maanantai 24. helmikuuta 2014

värikästä

Hei vaan ystäväiseni :) Jatketaan vielä hetki näillä kasviaiheilla. Ei hätää, vihersisustuksen kurssi on nyt näyttötyötä vaille ohi, joten ehkei näitä kasvijuttuja taas kohta enää näin usein tule (paitsi kun koittaa kesäkukkien aika >:)). Tai ainakin toivoisin niin, koska kuten ounastelinkin, niin ollaan hautauduttu tänne pikku viidakkoon, eikä kasveja kertakaikkiaan mahdu nykyisellään enempää!

Harjoitusnäyttö meillä oli viime viikolla. Tuli sen harjoitusnäyttötyön kanssa tuskasteltua tosi kovin, tein siitä vaikeamman ja työläämmän kuin mitä olisi ehkä kannattanut, vieläpä tekniikoilla, joita en koskaan ole aiemmin joutunut käyttämään, eli kaikki oli ihan uutta mulle. Mutta tulipahan kokeiltua, ja lopulta selviydyin siinäkin voittajana, vaikka hikeä ja kyyneleitä vuodatettiinkin. Kerron tästä tarkemmin sitten tuolla toisen blogin puolella, mutta ajattelin täälläkin näyttää mitä tuli tehtyä.
Rakensin siis eripituisista rimanpätkistä kehikon, johon pulteilla kiinnitin timanttiananaksia sammalnyyteissä. Valitettavasti sitä työlästä kehikkoa ei lopputuloksessa kamalasti näy, sillä sain tukusta suunniteltua suurempia kasveja :/




Viime viikon päätteeksi saatiin vielä se ihan oikea näyttötutkintotehtävä, ja sen kanssa sitä nyt sitten tuskastellaan. Onneksi suunnitelma siitä alkaa päässä olla jo pikkuhiljaa muotoutunut, mutta se on sitten eri asia onko se tarpeeksi hyvä näytön läpäisemiseen...

Saatiin noita melko kaltoin kohdeltuja timanttiananaksia sitten kotiinkin, otin itselleni kaksi punaista.
Nuo kaikenlaiset bromeliat ja tillandsiat on kyllä helppoja kasveja jos haluaa kotiin jotain kestävämpää mutta värikästä. Näissä timanttiananaksissa esim. nuo värikkäät lehdet ovat tosiaan suojuslehtiä eikä suinkaan kukka, vaan melko mitätön tähkämäinen kukinto tulee esiin tuolta ruusukkeen päältä. Joulutähdessä juttu on sama, värikkäät lehdet ovat itseasiassa vain päälimmäisiä lehtiä. Nuo on myös tosi helppohoitoisia ja kestävät hyvännäköisinä pitkään, sillä sen koristearvo on nimenomaan noissa värikkäissä lehdissä. Timanttiananasta (ja monia muita ananaskasveja) täytyy kastella myös tuonne alas lehtisuppiloon.



Aloitin viikko sitten antamaan noille kasveille myös lannoitteita. Tuossa viikkohoitoa tehdessäni huomasin, että uusia alkuja pukkaa kovasti ainakin kirjolaikkuvehkalle, palmuvehkalle, sekä tuolle ihmeen sitkeälle kahvipensaalle, jonka totesin olevan sittenkin hellepuu eli huonesaarni siitäkin huolimatta, että se annettiin mulle kahvipensaana :D Mietin sen oikeellisuutta jo saadessani sen, mutta mikäs minä olen kukkakauppiasta epäilemään ;) Enivei, kasvin paksummat ja isommat rungot ovat pikkuhiljaa kuivahtaneet ja varisuttaneet kokonaisia versoja, joten napsasin ne kylmästi poikki, istutin kasvin uuteen multaan (ja isompaan ruukkuun), ja siirsin ikkunalaudalle mahdollisimman valoisaan. Vähän säälittävältähän se nyt näyttää (varsinkin kun se alunperin oli niin iso ja korkea), mutta toivon kovasti että nuo pikkuiset versot jaksavat nyt kasvaa kunnolla ja isoiksi :) Hellepuu voi huonekasvinakin kasvaa melko korkeaksi ja isoksi, niin olishan se hienoa jos niin tapahtuisi.


 


Käytiin tänään luokkakaverin kanssa alan tukuissa pyörimässä ja miettimässä näyttötöitä, ja samalla ostin kasvin, joka on ollut mun wanted-listalla jo jonkin aikaa, ja viime viikolla kun koulun kanssa käytiin tukusta hakemassa kasvit harjoitusnäyttöön, katselin tätä jo vähän sillä silmällä. Nyt se on jo hieman ylikukkinut, mutta tulossa on vielä toinenkin kukka, joten toivottavasti saan siitä sitten vielä paremman kuvan :) Kasvi on ikivanha nuokkupapinkaura, varsinainen mummo-/retrokasvi, mutta itse ihastuin sen moniväriseen kukkaan. Googlesta ja Pinterestistä löytyi aivan ihania, värikkäitä kuvia tuosta, voi kun omakin joskus näyttäisi sitten sellaiselta :) Nuokkupapinkaura kuuluu myös ananaskasvien heimoon, jotenkin oon näemmä viehtynyt niihin, vaikka vievätkin runsaalla lehdistöllään ihan liikaa tilaa pienestä asunnosta :P Näiden pitäisi olla superhelppohoitoisia, sillä huonolla hoidolla nämäkin näemmä saadaan kukkimaan uudelleen :) Tämäkin taitaa kesällä mennä parvekkeelle unohdettavaksi joulukaktuksen kanssa...



Kasvien ihmettelyn ohella oon kokeillut muutamia uusia ruokareseptejä, ajattelin niille tehdä ihan oman postauksensa.
Pari viikkoa sitten kävin yhden työpäivän jälkeen Lohjalla, kun Hanne oli siellä käymässä. Mentiin ikuisuuksien tauon jälkeen Rokkariin kahville ja istuskelemaan, ja sain taas Hannelta ystävänpäivälahjan, enkä mä ollut taaskaan ehtinyt keksimään sille mitään -.- Sain itsetehdyn suklaasydämen, sekä aivan ihania My Little Pony -laastareita ♥ Ihan harmittaa, ettei ole vielä tullut mitään haavoja käsiin enkä oo päässyt korkkaamaan laastaripakettia :D



Kokeilin ystävänpäiväksi myös vähän kukkajuttuloita. Ostin kolmea sorttia tulppaaneita sekä eukalyptusta, kaksi uutta kukkavaasia, jotka laitoin sisäkkäin, ja niiden väliin ostin vielä ranskanpastilleja. Dieettiä ajatellen ei mikään hirveän hyvä juttu, sillä kun kukat tulivat tiensä päähän, niin karkit tietysti jäi. Patistin kyllä Makea syömään niitä, mutta pakko myöntää, että oon niitä itsekin kyllä syönyt :/ Ja siten myös herkkulakko jatkuu yli kevätpäiväntasauksen, varmaankin sinne pääsiäiseen saakka.
Mutta musta tuo asettelu näytti aika kivalta :) Tulppaani on vaan tosi raivostuttava kukka, kun se näyttää hyvältä tuon häviävän pienen hetken, kun sen laittaa maljakkoon, ja seuraavana päivänä se onkin jo venähtänyt pahimmassa tapauksessa 10cm, ja vaikka sitä pätkisikin uudelleen, niin ei se enää montaa päivää kauniina pysy. Yleensä en niin tulppaaneista oo innostunutkaan, mutta kaipa tääkin on tullut nyt vasta opintojen myötä.




Loppukevennykseksi vielä muuta... Kävin pikaisesti Tigerissa etsimässä näyttöinspiraatiota, jota sieltä ei kylläkään löytynyt, mutta kerrankin löysin sieltä jotakin oikeesti tarpeellista, mitä meillä ei ole ollut ennestään! Nimittäin pöytämallisen harjan ja rikkalapion, mustapinkkinä ;) Mä vihaan meidän siivouskomeroa ja sitä, että aina kun jollekin käy joku kämmi, niin se iso Dysonin imuri täytyy väkisin repiä sieltä tavaran keskeltä ulos ja ruveta imuroimaan. Nyt on helpompi kun voi ottaa vaan harjan ja rikkalapion kauniiseen käteen, eikä tarvii menettää hermoja jo imurin esille ottamisessa! Ja toki ostin sitten mätsäävän tiskiharjankin :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti