maanantai 4. toukokuuta 2015

vappuviikonloppu

Oon menossa aamupäivällä hammaslääkäriin, joten ajattelin vähän kirjoitella, niin vähällä huomiolla on tämä blogi ollut viime aikoina.

Hammaslääkäristä puheen ollen, on ihan hämmästyttävää, miten mulle onnistuttiin saamaan viisi hammaslääkäri/hygienistiaikaa yhden kuukauden sisään. On kyllä kiva, että purukalusto hoidetaan kerralla kuntoon, eikä puolta vuotta tartte odotella. Ja lisäksi oon hyvilläni senkin takia, että hammaslääkäriajat tarkoittaa lyhyempää työpäivää ;) Eihän mun ole järkeä ajella edestakaisin sitä 50km montaa kertaa. Joku voisi sanoa, ettei ole järkeä mennä töihin enää kolmeksi tunniksi, mutta en kehtaa olla koko päivää pois, kun näitä aikoja on tässä nyt niin paljon.

Enivei... vappuviikonloppu.
Tiesin jo kauan sitten, etten tuu ainakaan vappuaattona tekemään mitään, sillä aamuneljältä heränneenä en jaksaisi valvoa kuin korkeintaan kymmeneen (kuten siinä kävikin). Töiden jälkeen ajelin Lohjalle hakemaan äidin tekemiä munkkeja, koska en tänäkään vuonna ehtinyt kokeilla niiden tekemistä itse. Toivon, että ens vuonna se jo onnistuisi, koska haluun niitä ihan valtavasti :D Sima me tehtiin tänä vuonna itse, ja se olikin paljon helpompaa kuin mitä ehkä etukäteen tuli ajateltua. Söin siis iltapalaksi simaa ja munkkeja, katsoin väkisin jonkun töllösarjan loppuun, ja kaaduin sänkyyn kymmeneltä.


Vappupäivän brunssi


Loppuvappu menikin pelkästään löhöillessä ja jotain pieniä kotihommia tehtäessä. Vappupäivänä meillä oli pieni brunssintapainen, paistelin lettuja kinkkutäytteellä, oli croissanttia, mansikoita, tippaleipiä ja niitä munkkeja. Ähky tuli jo yhden letun jälkeen, ei me vissiin osata oikein brunssailla :P Äidiltä sain mukaani skumppapullon, mutta eipä sitä tullut missään vaiheessa juotua. Kolme siideriä tuhosin vappupäivänä, ja kylläpä väsytti sen jälkeen... Lauantaiaamuna kun nousin ylös, mua odotti olkkarissa aika lohduton näky. Mun kasvihylly oli tullut itekseen alas seinältä kasvit mukanaan, lattia oli ihan täynnä ruukunsirpaleita, multaa ja katkeilleita kasveja. Kyllä otti päähän :( Seuraavaksi käydään ostamassa jotain liimamassaa ja pidemmät ruuvit, ja porataan reiät vaan vähän syvemmiksi. Sit sais luvan pysyä. Onneksi ei ollut kissat jääneet alle. Ihmettelin vaan, ettei kumpikaan meistä herännyt siihen (oletettuun) ryminään.
Pesasin myös makkarin raidalliset matot ties kuinka monennetta kertaa. En voi ymmärtää miten noi kissat voikin aina oksentaa just sille valkoiselle raidalle -.-

Hyvää huomenta!


Oon myös suunnitellut makkariin pientä pintaremppaa ja sisustuksen uusimista, samaten parvekkeelle. Makkarin tapetit täytyy repiä pois, sillä kissat on saaneet ne pahan näköisiksi. Vedetään maalia tilalle, ja yhden seinän ajattelin maalata harmaalla kalkkimaalilla. Parvekkeella olevat sisustustikkaat/hylly olisi tarkoitus tuoda makkariin, ja siten partsille pitäisi mahtua pieni kuormalavoista tehty sohva/tuoli. Samassa rytäkässä pitäisi ostaa kissoille uusi raapimishommeli makkariin, edellisestä oon jo kauan halunnut eroon, sillä se on kiikkerä ja omituisen muotoinen. Diogenes XXL mustana olisi varmaankin ykkösvaihtoehto :) Oon halunnut sitä jo useamman vuoden. Näitä remppasuunnitelmia alan toteuttaa heti kun noi mun työt loppuu, ja pystyn taas keskittymään johonkin muuhunkin välillä. Makekin on silloin päivisin koulussa, niin sen ei tarvitse osallistua tapetin poistoon tai maalaukseen millään tavalla, kun se ei siitä kuitenkaan edes tykkää. Haluisin kovasti uuden sängynkin, mutta raja tarttee vetää johonkin, kun ei tuolla rahalla pääse oikein mässäilemään.

Mistä päästäänkin siihen, että tänä juhannuksena jää meiltä väliin myös Nummirock-karkelot. Siihen on oikeastaan monta syytä, mutta pääasiallinen syy on se, että meidän on pakko laittaa nekin rahat vähän tärkeempiin asioihin. Yksi Nummirock-reissu vie vaan niin helvetisti rahaa, enkä halua enää lippuja ostaa velaksi. Puhumattakaan ruuista ja juomista, bensoista, ja jos haluaa vielä festareiltakin jotain ostaa. Pienemmät syyt on sitten sellaisia kuin ei-niin-kiinnostavia-bändejä (ne jotka kiinnostaa, on nähty niin moneen otteeseen) sekä hienoinen kyllästyminen (parina viime vuotena kolmen päivän ryyppääminen ei ole tuntunut kovin mielekkäältä, ja jonkinlainen maisemanvaihdos on tuntunut hyvältä ajatukselta). Lisäksi Maken kavereita ei oikein Nummessa ole, niin aateltiin josko pystyisi välillä viettää juhannuksen joidenkin niiden kanssa.
Nummirockin lisäksi taitaa kaikki muutkin festarit jäädä välistä rahanpuutteen takia, vaikka Tuskaan olisi ollut kiva mennä vaikka yhdeksi päiväksi. Olisin halunnut nähdä Warmenin ja Sabatonin, mutta tietty ne on eri päivinä, eikä Makea kiinnosta kumpikaan, niin voi olla että jää sitten kokonaan :P South Parkissa olisi Extreme ja ihana Nuno Bettencourt, mutta tietysti sen pitää olla mun viimeisenä työpäivänä, jota en taatusti saa vapaaksi. Eikä kukaan varmaan lähtisi mun kanssa kattomaan mitään Extremeä :P

Toivon kuitenkin, että olisi ees jotain varaa tehdä kesällä, koska muuten tulee kyllä tylsin kesä hetkeen. Makekin on kuitenkin arkisin siellä koulussa, niin mun tarvii keksiä jotain omaa kivaa niille päiville. Ajattelin ainakin yrittää jatkaa lenkkeilyä, kesällä kun sekin on vähän mukavampaa. Pikkusen oli luokkakaverin kanssa syksyllä puhetta, että lähdettäis kesällä käymään niiden luona Raumalla :) Tulis samalla nähtyä taas joku uusi kaupunki. Olishan se kiva jos saisi loppukesäksi vielä jotain mukavia töitä tästä lähempää, mutta en uskalla ees toivoa.

Ensi perjantaina on yhden lempparibändini MyGrainin viimeinen keikka Nosturissa, missä on mukana myös toinen moinen eli Profane Omen. a) molemmat bändit samana iltana, b) harmittaa ihan v*tusti että MyGrain lopettaa. Mä en pääse keikalle. En, vaikka se on niinkin lähellä kuin Helsingissä, sillä mulla on töitä sekä perjantaina että lauantaina, ja edelleenkin herään neljältä, eikä mulla olisi aikaa edes vetää päikkäreitä. En nyt ihan heti äkkiseltään muista, koska jonkun keikan missaaminen on ketuttanut näin paljon. Tässä keväällä basisti Tomppa palasi myös Profane Omeniin, mikä oli tosi hyvä uutinen, ja paluun tiimoilta on ollut nyt useampikin keikka sellaisilla paikkakunnilla, myös Helsingissä, mihin on ollut teoreettiset mahikset päästä, mutta nää helvetin työt ja aikaiset heräämiset haittaa mun huveja :( Kohta tietty Jules lähtee taas takaisin Brasiliaan, ja sitten joutuukin odotella seuraavia keikkoja puoli ikuisuutta.

Viikko sitten oli Nikkin ja Nunon synttärit, prinsessat täyttivät jo 7 vuotta. Synttärit tuli taas niin ykskaksyllättäen, että ei tehty tuona päivänä mitään normaalista poikkeavaa, tytöt saivat perinteisesti rusetit kaulaan, mutta meillä ei ollut ees seitä pakastimessa, että olis voinut tehdä kalakakun, kuten aina. Plaah.

Nikki ja Nuno 7v


Viime uudenvuodenyönä tein itelleni ennustuksen tarot-korteista koko seuraavalle vuodelle. Kerrankin olin fiksu ja kirjoitin ylös nostamani kortit ja niiden merkitykset, jotta voin vuoden lopussa tsekata toteutuiko mikään. Aloitin eilen täyttämään tätä vuosiennustusta alkuvuoden kohdalta, jotten varmasti unohda mitään. Ihan suht mielenkiintoista tähän mennessä! Saa nähdä mitä loppuvuosi tuo tullessaan. Julkaisen ennustukset ja tulokset kokonaisuudessaan sitten vuoden lopussa :)

2 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen, kun haluttaisi lähteä jonnekin, mutta ei vaan pysty töiden takia. Olin 10 kuukautta sellaisessa työssä, jossa oli vain joka kolmas viikonloppu täysin vapaa. Se karsi jonkin verran ajanviettoa kavereiden kanssa ja keikoilla käymistä.

    Vitsi miten hieno idea tuo Tarot-korteista ennustaminen tulevalle vuodelle. Mielenkiinnolla odotan sinun tuloksia, miten ne ennustukset toteutui. Itelläkin on Tarot-kortit, mutta en oo ennustanu niillä vielä yhtään mitään. Jossain ohjeissa luki, että niitä kortteja pitäis roudata aina mukana. Mulla tyssäsi siihen se into. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole kamalasti puljannut noiden korttien kanssa. Toki jonkin verran tutustunut pakkaan ja korttien merkityksiin, mutta kaukana ollaan siitä ettäkö osaisin tehdä omat tulkintani niistä :P Mun Patrick Valenzan pakka on kyllä älyttömän inspiroiva, kortteja on kiva tutkia kun kuvitus on niin upea. Tähän mennessä oon lähinnä nostanut pakasta päivän kortin kun tuntuu siltä, tai pohdiskellut korttien kanssa jotain dilemmaa, esim. viime vuonna mun opintojen kanssa. Tuntuu, ettei mulla ole ollut mitään sellaisia suuria kysymyksiä, joihin kaipaisin vastauksia, niin ei ole tullut tehtyä sellaisia yleisluentojakaan. Mutta toi vuosiennustus oli kiva, yleismaailmallinen :)
      En oo myöskään pitänyt pakkaa mukanani tai tyynyni alla tai mitään muutakaan :D

      Poista