Kohdunkaulan syövän esiaste ja kohdunpoisto, osa 4: toipuminen

Tosiaan leikkaus tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä tiistaina 8.4.2025 ja pääsin leikkauspäivänä jo kotiin hyvin lääkittynä. Kyyti mulla oli kotiin ja samoin aikuinen seurana seuraavan yön yli, muutoin ei olisi kotiin päästettykään. Olin tehnyt makkariin pöydälle itselleni lääkintätukikohdan, mihin olin ostanut etukäteen vähän kaikkea mahdollista. Olin varautunut ystävien kertoman perusteella suunnilleen kaikkeen, ja loppujen lopuksi en oikeasti tarvinnut kuin lääkärin määräämiä vahvempia kipulääkkeitä. Eli en ehkä suosittele ostamaan apteekkia tyhjäksi etukäteen, mutta olisi hyvä jos joku pääsisi sulle hakemaan tarvittavat itsehoitolääkkeet JOS niitä tarvitaan :)

Tähystyksellä tehtävästä kohdunpoistosta saa sairauslomaa 2-4 viikkoa. Kaverini sai vain kaksi viikkoa, mutta itse sain kolme viikkoa + leikkausviikon, eli lähes kuukauden saikun. Kaikki nostelu ja raskaiden asioiden kantaminen on kielletty, eli viikon ruokaostoksia on ihan turha itse koittaa kannella. Vein myös varmuuden vuoksi vähän vajaita roskiksia ulos, ettei painoa tule liikaa. Jotkut puhuvat 2 kg painorajasta ja jotkut, ettei maitotölkkiä raskaampaa saa kantaa. Kumartelua, kurottelua ja kyykkäämistä tulee välttää ensimmäiset viikot, eli koti kannattaa ennen leikkausta valmistella niin, että kaikki tarvittava on helposti käden ulottuvilla. Hommaa kotiin tartuntapihdit, ilman niitä kaikki lattialle putoava jää niille sijoilleen, ellei sulla ole kaikkeen tarttuvat apinavarpaat :D

Jos sulla on lemmikkejä (tai lapsia, mikä on vielä vaikeampi rasti), kuten mulla, niin mieti etukäteen miten järjestät niiden ruokinnan, mahdolliset ulkoilutukset tai hiekkalaatikoiden putsauksen. Oman kokemukseni perusteella suosittelen, että joku muu hoitaisi eläimet kokonaan sen pari ensimmäistä päivää, kun vasta totuttelet siihen mitä voit ja et voi tehdä. Lisäksi väsymys on aika hurja. Mulla täällä oli miesystävä ensimmäisen viikon, mutta oikeasti tarvitsin häntä vain ehkä 3-4 päivää.
Mutta olin suunnitellut homman niin, että ruokin kissat olkkarin sohvapöydälle, joka mulla on tarpeeksi iso, tarpeeksi matalalla kissoille, mutta tarpeeksi korkealla mulle, jotta ei tarvitse paljon kumartua. Hiekkalaatikoiden putsaukseen olin lainannut pidempivartisen hiekkalapion, mutta ei se oikein riittänyt, joten Heko ruuvasi tavallisen, suoravartisen hiekkalapion kiinni sellaiseen puiseen romulistaan, mitä multa kaapista löytyi. Ruuvi piti lapion hyvin paikallaan, mutta laitettiin siihen vielä jesaria lisäksi. Kepukka sattui olemaan niin pitkä, että voin putsata laatikot vaikka seisten.
Ja mitä kissoihin tulee, niin he eivät ensimmäiseen viikkoon päässeet yöllä makkariin, etteivät vahingossa hypi mun vatsan päälle.
Esim. koiran ulkoilutus on liikkumisen kannalta vain hyvä asia, mutta jos koira vetää hihnassa tai voi tehdä äkkinäisiä liikkeitä, se on huono juttu.

Itse pelkäsin jopa pelkästä istumisesta aiheutuvia kipuja ja epämääräisiä tuntemuksia. Mulla on korkea sänky, mutta matala, vanha ja painunut sohva, josta on normaalistikin hankala nousta ylös, joten ensimmäiset päivät istuskelin vain sängyssä puoli-istuvassa asennossa, ja ylipäänsä opettelin nousta istumaan ja seisomaan niin että vihloisi mahdollisimman vähän. Nousta kannattaa hieman kyljen kautta ja ottamalla kädellä tukea sängystä tai jostakin pöydänkulmasta.
Liikkumiseen kannustetaan heti kun vain vointi sen sallii, ja täällä kotona käppäilin ihan normaalisti ja koitin tehdä mahdollisimman paljon itse, eli mies ei tarjoillut mulle iltapalaa sänkyyn tai mitään sellaista :D Tai no jätskiä kyllä, koska se oli pakastimen alalokerossa :D Tukisukkia piti pitää jalassa päivisin siihen asti, että liikkuminen on samalla tasolla kuin ennen leikkausta.
Ensimmäisenä yönä oli selvää, että kyljellään nukkuminen ei onnistuisi, se vihloi ikävästi ja tuntui, että kaikki sisuskalut putoaa toiselle kyljelle. Nukuin siis ensimmäisen yön pelkästään selällään, ja lisäksi kaikki leikkauksen aikana ja jälkeen saatu nesteytys pyrki ulos, ja jouduin nousta parin tunnin välein pissalle, mikä myös kirveli ikävästi joka kerta ja tuntui ettei rakko tyhjene kokonaan. Lopulta kroppa oli niin jumissa selällään paikallaan nukkumisesta, että kun viideltä piti taas käydä vessassa, en mennyt takaisin nukkumaan. Leikkauspäivän illalla ja seuraavana päivänä oli kurkku vähän arka.

Leikkausta seuraavana päivänä TYKSin hoitaja soitti ja kyseli kuulumisia. Kaikki oli ihan ok, mutta koska kaikensortin tulehdukset on ihan mahdollisia, niin käski seurailemaan tuota virtsaamistiheyttä ja jos se vielä useamman päivän kirvelee. Se meni kuitenkin parissa päivässä ohi, ja yöllä vessassa ramppaaminenkin väheni ja loppui lopulta. Olin kuitenkin syönyt ihan normaalisti, niin toisena päivänä aloin jo syödä luumuja ja lääkitsin ummetusta. En tiedä menikö vatsa sekaisin lopulta niistä luumuista, lääkkeistä vai hiilaripitoisesta valmisruuasta, mutta toisena päivänä oli todella tuskallinen olo siitä huolimatta että suoli alkoi toimia jo siinä vaiheessa. Eli maha oli kipeä ja sekaisin, jota lopulta helpotti piparminttutee. Minkäänlaista veristä vuotoa ei tullut enää leikkauspäivän illan jälkeen.

Haavasidoksia oli yhteensä neljä.

Haavat olivat tosi pienet ja siistit.

Vatsanpeitteiden haavojen päällä oli haavasidokset, jotka sain ottaa pois perjantaiaamulla. Sidokset on kuitenkin vedenkestäviä ja niiden kanssa voi käydä suihkussakin, joten suihkuun menin ekan kerran keskiviikkona. Torstai, toinen päivä leikkauksen jälkeen oli jo tosi hyvä ja kaikki tuntui toimivan hienosti, paitsi että totesin, että parempi jättää nyt luumut kokonaan pois. Huomasin myös, että hampaassani ollut alkava reikä oli puhjennut, joten varasin hammaslääkäristä ajan heti perjantaiaamulle paikkaukseen. Tuli paniikki, että voiko sitäkin kautta joku bakteeri päästä jylläämään tuollaisessa toipumistilanteessa, plus olihan se vähän ikävää ettei vahvat kipulääkkeetkään tehonnut hammassärkyyn. Eli ekan kerran lähdin ihmisten ilmoille sitten perjantaiaamuna ilman ongelmia. Kävely sujui ihan hyvin, mutta siinä kauppakeskuksessa kävellessä ja apteekissa ja kaupassa käydessä alkoi puskea lievästi tuskanhikeä, ja lopulta koko hammaslääkärireissu vaati jälkikäteen 4 tunnin päikkärit. Ensimmäisellä viikolla muutenkin huomasi selkeästi, että pienikin aktiviteetti vaati kyllä veronsa ja tuli nukuttua useamman tunnin päiväunia yöunien lisäksi. Siitä huolimatta, että ekan yön jälkeen pystyin jo nukkua kyljellään, mikä paransi huomattavasti yöunien laatua ja kestoa, eli nukuin ihan 8-10 tunnin yöuniakin.

Heko kävi mulle vielä kaupassa ostamassa sellaista raskaampaa tavaraa ja tsekkasi että saan pakastimesta kissojen raakaruuat ynnä muut tarvittavat mahdollisimman pienellä vaivalla ja kumartumisella, ja lopulta lähti seuraavana maanantaina. Siinä kohtaa kaikki hiekkisten putsauksesta lähtien sujui itsellä jo tosi hyvin, eli eipä juuri tarvinnut kantaa huolta mistään. Paitsi oksennuksista, joita oli ekalla toipumisviikolla tullut hämmästyttävän paljon pitkästä aikaa, ja toivoin että oksentelu loppuisi Hekon lähtöön :D Nimittäin niitä en pystyisi itse matoilta jynssäämään.

Kun leikkauksesta oli kulunut viikko, uskalsin lopullisesti jättää tukisukat pois. En ollut niitä enää muutamaan päivään pitänyt kokopäiväisesti, mutta tuolloin viikon päästä kävin ulkona ensimmäisellä parin kilsan kävelyllä, ja se sujui mielestäni jo hyvinkin normaalisti, vaikkakin kävelin tarkoituksella ihan rauhallisesti ja normaalia hitaammin. Vähensin myös kipulääkitystä kahteen kertaan päivässä. Tuntui myös, että on helpompi kumartaa vähän enemmän, mikä on vähän vaarallista, sillä vaikka pystyt, niin et saa :D Toisella viikolla lähdin vaihdattamaan autoon kesärenkaat ja kävin pienesti kaupassa (ei kovin raskaat ostokset). Autolla ajaminen sujui jo ihan hyvin, mutta kuopat ja töyssyt oli syytä ottaa varovasti. 

Hyvin rauhallinen ensimmäinen kävely.

 

Vatsan haavat olivat tosi pienet ja siistit ja niissä oli itsestään sulavat tikit. Oikeanpuoleiseen haavakohtaan muodostui vähän mustelmaa ja se oli parina päivänä vähän kipeä. Mulla on puoli kilometriä syvä napa, joten sen haavaa en nähnyt enkä todellakaan halunnut kaivella sitä, hyi, mutta mun napa on altis tulehduksille ja veikkaan että nuo tikkien langat alkoivat toisella viikolla tosissaan ärsyttämään napaa ja se alkoi vähän erittämään. Putsailin sitä sitten vaan ahkerammin. Langat irtosivat itsekseen toisen viikon loppupuolella. Itsellä haavat eivät hirveästi kutineet.

Kolmannella viikolla pystyin jo kyykkäämään ja kumartumaan sen verran, että siirsin kissojen ruokintapisteen takaisin keittiön lattialle, ja pystyin noukkimaan lattialta asioita ilman tartuntapihtejäkin. Edestakainen liike kuitenkin aiheutti jonkin verran juilintaa, joten äiti tuli mun luo siivoomaan. Imuroida ei siis kannata muutamaan viikkoon. Kipulääkkeitä en enää kolmannella viikolla syönyt. Kokeilin myös jatkaa palapeliä olkkarin sohvapöydällä, mutta siinä asento on niin huono, ettei tuo navan alue oikein tykännyt 7h palapelihulluudesta, vaan oli pari päivää vähän hellänä. Kolmannella viikolla alkoi vihdoin myös loputon väsymys hellittää eikä päikkäreitä tarvinnut enää nukkua, eikä yölläkään tullut enää nukuttua kellon ympäri. Eli neljäs viikko mulla meni lähinnä unirytmin kääntämiseen ja kevyeeseen liikuntaan, jotta töihin paluu olisi helpompaa. Joskus 3. ja 4. viikon välimaastossa myös rakon toiminta alkoi tuntumaan taas normaalilta. Kirvely loppui muutamassa päivässä, mutta tuntui melko pitkään siltä ettei rakko tyhjenisi ihan kokonaan.

Mulla tässä sairausloman aikana toipumisessa kaikkein hankalinta oli hallitsematon väsymys. Pienikin aktiviteetti vaati useamman tunnin päikkärit, ja jos onnistui olemaan ilman päikkäreitä, niin yöunet oli lähes 12-tuntisia. Aktiivisuus myös hikoilutti ihan hirveästi. Kaverillani taas ei ollut väsymystä, mutta ymmärsin että hänellä oli vähän enemmän kipuja ja vuotoja sekä unihaasteita. Itselläni ei taas ollut vuotoa ollenkaan leikkauspäivän illan jälkeen.
Etukäteen panikoin tätä toipumisaikaa tosi paljon. Jälkikäteen ajateltuna ihan turhaan, koska kaikki järjestyi paremmin kuin hyvin, ja tarvitsin toooooodella vähän apua minkään kanssa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kohdunpoistokin tehdään ihmiselle vain kerran, eikä etukäteen voi millään tietää miten toipuminen menee. Toipuminen ja asioihin suhtautuminen on hyvin yksilöllistä. Lisäksi olisi tärkeää ottaa ihan rauhassa vähintäänkin sen kuukauden ajan, mutta mieluummin parikin kuukautta. Liialla riehumisella voi aiheuttaa vaan takapakkia toipumiselle.

Kolmannella viikolla sain myös patologin tulokset poistetusta kohdusta ja munanjohtimista, ja olivat normaalit. Samalla oli varattu ns. jälkitarkastus tai kontrolliaika vuoden päähän Turkuun, missä otetaan papa ja HPV.

Alla hiukan vielä muistilistoja toipumiseen!

Saatat tarvita:

• Lääkettä leikkauksen jälkeisen kaasun muodostumiseen, kuten Cuplaton.
• Ummetuslääkettä, sillä anestesia yleensä aiheuttaa ummetusta.
• Kuivattuja luumuja samaan vaivaan. Vessassa ei saa ponnistella.
• Jotakin ruuansulatusta ja vatsan toimintaa tasapainottavaa, esim. piparminttutee.
• Jotakin virtsateiden terveyttä ylläpitävää, vaikkapa karpalomehua.
  
• 1g Panadolia ja 600g Buranaa.
• Joustava selkätuki saattaa pitää vatsan paremmin kasassa hieman korsetin tapaan. 
• Verensokeria nopeasti nostavaa syötävää, kuten Siripiri sängyn viereen jos noustessa meinaa huimata.
• Siteitä tai pikkuhousunsuojia mahdollista vuotoa varten.

Lisäksi...

• Apuvälineenä ehdottomat on tartuntapihdit.
• Löysät housut ja alushousut, jotka eivät kiristä vatsasta. 

 

Mitä odottaa toipumisajalta? Mitä saa ja mitä ei saa tehdä? 

• Sairauslomaa saa yleensä 2-4 viikkoa. 1,5 viikon jälkeen voi olla mahdollista tehdä jo kevyitä toimistotöitä. Itse koin väsymyksen ja aivosumun niin hankalaksi, että en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni töitä kolmeen viikkoon.
• Kaikki nostelu ja raskaiden asioiden kantaminen on kielletty ensimmäisen kuukauden. Noin 2 kg on aika hyvä painoraja. Eli pyydä kauppa-apua.
• Kumartelu, kurottelu ja kyykkääminen on kielletty sairausloman viimeiselle viikolle asti, joten valmistele koti niin, että sulla on kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Hommaa tartuntapihdit, ne ovat kultaakin kalliimmat.
• Vältä suurempia ponnisteluja, äkkinäisiä liikkeitä ja rankkaa fyysistä rasitusta, nyt on hyvä aika kieltäytyä myös imuroinnista! Pyydä myös siivoukseen apua.
• Autoa voi ajaa oman harkinnan mukaan sitten kun olo antaa myöden. Itse en ajanut ensimmäiseen viikkoon, mutta olin kyllä auton kyydissä. Töyssyt ja käännökset aiheuttivat helposti ikäviä tuntemuksia.
• Varaudu kovaan väsymykseen ja ota sairausloma oikeasti levon kannalta.
  
• Pyöräily on sallittua sairausloman viimeisellä viikolla.
• Kevyt liikunta ja kävely on suositeltavaa mahdollisimman pian veritulppariskin minimoimiseksi.
• Pidä päivisin tukisukkia, kunnes liikkuminen sujuu normaalisti.
• Yhdyntäkielto kestää 8 viikkoa ja tätä kannattaa oikeasti noudattaa. Alakerran haava paranee hitaammin kuin vatsanpeitteiden haavat!
• Varaudu mielialanvaihteluihin ja korostuneisiin tunnetiloihin. Itsellä kiristyi pinna huomattavasti normaalia nopeammin, ihmiset vitutti normaaliakin enemmän ja seksihalut oli taivaissa kolmannella viikolla, jolloin myös rinnat olivat älyttömän kipeät ja painoi ainakin tonnin/kpl.
  
• Uimaan voi mennä, kun vuotoriskiä ei enää ole, eli ainakin melko lähelle tuota 8 viikkoa.
• Lantionpohjan lihaksien vahvistamista suositellaan aloitettavan 1kk päästä leikkauksesta. 
• Joillakin hiilidioksidin aiheuttama turvotus on kovaakin, ja saattaa kestää useita päiviä tai viikkojakin. 
• Tikit ovat itsestään sulavia eikä leikkaus ilmeisesti yleensä vaadi jälkitarkastusta. Seulonnoissa ja papa-kokeissa tulee käydä jatkossakin, sillä vaikka kohtu on poistettu, voi HPV aktivoitua vielä muuallakin alueella. Mulle varattiin kontrolliaika vuoden päähän.

Palaan vielä syksymmällä kertomaan sen hetkiset fiilikset!

Kohdunkaulan syövän esiaste ja kohdunpoisto, osa 3: leikkauspäivä

Tosiaan vuodenvaihteen tienoilla sain sitten kirjeen kotiin, että leikkauspäivä on 8.4.2025, eli oli vielä hyvää aikaa vähän jännittää ja käydä koulutus loppuun. Sattumalta myös mun kaveri oli siirtänyt omaa leikkaustaan huhtikuulle, ja lopulta hänen leikkaus olikin neljä päivää ennen mua :D Tämä oli kyllä varmasti mun alkuvuoden pelastus, kyseltiin toisiltamme fiiliksiä ja mä sain tietää leikkauspäivästä kaiken ennen kuin menin sinne. Mut on kerran muksuna nukutettu ja leikattu, kun multa leikattiin kitarisat, mutta enhän mä siitä mitään muista. Eli ei mulla ollut hajuakaan mitä odottaa, kun menee leikkaukseen.

Oikeastaan koko tänä aikana mua ei pelottanut lainkaan itse leikkaus, että miten se sujuu ja mitä jos tulee komplikaatioita. Ehei. Mun suurimmat huolet on olleet (suunnilleen myös tärkeysjärjestyksessä):

1. Pitääkö mun ottaa kaikki lävistyksetkin pois? Mitä jos ne umpeutuu?
2. Joudunko pistämään napapiikkejä? Kuinka iso se piikki on?
3. Kuinka paljon liikkuminen sattuu leikkauksen jälkeen? Mitä ylipäänsä voin tehdä?
4. Miten pärjään kotona kuuden kissan kanssa, kun ei saa kyykätä tai kumartua?
5. Kenet saan auttamaan mahdollisesti päivittäin?
   

No, vastaan näihin tarinan edetessä. 

Neljä päivää ennen leikkausta piti käydä verikokeissa ja sydänfilmissä. Eipä ole sydänfilmiäkään multa koskaan otettu, ja sen otti multa sellainen nuori kolli pensseliviiksineen :D

Mun kohdunpoisto tehtiin päiväkirurgisena tähystysleikkauksena, kuten ne nykyisin monesti tehdäänkin. Eli sairaalaan heti aamuseitsemältä ja illemmalla kotiin. Kotiinpääsy samana iltana tosin edellyttää sitä, että potilaalla on toinen aikuinen seuranaan seuraavan yön yli sekä kyyti kotiin. Jos näin ei ole, niin voi jäädä seuraavaksi yöksi osastolle. Mulla miesystävä tuli mun luokse ensimmäiseksi viikoksi ja kuskasi mua mennen tullen. Kysyin miestä apuun heti kun jostain luin sanan "napapiikit". Hell no, minähän en itteäni pistele! No Heko suostui niitä pistämään, joten samalla värväsin sen kissa-asiamieheksi sille leikkauksen jälkeiselle viikolle. Eli hän saisi putsata kissojen hiekkalaatikot ja ruokkia ne.

Viikko ennen leikkausta TYKSin hoitaja soitti mulle ja kyseli muutamia esikysymyksiä ja mä sain myös kysyä jos joku asia vielä mietitytti. Siis asia, mikä mua on kiistatta eniten huolestuttanut koko tämän prosessin aikana, on ollut mun lävistykset; miten saan ne pois ja takaisin, ja mitä jos ne menee umpeen. Kyllä, ihan oikeasti, tämä oli mun huolista suurin. Panikoin tätä jo silloin, kun varauduin siihen, että mun täytyy mennä magneettikuviin. Sitten kun kävi ilmi ettei niihin tarvitse mennä, olin helpottunut. Kunnes kuulin, että leikkaukseen ne kuitenkin tarvitsee ottaa pois. Mulla on korvissa paljon rustokoruja, ja osa niistä on sellaisia, ettei palloja ole avattu kymmeneen vuoteen. En ole koskaan edes yrittänyt ottaa niitä itse pois. Puhelimessa kerroin vielä hoitajalle, että mulla on korvissa lävistyksiä, joita en saa pois, mutta kasvojen lävistykset kyllä saan. Lähtökohtaisesti leikkaukseen pitäisi ottaa kaikki korut ja lävistyksetkin pois, sillä leikkauksessa käytetään polttolaitteita, jotka voi ottaa häiriötä metalleista. Mutta oli kuulemma ok jättää korviin lävistykset, kunhan vaan leikkaussalihenkilökunnalla on etukäteen tieto näistä. Joten lävistykset kirjattiin mun tietoihin.

Kysyin myös napapiikeistä tässä vaiheessa, koska missään keskusteluissa niitä ei otettu aiemmin esille. Napapiikkejä siis määrätään ehkäisemään leikkauksen jälkeisiä veritulppia, mutta siihen on olemassa pisteasteikko, jonka mukaan potilaalle niitä määrätään. En muista tarkkaan mistä kaikista pisteitä saa, mutta tietyistä sairauksista muistaakseni sekä ainakin tupakoinnista. Tupakointi suositellaan lopettamaan hyvissä ajoin ennen leikkausta, ja näin vanhana röökimuijana onnistuin kuin onnistuinkin lopettamaan sen tammikuussa, joten siitäkään ei pisteitä herunnut. Eli en täyttänyt napapiikkien kriteerejä, jee! Lisäksi kohdunpoistopotilaitakin kannustetaan lähtemään liikkeelle niin pian kuin mahdollista, ja oletuksena on siis se, että potilas liikkuu kotona suht hyvin ja useasti eikä jää sängyn pohjalle.

 

Leikkauksen vastaisena yönä nukuin suht hyvin, vaikka unet jäikin lyhyiksi. Ruuatta piti olla 6 tuntia ja juomatta 2 tuntia ennen leikkausta. Varhain aamulla join pienen kupin mustaa kahvia sekä PreOp-juoman. Kuudelta lähdettiin kohti Turkua ja hiukan ennen seitsemää olin ilmoittautumassa ja sain sairaalarannekkeen. Hetki odoteltiin hoitajan kutsua, ja hän lähti samantien antamaan mulle kenkiä ja sairaalavaatteita, ja ohjasi pukkariin. Sain sairaalan omat alushousut, housut, leikkauskaavun, aamutakin, tukisukat ja sandaalit. Vaatteet oli kaikkinensa hyvin epämukavia, ainoastaan leikkauskaapu oli suht mukava ja pehmeä :D Hoitaja ohjasi jättämään puhelimen ja muut mahdolliset tärkeät jutut pukukaapin etuosaan, jotta hoitaja saa ne näppärästi myöhemmin tuotua mulle. Olin varannut pienen survival kitin tyhjään silmälasikoteloon, jonka jätin pastillien ja puhelimen ohella siihen hollille.

Aluksi oli hoitajan tarkastus, siellä kyseltiin monia samoja kysymyksiä kuin puhelimitsekin, tarkastettiin paino, verensokeri ja verenpaineet. Oli paineet hiukan koholla, mutta kyllä oli melkeen jännäkakka housuissakin :D Sain siinä kohtaa myös esilääkityksenä 2 x 500mg Panadolia ja sain juoda vesilasin loppuun, mikä tuntui ihanalta kun janokin jo vähän oli. Hoitaja antoi mulle mukaan leikkaussalimyssyn sekä lämpöpeiton. Sen jälkeen oli vielä leikkaavan lääkärin tarkastus ja ultraääni, ja hän tarkasti vielä että ollaan molemmat samaan leikkaukseen menossa ja että oon ainakin riittävällä tasolla ymmärtänyt mitä poistetaan ja miksi. Eli multa poistettiin kohtu ja munanjohtimet, mutta munasarjat jätettiin. Kysyin vielä tässäkin napapiikeistä ja en saanut :D Lääkäri myös selitti, että napapiikit on ihan vaan sellaisia kyniä, kuin insuliinikynät. Mietin, että mitä helvettiä, kun mä katsoin jonkun videon missä ne piikit oli ihan kunnon neuloja. Lääkäri myös sanoi, että heillä niitä napapiikkejä määrätään ihan aniharvoin tällaisen leikkauksen jälkeen. Oon koko ajan tiedostanut, että keskityn huolineni ihan omituisiin asioihin, kuten lävistykset ja napapiikit, en tiiä onko se ollut joku suojakeino vai mikä, mutta tiedän että nää kuulostaa hyvin vähäpätöisiltä ongelmilta.

Lääkärin tarkastuksesta päästyäni otin kasvolävistykset pois ja vein ne ja puhelimen pukkariin, ja istuin hetkeksi Hekon kanssa odottelemaan, kunnes toinen hoitaja mut jo kutsuikin mukaansa leikkaussaliin klo 8. Sinne kävelin ihan omin jaloin, ja siinä salin sisäpuolella tulikin pieni viime hetken paniikki ja kyyneleet alkoi valua kun asetin myssyä päähän. Hoitajat ja anestesialääkäri esittelivät itsensä ja kävin makaamaan leikkauspöydälle, joka muistutti monelta osin gynekologin penkkiä, sillä jalat olivat jotakuinkin samassa asennossa. Ne myös sidottiin kiinni jalkatukiin. Itselle ei tästä sitomisesta ainakaan tullut mitään pakokauhua, vaikka jännitin vähän sitäkin. Jalkatuet oli mukavat eikä siinä ollut mitenkään paha olla. Siinä maatessa hoitaja lätki muhun kiinni kaikenmaailman tarraa ja lätkää samalla kun anelääkäri kyseli multa taas kysymyksiä, joista en muista ainuttakaan. Hän ihasteli mun käsivarren kissatatuointia ja kyseli multa mun kissoista samalla kun kuivasi kyyneleitä mun poskelta. Mun päälle laitettiin tuo lämpöpeitto ja sain ottaa pienen happitankkauksen ja vetää maskista sitruunantuoksuista happea oikein syvään henkeen. Hoitaja laski mun korvien lävistykset ja anelääkäri tuikkasi kanyylin kämmenselän suoneen. Tämä oli heittämällä päivän kivuliain ja ikävin kohta eikä sekään kestänyt kauan. Pian alkoi kuitenkin rauhoittavat aineet valua suoneen, ja lääkäri taisi juuri ja juuri ehtiä sanoa "ajattele jotain mukavaa, vaikka näitä sun kissoja" -lauseen loppuun, kun jo tipahdin.

Seuraava havainto oli heräämöstä, kun hoitaja herätteli ja heti kysyi kipua asteikolla 1-10. Vastasin 4-5, mutta mitään varsinaista kipua ei ollut, alakerrassa vaan vähän tuntui että siellä olisi taas joku instrumentti. Sain sitten lisää kipulääkettä. Kello oli tuolloin hiukan vaille 12. Päästä huippasi vähän, mutta täytyy sanoa, että aika monesti aamuyön humalassa maailma on heittänyt paljon enemmän ja oksettanutkin reippaasti :D Nyt hämmästyin kuinka hyvältä olo tuntui. Ei ollut kipuja, kurkku ei ollut hengitysputken jäljiltä kipeä, suu ei ollut kuiva, ei oksettanut, eikä olo tuntunut turvonneelta. Ainoastaan oli hiukan vilu, mutta sain pian lämpöpeiton jälleen päälleni. Melko pian virtsakatetri otettiin pois. Se ei sattunut, mutta tuntui vähän epämiellyttävältä. Katetri laitettiin vasta leikkaussalissa kun olin jo nukutettuna. Hoitaja auttoi mulle housut jalkaan, päätä yläasentoon ja toi mulle pillimehua sekä pitkävaikutteisen kipulääkkeen. Verenpainetta tarkkailtiin vähän väliä, ja mä siinä torkahtelin varmaan yhteensä reilun tunnin. Kyselin mitä lääkkeitä muhun menee (parasetamolia ja Oxynormia) ja kehuin hoitajaa ihanaksi. Mömmöt varmasti auttoi asiaa, mutta mulla on nykyisin tapana antaa positiivista palautetta kasvotusten jos siihen on aihetta :D Sitten kun tuntui että olin jo aika hyvin tolkuissani, niin toinen hoitaja tuli kärräämään mut pyörätuolilla lepohuoneeseen. Sängyn laidalle istuminen ja jopa pyörätuoliin siirtyminen sujui aika hyvin, vaikka vähän heitättikin. Jälkikäteen ajateltuna olisin toivonut, että heräämössä olisi voinut olla hiukan pidempään, siellä kun torkutti niin mukavasti, niin olisi ollut kiva nukkua ihan tiedostaen vähän pidempäänkin!

Lepohuoneessa oli hyvä olla.

 

Töttöröö.

Ymmärtääkseni tämä lepohuone on juuri niille, jotka ovat kotiutumassa samana päivänä. Siellä sänkyjen sijaan on säädettävät lepotuolit eli sielläkin on kyllä ihan mahdollista vielä nukkua. Tässä vaiheessa hoitaja kysyi mitä voisi mulle tuoda pukukaapista, ja että maistuuko ruoka ja juoma. Kaveri varoitteli etukäteen, että kurkku on sitten kuiva ja kipeä, joten älä ota kuivaa ruisleipää, mutta koska mulla ei ollut tällaista ongelmaa, niin otin sekä ruisleipää että jugurttia, pari kuppia kahvia, pillimehua ja vettä. Hoitaja toi puhelimen, pastillit ja silmälasikotelon. Viestittelin siinä erityisesti kohtalotoverini kanssa ja somea selasin vähän, mutta myös tuijottelin seinään ja olin vaan. Vähän oli vielä pää sekaisin ja esim. käsissä niin vähän voimaa, että en edes yrittänyt saada näppeihini mitään lävistyskoruja.
Aika pian alkoikin tuntua siltä, että pitäisi pissalle päästä, ja hoitaja lähtikin mua viereiseen vessaan saattamaan. En ehtinyt jännittää sitä onnistuuko pissan tulo vai ei, kun hätä tuli niin nopeasti :D Ja pissa tuli ihan hyvin eikä kirvellyt ollenkaan. Hoitaja toi mulle jo vähän kotiutusohjeita ja häntäkin kehuin ihanaksi :) Lopulta kokeilin lävistyskorujakin oikeisiin reikiin eikä mikään ollut mennyt umpeen, jee sillekin! Puoli neljältä laitoin miehelle viestin, että nyt sais tulla jo hakemaan.

Sain mukaani pari tujumpaa, pitkävaikutteista kipulääkettä, ja hoitaja nappasi vielä tippaletkut ja kanyylit pois, ohjasi mut lepäämöstä pukkareille ja ohjeisti mihin laittaa vaatteet. Tukisukat jäivät mun päälle, ja sain kotiin mukaan myös lämpöpeiton (se oli niin mukava ja ajattelin myös mun mummukissoja kotona) sekä oksennuspusseja varuille automatkaa varten. Laitoin myöskin vasta tässä vaiheessa pahoinvointirannekkeet päälle, sillä niillekään ei ollut ollut tarvetta. Pukkarissa kävin vielä yksin pissalla, mikä hiukan kirveli, ja menin sitten odotustilaan odottelemaan Hekoa. Kävely Majakkasairaalan parkkikselle onnistui tosi hyvin, ehkei nyt ihan normaalia vauhtia, mutta hyvin kuitenkin. Autoon istuminen vaati vähän enemmän keskittymistä, ihan hyvä ettei ole kovin matala auto :)

Kokemus päiväkirurgisesta leikkauksesta ja ylipäänsä sairaalassa olosta oli erittäin miellyttävä. Vaikka lääkäri tuntuikin vähän nuivalta, niin hoitajat olivat aivan ihania ja pitivät kyllä huolta, että kaikki on hyvin. Täytyy sanoa, että itsellä ei olisi ollut mikään kiire kotiin, olisin hyvin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa lepäämään sairaalaan, sillä siinä juuri ennen kotiinlähtöä iski ihan hirveä väsymys.

Kotona leikkauspäivän ilta meni sängyssä puoli-istuvassa asennossa ja ylipäänsä opetellessa miten pystyy liikkua ja miten kannattaa nousta sängystä ylös. Ensimmäisenä yönä ravasin parin tunnin välein pissalla ja joka kerta kirveli. Bideesuihku auttoi tähän kirvelyyn. En myöskään pystynyt nukkua kuin selälläni, mikä jumitti kropan ja päätin nousta ylös viiden aikoihin aamulla. Jatketaan toipumisesta seuraavassa postauksessa :) 

Mitä odottaa tähystyksessä tehtävältä kohdunpoistoleikkaukselta?

• Leikkausaamuna kaikki sujuu hyvin sukkelaan, eikä tässä kohtaa ihan hirveästi ole enää aikaa kysymyksille, joten ne kannattaa oikeasti kysyä jo paljon aiemmin.
• Voin vannoa, ettet ymmärrä leikkauksesta tuon taivaallista, ota iisisti.
• Kipuja ei ole, ja jos onkin, niin saat kyllä lisää lääkettä, älä huoli. Hoitajat ovat ihania ja pitävät susta kyllä huolen.
• Alavatsalle tehdään yhteensä neljä pientä viiltoa, joista tähystysinstrumentit menevät sisään. Yksi näistä viilloista tehdään napaan. Kuulostaa ällöttävälle. Nämä vatsan haavat paranevat parissa viikossa.
• Leikkauksessa tähystyksessä leikataan kohtu irti. Emättimen pohjaan tehdään viilto, jota kautta kohtu vedetään ulos, ja pohja tikataan lopuksi kiinni. Tämän paraneminen ottaa pidemmän aikaa, noin pari kuukautta.
• Vatsaan laitetaan leikkauksen aikana hiilidioksidia näkyvyyden parantamiseksi. Se imetään leikkauksen loputtua ulos, mutta kaasua jää yleensä vatsaan, joten vatsaa voi turvottaa aika kauankin leikkauksen jälkeen. Itsellä ei turvotusta ollut oikeastaan ollenkaan eikä vatsa tuntunut pinkeältä. Se voi tosin vaikuttaa, että mulla sitä vatsaa on ihan muutenkin.
• Hiilidioksidi aiheuttaa myös joskus hartiapistoja, eli hartioita saattaa särkeä. Hoitaja selitti, että kaasu lähtee liikkeelle kohti palleaa kun kävelee, ja että monella saattaa tulla ikäviä tuntemuksia palleaan tai hartioihin. Mä huomasin tämän ainoastaan silloin kun kävelin sairaalan parkkikselle autolle, alkoi palleaa pistämään samalla tavalla kuin joskus vaikkapa lenkillä. Se meni nopeasti ohi. Joillakin nämä voi kestää kauemmin. Hiilidioksidi voi aiheuttaa myös ilmavaivoja, miestä oli varoitettu :D
• Leikkauksen yhteydessä sulle laitetaan virtsakatetri sekä hengitysputki kun olet nukutettuna. Jälkimmäinen voi aiheuttaa kurkun kipeyttä ja suun kuivuutta, ja useampikin neuvoi mua ottamaan sairaalaan mukaan jotain suuta kostuttavaa, sillä vesikään ei meinannut auttaa. Otin siksi xylitol-pastilleja. Mutta mulla ei ollut tätäkään ongelmaa, sillä herätessä ennemminkin tuntui että kuola valuu. Mulla hengitysputki oli jo otettu pois kun heräsin (tai mistä mulla on muistikuvia), ja katetri otettiin pois melkein heti heräämisen jälkeen.
• Anestesia aiheuttaa pyörryttävää ja huonoa oloa. Itselle pahoinvointirannekkeet, jotka perustuvat akupainantapisteisiin, on aiemmin auttaneet matkapahoinvoinnissa ihan merkittävästi, joten otin ne varmuuden vuoksi mukaan. En kuitenkaan tarvinnut niitäkään.
• Pissaaminen voi olla haastavaa katetroinnin jälkeen, ja pääset kotiin vasta kun pissa kulkee kunnolla. Alkuun se voi kirvellä, mutta suihkuttelu auttaa.
• Vuotoa tulee jonkin verran vielä sairaalassa ollessa, mutta pitäisi siitä rauhoittua.
• Osoitteessa Terveyskylä.fi on kattavasti infoa leikkauksesta ja nukutuksesta.
  

Hennin surgery survival kit:

• Piilolinssikotelo tai pieni pillerirasia poistettaville lävistyksille (tämä lävistysjuttu oli mulle niin big deal, että otin varmuudenvuoksi myös eri kokoisia koruja mukaan siltä varalta, että niitä olisi ollut hankala saada paikoilleen)
• Huulirasva (addiktio) 
• SeaBand pahoinvointirannekkeet anestesian jälkeiseen mahdolliseen pahoinvointiin
• Läkerol xylitol-pastilleja rutikuivaan suuhun

Kohdunkaulan syövän esiaste ja kohdunpoisto, osa 1: seulonnat ja diagnoosi

Ajattelin herätellä hetkeksi pitkään uinuneen blogini henkiin tällaisen aiheen tiimoilta, mikä itselleni on ollut ajankohtainen. Aiheesta löytyy mielestäni melko vähän kokemuksia, ainakaan kovin yksityiskohtaisia, ja jos joku kanssasisar googletellessaan minun blogiini eksyy, niin toivoisin, että hänelle olisi tästä jotakin apua. Tämä ajatus tuli mulla mieleen vasta ihan hiljattain, joten kuvamateriaalia ei erityisemmin ole, mutta koitan tekstimuodossa olla mahdollisimman kattava :)

Aloitan ihan alusta, eli seulonnoista.

Täytin viime vuonna 40 vuotta, joten kutsu kohdunkaulan syövän seulontoihin tuli. Mun ensimmäinen seulonta oli 5 vuotta aikaisemmin 35-vuotiaana, ja näyte oli silloin puhdas. Huomion arvoista on, että seulontojen tulokset eivät näy OmaKannassa lainkaan, vaan kotiin tulee kirje, missä joko kerrotaan että näyte oli normaali, tai että on syytä mennä jatkotutkimuksiin. Ennen tuota ekaa seulontaa olin otattanut papa-kokeet yksityisellä muutaman vuoden välein, koskaan ei ollut mitään poikkeavaa. Vuotta aiemmin, 39-vuotiaana kävin gynellä uusimassa ehkäisyrengasreseptin, ja pyysin samalla papaa, mutta hän sanoi että turha ottaa nyt, kun ensi vuonna on seulonnat ja se riittää. Joten sillä mentiin.

Seulonta oli mulla siis elokuussa 2024. Perus papa-näyte, ei sattunut ja oli hetkessä ohi. Tosiaan, tällä kertaa näyte oli ollut poikkeava ja siinä näkyi solumuutoksia ja positiivinen HPV, joten parin viikon päästä mulle tuli kirje kotiin, että oli varattu aika jatkotutkimuksiin, joka oli kolposkopia eli kohdunkaulan tähystys. Meillä ainakin täällä Varsinais-Suomessa aika jatkotutkimuksiin oli tosiaan varattu jo automaattisesti, kun kirje seulontojen tuloksista tuli kotiin. Oon ymmärtänyt, että joissain muissa paikoissa tai tapauksissa aika tulee varata itse tietyn ajan sisällä.

Kolposkopiakäynnillä Salon sairaalassa.

Tähystys oli lokakuun alussa, ja siinä samalla otettiin koepaloja muutosalueesta. En muista että tämä olisi erityisesti sattunut, oli ennemminkin epämiellyttävää, sillä tuo toimenpide kestää kauemmin kuin papa-näytteen otto, ja levittävät instrumentit on kuitenkin käytössä. Näytteen otto kohdunnapukasta kyllä kirpaisi. Näytteenotoissa alueelle levitetään värjäävää etikka-jodiliuosta, joka saattaa joitakin hiukan kirvellä, mutta itse en tuntenut muuta kuin kylmää nestettä. Multa otettiin yhteensä viisi koepalaa, yksi sieltä kohdunnapukasta ja neljä muuta vähän randomisti mistä gyne koki parhaaksi ne ottaa. Seulonnan tulokset eivät näkyneet edes tälle gynelle, vaan hänellä oli ainoastaan tieto mihin toimenpiteeseen olin tulossa.

Tuloksia odottelin kaksi viikkoa, ja ne tulivat taas kirjeellä kotiin. Tärisevin käsin ja sydän pamppaillen avasin kirjekuoren, ja tulos oli HSIL CIN3 ja adenocarcinoma in situ. Tai no, tuloksissa luki CIN4, joka paljastui myöhemmin kirjoitusvirheeksi (!!), sellaista luokitusta ei ole olemassakaan.
No, siinä sitten kun luit juuri hepreaa, niin ei kun googlettelemaan, ja sitten iskikin epätoivo. HSIL tarkoittaa vahvaa epiteelivauriota ja CIN-asteikko mittaa sen vakavuutta 1:n ollessa lievin ja 3:n ollessa suurimman riskin syövän esiaste. Joten kun mun tulos oli CIN4, ja jossain kerrottiin sen jo tarkoittavan syöpää, niin olo oli aika epätoivoinen. Toki sellainen joku järjenhiven yritti mulle kertoa, että sen on pakko olla kirjoitusvirhe, mutta edelleen näin yli puolen vuoden jälkeen mietin, että ei potilaalle saisi mitään kirjoitusvirheellisiä patologin lausuntoja lähteä!

Adenocarcinoma in situ eli AIS on suomennettu pintasyöväksi, joten se kuulosti vielä hirveämmältä. AIS:n pitäisi olla melko harvinainen tulos, mutta tällainen nyt meikäläisellekin sitten tuli. Mikäli olen oikein käsittänyt, niin näitä HSIL CIN -esiasteita pystytään hyvin hoitamaan pelkillä sähkösilmukkahoidoilla, mutta AIS:ssä solut käyttäytyvät niin arvaamattomasti ja uusintariski on niin iso, että käytännössä ainut varma ja järkevä hoitokeino on kohdunpoisto. Tätä ei kylläkään lähdetä suosittelemaan jos potilaalla on vielä lapsihaaveita, mutta jos niitä on, niin kehoitetaan lapset hankkimaan mahdollisimman pian, jotta se kohtu voidaan lopulta poistaa. Pelkissä HSIL CIN3 -tapauksissa pystytään tekemään useitakin sähkösilmukkahoitoja, mutta niissäkin esiasteet voivat uusia, jolloin saatetaan joutua ikävään sähkösilmukkahoitokierteeseen.

Kaikkein ikävintä tässä koko jutussa oli se, että tulos tuli kotiin kirjeellä, eikä kirjeessä selitetty lainkaan mitä nämä diagnoosit tarkoittaa. Tähystyksessä jo mulle sanottiin, että vältä googlettelua ja käymästä eri Vauva.fi-tyyppisillä keskustelupalstoilla, mutta kyllä olisi kirjeiden oheen syytä laittaa oikeaa tietoa siitä, mikä ihme tämä tällainen nyt sitten on. Siinä ehtii viikon aikana käydä läpi aivan kaiken omia hautajaisiaan myöten ja aivan turhaan. Itkin päiväkaupalla KAIKKEA. Pelkäsin syöpää ihan tosissani, vaikka kyse edelleen oli vain esiasteesta. Mutta siinä vaiheessa kun tutkimukset ja hoidot on vielä kesken, eikä mitään voi varmaksi tietää, niin en uskaltanut suunnitella elämääni esimerkiksi vuoden päähän ollenkaan. Tämä loka-marraskuun vaihde oli todella rankkaa aikaa.

Kun alkoi käydä tosiaan selväksi, että AIS vaatisi kohdunpoiston, niin kävin läpi myös omaa lapsettomuuttani ja miltä se tuntuu - vai tuntuuko miltään. Mulla ei ole koskaan ollut tosissaan lapsihaaveita, enkä ole pitänyt lapsista. Mulle on lapsesta saakka ollut tärkeämpää huolenpito eläimistä ja eläinten hyvinvointi. Vauvakuumetta mulla ei ole ollut koskaan, enkä koskaan ole halunnut pitää mitään ihmisvauvaa sylissä. Joskus joku lapsi on ehkä istunut polvella :D
Luultavasti mun oma lapsuus ja nuoruus eronneiden vanhempien ainoana lapsena on vaikuttanut myöskin siihen, että en ole halunnut tai uskaltanut lähteä tekemään lapsia sillä riskillä, että musta saattaa tulla yksinhuoltaja eron myötä. Tämä on oikeasti luultavasti ollut mulla iso alitajuntainen pelko, ja en ole pitänyt mun pitkäaikaisia miesystäviäni sopivina isäehdokkaina.
Lisäksi olen asunut yksin nyt jo 8 vuotta ja rakastan mun rauhallista yksinelämistä. En voisi enää tässä neljänkympin kypsässä iässä millään totutella mihinkään pikkulapsiarkeen ja olla pienelle ihmiselle läsnä koko ajan. Saisin hermoromahduksen.

Lopulta ajatus kohdunpoistosta ei siis todellakaan ollut kamala, mutta onhan se erittäin lopullinen. Ja että lopullinen päätös lapsettomuudesta tulee sitten jonkun ulkopuolisen asian määräämänä, eikä se enää olekaan mun oma valinta olla lapseton. Jollekin, jolla ajatukset omista lapsista tai lapsettomuudesta ei ole näin selkeitä, tämä voi oikeasti olla identiteettikriisin paikka. Mutta kyse on kuitenkin myös omasta terveydestä. Tästä kannattaa keskustella jonkun kanssa, etenkin oman puolison jos sellainen on. Naiseuteen ja minäkuvaan liittyen ainakin TYKS tarjoaa seksuaalineuvojan apuja ainakin leikkauksen jälkeen, uskoisin että sitä ennen on myös apua saatavilla. Mutta mulle tosiaan oli erittäin selkeää, että en tällä värkilläni enää mitään tee, ja sen saa ottaa pois samoin tein.

Ajatus leikkauksesta itsessään ei pelottanut mua, vaan lähinnä siitä toipuminen, ja miten kohduttomuus vaikuttaa ja mihin. Lisäksi kyse on kuitenkin syövästä, vaikkakin sen esiasteesta, niin uusiutuminen ja kaikki kontrollit hirvittää. Ennen tätä omakohtaista kokemusta en ole edes ymmärtänyt, että kohdunpoistoja tehdään Suomessa yli 6000 vuodessa (jossain näin luvun 10 000), ja esimerkiksi koko tämän puolen vuoden aikana pelkästään Threadsissa törmäsin useampaan ikäiseeni naiseen, jolle tehtiin kohdunpoisto syystä tai toisesta. Omissa Facebook-kavereissanikin näitä kohtalotovereita oli useampia.

 

Pähkinänkuoressa:

• Kohdunkaulan syöpä ja sen esiasteet johtuvat valtaosin positiivisesta papillooma- eli HPV-viruksesta, johon nykyisin on rokotteet. Nykyisin pystytään siis rokotteilla ehkäisemään HPV-viruksen synnyttämiä kohdunkaulan syöpiä.
• HPV-virusta kantaa gynekologin mukaan lähes kaikki, jotka ovat joskus harrastaneet seksiä. On sattumankauppaa milloin virus aktivoituu ja millaiseksi se kehittyy. Se voi tapahtua vaikkapa flunssakierteen jälkimainingiessa.
• Papilloomavirus eli HPV on eri asia kuin sukupuoliherpes.
• LSIL eli lieviä epiteelivaurioita ei yleensä lähdetä hoitamaan, sillä varsinkin nuorilla ne häviävät ajan kuluessa itsestään. Kontrollit on kuitenkin tarpeen.
• HSIL eli vakavia epiteelivaurioita hoidetaan yleensä vakavuusasteesta riippuen sähkösilmukkahoidoilla. Saattaa vaatia useamman hoidon, ja voi uusia jos HPV pysyy aktiivisena.
• Adenocarcinoma in situ on paikallisesti esiintyvää pintasyöpää, ja sitä voi esiintyä myös muissa elimissä. Pintasyöpä on "ei-invasiivista", jolloin se voidaan luokitella vielä esiasteeksi, mutta adenokarsinooma voi olla myös "invasiivista", jolloin syöpäsolut ovat ehtineet jo syvemmälle kudoksiin ja mahdollisesti leviämään.
• AIS:n käypähoitoon kuuluu kohdunpoisto.
  
• Kohdunkaulan syöpä kehittyy hitaasti, siihen saattaa mennä jopa 15 vuotta. Itselläni nämä vakavat muutokset tuli kuitenkin alle viidessä vuodessa, joten jälkiviisaana ns. riski-ikäisenä (30-45v) en luottaisi edes 5 vuoden välein tehtyihin joukkoseulontoihin, vaan kävisin itsenäisesti myös välipapassa. 
• Terveyskylän Naistalosta löytyy melko hyvin yleisen tason tietoa irtosolumuutoksista, hoidoista ja gynekologisista syövistä.

Kohdunkaulan syövän esiaste ja kohdunpoisto, osa 2: sähkösilmukkahoidot

Jos et jaksa lukea koko kertomustani LOOP-hoidoista, niin scrollaa sivun loppuun yhteenvetoon ja muistilistoihin! 

Tosiaan saatuani diagnoosit HSIL CIN3 ja adenocarcinoma in situ, sain vielä samaan syssyyn seuraavan varatun ajan jatkohoitoon, eli sähkösilmukkahoitoon (loop tai leep). Loopissa poistetaan muutosalueet kirurgisesti paikallispuudutuksessa käyttäen sähkösilmukkaa. Tämä ensimmäinen hoito oli mulla marraskuun alussa, muutama päivä ennen mun 40-vuotissyntymäpäivääni.

Lueskelin netistä, että loop-hoitoon olisi mahdollista saada rauhoittava esilääkitys, ja soitinkin etukäteen sairaalalle, että haluan sen. Tästä syystä mulla oli kuski, ja pyysin päivän muutoinkin vapaaksi. Mutta jos et tarvitse rauhoittavaa, niin toimenpiteen jälkeen voi päivää jatkaa ihan normaalisti eikä saikkua tarvita.
Sain puoli tuntia ennen toimenpidettä 5mg Diapamin, ja voin kyllä sanoa ettei se auttanut paskan vertaa. Enemmän auttoi se, että makoilin pedillä sen puoli tuntia. Ennen sairaalaan lähtöä otin myös kipulääkkeen ohjeiden mukaan.

Kun pääsin vastaanotolle, niin ensimmäisenä kysyin siitä HSIL CIN4 -tuloksesta, jonka gyne kuittasi vain naurahtamalla että oho hups joo, siinä onkin sattunut näppäilyvirhe... Hiukan siinä myös juteltiin tuosta loopista sekä kohdunpoistosta, koska olin siitä jo lukenut ja sinut sen kanssa, että se täytyy poistaa. Mutta hyvin pintapuoliseksi jäi tämäkin keskustelu. Mitään mahdollisia riskejä ei käyty läpi, ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt itse osata kysyä tarpeeksi. Varmasti niihin olisi sitten niitä vastauksiakin saanut, mutta ei siinä paniikissa osaa oikein mitään kysyä. Jännitin aivan hirveästi ja itkeä tihrustin monta kertaa. Suosittelen kirjoittamaan kaikki kysymykset ylös ja varmistamaan että saat myös kaikkiin ymmärrettävän vastauksen!

Loop-hoito Salon sairaalassa.

Tuntuma toimenpiteessä oli alkuun samankaltainen kuin kolposkopiassa; epämiellyttävä olo kun paikkoja venytetään ja jodi-etikkaliuoksella värjäys. Sähkösilmukkavehjettä varten iholle laitetaan maadoituslätkiä ja kohdunkaula puudutetaan paikallisesti. Tämä nirppasi vähän, mutta itse oon tottunut kaikenmaailman puudutuspiikkeihin eikä ollut kovin kamalaa. Muistaakseni puudutettiin 6-7 eri kohdasta. Puudutusaine sisältää adrenaliinia, joten kun se alkoi vaikuttaa, niin samalla alkoi tärinät. Tuo adrenaliinihorkka oli itselle kaikkein pahin, sillä jostain syystä kaiken tärisemisen lisäksi se sattui mun selkään. Tuntui siltä kun puukolla olisi isketty päästä perseeseen asti. Gyne kehotti hiukan liikkumaan siinä tuolilla, jotta helpottaa, ja näin myös teki. Tärinä tosin jatkui vielä hyvän tovin. Sitä luultavasti vielä pahensi mun jännitys ja paniikki sekä niiden laukeaminen, kun toimenpiteessä ei lopulta ollutkaan mitään kovin ihmeellistä. Muutosalueiden poistaminen ei pääosin sattunut lainkaan, mutta viimeinen kohta taisi olla puudutteen ulkopuolella ja kirpaisi. Sähkösilmukka samalla polttaa lihaa, joten haju voi olla vähän brutaali. Vielä huoneesta lähtiessänikin herkkiksenä itkin, vaikka kaikki oli hyvin. Jännitys etukäteen oli ollut niin valtava.

Ehkäisyrenkaan tilalle sain käyttöön minipillerit ilman taukoja. Vuotoa oli hiukan pari päivää, ja varauduin siihen että viikon, parin päästä sitä tulisi enemmän rupien irrotessa, mutta ei sitä koskaan tullut.
Synttärit meni omaa tilannetta voivotellessa, surressa ja itkiessä. Toki päivän surkeutta vain vahvisti se, että se oli myös isänpäivä, ja oma isä menehtyi pari vuotta sitten.

En pitänyt mua hoitaneesta gynestä täällä Salon sairaalassa, mutta sen sijaan hoitajat olivat molemmilla kerroilla superihania <3 He ojensivat nenäliinoja ja pitivät kädestä kun itseä jännitti ja pelotti. Käynnillä kysyin olisiko mahdollista päästä juttelemaan terapiamielessä ammattilaisen kanssa, sillä kaiken mun kokemani ja uupumuksen jälkeen tämä koko syöpäasia tuntui ihan ylitsepääsemättömän vaikealta palalta sulattaa. Hoitaja lupasi ottaa asiasta selvää ja soittikin mulle asiasta myöhemmin samana päivänä. Varha ei tarjonnut mielenterveyspalveluita siihen kohtaan, mutta olisin voinut käydä kriisikeskuksessa juttelemassa. Vastaanottoajat siellä olivat vain mulle tosi huonoja juuri siihen hetkeen.

Poistetut muutosalueet menivät jälleen patologille, ja uudet tulokset tuli taas parin viikon päästä. Tässä kohtaa tulos olisi periaatteessa voinut vielä muuttua, mutta mun diagnoosi pysyi samana. Tällä kertaa mulle soitettiin tuloksista, ja gyne sanoi, että seuraava käynti olisi TYKSiin Majakkasairaalaan, että sieltä hoitaja soittaa mulle ja sovitaan aika sinne. Ymmärsin tästä puhelusta, että hoidoksi riittää kohdunpoisto, eli että en joutuisi mihinkään magneetti- ja tietokonekuviin enää, ja että käynti TYKSissä olisi lähinnä ultraäänitutkimus ja keskustelukäynti, leikkauksen läpikäyntiä ja sen sellaista. Hoitajan soittaessa varattiin aika joulukuun alkuun. Toinen gyne Turussa kuulemma halusi tehdä uuden loop-hoidon ja siinä kohtaa sain käsityksen, että kohdunpoiston sijaan. Tämä pisti mun pään taas enemmän sekaisin, koska en haluaisi joutua mihinkään sähkösilmukkahoitokierteeseen, ja olin jo ihan sinut sen kanssa, että kohtu tullaan poistamaan. Lähdin sitten TYKSiin sillä mielellä, että jos uusi loop on tarpeen esimerkiksi siksi, että sillä voidaan lykätä leikkausta hieman, niin sitten se tehdään, mutta muuten en halua sitä toistamiseen. Ystäväni Marissa lähti mun mukaani sairaalaan henkiseksi tueksi <3

Vasta Turussa vastaanotolla kävi ilmi, että kaikkia muutosalueita ei oltu saatu poistetuksi edellisellä loop-hoidolla, ja mun mielestä tämäkin on ihan käsittämätöntä. Jos Salon gyne kerran soitti mulle tuloksista, ja mä vielä kysyin, että riittääkö hoidoksi kohdunpoisto, niin eikös siinä kohtaa olisi ollut hyvä paikka kertoa, että joo, mutta kaikkia muutosalueita ei saatu viime kerralla pois?!

Joten juttelut siinä jäivät taas tosi lyhyiksi, kun piti taas käydä tutkimustuoliin. Tällä kerralla ohjelmassa oli ultraäänitutkimus, joka tehdään myöskin alateitse. Se ei tuntuntunut juuri miltään, ja oma kohtuni oli kuulemma siistin näköinen eikä näkynyt mitään ylimääräistä. UÄ:n lisäksi gyne halusi ottaa myös kohdun limakalvonäytteen, josta näkee paremmin onko ikäviä soluja kulkeutunut myös muualle kohtuun kohdunkaulan lisäksi. Olin lukenut etukäteen, että näytteen otto on kamalaa, mutta gyne väitti, että se otetaan vasta puudutuksen jälkeen eikä tunnu missään. VÄÄRIN. Se todellakin otettiin ennen puudutusta, ja sattui enemmän kuin mikään muu elämässäni tähän mennessä. Huom! En ole synnyttänyt eikä mulla ole koskaan ollut kierukoita, joten en tiedä miltä kohdun supisteleminen näissä tilanteissa tuntuu. Jälkikäteen gyne sanoi, että kipu on verrattavissa kierukan laittoon, ja siinä sitten vaan mietin, että miten kukaan voi haluta sitä vapaaehtoisesti. Mulla on erittäin korkea kipukynnys ja sen lisäksi mun naamasta ei yleensä mitkään tuntemukset juurikaan näy, mutta nyt huusin ja kovaa. Näytteen otto ei kestänyt kauaa, mutta se oli silti hirveää, en aio valehdella. Kysyin, tehdäänkö noita pipelle-näytteidenottoja nukutuksessa, niin ei kuulemma.

Tämän jälkeen loop uusittiin, eli puudutteet pistettiin, ja loputkin muutosalueet poistettiin mahdollisimman laajalla marginaalilla. Puudutteen adrenaliini ei tällä kerralla tuntunut lainkaan kamalalta ja tärinäkin oli paljon siedettävämpää. Noin ylipäänsä kokemus Turussa oli Salon kokemusten jälkeen jollain kierolla tavalla korjaava, vaikka näytteenotto olikin niin kivulias. Tässä suurin vaikutus oli ehdottomasti mukavalla ja helläotteisemmalla gynekologilla, ja sanoinkin sen hänelle.
Toimenpiteiden lomassa koitin välillä kysellä mitä milloinkin mieleen juolahti, mutta ei se sellainen keskustelutuokio ollut kuin mitä olin odottanut. Kuitenkin selvisi, että jälleen odotellaan patologin tuloksia muutama viikko, ja sen jälkeen lopullisesti selviää jatko. Jos limakalvonäytteessä näkyisi syöpäsoluja, niin olisi luultavasti syytä käydä joissakin kuvissa, mutta jollei siellä näy mitään hälyyttävää ja kaikki muutosalueet saatiin pois, niin sitten ollaan good to go kohdunpoistoleikkaukseen. Sain vastaanotolta PreOp-juoman, joka kuuluu juoda juuri ennen operaatiota, mutta sovittiin jo siinä, että jos kaikki on hyvin, niin pyritään tekemään leikkaus vasta huhtikuussa 2025, jotta saan mun sen hetkisen rekrykoulutuksen käytyä kunnialla loppuun. Marissa odotteli huoneen ulkopuolella, hänelle selitin asiat ja toimenpiteen kyyneleet valuen ja lopulta käytiin vielä alakerran kanttiinissa pitsalla. Loppupäivän olin ihan sairaan väsynyt, tuntui kuin olisin maratonin juossut.
Toisen loopin jälkeen tiputteluvuotoa oli useamman viikon, johon gyne sanoi että jollei meinaa helpottaa, niin voi ottaa kaksi minipilleriä kerrallaan vaikka muutaman päivän ajan. Lopulta ei tarvinnut kuitenkaan.

Lopulta sain soiton TYKSin gyneltä jouluaaton aattona, ja hän kertoi että kaikki muutosalueet saatiin toisella kerralla poistettua, eikä kohdun limakalvonäytteessä näkynyt mitään huolestuttavaa. Tämä oli tosi helpottava uutinen ja käytännössä mun koko syksyn panikointi loppui kuin seinään, ja sain joulun ja uudenvuoden viettää hyvillä mielin.

Avauduin samalla tästä asiastani omaan Facebookiini. En uskaltanut aiemmin kertoa tästä matkasta kuin äidilleni, äitipuolelleni, miesystävälleni ja neljälle läheiselle ystävälleni, sellaisille jotka saan fyysisestikin läsnäolevaksi kun tarvitsen. Mutta sen facepäivityksen myötä useampi kaverini ilmoittautui läpikäyneensä kohdunpoiston ja tuli myös näitä loop-hoidon läpikäyneitä. Yksi oli parhaillaan saikulla kohdunpoiston jälkeen, ja toinen oli mun kanssa täsmälleen samassa tilanteessa, että oli käynyt syksyllä saman rumban läpi ja odottelee juuri leikkausta. Nämä kaksi ihmistä olivat mun tärkein vertaistuki ja turva koskien tuota leikkausta, ja silloin toivoin että olisin tehnyt päivityksen jo aikaisemmin. Olen varma, että vertaistuen löytyminen olisi auttanut jo silloin, tai etenkin silloin, kun kaikkein kauheimmat pelkotilat levinneestä syövästä olivat päällä. Silloin ei auttanut, kun joku sanoi että "ei siellä varmasti mitään ole" ja "koita olla ajattelematta asiaa, kun ei siihen voi vaikuttaa". Ei se pelkoa mihinkään poista ja itseä ainakin alkoi lähinnä vituttaa. Ymmärsin toki, että nuo sanomiset oli lohduttamista eikä hyssyttelyä, mutta oli ihanaa kun esimerkiksi juuri Marissa sanoi, että tottakai sulla on oikeus pelätä, syöpä on pelottava asia. Ystävät myötäelivät mun kanssa ja se oli arvokasta.

Huomasin tällä matkalla olevani myös varsinainen kontrollifriikki. Kun asia tosiaankin oli sellainen, mihin mulla ei ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa tai kontrollia, niin ainut asia mitä voin tehdä, oli ottaa siitä mahdollisimman paljon selvää, käydä läpi kaikki mahdolliset skenaariot ja lopulta kertakaikkiaan vain hyväksyä sekin vaihtoehto, että mulla voi olla kohdunkaulan syöpä, ja joudun käydä läpi syöpähoidotkin sytostaatteineen kaikkineen. Nämä päänsisäiset kelat tapahtui sinä kolmen viikon aikavälillä, kun sain lokakuussa mun koepalatulokset ja itkin mun synttäreinä marraskuussa. Sen jälkeen tuli jonkinmoinen edes lieväasteinen rauha. Joskin välillä tuli pieniä paniikkeja, sillä yhtäkkiä Threadsin algoritmi heitti mun eteen kaikki kohdunkaulan syöpää tai muita syöpiä sairastavat ihmiset, joista parikin menehtyi tänä aikana.

Mutta kaikki tunteet on sallittuja. Itse olen vähän sellainen yksin mietiskelijä, mutta se ei välttämättä ollut se oikea tapa toimia tässä, vaan olisi kannattanut olla avoin heti alkuun. Jos ei ihan julkisesti somessa, niin vertaistukea kannattaa etsiä vaikkapa joiltain järkeviltä foorumeilta. Itse halusin lopulta olla asiasta avoin, koska niin moni nainen jättää seulonnat väliin, vaikka se voi pelastaa itse kunkin hengen. Jos tämä avaa edes yhden ihmisen silmät kaikkien Suomessa järjestettävien seulontojen ainutlaatuisuudesta ja tärkeydestä, niin loistavaa! Korostan, että mulla ei ollut mitään sellaisia oireita, joista olisin osannut huolestua tai hakeutua hoitoon, vaan olin täysin oireeton ja nämä vakavat esiasteet löytyivät vain ja ainoastaan seulonnan ansiosta. Jos niitä ei olisi löydetty tässä kohtaa, niin ne todennäköisesti olisivat kehittyneet syöväksi hyvin salakavalasti. Tehkää siis itsellenne palvelus, ja käykää seulonnoissa!

 

Mitä odottaa LOOP-hoidolta?

• Sähkösilmukkahoito tehdään paikallispuudutuksessa eikä itse muutosalueiden poisto tunnu miltään.
• Hoidossa käytetään kohdunkaulaa avaavia instrumentteja, joten olo voi olla siksi epämiellyttävä.
• Puudutusaine aiheuttaa adrenaliinista johtuvaa kehon vapinaa.
• Ihollesi laitetaan maadoituslätkiä sähkösilmukan vuoksi. Näistä ei jää mitään jälkiä.
  
• Varaudu nipistäviin tuntemuksiin, sillä ne voivat olla ihan mahdollisia esim. puudutetta laitettaessa.
• Haju voi tuntua epämiellyttävältä.
• Hoito kestää noin puoli tuntia.
• Kohdun limakalvonäytteen otto eli pipelle-näyte on toisille kivulias kokemus! Näyte on kuitenkin tärkeä ottaa eikä se lopulta kestä kauan. Ainakin jos olet menossa kohdunpoistoon, voit lohduttautua sillä ettei sitä tarvitse tehdä enää uudestaan :)
• Hoitojen aika on yhtä piinallista odottelua. Odotellaan patologin tuloksia ja odotellaan jatkotoimenpiteitä. Itsellä nämä hoidot ja tulokset meni aika tasaisissa kahden viikon sykleissä.

 

Muistilista LOOPia varten:

• Voit halutessasi saada rauhoittavan esilääkityksen (vaatii saattajan mukaan, oman kokemukseni mukaan lääkitys on hyvin mieto).
• Kirjoita kaikki mieltä askarruttavat kysymykset etukäteen ylös ja kysele gyneltä niin kauan kunnes ymmärrät vastauksen varmasti.
• Älä jää yksin, vaan etsi vertaistukea. Osallistu keskusteluihin ja jaa jännityksesi. Olo helpottaa yleensä heti kun asiasta sanoo "ääneen".
• Pyydä kaveri tai puoliso mukaan tueksi. Ystävän saa ottaa jopa toimenpiteeseen pitämään kädestä kiinni jos näin haluatte.
• Varaudu vuotoon heti loopin jälkeen, ja vuotoa voi tulla reilummin myös noin 1-2 viikon jälkeen hoidosta, kun rupi irtoaa.
• Kipulääke kannattaa ottaa etukäteen, saatat tarvita myös jälkikäteen. Ota loppupäivä vähän iisimmin.

 

Muistathan kuitenkin, että fyysiset ja henkiset tuntemukset ja kipu on aina hyvin yksilöllisiä, ja nämä pohjautuvat minun henkilökohtaisiin kokemuksiin ja kivunsietoon.