioioi, harmi että Halloween on vain kerran vuodessa.. mutta onneksi naamiaiset voi järjestää useampaan kertaan ;)

    VastaaPoista
  7. Vitsi, vähänkö huippuja asuja! Tuo on kyllä nii parasta ku pääsee leikkimään pukujen ja maskien kanssa ^_^ Ja hyvä valinta tuo siun peruukki, miekin tahon tuommosen! :D

    VastaaPoista