torstai 8. tammikuuta 2015

eteisen upgreidaus

Vuosi lähti käyntiin aika touhukkaana!
Itseasiassa taisi olla tapaninpäivää, kun meillä kävi sukua kylässä, ja taas siinä eteisessä heippaa sanoessa yksi kaapinovista oli auki Nikkin jäljiltä, ja sitten se iski: ketutus.

Meidän vuokrakämpässä on siis ilmeisesti ollut tapana antaa kaikille asukkaille vapaat kädet pintaremontin suhteen, eikä jälkeä ole sen kummemmin haluttu tarkastaa. Näille eteisen kaapinoville oli käynyt myös vähän köpelösti. Ne oli maalattu ulkopuolelta valkoisiksi, mutta sisäpuolelta jätetty vaaleanpunaisiksi, siis oikein "morsgrisar är vi allihopa" -possunpunaisiksi. Ja sen hyvän lisäksi näitä ovia ei koskaan oltu ruuvattu maalauksen ajaksi pois paikoiltaan, vaan maalit oli vedetty niin saranoiden kuin vetimienkin ollessa paikoillaan. Jälki oli melkoista...
Yli neljä vuotta ollaan nyt tässä kämpässä asuttu, mutta jostain syystä vasta nyt tämä epäkohta ärsytti tarpeeksi, jotta meikäläinen ryhtyi tuumasta toimeen, vähän ex tempore tosin.
Lähtötilanteesta ei valitettavasti ole laittaa mitään hyvää kokonaiskuvaa, mistä näkyisi miksi halusin nämä ovet päivittää, mutta toivottavasti asia silti selkiytyy :)

Viime sunnuntaina aloin irrottelemaan pelkästään kahvoja, jotta voisin raaputella ne maalit vain pois, ja niin teinkin. Se onnistui melko helposti. Huhuilin paikallisella FB-sivulla ylimääräistä maalarinvalkoista maalia, ja ilokseni kaverini Mari antoi muutaman litran pänikän ihan ilmaiseksi :) Tällä siis tultiin maalaamaan kenkäsyvennys ja hattuhylly, sekä ovet sisäpuolelta. Sunnuntaina kun koko asiaa pikku pintarempasta makustelin, halusin kokeilla DC fix -kontaktimuovilla päällystämistä, sillä vaikka ovet oli maalattu ulkopuolelta, oli ne silti tosi epäsiistin näköiset. No muovilla päällystämisen vuoksi ovet olisi irrotettava kaapeista.
Tässä vaiheessa oltiin jo pidemmällä kuin varmaan kukaan edellinen asukas tässä on ollut :D

Vasemmalla ovenkahva pahimmasta päästä, antanee osviittaa mitä oli edessä, kun ovia yhteensä kahdeksan. Oikealla koitin edes jotenkin vangita ovien possunpunaisen värin.

Maanantaina hain Marilta maalin, irrotettiin ovet kaapeista, ja sitten tulikin pieni tenkkapoo. Saranoita sai irrotella kolmen maalikerroksen alta, eikä se ollut mitään ihan helppoa. Lopulta ruuvien irrottamiseen vaadittiin vähän vasaraa ja väkivaltaa, ja onneksi Make teki sen suurimmaksi osaksi, sillä mun ei tarvinnut kuin muutaman minuutin ajan sitä kokeilla, ja olin jo ihan hermoraunio! Muutamat ruuvit antoivat helposti periksi ja sain ensimmäiset ovet maalattavaksi jo maanantaina. Silloin käytiin ostamassa myös Kodin Terrasta DC fixiä valkoisen ja mustan puun kuoseissa. Ostettiin testiin ensin vain pari rullaa, sillä en ollut ollenkaan varma tarttuisiko tuo muovi noihin sataan kertaan maalattuihin oviin.
Meillä on eteisessä sellaiset kunnon 80-luvun säleikkövalaisimet, ja niihinkin oli jotain valkoista maalia sotkettu (lähempi tarkastelu osoitti, että se säleiköt oli maalattu vaan ulkopuolelta, hutiloiden, ja sisäpuoli oli puunvärinen), joten päätin samalla kunnostaa nekin. Eihän niistä nyt kummosia tullut, mutta ainakin ne on nyt kokovalkoiset :P

Make irrottelee saranoita

Tiistaina maalasin takki-/kenkäsyvennyksen ja hattuhyllyn, sekä ovia sitä mukaa kun Make sai nitkutettua saranoita pois. Ovet kaipasivat pari, kolme kerrosta maalia, jotta vaaleanpunainen peittyi hyväksyttävissä määrin. Yritin irrotetuista saranoista raaputella maalia pois kuten vetimistäkin, mutta se ei ollut ollenkaan niin yksinkertaista. Päätettiin siis saranoiden kanssa odottaa seuraavaan päivään, ja käydä ostamassa maalinpoistomyrkkyjä. Odottaessa kokeiltiin DC fixin tarttuvuutta, ja hyvinhän se näytti oviin tarttuvan. Terrasta saatu 45 cm levyinen muovi vaan oli meille liian kapeaa, ja jokaisessa ovessa näkyy sauma, kun muovi vaihtuu. Bauhausissa on kuulemma suuri ja edullinen valikoima näitä sisustusmuoveja, en tiedä olisko siellä voinut olla leveämpää whitewood-kuosilla, mutta ei oikein innostanut ajaa 50 km lähimpään Bauhausiin sen takia. Ja suoraansanoen, mikä tahansa mitä näille oville teki, olisi ollut parempi kuin lähtötilanne, joten päätin olla hätäilemättä :)
Mustaa muovia pistettiin kenkäsyvennyksen "lattiaan", sillä se tuppasi kulumaan huonon näköiseksi. Olisin halunnut siihen ennemmin harmahtavampaa puukuosia, mutta Terrassa ei ollut kuin mustaa ja ruskeaa. Yömyöhäänkin vielä päällystelin pienempiä ovia.

Tästä näkee suunnilleen ovien lähtötilanteen. Väri on likainen ja yleisilme epäsiisti.


Eka ovi valmis, jee! Paljon siistimpi :)

Kenkäsyvennyksen päällystäminen ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta onneksi epäsiisteydet tuli tuonne kenkätelineen alle ;)

Takana jo valmiita ovia, lattialla käsittelemätön. Tästä näkee aika hyvin värieron alkuperäiseen.


Keskiviikkona patistin Makea poistamaan kahdesta jäljelläolleesta ovesta saranat pikapikaa, että pääsen nekin maalaamaan. Sillä aikaa Make kävi Terrasta ostamassa lisää DC fixiä ja sitä maalinpoistajaa. Halleluja ja praise the lord ja mitänäitänyton, kun se maali alkoi vihdoinkin sulaa niiden pain in the ass -saranoiden päältä! Jos jollakulla on joskus samanlaista ongelmaa, niin käy nyt herrantähden suoraan ostamasssa maalinpoistajaa, äläkä yritä päästä edullisemmin pelkästään raaputtamalla :D Ei ollut ihan yks tai kaks kertaa tän koko projektin aikana kun meinas itku tulla. En ihan ymmärtänyt mihin ryhdyin. Ja toiseksi, olis voinut olla vielä helpompaa, jos maalinpoistajan olis laittanut jo siinä vaiheessa kun saranat oli vielä kiinni ovessa. Ja itseasiassa oltaiskin varmaan laitettu, jollei kaupat olis ollut loppiaisena kiinni x) Mietin ensin myös saranoiden uusimista kokonaan, mutta se olis tullut liian kalliiksi. Samaten vetimiä ei vaihdettu, koska ei haluttu muuttaa kaappien avausmekanismia.

Meitä neuvottiin Terrassa laittamaan saranat kannelliseen purkkiin aineen vaikuttamisen ajaksi. Käsiteltiin saranat aineella kahteen kertaan ja sulanut maali hangattiin pois teräsvillalla. Muovin kanssa aine ei saa päästä kosketuksiin, sillä sen se sulattaa.

Vasemmalla kerran maalinpoistajalla käsitelty sarana, oikealla käsittelemätön painajainen.

Saatiin vihdoinkin myös isot ovet päällystettyä muovilla, vaikka aika hankalaa se oli, kun rullat oli niin tarkoin mitoitettu. Pienemmät ovet pystyi hyvin päällystää yksinkin, mutta isoihin oviin tarvitsi kyllä kaksi tsekkaamaan, että muovi tulee suoraan, ja samalla tasoittaa ilmakuplista. Me käytettiin tasoittamiseen viivotinta ja parkkikiekkoa x) Mutta sitkeän ilmakuplan saa helposti tasoitettua kun siihen iskee huomaamattoman reiän pienellä neulalla ja tasoittelee uudestaan. Jonkin verran meidän oviin tuli pinnan epätasaisuuksista (koholla olevia maalijälkiä tms) johtuen ärsyttäviä jälkiä, mutta toitotin koko ajan itselleni, että tämäkin on parempi kuin edellinen :D

Torstaille jäi sitten saranoiden takaisin ruuvaaminen (käytiin suosiolla ostamassa uudet ruuvit) ja ovien paikalleen asentaminen. Voisi kuvitella, että kaiken tämän jälkeen tää ois ollut helpoin vaihe, mutta hemmetin vaikeaa oli saada ovet paikalleen niin, että ne aukeaa ja menee kiinni ilman väkivaltaa -.- Osan kanssa tarvitsee tehdä vähän kevätjuhlaliikkeitä vieläkin, mutta toisaalta ne oli vähän ongelmallisia jo aiemminkin.
Ulkopuolisen silmin muutos ei todellakaan ole mikään suuri, ovet kun olivat ulkopuolelta jo ennestään valkoiset - tai ainakin jotain sinne päin, mutta itse oon tosi tyytyväinen tähän raikkaamman valkoiseen ulkoasuun ja siisteihin saranoihin ja kahvoihin :) Eikä nyt haittaa niin paljon jos kissat saa oven auki, kun ovat sisältäkin valkoiset.






Kaikenkaikkiaan projekti oli huomattavasti työläämpi, kuin mihin luulin lähteväni, ja se johtui suurimmaksi osaksi pinttyneestä maalista ja jämähtäneistä ruuveista. Myöskään maalaus ei ollut ihan helpoimmasta päästä, kun telanvarsi oli rikki :D Eli mitä tästä opimme... hanki kunnon välineet ja funtsi projekti loppuun saakka ennen kuin aloitat x) Eipä silti, lopputulos on sen verran hyvä, että olisin silti tehnyt koko homman kunnolla.
Rahaa meni eniten kontaktimuoviin, joka Terrassa on aika paljon kalliimpaa kuin vaikkapa siellä Bauhausissa, valkoisia rullia meni yhteensä viisi (viisi pikkuovea, kolme isoa), mustaa yksi. Maali tuli ilmaiseksi kaverilta (pelastus ^^) ja maalinpoistotökötti maksoi vajaa parikymppiä = yht. vajaa 80€. Tela, pensselit ym. oli meillä jo valmiina.
Näin jälkikäteen todettuna olisi ehkä kannattanut käydä siellä Bauhausissa ihan jo sen takia, jos siellä olisi ollut tätä muovia leveämpänä. Olisi ollut helpompaa päällystää ovet ilman saumoja ja mittailua. Ja ylipäänsä projekti ei ehkä ollut paras mahdollinen ensimmäiseksi dcfixaus-projektiksi, kun siinä oli niin paljon muutakin projektia. Että joku iisimpi juttu olis ollut vähän parempi :)
Projektin aikana kävi mielessä myös senkin tason päällystäminen, se kun on jo vähän huonossa kunnossa kissojen kynsien jäljiltä, mutta pakko myöntää että tää eteisen dcfixaus oli nyt toistaseksi tässä :D Katotaan sit joskus syssymmällä...


Meinataan seuraavaksi laittaa vielä keittiötä vähän uuteen uskoon, sain sitäkin varten jo maalipänikän :) Kannattaa huudella noita maaleja FB-kirppiksillä tai kaupunkiyhteisöissä, sillä hirveen monelta jää maalia yli rempan jälkeen, ja sitten ne vaan lojuu jossain varastossa käyttämättömänä. Nytkin saatiin 9 litraa maalia käytännössä puoleen hintaan. Ihan hyvä :)
Itseasiassa mullakin on vielä vaaleanliilaa kalustemaalia tuolla lojumassa...
Mutta siitä keittiöstä sitten seuraavaksi, toivottavasti pystytään alottamaan se mahdollisimman pian!

5 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mutta mä jotenkin muistin, että tein eteisen kaapit ois olleet jo valkoset alunperin :D Pitäisi siis nähdä useammin, kun on tällänen aivovammanen! Ja jostain sain päähäni, että tuunaat keittiönkaappeja :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, sitä on vaan katseltu kuvat! ;D Joo siis noi olikin alunperin valkoset, ulkopuolelta. Sisäpuolelta ne oli vaaleenpunaset vielä. Mutta noi ulkopuolen maalaukset oli niin kamalat, että piiloon jouti :)

      Poista
    2. ups jäin kiinni :DD joo mun lukemiset on niin onnettomia nykyään, kun koko aika pitää juosta poikien perässä X)

      Poista
  2. Iiks! Munkin ois tarkoitus tässä lähiviikkojen aikana ottaa käsittelyyn keittiön tuunaus. Niitä oviahan on sitten 10 kpl, 2 taitto-ovea ja laatikosto siihen päälle. Tää ei ollu sitä ajatellen kauheen rohkasevaa luettavaa.. :D Niitä tosin ei ole koskaan maalattu, mutta ne on jotain paskaa pinnotettua lastulevyä ja vielä koristelistoineen, että ei taida toi DC Fix oikeen rokata kuin ehkä sisäpinnalle ovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan really oikeesti, se päällystäminen ei ollut tässä projektissa tosiaankaan se pahin osa :D Mutta kieltämättä 10 ovea on aika paljon, meillä niitä oli nyt 8. Kandee sunkin varmaan ensin ostaa yks rulla ja kokeilla ensin yhteen oveen miten tarttuu :) Pinnoitettu lastulevy tuskin on ongelma, mutta koristelistat ehkä, syvennökset ym. Hiustenkuivaajan avulla saa vähän venytettyä muovia ja ehkä kulmat siistimmin, me ei tosin jaksettu vaivautua :P

      Poista