keskiviikko 12. marraskuuta 2014

syntymäpäivä



Minä täytin maanantaina 30. Nemo täytti samana päivänä 4 :)
Ollaan perinteisesti tehty kissoille kalakakkua synttäreinä, ja päivänsankari(t) saa patsastella koko päivän rusetti kaulassa. Nemon kanssa otetaan myös yhteinen synttärikuva joka vuosi, vaikka se onkin sylikammoiselle Nemolle aika kauhistus. Mitään leluja tai semmoista ei nyt sille ostettu, sillä kissat ei tällä hetkellä oikein tarvitse mitään. Zooplussan paketti tosin tuli eilen, ja kissat saivat mm.  uudet, hienot, valkoiset ruokakipot.







 

Kaveriporukalla tosiaan vietettiin mun synttäreitä jo Halloweenin yhteydessä, ja äiti, Reiska ja vaari kävivät meillä synttärikahvilla isänpäivänä. Haettiin lähileipomosta kakkua, ja ite tein vähähiilarisen voileipäkakun. Lahjaksi sain lähinnä skumppaa ja rahaa, ja äiti toi vielä soilikin, josta tähän mennessä kissat on jo nyppineet puolet kukista pois :P Halloweenina sain lahjarahaa myös serkuilta ja kummeilta, sillä toivoin lahjaksi lävistyslahjakorttia krääsän ja tavaran sijaan. Niin ja kaverini Mari oli kirppikseltä löytänyt yhden My Little Ponyn, ja sen sain synttärilahjaksi myös :)



Maanantaina päivänsankari Nemo tuli herättämään mut tulemalla selän päälle makaamaan :P Aamu alkoi pakastesein keittämisellä ja kalakakkujen vääntämisellä. Päivällä otettiin Nemon kanssa yhteiskuva, mutta muuten maanantai menikin lähinnä löhöillessä.

Eilen käytiin Maken kanssa Turussa tuhlaamassa synttärirahoja. Kävin ensin Larypiercingissä ottamassa sen lävistykseni, ja kotimatkalla poikettiin vielä Skanssissa, ja löydettiin molemmille uudet talvikengät.
Tuore lävistykseni on siis triple forward helix, ja päätin jo pari vuotta sitten ottavani joskus sellaisen. Synttärilahjaksi tää olikin ihan oiva lävistys, siitä tuli yksi koru jokaiselle vuosikymmenelle :) Sain samalla leimakortin täyteen, joten seuraava lävistys onkin ilmainen. Suunnittelin vähän ottavani ehkä conchin jo parin kuukauden päästä.

Clickshoesista löytyi Riekerin punaiset talvisaappaat

Triple forward helix


Lari otti tuoreesta lävistyksestä kuvan instagramiin, ja järkytyin syvästi meikäläisen juurikasvusta (jota ei kyllä tuossa mun omassa kuvassa näe, kiitos filttereiden :D). Eipä sitä ole oikein huomannut pelkästään peilistä katsomalla, mutta tuon sivuleikkauksen kohdalta juurikasvu oikein paistoi siinä kuvassa. Leikkaus on myös vähän venähtänyt, eikä se imartele uutta lävistystä niinkuin se oli suunniteltu :P Joten nyt seuraavaksi tarttee päästä värjäämään tukkaa, ja katotaan jos joku voisi leikatakin tuota vähän. Oon myös melko hämmästynyt siitä, kuinka kulahtanut myös tuo punainen väri on nyt, kun värjäyksestä on kulunut kuukausi. Elumen ei ole aiemmin kulahtanut mulla näin nopeasti, viimeksikin kesti hyvänä usean kuukauden.

Perjantaina oon lähdössä kaverin luokse Järvenpäähän, illan ohjelmassa on Erinin keikka Vantaan Tulisuudelmassa :) Tuskin maltan odottaa! Ensinnäkin, en edes muista koska oon viimeksi nähnyt näitä ystäviä, hyvin todennäköistä että 7 vuotta sitten Nylon Beatin paluukeikan yhteydessä. Erinin keikalla oon viimeksi ollut kai lähemmäs kolme vuotta sitten.

6 kommenttia:

  1. On kyllä niiiiin nätti lävistys! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään itekin ihan hurjan paljon! :)

      Poista
  2. Onnea onnea kummallekkin! Tosi ihana kuva sinusta ja Nemosta!

    Ihana läpistys! Tekispä mieli itekki hommata korviin lisää koruja, harmittaa vaan kun tatskaliikkessä jossa asioin ei ole tällä hetkellä lävistäjää.. Jospa saisivat sinne pian jonkun uuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti säkin saat pian lävistyskuumeen taltutettua.

      Poista
  3. IHANA lävistys! Ja onnea merkkipäivästä :)

    VastaaPoista