maanantai 15. kesäkuuta 2015

sananen juhannuksesta ja nummirockista

Ensimmäinen lomaviikko meni meikäläisellä yksinomaan rempatessa makkaria. Se ei ole ihan vielä valmis, mutta postailen juttua kyllä sitten :)

Tänä juhannuksena oli tarkoitus jäädä Saloon ja keksiä jotain edullisempaa juhannuspuuhaa kuin Nummirock. Yksi Nummi-reissu kahdelta saman talouden henkilöltä vie helposti sellaisen 400-500€, mikä on vähän turhan paljon. Make on myös aina lähtenyt Nummeen vähän vastahakoisesti, ja ymmärrän sen kyllä, sillä ei siellä juurikaan ole sen hyviä ystäviä, vaikka salolaisia tuttuja toki onkin. En tiedä onko sillä joku muukin syy haluttomuuteen lähteä, mutta kuitenkin. Viimeisen kuukauden oon tässä nyt yrittänyt kysellä kavereiden ja Maken kavereiden juhannussuunnitelmia, mutta viime viikonloppuun mennessä ei ollut ilmaantunut mitään. Kaikki ovat joko pois paikkakunnalta, töissä tai eivät tee mitään - tai sitten suurin osa oli tietysti lähdössä Nummirockiin. Olin siinä jo naama happamana, että minä en kyllä Nummesta jää pois jos vaihtoehtona on kotona kökkiminen. Myönnän auliisti, että parina viime vuonna en itsekään oo ollut järin innostunut lähtemään Nummeen, ja olisin hyvin voinut pysyä sieltä pois, mutta juhannus on mulle ehkä vuoden ainoa juhlapyhä, joka on pakko viettää kavereiden kanssa, edes pienellä porukalla. Joten juhannussuunnitelmia miettiessäni kun kaverini Marissa sanoi heidän bussissaan olevan vielä petipaikkoja vapaana, niin yksissä tuumin Maken kanssa päätettiin, että minä lähden Nummeen ja Make jää kotiin. Tuntuu tosi omituiselta, että vietetään juhannus erillään, en olisi sitä halunnut, mutta ainakin nyt vältetään se, että kumpikaan tekisi jotain, mitä ei halua tehdä, eikä tarvita kissoillekaan kaitsijaa kun Make on Salossa.

Nummi 2013, jolloin oli hienot kelit. Huivi on hyvä niin auringonpistoksen kuin huonon tukkapäivän varalta :)


Mutta niin, nyt sitten lähden keikkabussissa kavereiden kanssa Nummeen, mikä on mulle hieman uutta. Ja joudun muutamassa päivässä ostamaan ja miettimään kaiken mukaan otettavan, kun päätös tehtiin näin viimetippaan. Ihan yhtä paljon tavaraa ei tarvitse ottaa nyt mukaan kuin normaalisti, kun bussiyöpymiseen kuuluu aika paljon tavaraa, jota normaalisti pitäisi ottaa mukaan (petivaatteet, grilli, teltta jne).

Adrienna Seraphine teki oivallisen selviytymisoppaan Nummirockiin, joten jos olet ekoja kertoja tulossa Nummeen, niin kannattaa tsekata postaus läpi :) Itse haluan vielä korostaa sitä, että ota mukaan mukavia vaatteita! Nummessa on ihan täysin normaalia olla pieruverkkareissa ja crocseissa. Tai alasti. Muutamana ensimmäisenä vuotenani mulla oli aina korsetti mukana, ehkä jotain sukkahousujakin ja hienoja goottihameita, mutta ei niitä oikeasti tule käytettyä. Kaikenlaiset hienostelugoottihärpäkkeet on yleensä vaan liian epämukavia, epäkäytännöllisiä ja vaikeita, kun vaihtaa vaatteita teltassa, käy (yleensä rikkinäisessä) vessassa tai bajamajassa, ja suurin osa päivästä kuluu yleensä leireissä istuksiessa. Ja tosiaan on hyvä varautua kaikenlaiseen säähän, luvattiin säätiedotuksessa sitten mitä tahansa. Muistan yhden juhannuksen, jolle oli luvattu vain pilvistä ja sateista, joten peruspessimistinä jätin aurinkorasvan kotiin. Lopputulos oli todella kipeästi kärventynyt iho, kun yhtenä päivänä paistoikin aurinko. Mulla on joka vuosi mukana paksu villatakki, fleecetakki ja villasukat, mutta toisaalta myös ohuita toppeja ja jotkut caprihousut tai -leggarit. Monena vuonna oon myös ottanut ihan liikaa vaatteita mukaan, ajatellen että laittaisin joka päivä erilaisen asun. Paskanmarjat. Pahimpana krapulapäivänä sitä harvoin jaksaa välittää mitä on päällä ja miltä näyttää. Kaksin kappalein otan mukaan rintsikoita ja farkkuja vain siltä varalta, että toiset menee rikki. On harvinaisen perseestä jos ainoista rintsikoista lähtee kaarituki tai olkain keskellä metsää.

Nummi 2014, jolloin kaikilla oli kylmä 24/7. Olin tosi onnellinen siitä että otin toppatakin mukaan! Siitä huolimatta, että kaikki nauroi mun kesäiselle asulle :)


Kannattaa myös varautua siihen, että puhelimet ei välttämättä toimi. Itse oon monesti saanut kyllä tekstiviestejä perille, mutta en oo pystynyt lähettämään niitä tai soittamaan kenellekään. Eli kavereiden leirin saattaa löytää vain kävelemällä ja etsimällä :P

Suosittelisin myös satsaamaan hyvään ja lämpimään makuupussiin, joka kestää reilusti pakkasasteitakin. Tuleva Nummirock on mun seitsemäs, ja muistan yhden juhannuksen, jolloin yöllä ei ollut kylmä nukkua teltassa. Ja ei, mä en ole vieläkään satsannut uuteen makuupussiin :) Jos mahdollista, niin patjaksikin kannattanee valita ennemmin joku pumpattava ilmapatja kuin retkipatja, sillä se eristää sut paremmin kylmästä maasta. Jos mulla olisi alunperinkin ollut suunnitelmissa lähteä tänä vuonna Nummeen teltan kanssa, niin olisin satsannut näihin, makuupussiin ja ilmapatjoihin. Nyt ei tarvitse kun en ole teltassa yötä.

Nummi 2012, jolloin oli sekä aurinkoista että pilvistä, ja muistaakseni sateilta kuitenkin vältyttiin.


Ja lopuksi vielä kannattaa muistaa, että normaalisti Nummirockin aikaan auki oleva kyläkauppa EI ole tänä vuonna auki! Joka vuosi kaupalla on ollut pitkät jonot, joten sitä on selkeästi tarvittu. Muistakaapa siis ottaa tarpeeksi ruokaa ja juomaa mukaan :)

Tämän vuoden bändikattaus on monen mielestä ihan huippuluokkaa, mutta itse en oo ollut kovin innostunut, vaikka toki mukana on bändejä joiden edellisestä näkemisestä on jo aikaa. Mutta nyt kun Nummeen ollaan kuitenkin lähdössä, niin olisi kiva nähdä Mors Subita, Insomnium, Arch Enemy, Mokoma (joka tosin on siellä joka vuosi näköjään), Korpiklaani, Heaven Shall Burn, Eluveitie, Mors Principium Est ja Amaranthe. Carnalation, Battle Beast ja Diablo sellaisia, että jos hetki on hyvä, niin vois käydä vilasemassa. Kymmenen plus nähtyä bändiä on aika korkea tavoite, joten saas nähdä :D
Mitä bändejä te muut odotatte?

Mut löytää siis tänä vuonna Haven Yhtymän leiristä metsän puolelta, mustan bussin lähettyviltä :) Käyn toki välillä myös Kinnulan Essolla, että jos ei Havenilla näy, niin saatan olla siellä. Tulkaahan moikkaamaan! Pyrin itekin tänä vuonna kiertelemään enemmän, ja piipahtamaan myös rantapuolen leirinnässä, missä en oo käynyt sitten vuoden 2009 Nummen :P
Sormet ristiin ettei satais ihan noin paljon, mitä ennusteet tällä hetkellä näyttää.

5 kommenttia:

  1. Jes, hyvä päätös! Näemme siellä sitten. ^^

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli Korpiklaanista heti mieleeb se yks vuos Tuskassa ku riehuttiin ihan täysii ja näytetään sen jälkeen otetusss kuvassa että olis satanu vettä ja tukan suoristukset on ollu ihan turhaa! Nyt voitas ottaa uusiks 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas tulee eka Nummi, kun Korpiklaani oli ainoo torstain esiintyjä, joka piti nähdä. Nina kannettiin keikalta leiriin :P Ei oteta sitä uusiks, oli humalatila vähän turhan tuhti :P

      Poista
  3. Symppis blogi, liityin lukijakuntaasi :) Floristin ammatista olisi kiintoisaa lukea enempikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! :) Tällä hetkellä en ole floristin töissä, mutta opintoajoilta löytyy jonkin verran floristiikkahommia esim. floristiikka- ja opinnot-tunnisteilla :)

      Poista