tiistai 25. helmikuuta 2014

hyväntekeväisyyttä

Tähän väliin hyviä uutisia :)
Me otettiin Maken kanssa joulukuun alussa vähän niinkuin joululahjaksi kummikoirat Viipurin koiratarhalta, minusta tuli Sallan kummi ja Makesta Morriksen. Jo jouluun mennessä Morris oli saanut oman kodin Suomesta, ja Make vaihtoi tuolloin kummikoirakseen Jerryn. Tänään sain sähköpostiin ilouutisia kuvien kera: myös Salla oli neljän vuoden odottelun jälkeen päässyt pois tarhalta! Se pääsi kotihoitoon Saksaan toisen koiran kanssa, ja kyseinen perhe jo kuulemma kovasti harkitsee josko Salla jäisi sinne pysyvästi :) Täten myös minä sain vaihtaa kummikoiraa, ja uusi suojattini on tarhalla pitkään ollut Justiina
On ollut sanoinkuvaamattoman hyvä mieli siitä, että omille kummikoirille on käynyt näin onnekkaasti vaikka kummiutta on takana vasta muutama kuukausi. Toivonkin kovasti että tämä meidän "voittoputki" jatkuisi, ja myös Justiina saisi pitkään kaipaamansa kodin :)



Jos sieltä lukijoista löytyy muita, jotka haluaisivat auttaa, mutta varaa ei ole hirveästi pistää likoon, niin suosittelen lämpimästi Viipurin koirien kummiksi ryhtymistä! Itsekin valitsin juuri kyseisen järjestön tällä hetkellä hinnan vuoksi, sillä kummivuosi maksaa Viipurin koirilla vain 30€. Tietysti tukeaan voi osoittaa läpi vuoden raha- tai ruokalahjoituksilla, mutta tuo kertasumma ei todellakaan ole paha edes näin opiskelijalle. Itsehän kärsin kroonisesta koirakuumeesta, mutta koska tähän elämäntilanteeseen en pystyisi itse koiraa ottamaan, niin haluan auttaa ainakin tällä tavoin :)

Muuten en ole nyt taas pitkään aikaan osallistunut eläin- tai luonnonsuojelutoimintaan, muuta kuin joulun aineettomien lahjojen muodossa. Kummikoirien lisäksi ostettiin sekä meille että Maken porukoille palat ikimetsää Luonnonperintösäätiöltä :) Siellä sai valita itse myös metsän, mistä tilkun haluaa ostaa, ja yksi näistä Luonnonperintösäätiön ikimetsistä oli Limbergin metsä Lohjalla, ja halusin valita nimenomaan tämän lähinnä siksi, että sen on niin lähellä, että halutessaan sinne voi oikeasti mennä katsomaan mitä tuli ostettua. Ja haluanhan minä kunhan saan vaan aikaiseksi :P Myös Urjalan Metsänpeitto (nimi ♥) on mukavan lähellä, ja löytyypä Salon seudultakin yksi suojeltu metsä.
Olen muutenkin koittanut ensi kesäksi etsiskellä tästä lähistöltä maastoja ja muita mielenkiintoisia kohteita, joissa voisi käydä ja vaikka etsiä samalla geokätköjä. Luontoretket on aivan huippuja, ja oikeasti omasta kotikaupungistaankin voi löytää vaikka mitä mielenkiintoista jo pelkästään lähtemällä ulos luontoon. Itseäni kiinnostaa historia jossain määrin, mutta enemmänkin hylätyt talot -tyyppisesti kuin museomeiningit. Toissakesänä käytiin Kokkilassa katsomassa ns. kirottua siltaa, joka ei johda mihinkään, se oli niin hieno että vois varmaan ens kesänä käydä uudestaankin.

Makselen myös Salon Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen, WWF:n ja Suomen Luonnonsuojeluliiton jäsenmaksuja ja saimaannorppakummimaksuja, mutta sen enempiä ei ole tullut niiden hyväksi tehtyä. Olen mukana SSEY:n puuharyhmässä, mutta ei vaan millään meinaa riittää aika ja energia puuhastella yhtään mitään :/ Ehkäpä sitten ensi vuonna, kun opinnot on jo ohi. Muutama kaverini on aktiivisina jäseninä Salon Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksessä, ja vastikään liityin itsekin yhdistyksen FB-ryhmään. Toivottavasti pääsisi jossain vaiheessa osallistumaan jollekin retkelle :) Viime syksynä olisi ollut ilta-/yöretki lepakoita katsomaan, olin jo menossa, mutta viime hetkillä tulikin esteitä etten päässyt.

Muita luonnon- ja eläintenystäviä lukijoiden joukossa? :)

1 kommentti:

  1. Haastetta olisi tarjolla :) http://almosteasy2.blogspot.fi/2014/02/haasteen-orjana-alku.html

    VastaaPoista