maanantai 2. marraskuuta 2015

halloween 2o15

Halloween on tältä syksyltä vietetty, ja kärsin tällä hetkellä kahdesta syndroomasta: EPEK eli ei pysty ei kykene, sekä PHD eli post-halloween depression. Nyt on vaan vähän takki tyhjä x)

Lauantaina olin aamusta asti paniikissa, sinkoilin ympäriinsä ja kehotin jatkuvasti Makeakin tekemään jotain. Katja tuli meille yhden jälkeen, ja alettiin samantien laittaa Katjan maskeja, mun omani oli jotakuinkin puoliksi valmiit siinä vaiheessa. Ylipäänsä sekä omat että Katjan haavat ei onnistuneet yhtään niin hyvin kuin mitä oisin halunnut, mutta kaipa ne sentään kelvollisia olivat. Yllättävän kauan meni ihan normi meikkaamiseen, pukemiseen ja hiustenlaittoon aikaa, ja olin Makelle tosi äkäinen siinä iltapäivällä, kun tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, ja se vaan lööbaili koneella. Miehet, perkele! Tuntia ennen bileiden alkamista se vihdoin lähti käymään huoltiksella ja alotti tekemään nachoja. Ekat vieraatkin tuli just silloin kun pitikin, ja täällä oli kaikki ihan kesken ja vaiheessa, Makekaan ei ollut pukenut ees asuaan päälle, ja sain ensimmäisen tunnin vaan siivota sen jälkiä keittiössä. Harmitti siis että kukaan ei tehnyt niitä pieniä viimeisiä silauksia, kuten poistanut karvoja tuoleilta, korjannut epämääräisiä nyssyköitä pois ihmisten tieltä ja muuta sellaista. Kuulostaa varmaan tyhmältä nipottaa pikkuasioista, mutta juhlien järjestäjänä sitä aina hävettää jos kaikki on miten sattuu :( Joskus puoli seiskan aikaan ehdin ekan kerran istua alas, mutta ei sitä kauheen monesti ehtinyt illan aikana kunnolla rauhottua.




Mä olin siis tänä vuonna klovni/harlekiini. En valitettavasti ehtinyt omasta asusta otattaa edes kunnon kuvia, mutta ehkäpä noista kuitenkin näkyy tarpeeksi. Raidallinen bustle skirt -hame on ostettu eBaysta, ja hameen alla mulla oli vielä raidalliset puuvillahousut, eBaysta myös. Muut multa löytyikin jo valmiiksi. Katja ompeli mulle organzasta röyhelöjä ranteisiin, nilkkoihin ja kaulaan, ja ite tein vielä organzapampulat korsettiin, jotka kyllä illan aikana irtosi molemmat.



Make nappasi mun ehdotuksen Beetlejuicesta. Sillä oli valmis asu ostettuna Alphageekistä ja peruukki eBaysta. En voi kyllä kenellekään suositella tota valmista Beetlejuice-pukua: maksaa aivan älyttömästi siihen nähden kuinka huonolaatuinen se on, huhheijaa. Onhan se niin, että itse rakennettu on usein kivampi kuin valmispuku, mutta mistä nyt ois löytänyt raidallisen miesten puvun tai ees mitään sinne päin? x) Haluttiin kuitenkin molemmat olla vähän samaan väriin ja teemaan kallellaan.

Tänä vuonna meille tuli paljon vieraita, jotka ei oo aiemmin meidän Halloween-bileissä ollutkaan, mikä oli kyllä tosi hauskaa :) Yhteensä ihmisiä taisi olla vähän reilu parikymmentä, eli olihan meitä! Pikkuhiljaa täytyis varmaan vuokrata isommat tilat bileitä varten x)
Kaikilla oli ihan huisin siistejä asuja, ja lämmitti mieltä tosi paljon, että ihmiset jaksoi panostaa ♥ Katjan asusta täytyy mainita erikseen, että se teki sellaisesta susinaamarista itellensä käsilaukun, musta se oli niin siisti xD
Hilla on meidän bileissä aina ottanut tunnelmakuvia järkkärillä, mutta nyt ei ensin ollut varmaa tuleeko Hilla ja Joonas ollenkaan, ja sitten ne tuli vähän myöhemmin ja ilman kameraa, niin oli ihan huisin vaikeeta koittaa muistaa ottaa kuvia :D Niinpä melkeen kaikki kuvat onkin otettu yhteiskuvasessioista. Vaan eipä täällä ehkä niin hirveästi mitään tapahdu, kun me ei minään vuonna olla järjestetty mitään erikoista ohjelmaa :) Hannekin tuli ilman Villeä, mikä sekin oli omituista. Myöskään tarjoiluista en muistanut ottaa kuvaa ennen kuin kaiken kimppuun oli jo käyty, joten jääköön sekin kuva laittamatta.

Joskus puolenyön jälkeen alkoi jengi tästä valua baariin, osa meni Prockikseen istumaan ja kuuntelemaan Kittoa, minä, Hanne, Katja ja Minna mentiin Zetan yksien jälkeen Ipaneman Halloween-bileisiin tanssimaan, ja Henna tuli sinne vielä myöhemmin. Meistä haluttiin siellä valokuvia. Ipanemassa olikin tosi kivaa ja olin positiivisesti yllättynyt illan musatarjonnasta. Siellä tulikin sitten tanssittua pilkkuun saakka, mitä en ees muista koska oon viimeksi tehnyt. Katja ja Hanne siis tuli meille yöksi, kun Hilla ja Joonas lähti takaisin Lohjalle päin kun me lähettiin baariin. Olipa tosi omituista, kun olin varautunut että meitä on täällä aamulla seitsemän, ja sitten olikin vaan neljä :) Seuraa kuvia, näitä on paljon!


















Hanne oli kyllä ihan kreisin näkönen koko illan :D










 










Huhhuh. Toivottavasti muillakin on PHD:tä havaittavissa.
Hienot bileet oli jälleen kerran, joten lämmin kiitos ystäville ♥

7 kommenttia:

  1. Ei merkkejä PHD:stä cause every day is halloween in this household :) Kurpitsan nahistuminen kyl harmittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kyllä Halloween on vähän ympäri vuoden, että ehkä juhlien jälkeinen masennus vois olla parempi termi ;)

      Poista
  2. Ai kauhee miten mielipuoliselta Hanne onnistuu näyttämään joka kuvassa. :D Niin sitä pitää!

    VastaaPoista
  3. Repesin tuolle B-paitaiselle miehelle :DD tosi hienot asut kaikilla!! Mun oli Mikon kanssa tarkotus olla myös tuollainen susi ja punahilkka-pari, mutta jotenkin se suunnitelma vaihtui lauantaiksi.

    Mikä näissä miehissä on kun ne saa kaiken aikaan vasta viime tipassa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis Pasi oli Batman (Batman & Ryydman) :) Mäkin repesin kun se tuli ovesta sisään :D Pasilla ei oo aiemmin ollu noin massiivista asua.

      Mä toivon et Make oppi jotain, että miksi mä kehotan tekemään jotain jopa neljä tuntia aiemmin, koska kyllä sitä selkeesti itteäkin vitutti kun joutui hikoilemaan keittiössä ruokien kanssa sillon kun ekat vieraat jo tuli :P Naiset on kuitenkin aina miettinyt kaikkia pikkujuttuja mitä miehet ei tajuu, kuten että keittiössä oli alkuillasta sitten ihan hullun kuuma, kun jouduttiin niin myöhäsessä vaiheessa käyttämään uunia.

      Musta oli hauskaa että täältä löytyi susi Punahilkalle, Katja ja Arttu eivät siis ees tienneet toisiaan tätä ennen :)

      Poista