maanantai 16. helmikuuta 2015

diy: kissanvessa II

Jatketaan vielä vähän käsityö/tuunaus/sisustus-linjalla, koska mitään muuta mun elämään ei juuri nyt kuulu :P Keittiön laittamisesta jäi päälle sisustusvimma, ja on tehnyt mieli laittaa muitakin huoneita uuteen uskoon. Tällä hetkellä olkkarissa huonekalut pyörii ja vaihtaa paikkaa keskenään, mietin värimaailmaa, kovasti yritän vanhoja juttuja myydä pois, jotta saadaan uusia tilalle.
Yksi näistä päivityksen kokeneista huonekaluista oli olkkarin kissanvessapömpeli. Kun ostin sen muutama vuosi takaperin Zooplussalta, olin älyttömän innoissani siitä, että saan kissahuussin piiloon jonnekin. Mutta tuo PetRoom-pömpeli oli tosi hankalan kokoinen kuutio, ja sen kanssa sai aina tapella kun halusi vaihtaa järjestystä. Nyt kun sitten taas pyörittelin näitä huonekaluja ja huussi oli jatkuvasti väärän kokoinen ja väärässä paikassa (ja vähän väärän värinenkin), kyllästyin lopullisesti ja päätin toteuttaa jo kauan haaveissa olleen Bestå Ikea-hackin, eli siis vessa Ikean Bestå-kaapista :) Käytännössä kissanvessan voi piilottaa ihan mihin tahansa kissalle sopivan kokoiseen kaappiin, jos vaikka kirpparilta sattuu joku sopiva löytymään, niin antaa palaa vaan. Koska mun piti saada uusi vessa nyt, eikä "sitten kun sattuu sopiva löytymään kirppikseltä", ja koska Bestå oli mun tarpeisiin sopivan kokoinen (esim. Stuva-kaappi oli vähän liian iso syvyysmitaltaan) ja tuunaaminen kuulosti tarpeeksi yksinkertaiselta, sillä lähdettiin liikkeelle.




Tarvitset:
- haluamasi kokoinen kaappi ovilla / Ikea Bestå
- ruuvimeisseli
- kynä, mittanauha ja viivotin
- pistosaha
- porakone
- puristin (kaksi, niin on tukevampi)
- hiomapaperia
- teippiä, kontaktimuovia / kissanluukun
- kuramattoa
- kissanhiekkalaatikko ja hiekkaa
- imuri


Olin jo aiemmin googletellut Bestå Ikea hack litter boxeja (täällä tosi kattavat ohjeet myös suomeksi), joten tiesin pääperiaatteet ja sen, että homma on todellakin yksinkertainen: ei tarvitse kuin sahata reiät pariin levyyn. Oon kuitenkin tähän päivään asti ollut ihan satavarma, että meikäläisen reiän sahaamisesta ei tule yhtään mitään, ja siksi tällainenkin homma on lykkääntynyt ja lykkääntynyt. Reikien sahaamiseen tarvitaan mitta ja kynä, puristin tai pari, porakone (jolla porataan levyihin tarpeeksi isoja reikiä sahan mentäväksi) sekä pistosaha, jonka ei tällaisessa duunissa tarvitse olla sähkökäyttöinen, kallis kone, vaan mekin ostettiin 15€:n käsikäyttöinen pistosaha. Sahaamisen jälkeen aukkojen reunojen siistimiseen tarvitsee lähinnä hiomapaperia sekä jonkinsortin valkoista teippiä TAI valmiin kissanluukun. Jälkimmäiset ei ole oikein mun makuun, mutta se helpottanee aukkojen siistiksi saamista. Meillä oli jäänyt DC-fixiä yli edellisistä tuunauksista, joten siistin aukkojen reunat sillä, ja ihan tarpeeksi hyvännäköiset tuli, ottaen huomioon ettei niitä kukaan ikinä katsele. Me sahattiin reiät vähän matalammalle kuin tuossa ohjeessa, aika tarkkaan keskelle levyä.

Vasemmalla karun näköiset levyt sahaamisen jälkeen, oikella DC-fixillä siistitty aukko, jota Nuno kävi testaamassa heti kun oli mahdollista :)

Välivaihe ennen kattoa ja ovia


Meinasin ensin pistää perus kontaktimuovia vielä hiekkalaatikon alle ohipissailujen varalta, mutta päätin kuitenkin kuramaton riittävän. Mutta ehdottomasti kannattaa varsinkin pohjalevy hiekkalaatikon alta päällystää edes jollakin, sillä tuommonen kevyt kalustelevy ei oo kivannäköinen kun se on pilalle pissattu, vaikka vahingossa. Vahinkojen varalta en myöskään suosittele sellaisten irroitettavien reunojen pitämistä hiekkalaatikossa. Kuitenkaan en pistäisi tällaiseen suljettuun tilaan enää katollista vessaa, musta se on jo vähän turhaa. Enivei, kuramatto ostettiin Kodin Terrasta, ja sopivankokoinen (37x49) hiekkalaatikko löytyi Mustista ja Mirristä. Se ei täytä koko laatikolle varattua tilaa, mutta se ei kyllä haittaa ollenkaan. Tavallinen hiekkalaatikko on myös sen verran matala, että hiekkaa kyllä viskotaan laidan yli, mutta sekään ei pahemmin haittaa, kun se kuitenkin pysyy kaapin sisäpuolella x)



"Kävelysillan" alle saa laitettua säilöön vaikkapa hiekkasäkin, mutta meillä hiekat säilytetään saavissa toisaalla, joten tänne kaappiin päätyi sellaiset kissojen jutut, joita harvemmin käytetään, ja jotka ovat vieneet tilaa muualla. Lisäksi hiekkiksen kanssa saman oven taakse pistettiin tietysti lapio, kosteuspyyhkeitä ja kakkapussirulla.
Bestå oli ilahduttavan helppo koota noin niinkuin Ikea-tuotteeksi, joten sen kanssa ei tartte menettää hermojaan :) Pyysin Makelta apua lähinnä ovien paikoilleen saamiseen, mutta muuten tämän koko homman sai kyllä ihan yksinkin tehtyä.
Kissat osasivat alusta alkaen mennä kivaan pikku mökkiin, ja jälleen tuli huono omatunto, että aina kivoista mökeistä tulee vaan vessakoppeja eikä mitään piilopaikkapesiä -.-

Variaatioita tästä olisi vaikkapa kahden hiekkiksen kaappi, jolloin kävelysiltaa ei tehtäisi ollenkaan, vaan molemmilla puolilla olisi omat kulkuaukot ja hiekkalaatikot. Harkitsin tämänkin tekemistä näin kolmen kissan taloudessa, mutta päädyin kuitenkin tähän ensimmäiseen ratkaisuun. Jos teet kahden laatikon vessan, niin kannattaa laittaa kuramattoa edustamatoksi. Kulkuaukon voi hyvin tehdä myös Bestån oveen, mikä on ainakin edullisempi uusia jos joskus kaappi poistuu vessakäytöstä. Hiekkalaatikon alle voi myös ostaa ulosvedettävän laatikonrungon, mikä helpottaa siivousta entisestään.

Toivottavasti saan jonkun muunkin rohkaistumaan tekemään itse, sillä tämä oli niin ärsyttävän helppoa, että harmittaa etten oo tehnyt tätä jo aikaisemmin... Harmi kun ei oo kämpässä tilaa vielä yhdelle kaappivessalle :D
Ai niin, kissanvessa I -postaukseen pääsee tästä.

5 kommenttia:

  1. Oon miettinyt sen vessakopperon tilaamista zooplussalta, mutta en oo oikeen varma siitä. Ja nyt kun tuli näin helppon oloinen ohje, että varmaan mäkin osaisin, aloin miettimään josko tekisikin itse. Rumiahan noi paskahuussit on ja kolo ajan saa pelätä, että koska toi kerkeäväinen pienempi on jossain vessalaatikossa uimassa niin siksikin pitäisi saada aikaan. Ja toi kävelysilta varmaan pitää aika kivasti tassuihin jäävät hiekat tuolla sisällä, tai ei ainakaan niin paljoa kantaudu sieltä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite suosittelisin tätä kaappisysteemiä kyllä, koska on nätimpi ja sopivamman kokoinen. Periaatteessa tossa Zooplussan valmisvessassa ei ollut muuta vikaa kuin hankala koko, sillä meillä ei ollut vaihtoehtoa laittaa sitä mihinkään nurkkaan (ja lisäksi muistaakseni oven kätisyys ei ollut vaihdettavissa niillä osilla mitä tuli mukana). Pesukoneen kokoinen koppero keskellä huonetta oli hankala :D Ja totta on kyllä, että toi kävelysilta kontrolloi tosi hyvin hiekan kulkeutumista. Lisäksi meillä on toi kulkuaukkokin sellaisessa paikassa, ettei se näy. Tuskin tietäisi vessaksi ellei joku siellä välillä raaputtais :) Suosittelen!

      Poista
  2. Ihana tää vessa, itse samanmoisesta haaveillut jo jonkun aikaa. Kirjoitit tuossa että katollista vessaa et tuonne laittaisi. Itse taas jotenkin vierastan pelkkää laatikkoa kun aina on katollinen ollut käytössä... Pysyykö hajut pois hyvin vaikka ei kattoa olekaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis käytännössähän tää on yksi iso katollinen vessa, tämä kaappi siis :) Meillä on kolme isorotuista kissaa, ja tuntui että tavalliset katolliset vessat on vähän liian ahtaita, niin nyt ei katto tule heti vastaan ja mahtuu paremmin kääntyilemäänkin. Hajut pysyy sisäpuolella kuten tavallisessakin katollisessa vessassa, tai itseasiassa paremminkin, kun kaapin sisällä on myös vessatonta aluetta.

      Poista
  3. Kaappeja ja lipastoita voi katsella kierrätyskeskuksistakin. Tärkeintä on, että potta mahtuu sisälle.
    Mietin tuota hajuasiaa toisesta vinkkelistä: kissakaan ei tykkää haisevasta potasta. Mitä jos poraisi kulkuaukon vastaiseen yläkulmaan pienen "tuuletusreijän" ja asentaisi siihen vaikka tietokoneen puhaltimen niin päin, että se imee ilmaa laatikosta aktiivihiilisuodattimen läpi (suodattimia saa mm. kodinkoneliikkeistä)? Puhaltimet eivät maksa paljon ja ovat aika hiljaisiakin. Potassa oleva tuotos kuivahtaa nopeasti, ilma pysyy raikkaana potan sisä- ja ulkopuolella ja pölykin varmasti tarttuu suodattimeen. Puhaltimen lisäksi tarvitaan virtalähde. Ekologisempi vaihtoehto on tietenkin ilmanvaihtosäleikkö kulkuaukon vastaiseen seinään.

    Minulla on kaksi kissaa ja toisen potan sijaintipaikka on jatkuva ongelma. Kissalla pitäisi olla asiointirauha ja toisaalta keskellä eteistä sijaitseva potta ei ole kovin esteettinen.

    VastaaPoista