sunnuntai 1. toukokuuta 2016

työelämästä ja työttömyydestä


Aloitin pari viikkoa sitten työt kaupungilla, ja työ vaikuttaa aika monipuoliselta ja leppoisalta, vaikka itse tehtävät työt onkin välillä aika raskaita.
Kyseessä on siis palkkatuettu työ, jossa lyhennetty työaika (85% normaalista, eli 33h/vko), mutta kuitenkin ihan kelpo palkka. Oon kaupungilla puistotyöntekijänä hoitamassa viheralueita ja leikkipuistoja. Työ on fyysisesti raskasta, joten täytyy myöntää että oon enemmän kuin iloinen lyhennetystä työajasta, etenkin jos vertaa viime kevään 45-50h/vko -työaikoihin ja jumalattoman huonoon palkkaan ja pitkiin työmatkoihin. Vai miltä kuulostaa 9h työpäivä, 1,5h työmatkat, maksimissaan 1200 €:n bruttokuukausipalkka, mistä vielä 300 € menee bensakustannuksiin. Nyt palkka on isompi, työtunteja vähemmän, eikä tarvitse ajaa minnekään huitsinnevadaan töihin :)

Jos kaikki sujuu hyvin, työ kestää 6 kk eli tuonne lokakuun puoliväliin asti, ja se tarkoittaisi myös sitä, että pääsisin näin about neljän vuoden jälkeen takaisin liiton päivärahoille kun pesti päättyy. Jeeee, bye Kela! :D

Kropan prakaamisesta oon tietysti eniten huolissani. Selkä ja polvet on taas koetuksella, mutta toisaalta on myös tuo mun viime kesänä levinnyt kantapää. Ostin duunia varten kompressiosukat, mutta vielä en oo kyllä kokenut että niitä tarttis käyttää. Työ on kuitenkin työtehtäviltään paljon vaihtelevampaa kuin viime kevään puutarhatyö, joten mahdollisuudet esim. selän itsepäisiin jumeihin on paljon pienemmät. Samoin "työmaa" on pehmeää ja tauot välillä vähän pidempiä, joten seisoskelu ei oo kipeyttänyt kantapäätä toisin kuin kukkakauppatyö. Oon toiveikas ettei tässä kesän aikana tuliskaan mitään. Työpäivän jälkeen kantapää on välillä arka ja sohvalla jumituksen jälkeen vähän jäykkä, mutta ei mitään pahempaa. Uudet turvakengät on aiheuttaneet vähän rakkoja jalkoihin, mutta eiköhän se siitä. Mun läskipohkeeseen ei mennyt turvasaappaat, joten mun ei tartte käyttää mitään moottorisahoja sun muita, mistä oon kyllä lähinnä vaan tyytyväinen :P
Esimies ja työkaverit on myös tosi mukavia. Me tehdään töitä muutaman hengen tiimeissä, ja tykkään kyllä kovasti siitä että tiimi on pieni, ja meillä on tavallaan ihan omat sosiaalitilatkin, joissa ei juuri muut käy. Ei siis ns. pääkallopaikan hälinää :)
Keväällä ja syksyllä tuntuu olevan eniten tätä risusavottaa, eli pensaiden alasleikkausta ja puiden leikkausta. Tuntuu aika loputtomalta suolta välillä :D

Risusavottaa

Make pääsi myös kesäksi töihin, joten taloudellinen tilanne paranee huomattavasti ainakin täksi hetkeksi :) Aluksi Makella piti olla vain parin kuukauden pesti, mutta se kutsuttiinkin töihin jo vapun jälkeen, ja luulen ja toivon, että sillä olis hyvät mahikset päästä sinne myös pidempiaikaseen työhön. Oon iloinen, ehkä saadaan jotain jäämään säästöönkin. Oon saanut viimeksi kunnon palkkaa, siis sellaista mistä on oikeasti jotain iloakin, vuonna 2009, siitä on jo yli 6 vuotta aikaa. Sillon tosin hassasin kaiken keikkoihin ja ryyppäämiseen, nyt olis vähän muitakin intressejä mihin ne rahat laittaisi.

About ensimmäisen vuoden tosta työttömyydestäni elelin oloneuvoksena, ja mietin että mitä sitä sitten alkais tekemään. Lohjalla ollessani työkkäristä ei kertaakaan edes ehdotettu mitään, enkä osannut kysyäkään kun työttömyys sinänsä oli mulle uusi juttu. Sillon vielä työnhaun uusiminenkin parin kuukauden välein hoitui työkkärissä paikanpäällä käyden, ei vissiin ollut vielä tällaisia ruuhkia... Muutin Saloon ja aika pian mut pistettiin jonnekin työnhakukurssille ja hieman sen jälkeen työkokeiluihin, missä viihdyinkin reilu puoli vuotta. Työkokeilupaikkaan mut palkattiin palkkatuella muutamaksi kuukaudeksi, kunnes sain sitten opiskelupaikan. Opiskelin pari vuotta, ja siinä sivussa tein töitä työssäoppimisena (opinnoista n. 60%). Valmistumisen jälkeen ei oo löytynyt töitä kuin puutarhapuolelta, eikä tää oo kyllä oikeasti lähelläkään sitä mitä haluaisin tehdä, oon vaan jotenkin ajautunut näihin. Mutta siis vaikka oon ollut työttömänä työnhakijana yli 6 vuotta, niin oon koko ajan tehnyt jotain, pysynyt aktiivisena ja kehittänyt itseäni. Tehnyt erilaisia töitä siinä missä muutkin, saamatta siitä kunnon korvausta. Se on aivan saatanan turhauttavaa, ja nyt hallitus vielä kaavailee lisää hienoja juttuja työttömien päänmenoksi. Tuntuu olevan tärkeämpää saada työttömyystilastot näyttämään paremmilta, kuin oikeasti taata huonommin työllistyville toimeentulo, ihmisyys ja jonkinmoinen tarkoitus elämässä. Sekin, että määrärahat palkkatukiin loppuu jo maalis-huhtikuussa on ihan uskomatonta. Loppuvuodesta joutuu odottamaan vuodenvaihteeseen, jotta on taas varaa palkata palkkatuella. Oon tehnyt mielestäni aika paljon erilaisia töitä, ja se voidaan katsoa joko eduksi tai haitaksi; opin nopeasti ja oon joustava, mutten ole vielä löytänyt sitä omaa alaani. Voin kertoo, että ihan muutaman kerran tuli tänkin kevään aikana iso epätoivo, kun ei niitä töitä vaan löydy, ei oman alan, eikä vieraankaan alan. On tullut huomattua, että jopa viheralan asiakaspalvelutöihinkin otetaan mieluummin kouluttamattomia ja asioista mitään tietäviä ihmisiä kuin ammattilaisia asioihin perehtyneitä, mikä ei käy mun järkeen lainkaan. Onk missään enää mitään järkee?




Kävin tuossa ennen mun töiden alkamista yhdessä paikallisessa duunitapahtumassa, mikä ei siis ollut mikään rekrytapahtuma, vaan lähinnä sieltä sai vinkkejä työnhakuun ja urasuunnitelmiin. En kyllä paljon siitä saanut irti, paitsi että mun työkokeilu/palkkatuki-duunipaikan pomo oli siellä, ja hän oli sitä mieltä että saan ihan koska vaan soittaa hänelle ja hän edelleen ottaisi mut mielellään töihin :) Se oli ihan huippukiva kuulla, koska tykkäsin kovasti olla siellä, ja ehdin jo viime vuonna miettimään, että pitäisköhän hänelle pirauttaa. Siellä tapahtumassa joku jehu lavalla sanoi että "viime kuussakin Salon alueella vapaita työpaikkoja oli kuitenkin 360 kappaletta", no voi halleluja xD Se ei paljon mieltä lämmitä kun ei mikään sovi meikäläiselle, ja ne mitkä sopis ilman koulutustakin, niin niihin tulee sadoittain tai ainakin kymmenittäin muitakin hakemuksia, ja todennäköisesti juuri niiltä joilla kyseiseen duuniin koulutus tai kokemusta jo on. Sitten ihan oma lukunsa on ne tietyt pienyritykset, jotka koko ajan hakee työntekijää, mistä voi olettaa että paikassa on varmasti jotain pahasti vialla. 1/4 vapaista paikoista on puhelinmyyntiä tai muuta vastaavaa tyrkyttämistä, joka ei todellakaan ole mun juttu. 2/4 paikoista on niitä, joihin tarvii kunnon koulutuksen (lääkärit, opettajat, sosiaalivirkailijat, sairaanhoitajat jne), ja se viimenen 1/4 on sitä arpapeliä voiko hakea vai ei (tarviiko koulutusta, kannattaako esim. osa-aikatyön tai keikkatyön tunnit, onko matkakustannukset kohtuuttomat palkkaan verrattuna jne). Suunnilleen sama jakauma on paikkakunnasta riippumatta. Eli mitä tästä opimme... mulla on paskat koulutukset :D En kadu kumpaakaan ja molemmat edelleen kiinnostavat, mutta molemmat on myös sellaisia, mitä pitäisi tehdä jatkuvasti, jotta taidot pysyy yllä, tulee itsevarmaksi tekijäksi ja pystyy vielä kehittymäänkin. Eikä ne juurikaan ole meikäläistä työllistäneet.

Ahdistaa, että oon jo yli kolmenkymmenen, samoin Make, ja tuntuu ettei me päästä elämässä eteenpäin, koska meillä ei ole vakituisia työpaikkoja ja riittäviä tuloja tulevaisuuden suunnittelemiseen. Oon miettinyt esim. niinkin yksinkertaista asiaa kuin arkiaktiivisuus. Miten työtön, vähävarainen, lapseton kerrostaloasuja keksii arkeensa sopivaa ja mielekästä tekemistä sohvalla istumisen oheen, ja vielä tarpeeksi? Ei elämä kuitenkaan voi olla yhtä loputonta kävelylenkkiä :D Ja jos teet vapaaehtoistyötä jossa vihdoinkin tunnet itsesi tarpeelliseksi, niin koskaan ei tiedä päätetäänkö sen perusteella evätä ne vähätkin tuet mitä saa.


Jossain vaiheessa pitäisi varmaan vielä kouluttautua merkonomiksi, niitä papereita kun tuntuu tarviivan vähän jokaseen toimistotyöhön. Olisi virkistävää tehdä pitkästä aikaa ihan rehellisiä toimistotöitä ja paperinpyörittämistä, mä jopa ihan pidän siitä, oon järjestelmällinen ja pilkunviilaaja. Olisi kiva joskus pystyä tekemään töitä myös sillon tällöin etänä.
Näistä puutarha-alan tai vastaavista hommista kun kertoo muille, niin kaikki aina ihastelee että "ihanaa, sä saat olla ulkona". Joo, kauniina päivänä ulkona oleminen on tosi jees, mutta kun tulee vettä kaatamalla tai keväällä jotain räntää, tai kesällä kun varjossa on 30 astetta lämmintä, niin ulkotyöt ei enää oikeen maistu. Ja sitten jos joskus erehtyy muille surkuttelemaan kun pitää sateessa tehdä sitä ja tätä, niin vastaukset on yleensä luokkaa "et kai sä nyt sadetta pelkää" ja "asenne ratkasee". Voi saatana sentään :D Parempi olla mainitsematta sanoja "työ", "kurjaa" ja "kelit" samassa lauseessa. Oikeastihan se kurjempi keli ei haittaa lainkaan jos välissä on hienojakin päiviä, mutta siinä vaiheessa kun vettä tulee toista viikkoa putkeen ja seisot pusikossa koiranpaskassa keräämässä karkkipapereita, voi alkaa mela otsassa kasvaa :P (ja btw. musta jokaisen pitäis kerätä roskia koiranpaskassa ja räntäsateessa, lapsia myöten, sais siihenkin hommaan vähän perspektiiviä - oon parin viikon aikana kerännyt jo siinä määrin karkkipapereita ja mm. röökiaskien muovikääreitä, että jos tähän asti oon itekin voinut ne johonkin pusikkoon heittääkin, niin en kyl heitä enää) Loppuviimeksi mä kuitenkin oon sellanen ihminen, joka pitää sellaisesta suht siististä sisätyöstä, joskaan jakkupukuvirkailijaa musta tuskin sais. Tottahan se on, että asenne ratkaisee, ja mulla onkin helvetin hyvä asenne. Vihaan elämäntapavalittajia, joten hommani hoidan kyllä keleistä ynnä muista huolimatta :) Mutta kai mäkin joskus saan valittaa, etenkin kun mun kohdalla ulkotyöt ei varsinaisesti oo mikään "ammatinvalintakysymys" :D

Mutta oon siis viihtynyt töissä erinomaisesti :) Joo, toki räntäsade ja kylmät kelit nyt närästää, ja kesällä varmasti ne hellepäivätkin kun niitä muutenkaan en varsinaisesti rakasta, mutta onpa kiva olla vaihteeksi duunissa, joka ei ahdista ollenkaan :) Vielä on edessä lääkärin työhöntulotarkastus, mutta aika kumma on jos en sais sieltä terveen papereita tähän työhön.

Tästä tuli vähän pidempi avautuminen, kun kirjottelin tätä pari viikkoa ja annoin vaan ajatusten virrata :D Minkälaisia ajatuksia työelämän kiemurat ja työttömyys muissa herättää?

Mä muuten vihaan ruusuja. Vihaan leikkoruusuja, ruusujen pistokkaita, sekä ruusupuskia. Ei ruusuja mulle. Pitäkää piikkinne.

3 kommenttia:

  1. Mulla on niiin samat ajatukset ruusujen suhteen just tänään :D Leikattiin takapihalta nyt iltasella semmoinen 2+ metrinen ruusupöheikkö matalaksi ja voi että se repi mua vaikka kuin huolelliesti yritin pieniä oksat ja varoa niitä kynnen kokoisia piikkejä kun sulloin niitä jätesäkkeihin! Työelämän kiemuroista.. itse laskelmoin vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen mukaan ja aikuiskouluttauduin hoitoalalle, koska työt on taattu jos vaan on vastuunsa kantava, sekä valmis kehittymään jatkuvasti.1v4kk valmistumisesta sain sitten vakipaikan. Raataminen tuottaa tänä kesänä ekat hedelmät täyden kesäloman muodossa jota odotan kovin. Työ liikuntavammaisten parissa on antoisaa,vastuullista sekä hektistä joten vuorot kuluu nopsaan. Työ on todella fyysistä joten kehon jaksaminen 30+ vuotta eteenpäin huolettaa kyllä suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hienoa jos on paukkuja tekemään hoitoalan töitä :) Mulla ei ole siihen minkäänlaista kiinnostusta eikä myöskään henkistä kanttia, joten jos tässä vaiheessa kouluttautuisin alalle, niin musta tulis se elämäänsä kyllästynyt katkera hoitsuämmä, joka paskat nakkaa potilaista :P Ei houkuttele :D

      Poista
    2. Ok. Mulla ei oo koskaan ollut potilaita, joten en tiedä tuommoisesta. :)

      Poista