sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

nummirock 2o18

No joo, onhan tässä välillä tapahtunut vaikka mitä, mutta en oo oikein tiennyt mitä kirjoittaa, niin on jäänyt. Joten loikataanpa samoin tein Nummirockiin :)

Viime vuonna koko Nummi jäi välistä, sillä juhannus sattui keskelle mun ja Maken erorupeamaa eikä oikein ollut fiilistä mihinkään isompaan juhannustekemiseen. Oon kyllä aiemminkin todennut, että välivuosi on tehnyt ihan hyvää, ja seuraavana sitä lähtee taas uudella innolla messiin, kuten nytkin :) Lähdin Havenin porukoiden matkaan, osahan oli mennyt paikalle jo alkuviikosta, me Marissan, Jessican, Antin, Tommin ja Jounin x2 kanssa päästiin paikalle torstaina alkuillasta.
Mulla oli etuoikeus olla täysin pilalle hemmoteltuna koko Nummen ajan, sillä jo talvella sovittiin, että saan nukkua Marissan ja Antin asuntovaunussa, ja voi pyhä perse että juuri tänä vuonna se oli aivan maailmanluokan luksusta :D Marissa ja Jessica myös into piukeena kokkailivat myös minulle, eli käytännössä mun ei tarvinnut huolehtia edes itteni ruokkimisesta, kun muut teki sen mun puolesta.
Kysymys kuuluu, että voiko tällaisesta palata enää telttailun pariin ollenkaan :D

Eniveis, torstaina tuli matkalla jo juotua aika hyvin, ja Kankaanpään Lidlistä käytiin hakemassa vielä viime hetken tarvikkeet ja juomat. Ekana päivänä siideri maistui vielä ihan hyvältä, mutta humalassa en kyllä tuntunut olevan sillonkaan, mikä lie vaivasi. Bändeistä tuli torstaina nähtyä Alestorm ja Fear of Domination. Pakko sanoa, että Alestormin esiintymisvaatetus oli kyllä niin kaukana merirosvometallista ku olla ja voi, että se oli kyllä hienoinen pettymys :D Keikan aikana alkoi sataa vettä, ja mun sadekamat ja takki ja kaikki oli leirissä, joten olin sen jälkeen ku uitettu koira. Sen jälkeen olin vähän paremmin varautunut at all times ;) Hetken lämmittelin vaunussa (kyllä, siellä oli myös lämmitys) ja vaihdoin kuivat vaatteet.
Marissa tuli mun kanssa sitten Foddista kattelemaan. Oli kiva kuulla jälkikäteen kavereilta kuinka bändistä tykkäsivät vaikkeivät olleet aiemmin kuulleet :) Laulaja Sara sai keikan aikana Sakulta turpaansa, mutta hyvin vedetty siitä huolimatta :D
Olin vaunussa vielä valveilla parisen tuntia, mutta juomat ei oikeen enää maistunut.


Alestorm

Fear of Domination

FoD



Yöllä alkoi se aivan helvetillinen rankkasade. Ei voi kuin todeta että luojalle ja Marissalle kiitos lämpimästä ja kuivasta asuntovaunusta, sillä sitä vettä tuli perjantaina aamusta iltaan todella kovaa. Yöllä heräsin useesti sateen ropinaan. Tosiaan sade oli niin jatkuvaa, että me Marissan kanssa vietettiin valtaosa päivästä vaunussa sisällä, syötiin ja rupateltiin, käytiin välillä ulkona moikkaamassa muita, ja sit taas äkkiä sisälle :D Käytiin iltapäivällä jopa Kauhajoella kaupassa. Sinä aikana vissiin sade oli hetkeksi tauonnut, mutta eikös se alkanut uudestaan kun päästiin takaisin leiriin.

Metsän puolen tiet oli yhtä lätäkköä



Alunperinkään perjantaina ei ollut mulle mitään tärkeää nähtävää, Beast in Black oli ainoa minkä näkemättömyys jäi harmittamaan. Ainoa nähty bändi oli vikana esiintynyt Before the Dawn, joka oli se perimmäinen syy, miksi Marissan kanssa päätettiin Nummirockiin lähteä - BtD:n viime vuoden John Smith -keikka jäi väliin, niin tämä oli pakkorako. Ja hyvä keikka kyllä olikin, eikä itkettänyt kuin ihan vähän :) Ja se taas varmaan johtui siitä, että en ollut koko päivänä juuri mitään juonutkaan. Keikan jälkeen meninkin melko suorilta taas nukkumaan.

Lars / Before the Dawn

Before the Dawn


Lauantaina oli huomattavasti parempi keli ja enemmän nähtäviä bändejäkin, mutta en mä kyllä lopulta käynyt niitä "ylimääräisiä" juurikaan katsomassa, kun siideri leirissä maistui taas ihan hyvältä, vaikkei se niin päähän noussutkaan. Tuli nähtyä HeviSaurus, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Bloodred Hourglass ja Turmion Kätilöt. Kätilöiden välispiikkeihin on pikkuhiljaa alkanut tulla edes jotain järkeä, vaikka aika järjettömiä ne on edelleen :D Enivei todella viihdyttävä keikka jälleen, joskin tällä kertaa Vihkolla oli itsellekin niin suuri merkitys, että oli melko vaikeeta koittaa sen jälkeen keräillä itteään Tirehtööriin.
BRHG soitti mun lempparin Times We Hadin lisäksi myös vanhan biisin Castle Ashtrayn, mikä oli mukava ylläri :) Timo Rautiainen ei itseä juuri kiinnosta, mutta lähdin kaverin seuraksi ettei sen tarvii yksin mennä. Oli kuitenkin kiva kuulla vanhoja hittejä kuten Elegia ja Lumessakahlaajat, eikä uusissakaan varsinaisesti mitään vikaa ole (Isä ei jätä oli huikea), mutta mun mielestä bändi on vaan livenä niin hirveän tylsä... HeviSauruksen Viimeinen mammutti oli kanssa sitä itkuluokkaa, aika monesti tais tulla herkistyttyä.
Kätilöt päätti tämän vuoden Nummirockin, ja menin taas melko heti sen jälkeen nukkumaan. Yritin leirissä juoda mun siiderit loppuun ennen sitä, mutta ei maistunut ja kylmä oli, niin jätin ne Jounille ja painuin petiin.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Bloodred Hourglass

BRHG

Bloodred Hourglass - We Form the Broken live


Bloodred Hourglass - Castle Ashtray live


Turmion Kätilöt

Turmion Kätilöt



Oli kyllä omalta osalta tosi omituinen Nummirock. Bändejä tuli nähtyä aika silleen normaalisti, mutta koko festarit oli multa selväpäisimmät ikinä. Normaalisti perjantai on mulla se välipäivä, kuten nytkin, mutta nyt en saanut kännejä aikaiseksi minään päivänä. Sinänsä sillä ei hirveesti merkitystä ole, mutta jäi vaan se itsensä mukavaksi juominen välistä, ja taisin olla vähän jurottaja :D
Se perjantain paska keli verotti kyllä tosi paljon. Paskoja kelejä on ollut ennenkin, ja kylmäkin, mutta mun aikana ei oo koskaan tullut kaatamalla vettä koko vitun päivän. On ihan käsittämätöntä, että vielä juhannusviikon alussa oli voimassa metsäpalovaroitus ja tulentekokielto, koska oli ollut niin monta viikkoa hellettä ja kuivuutta, sitten tulee Suomen juhannus ja 4 päivää festareita, niin eiköhän tuu vettä kuin Esterin perseestä, hirveä myrskytuuli ja lämpöä on hädintuskin 10 astetta. Mut kun juhannus on taputeltu niin hyvät kelit, aurinko ja lämpö palaa takaisin. En jumalauta käsitä. Ajattelin pärjääväni ilman toppatakkia, mutta note to self ensi vuodelle; ota vaan se toppatakki mukaan, niin pystyy leirissäkin istumaan.

Oli harkinnassa käydä tänä viikonloppuna Tuskassa, kun lauantaina oli melko hyviä bändejäkin, ja etenkin Virginin jatkoklubit houkutteli. Mutta ei vanha oikeen enää jaksa eikä lopulta ois oikeen ollut varaakaan. Mietin, miten 10 vuotta sitten otin töistäkin kesälomani kesäkuun ajaksi ihan vaan sen takia, että keretään Hannen kanssa koluta kaikki parhaat metallifestarit läpi. Silloin oli 3 päivää Sauna Openia, 3 päivää Nummirockia ja 3 päivää Tuskaa, ja tietysti joka päivä piti olla kännissä ja mieluiten myös jatkoilla. Ihan kreisiä! En ikinä enää jaksais :D Oon viimeksi ollut Tuskassa 2014 yhden päivän, en tiedä mikä siinä muka nyt oikein on, ettei meinaa enää napata. Tosin mun mielestä siellä on viime vuosina ollut ihan surkeita esiintyjiäkin, eikä yhdelle päivälle enää niin paljon nähtävää että viitteisi lipusta maksaa. No, katotaan taas ens vuonna uudelleen :)
Niinpä siis loput kesän festarit tulee olemaan yhden päivän pistokäyntejä, mm. jotta nään Nylon Beatin pari kertaa, ja SaariHelvetti nyt muutenkin on yksipäiväinen.
Varasin kuitenkin innostuksissani hytin ensi vuoden Nordic Metal Cruiselle ja aloin sitä odottelemaan ihan hulluna, oli tänä talvena niin huikea meininki siellä :)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

markus ♥

Tämä ei yritä olla kaunis muistoteksti, vaan muistuttaa ennemminkin ajatusoksennusta viimeisen parin viikon ajalta. Tää kaikki täytyy saada ulos mun systeemistäni jollain tapaa, ja päätin tämän olevan se tapa. Tästä tuli siis pitkä.

En edes tiedä mistä alottaa.


Pääsiäislauantaina sain ikäviä uutisia, ex-avomieheni Markus oli löydetty menehtyneenä asuntonsa sohvalta. Ulkoisia merkkejä mistään ei ollut, ja treeneihin Makea odotelleet bändikaverit olivat hänet löytäneet rauhassa sohvalta, eli onneksi hän sentään oli mennyt nukkuessaan. Vartti tuon Maken äidin viestin jälkeen Maken bändikaverit tulivat käymään ja kertomaan lisää. Olo oli aivan helvetin epätodellinen parikin päivää, sain kamalia huutoparkuromahduksia ja hetkittäin luulin että saan itsekin slaagin. Lauantai-iltaan mennessä uutinen oli jotakuinkin koko lähimmän ystäväpiirin tavoittanut, ja olen loputtoman kiitollinen siitä että meillä oli paljon yhteisiä ystäviä, jotka tukevat toisiaan nyt. Kavereita kokoontui missä milloinkin, ja Henna, Mari, Marissa ja Maisa tulivat tähän mun luokse illaksi. Aluksi en tiennyt haluisinko nähdä ketään, mutta iltaa kohti mentäessä tuntui siltä, että olisi kiva jos joku olisi juttelemassa jostain ihan muusta. Olin itkenyt naamani ihan turvoksiin ja olin siihen touhuun jo aika väsynyt.

Sunnuntaina Abhordium teki muistojulkaisun Makesta, hyvästejä ja muistokirjoituksia alkoi muutenkin tippua Facebookiin. Niitä oli aivan äärettömän vaikea lukea ja kuvia katsella, mutta se toi paljon hyviä muistoja silti mieleen. Sain edelleen useita paniikkikohtauksenomaisia episodeja enkä millään tuntunut pysyvän kasassa.
Pari Maken lapsuudenystävää kävi sunnuntai-iltapäivällä tässä mun luona, annettiin itkun tulla ja lopulta juteltiin myös ihan niitä näitä. Joku omituinen rauha heissä kuitenkin asui, joka tarttui muhunkin, ja tuon visiitin jälkeen rauhotuin ihan huomattavasti, eikä mitään kohtauksia tullut enää. Toki ystävien kirjoitukset ja kuvat itketti edelleen aivan kamalasti. Empaattisena ihmisenä kannoin myös kaikkien muiden läheisten surua harteillani, kun mietin kuinka pahalta heistä kaikista tuntuu.
Tuon viikonlopun aikana tuli itkettyä niin paljon, että väsyneet silmät painui kiltisti kiinni ja sain nukuttua ihan hyvin. Ensimmäisen viikon aikana aamut oli jostain syystä kaikkein vaikeimpia. Yö ei ollutkaan vienyt painajaista mukanaan tai jotain sen suuntaista. Aamulla joutui aina heräämään ilkeään todellisuuteen. Muutoin siinä keskiviikon tienoilla alkoi olo pikkuhiljaa normalisoitua. Välillä tietysti asia tuli ajatuksiin enemmän tai vähemmän diipillä tavalla, ja silloin aina kouraisi vatsanpohjasta.


Pari ensimmäistä päivää meni itsesyytösten, katumuksen ja huonon omantunnon velloessa. Näin Maken viimeksi vain reilu viikko ennen suru-uutista, ja silloin se kävi lainaamassa mun autoa. Olin sillon kovassa miesflunssassa, ja kun se seuraavana päivänä palautti auton, mun pyynnöstäni pestynä, niin hädintuskin jaksoin sohvalta kääntää pääni sen suuntaan, kun kävi avaimet tuomassa. Kiitin sentään, mutta miksi helvetissä en muka jaksanut ees sohvalta nousta. Olisi pitänyt halata, vaikken nyt normaalisti selvinpäin ihmisiä jatkuvasti halailekaan. Tai kun ennen pääsiäistä vein kaksi kissaa sijaiskotiin käytännössä Maken naapuriin, niin miks en mennyt moikkaamaan sitä, kun se kerran kävi mielessäkin. Miksen tehnyt sitä tai tätä, miksi tuli sanottua pahasti siitä ja tuosta, tiesiköhän se etten oikeasti ollut sille (kovinkaan kauaa) vihainen siitä, että se leikkasi Nunon ihoon reiän talvella? Tiesiköhän se nyt varmasti kuinka tärkeä se oli mulle eron jälkeenkin, vaikka vielä syksyllä sille tiuskinkin asioista, mitkä sillä oli jäänyt tekemättä? Muistinkohan sanoa sille miten kiltti ja ihana se oli, kun se haki känniset hääjuhlijat Paimiosta neljän aikaan yöllä, vaikkei pitänyt olla niin myöhään? Tai tiesikö se että olisin ollut tosi iloinen jos olisin nähnyt sen joku kerta baarissa kavereiden kanssa (sillä tiesin että se vihaa baareja eikä eksy sinne kuin vahingossa)? Tiesiköhän se että halusin sille vaan pelkkää hyvää?
Tottakai se tiesi, kaikki kuitenkin sanoo. Ja on ihan normaalia jossitella ja syytellä itseään tällaisessa tilanteessa, ja kai se on vaan kaikkien läpi käytävä. Se on vaan ihan äärettömän raskasta ajatella noin, eikä siitä pääse eroon käskemällä.
Meidän erosta on loppujenlopuksi myös niin vähän aikaa vasta, että vielä hetki sitten oli hyvin vahvasti päälimmäisenä mielessä ne kaikki huonommat asiat, ne mitkä ärsytti, mistä oli riitaa ja miksi lopulta erottiin. Rehellisesti sanottuna ero oli aivan oikea ratkaisu molempien kannalta, sillä Makekin näytti eron jälkeen paljon iloisemmalta, ja se olisi itseasiassa pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Mutta eron jälkeenkin pysyttiin kavereina, ja nähtiinkin kuukausittain, ja viestiteltiin siinä välissä niitä näitä. Välillä vaihdettiin kuulumisia, ja välillä mä pyysin siltä apua jossain, yleensä auton tai kissojen kanssa. Kumpikaan meistä ei myöskään ehtinyt rakentaa itselleen uutta elämää, vaan me oltiin toistemme viimeisimmät kumppanit.


Me oltiin Maken kanssa yhdessä 9 vuotta, se on hiukan alle kolmasosan meidän molempien elämästä. Siitä yhdessä asuttiin noin 7 vuotta. Makella oli myös mun kanssa ensimmäinen pitkä parisuhteensa.
Me tavattiin aikoinaan Facebookissa. Siellä oli silloin sellainen Tinderin kaltainen sovellus kuin Are you interested, ja molemmat klikkailtiin toisillemme YES, ja lopulta pyysin Maken kaveriksi :D Päätettiin tavata, ja se tulikin mun luokse Lohjalle, se tuli suoraan joltakin silloisen bändin, Miehuuskokeen keikalta. Jännitti aivan sairaasti, olin sitä bussipysäkillä vastassa ja poltin paniikissa röökiä ketjussa. Kun Make sitten tuli bussista ulos nahkatakki päällä, niin se oli kuin hidastetusta leffan kohtauksesta: tuuli heitti sen pitkiä hiuksia taakse, se heitti kitaralaukun selkään, sytytti röökin ja tuli halaamaan mua :) Muistan ton hetken edelleen kuin eilisen, ja se näky on palanut mun verkkokalvoille varmaan ikuisiksi ajoiksi. Ja olen melkein varma että maailma oikeasti hidastui siksi hetkeksi.

Vuosien varrella meidän pikku perhe lisääntyi kaikkiaan neljällä kissalla, ja koska Nikki tuli mulle aika lailla silloin kun Maken kanssa tutustuttiin, niin Nikki ja Makekin oli toistensa elämässä koko ajan. Kun mä jäin työttömäksi, me muutettiin Saloon. Tutustuin moniin Maken ystäviin, joista tuli myös todella tärkeitä ystäviä mulle, mikä tekee tästä nykytilanteesta helpompaa. Mihin suuntaan katsookin, niin sieltä löytyy joku lämpöinen ystävä jota halata. Toivottavasti olen edes sitä muistanut toitottaa, kuinka tärkeitä nämä ystävät mulle ovat, ja ihmettelen sitä aina kun ollaan jossain porukalla oltu viettämässä aikaa.


Makeen olikin helppo tutustua ja ystävystyä, en oo kuullut yhdestäkään joka ei olisi Makesta pitänyt. Make oli lämminsydäminen, äärettömän kiltti, hyvä kuuntelija ja hyvä ystävä, vaatimaton ja erittäin taitava muusikko, joka ei ikinä pitänyt meteliä itsestään. Uskon esimerkiksi, että Make olisi todella yllättynyt siitä kuinka vahvan jäljen se on muistokirjoituksista päätellen moniin ihmisiin täällä jättänyt, sillä toisinaan hän oli kuitenkin aika huomaamaton, hiljainen hiirulainen, juuri sen takia, ettei kokenut tarvetta olla kaiken keskipisteenä. Maken kanssa ei todellakaan ollut aina helppo asua (kuten ei varmaan munkaan kanssa), ja olin kuulemma hiukan liian vaativa tyttöystävä niin rauhalliselle, kiltille ja itsekseen viihtyvälle miehelle. Tässä muistellessa on kuitenkin tullut paaaaaaljon meikäläisen hömpötyksiä ja päähänpistoja mieleen, joihin Make on osallistunut enemmän tai vähemmän pakotettuna ja perseelle potkittuna :D Millon se on lähtenyt mun kanssa hakemaan sitä sun tätä autolla sieltä sun täältä, milloin ollaan rempattu asuntoa meikäläisen vetäessä itkupotkuraivareita "kun mikään ei onnistu", milloin me ollaan lähdetty johonkin retkelle kun mulla on ollut tylsää katsella vaan kun se pelaa tietokoneella, tai milloin mä oon pakottanut sen kanssani jollekin keikalle vaikka toinen haluaisi olla vaan kotona.

Muistan kun sain paniikkikohtauksen Arcturuksen keikalla, ja Make oli mun seurana ulkona pakkasessa hengittelemässä, eikä suuttunut ollenkaan kun jouduttiin lähtemään keikalta etuajassa. Mua harmitti Maken puolesta.
Muistan myös kun huijasin Maken katsomaan ragdolleja tutun kasvattajan luo, ja siellä sattuikin olemaan pentuja. Make rakastui Nemoon ensisilmäyksellä.
Muistan kun illanvieton jälkeen skipattiin baari, kun baarijonossa Make tokaisi mulle, että "jos mennään kotiin, niin soitan sulle kitaralla Stairway to Heavenin. Alasti. Sängyssä". Ja niin se teki. Muistan itkeneeni, koska lopulta se oli aika koskettava hetki.
Muistan, että se sai mut aina hyvälle tuulelle jos se soitti mulle kitaralla Super Mario Bros -tunnaria.
Muistan, että erään baari-illan jälkeen tultiin kotiin, Make laittoi Frank Zappaa soimaan ja tanssitti mua olkkarissa. Se on ainoa kerta kun ollaan tanssittu yhdessä.
Muistan, että se kävi mun kanssa kesäisin rannalla, vaikkei erityisemmin välittänyt uimisesta eikä myöskään rannalla lojumisesta.


Muistan, että Make oli mun mukana koulun valmistumisjuhlissa, kun valmistuin floristiksi.
Muistan, kun Make itki mun mummun hautajaisissa.
Muistan, että Make puhui selkeämmin ja kuuluvammin kun oli humalassa. Silloin sen kanssa käytiin myös parhaimpia keskusteluja.
Muistan, että rakastuin siihen viimeistään silloin, kun se oma-alotteisesti alkoi hipsuttaa mun selkää.
Muistan, kun se ensimmäisen kerran teki mulle ruokaa. Se oli niin tulista etten pystynyt syömään sitä, eikä muuten pystynyt Makekaan :D
Muistan, kun kävin sen kämpillä Orimattilassa. Se oli järkyttävä näky.
Muistan hiukan masentuneeni, kun ensimmäisen kerran näin miten hyvin Make osaa piirtää. Se piirsi myös kahdelle kaverille tatuoinnit.
Muistan, että ekoilla "treffeillä" katottiin Linnunradan käsikirja liftareille.
Muistan, kuinka paljon nauroin kun ekoja kertoja Make näytti mulle Eddie Izzardin stand upia.
Muistan, että Make opetti mut kuuntelemaan mm. Led Zeppeliniä ja Primordialia. Se tutustutti mut myös Kirkan rock-albumeihin. Kirkalta sen lempibiisi oli kuitenkin Surun pyyhit silmistäni.
Muistan kuulleeni useaan kertaan, että Maken kanssa on nasta soittaa bändissä, kun se on niin helvetin hyvä. Makella olikin tällä hetkellä useampi treenaileva bändi (Abhordium, Misanthropic Forest, Therapist, Walking Thunder).
Muistan, että monessa asiassa Makea sai potkia perseelle, että jotain tapahtuu. Tästä johtui oikeestaan kaikki meidän erimielisyydet.
Muistan sen eräänkin ominaisuuden, mikä on tullut varsin tutuksi Maken kaveripiirin puheen- ja ihmetyksenaiheena :D Ja miten Make sitä käytti.
Muistan erinäisiä pieniä reissuja, joista on jäänyt ainoastaan hyvä muistoja. Kuten vaikkapa päiväretki Uuteenkaupunkiin, Fiskarsiin ja Kustaviin, Hennan ja Maken kanssa kolmenkimppapäivä Lintsillä ja Suomenlinnassa, Akselin ja Maken kanssa reissu Helsinkiin, rafla- ja leffareissu Turkuun kavereiden kanssa, Tuska 2009, kun vikana päivänä hävitin meidän liputkin, Nummirock 2011, joka oli eka kerta kun sain Makenkin mukaan, Spinefeast at Sea 2009, Mikon ja Zankin häät, Miehuuskokeen keikat, kun näin ekoja kertoja Maken lavalla soittamassa, kahdenkeskiset teatterireissut (The Rocky Horror Show, Robin Hoodin sydän, Rock of Ages). Onhan noita.


Muistan, kuinka Make suostui lähteä kuskaamaan SSEY:n kissoja monien kymmenien kilometrien päähän, koska mä en uskaltanut ajaa autoa vieraassa kaupungissa.
Muistan, kuinka huolissani olin Makesta kun sen isä kuoli.
Muistan sen lähteneen mun kanssa keräämään mustikoita vaikka oli väsynyt.
Muistan, että se kielsi mua enää koskaan käyttämästä dc-fixiä, kun se saa mut niin raivon valtaan.
Muistan meidän viime kevään rauhalliset sunnuntait, kun syötiin herkullinen brunssi ja katsottiin Arrow'ta muutamia jaksoja tai vaikka koko päivä.
Muistan, miten sillä oli taipumusta hajottaa tavaroita ja huonekaluja jo ennen kuin ne oli edes koottu.
Muistan olleeni välillä hyvinkin kiusaantunut Maken hiljaisuudesta tutussakin porukassa, kunnes huomasin ettei kukaan muu ole kiusaantunut, vaan kaikki on jo tottuneet siihen.
Muistan olleeni Makesta ylpeä mm. silloin kun hän sai kuorma-autokortin, kun hän aloitti krav magan, tai kun hänet kutsuttiin Abhordiumiin soittamaan, tai ylipäänsä aina kun oon nähnyt hänet soittamassa. Olen ollut myös monista pienistä asioista ylpeä, mutta harmittaa etten varmaankaan ole sitä koskaan sanonut.
Muistan jokaikiset yhteiset Halloween-bileet. Sen tehtävänä oli kaivertaa kurpitsa.
Muistan, kuinka ihanaa oli viettää ensimmäinen joulu ihan kahdestaan, kun ei tarvinnut mennä minnekään ja sai vaan syödä ja rauhottua. Käytiin silloin myös luistelemassa.
Muistan, kuinka Make pesi parvekelaseja, koska mulla oli korkeanpaikankammo. Siitä huolimatta, että Makellakin oli.
Muistan kun Make vei mut ekaa kertaa Salaisten uhrilähteelle. Siinä paikassa oli jotain vaikuttavaa.


Muistan, etten tajunnut puoliakaan Maken lempileffoista tai lempimusiikista.
Muistan Maken tykänneen mun tekemästä muusista ja nakkikastikkeesta.
Muistan kuinka hyvät unenlahjat sillä oli. Paitsi jos mä kuorsasin. Se saattoi nukkua monen tunnin päikkäreitä, mikä ärsytti mua valtavasti.
Muistan, että Make inhosi syvästi pornolauluja.
Muistan, ettei Make koskaan osannut lopettaa yhtäkään puhelua, se olin aina minä.
Muistan kerran lyöneeni Makelle litsarin poskelle, kun se kaatoi kaljat mun nenään.
Muistan, ettei meillä koskaan ollut isoja riitoja, sillä molemmat inhosivat kaikenlaisia konflikteja. Muutamia kertoja, jos asioista on pitänyt keskustella vakavasti, ollaan jopa keskusteltu sähköpostitse, sillä se oli Makelle helpompaa.
Muistan sen syöneen karkkipussit nanosekunnissa.
Muistan Maken olleen vaatimaton myös oman elämänsä suhteen, hänellä ei ollut sen suurempia haaveita tai tavoitteita, vaan eli päivä kerrallaan "omaa merkityksetöntä elämäänsä rauhassa kunnes kuolla kupsahtaa", kuten hän joskus asian ilmaisi. Make ei noin ylipäänsä halunnut juurikaan pohtia tulevaisuutta. Musiikki ja bändihommat olivat Maken henkireikä, eikä muulla ollut niin väliä.
Muistan, että Maken lempieläin oli susi.
Muistan Maken kertoneen joskus, että jos maailma tuhoutuisi ja saisi säilyttää vaan yhden elokuvan, niin hän säilyttäisi Casablancan.
Muistan sen kutsuneen mua aikoinaan Möhmyläksi tai Möhmötiksi.
Muistan kaikkien koirien tykänneen Makesta hirveästi.
Muistan kuinka innoissani olin, kun Make päätti yhdessä Nummirockissa ottaa lävistyksen nenään. Se oli mun ehdotus, mutta se oli kuulemma fine, koska Slashilläkin oli nenärengas, ja Slash oli hänen idoli muksuna.
Muistan kuinka Make värjäsi mun hiuksia, joskus laittoi jopa raitoja. Ja pari kertaa se kestovärjäsi myös mun ripset kieli keskellä suuta.


Muistan nauraneeni itseni tärviölle parikin kertaa, kun Make ajoi koko naamakarvoituksensa pois.
Muistan, kuinka Maken mielestä oli seksikästä kun imuroin pelkkä yöpaita päällä.
Muistan miten se passiivisaggressiivisesti tömisteli jääkaapille ja kihisi sisäisesti kun pelit meni päin helvettiä.
Muistan kuinka pahoillani olin, kun se ei pari vuotta sitten lähtenytkään mun mukaan Nummirockiin. Se oli meidän toinen juhannus erillään.
Muistan miten kieroon se mua katseli kun pesin parvekkeella monta tuntia My Little Ponyja.
Muistan, kun kahden kuukauden tuntemisen jälkeen Make muutti mun luo Lohjalle ja otti paskan työharjoittelupaikan Nummelasta. Make asui mun luona harjoittelun ajan eli pari kuukautta, kunnes muutti takaisin Orimattilaan.
Muistan miten se piti mua kädestä Hectorin keikalla, kun mua itketti.
Muistan, kun Make asui hetkellisesti äitinsä luona Salossa vanhassa huoneessaan, olin siellä käymässä ja katsottiin Maken kanssa C.S.I.:tä sen 80cm leveessä sängyssä. Ahdasta oli, mutta kivvaa!
Muistan, että Makella oli sellainen valkoinen Uuno Turhapuro -verkkopaita, jonka heitin kaikessa hiljaisuudessa roskiin, koska se oli niin kamala.
Muistan miten pahalta meidän ero tuntui.
Muistan miten Make pelasi mun lastenpelejä pleikalla, koska en itse uskaltanut pelata bosseja läpi esim. Spyroissa.
Muistan kuinka ostin meille joululahjaksi jonkun Tekkenin, jonka myötä meidänkin suhde sisälsi joulun ajan perheväkivaltaa :D
Muistan, että Makelle oli ylipäänsä vaikea ostaa lahjoja, sillä se ei käyttänyt mitään niistä - paitsi vaatteita.
Muistan tosin viimeiseksi joululahjaksi ostaneeni Makelle kaksi lippua Primordialin keikalle, ja Make laittoi keikalta viestiä että paras lahja ikinä. Ja halusin Maken menevän jonkun kaverin kanssa, joten en ostanut toista lippua itelleni.
Muistan, että Nikki oli myös "isin tyttö", Make sai vääntää sen vaikka solmuun. Paitsi pesuhommat oli nounou.


Muistan, miten Nuno tuli yöllä tuhisemaan meidän väliin, kun se oli juuri muuttanut mun luo.
Muistan olleeni Makelle kateellinen, kun oltiin sovittamassa sille silmälaseja, ja sen pärstään sopi kaikki kehysmallit.
Muistan, että meidän ainoa hotelliyö me vietettiin Salon Cumuluksessa.
Muistan jokaisen katsastetun kämpän, joka oli ehdolla meidän yhteiseksi asunnoksi.
Muistan kun mun lävistyksestä katosi koru ihon sisään ja luulin korun tippuneen kokonaan pois, ja siksi piti lähteä Turkuun lävistäjän juttusille. En halunnut matkustaa yksin, koska ahdistus ja paniikki, ja auto oli silloin korjaamolla, niin Make lähti mun mukaan bussilla vaikka sillä varmasti olis ollut parempaakin tekemistä. Lävistäjällä oltiin ehkä viisi minuuttia, kun se totesi että kyllä se koru ihan paikoillaan on.
Muistan, että Make oli myös mun mukana kun otin muutamia ensimmäisiä tatuointejani. Siellä odottelemassa monta tuntia.
Muistan kuinka täällä on jahdattu kissoja pyllypyykille.
Muistan kuinka ilahtunut olin, kun asioilla ollessani Make oli pyytämättä porannut reiät parvekkeen seinään ja laittanut naulakon paikoilleen.
Muistan, että otin Vallun meille Maken kielloista välittämättä, eikä se tykännyt siitä yhtään. Vallusta se kyllä lopulta kuitenkin ihan tykkäsi.
Muistan Maken olleen ylpeä tekemästäni esy-työstä. Vaikka monesti joutui itsekin osallistumaan. Muutamia kertoja se kävi tarkistamassa loukkuja kun pyysin, kävi mun kanssa tekemässä kissalassa hoitovuoron sekä tosiaan oli kuskina kun vietiin kissoja kauemmas uusiin koteihin. Kerran se oli pyydystämässä sijaiskissaa sängyn alta, ja kerran kuskattiin pupuja eläinlääkäriin ja sijaiskotiin.
Muistan, että Make rakasti mua juuri sellaisena kuin olen. Eikä hän koskaan sanonut mulle mitään ilkeää. Make ei koskaan sanonut kenellekään mitään ilkeää.


Muistan, kuinka Make ajeli välillä tunteja ympäri Saloa, jotta mä sain pelkääjän paikalta pyydystää Pokemoneja. Joskus jos mä ajoin, niin Make pyydysti mulle Poksuja.
Muistan, että Make halusi autossa kuunnella Radio Nostalgiaa.
Muistan, että Maken paheena oli kasaripoppi, ja se saikin osallistua soittolistan tekemiseen yksissä kasaribileissä meidän alkuaikoina.
Muistan, että jos se joskus lähti kotoa pois ollen mulle äkäinen jostakin, niin usein se laittoi jossain vaiheessa viestiä perään ja pyysi anteeksi.
Muistan lukuisia sarjoja, joita ollaan kateltu lusikassa sohvalla.
Muistan, että Make oli jossain vaiheessa kiinnostunut taikatempuista ja mentalismista, aiheesta löytyi useita kirjojakin.

Lueskelin meidän vanhoja viestiketjuja. Ymmärrettävästi ne jossain vaiheessa muuttui aika kauppalistapainotteiseksi jne, mutta oli kiva lukea niitä ihan tutustumisen alun viestejä. Ja näissä itsesyytöksissä ja itsensä sättimisissä oli aika mukava huomata myös ihan konkreettisesti, että vaikka olin laittanut sille kärkästäkin viestiä syksyllä, niin pääosin oli kyllä ihan kivojakin viestejä, hymiöitä jne :) Toki ne nyt suurimmaksi osaksi koski auton viemistä ja tuomista, kissojen takkujen leikkaamista jne, mutta se oli se ihminen, jolle laitoin kuvia Katjan polttareista, ja mä olin se ihminen jolle se laittoi kuvia missä sillä oli kaverinsa rotta sylissä :) Tuli hiukan parempi mieli, että ehken mä ollutkaan niin kamala sittenkään tässä viime kuukausina. Vielä talvella kysyin haluaisko se lähteä mun kanssa katsomaan Kirka-musikaalia, missä meidän kaveri oli pääosassa. Olisinpa muistuttanut sitä siitä vielä uudemman kerran, ja oltaispa menty.


Abhordiumille oli buukattu pari keikkaa huhtikuulle, ja pojat päättivät pitää keikat sovitusti, joskin ne nyt muuttuivat Maken muistokeikoiksi. Itse olin alunperin menossa vaan Turun keikalle, sillä Salon keikan aikaan olisin Hartwallilla kattomassa Rainbow'ta, mutta tämän sattumuksen jälkeen peruin Hartwallit ja hotellit, ja vaihdoin sen Abhordiumiin ja Hometowniin. Ei olisi enää tullut kysymykseenkään olla jossain muualla. Pelkäsin tuota iltaa kyllä aivan järjettömästi etukäteen. Alkuillasta pojat järkkäsivät pienen muistotilaisuuden, jonka videota varten kaivoin itsekin omat valokuva- ja videokätköt.
Mikko piti kauniin, liikuttavan ja hauskankin puheen, jonka jälkeen mikki oli avoin kaikille. Henkka ja Raiwari kävi siellä myös juttelemassa. Itse en pystynyt puhumaan yhtään mitään (mähän en pysty puhumaan edes kahden kesken jos mua itkettää), ja toivon ettei sitä hirveästi multa odotettukaan. Sen sijaan oon nyt sitten tätä tekstiä kirjoitellut pikkuhiljaa, mikä on mulle helpompaa ja luonnollisempaa.

Kuvan otti Kirsti

Muistotilaisuusosio oli jotakuinkin niin vaikea kuin mitä olin odottanutkin, itkettiin ja halailtiin paljon. Sen jälkeen kaikki menikin ihan kivasti, oli kaikenkaikkiaan mukava ilta ja tyypit piti hauskaa. Oli ihanaa miten paljon paikalla oli mun ja Maken kavereita, kauempaakin, ja näin jopa pari Maken sellaista kaveria, joita en oo aiemmin nähnyt kuin kuvissa. Se oli hauskaa, vaikkakin tilaisuus oli ikävä. Minusta oikein onnistunut ilta, vaikka Malumille olisin suonut vähän isomman ja aktiivisemman yleisön siihen loppuiltaan :) Abhordium oli hiukan outoa nähdä vaan yhdellä kitaristilla, ja kerran siinä keikan aikana alkoi itkettää, mutta en tiedä oliko se ennemminkin siitä, että meinasin pakahtua ylpeydestä. Tykkään niiden musiikista, mutta ehdottomasti myös kaikki respect heille, että ylipäänsä soittivat keikan niin normaalisti kuin nyt tuossa tilanteessa voivat. Noin ylipäänsä keikoista hyvin suuri osa meni mulla tavalla tai toisella ohi, sillä tapani mukaan juttelin ja halailin ihmisiä niin paljon :P Keikasta koitin ottaa muutamia kuvia, mutta yllättäen niistä mittään tullut.

Maken siunaustilaisuus pidetään vasta toukokuun puolella. Sinnillä mennään sinne ja sen yli.


Ero oli surullinen juttu, mutta se oli kuitenkin niin oikea päätös ja yhteinen sellainen, että ei ole tässä tullut tarvetta juurikaan muistella yhteisiä aikoja. Valitettavasti elämä ei mene aina niin kuin on suunnitellut, ja nyt joutui sitten ikävämpien asioiden merkeissä muistelemaan menneitä. Se on ollut rankkaa, mutta myös puhdistavaa ja erittäin, erittäin tärkeää. Ero ei myöskään ollut niin kipeä, ettenkö olisi voinut jäädä tähän kämppään asumaan, mutta täytyy myöntää että tässä tilanteessa on hetkittäin ollut tosi vaikea katsella tätä yhteistä asuntoa ja kaikkea mitä me ollaan täällä yhdessä tehty ja koettu. Yhtäkkiä on tuntunut siltä kuin ei oltais koskaan erottukaan, lukuunottamatta sitä, että Maken tavarat ei ole ollut täällä moneen kuukauteen. Mutta on sitä vaan niin helvetin hankala käsittää, että Make ei tuu koskaan enää kahville ja rapsuttelemaan kissoja, en voi koskaan kysyä siltä enää apua auto-ongelmissa tai muissakaan, missä siihen normaalisti turvautuisin, en nää sen koskaan enää soittavan kitaraa, enkä koskaan voi enää halata sitä. Se ei vastaa enää puhelimeen eikä se ole aktiivisena mesessä, eikä se vastaa jos kysyn mitä kuuluu. Enkä voi enää tehdä mitään auttaakseni sitä. Sydänsuruja mulla on ollut ennenkin, mutta milloinkaan aiemmin ei oo sydän särkynyt tällä lailla. Miten se onkin niin, että ne parhaimmat ja kilteimmät sielut viedään ensin?
Mulla on tapana vuodenvaihteessa tehdä tarot-luenta koko vuodeksi, ja tänä vuonna huhtikuulle povattiin menetystä, traumaattista tapahtumaa, pelkoa ja mullistusta. Mutta en olisi uskonut, että mitään näin rankkaa tapahtuu...

Uskon, että Makella on nyt hyvä olla, mutta se on niin kovin harmillista, että siitä jää iso, musta möykky meidän muiden sydämiin.
Kiitos kaikille lukuisille ystäville, jotka olette olleet mun tukena, myötäeläneet ja itkeneet mun kanssa, ja kyselleet mun vointiani. Merkitsette mulle enemmän kuin mitä voin koskaan sanoin ilmaista ♥
Ja kiitos Makelle kaikesta ♥

So long and thanks for all the fish!

perjantai 30. maaliskuuta 2018

karhunpoika sairastaa

Jos helmikuu oli täynnä toimintaa, niin maaliskuu oli melko lailla sen vastakohta, ja kaikki kivat suunnitelmatkin joutui perumaan sairastelun takia.

Ihan alkukuusta oltiin Hennan, Teemun ja Kirstin kanssa Turku Saatanalle -häppeningissä, vaikkei siellä mitään jumalattoman tärkeää ollutkaan. Oli eka kerta Kårenissa enkä tykännyt siitä yhtään :D Se paikka oli tälle saatanointiporukalle ihan liian pieni, lisäksi siellä ei ollut juurikaan istumapaikkoja ja siellä oli liian valoisaakin x) Ja vaikka baaritiskejä avautui illan mittaan yhteensä kolme, niin jonottaa sai vähän turhan kauan.
Oltiin siellä suunnilleen heti ovien auettua ja kateltiin muutama bändi siitä alusta melko putkeen, mutta siinä Barathrumin aikana oli sali täyttynyt ihmisistä niin, että kunhan olin saanut juomia haalittua niin lähdin vähän väljemmille vesille ja pääsin hetkeksi jopa istumaankin. Näin myös Yoanan kaverinsa kanssa :)
Kiskoin siideriä koko illan, mutta sekään ei tuntunut auttavan ihmisahdistuksen suhteen. Lopulta kun Hennakin oli nähnyt kaiken minkä halusi, niin lähdettiin sen kanssa syömään puolenyön aikaan, ja Teemu jäi vielä Kåreniin. Sen enempää ei tapahtumasta jäänyt mieleen, hyvin käytetty rahat taas :D



Seuraavana päivänä Katja tuli mun luo viinittelemään, juteltiin vaan ja kuunneltiin musiikkia. Käytiin me tuossa Zetassa juomassa yhdet ennen kuin haettiin grilliltä safkaa, mutta oli ihan hyvä ettei kummallakaan ollut sen suurempia menohaluja :)



Seuraavalla viikolla sitten olinkin koko viikon kuumeessa ja angiinassa, joista kummastakaan en ees muistanut kuinka perseestä se on.
Antibiooteilla siitä selvittiin ja viikon verran olin terveenä. Sinä aikana käytiin Marin kanssa katsomassa Hevi reissu -leffa, josta molemmat tykättiin paljon. Läppä oli kyllä paikoitellen niin paskaa että se oli jo hyvää, mutta niin kai se kuuluu mennäkin :D Mari tykästyi siihen Pasiin, mä tykästyin siihen yhteen larppiviikinkiin :P
Siitä seuraavalla viikolla olikin sitten flunssan vuoro, josta nyt oon kärsinyt yli viikon. Yleensä flunssassa sentään kykenee toimimaan suht normaalisti, mutta tää on mennyt mulla korviin ja päähän, niin on jatkuvasti vähän hutera olo. Piti käydä Lohjalla kattomassa yhtä keikkaakin, mut flunssan takia ei huvittanut sekään. Viikon sairastelun jälkeen päätin kuitenkin ottaa hiukan tekemistä mm. esy-juttuja, että pääsen neljän seinän sisältä poiskin. Ne on kyllä väsyttänyt entisestään kun ei olokaan oo parantunut yhtään, mutta ei kai tääkään ikuisesti kestä...


Lohtushoppailin mm. tillandsioita

Lisää lohtushoppailua

Tässä kipeenä on ollut aikaa taiteilla ja näperrellä. Alotin helmikuun lopulla bujoilun eli bullet journalin. Mikäli termi ei oo tuttu, niin se on sellainen itse väkerretty muistikirjan, kalenterin ja päiväkirjan sekoitus, joista monet tykkäävät tehdä hyvinkin koristellun. Aluksi kun innostuin ajatuksesta, niin piti tilata kaikenmaailman washiteippejä, tarroja ja sivellintusseja ja mitä kaikkee, mutta lopulta päädyin ostamaan vaan lisää värillisiä tusseja sekä laadukkaat vesivärit. Kunnolliset akvarellit on pitänyt ostaa jo monta vuotta, koska on pitänyt opetella niiden kanssa maalaamista, mutta se on toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle. Mut nyt sitten. Ja kylläpä onkin ollut kivaa maalailla ja piirrellä :) Toi bujon koristelu tuntuu kyllä olevan todella aikaa vievää, joten saas nähdä kauanko jaksan siitä intoilla. Toistaiseksi kuitenkin vielä :)




tiistai 6. maaliskuuta 2018

helmikuu pähkinänkuoressa

Helmikuu oli mulle aivan huikea. On ollut paljon ihanaa tekemistä ihanien ystävien kanssa, ja oon taas niin kiitollinen, että mun elämään on siunaantunut tällaisia ihmisiä ♥

Viltsun kanssa käytiin leffassa kattomassa The Greatest Showman. Olin jo etukäteen innoissani, koska sirkus ja musikaali, mutta leffan jälkeen olin ihan haltioissani :D Monta kertaa meinasi itku tulla, kun muutama musikaalinumero oli niin huikeen ihana. Vielä kun tän näkis ihan teatterissa joskus, pitääköhän pistää Turun Kaupunginteatteriin vinkkivitonen :D



Alkukuusta oli mönkään menneet treffit, jotka harmitti vähän liiankin pitkään, mutta kunhan niistä murheista pääsi yli, niin oli tosiaan Nordic Metal Cruise -metalliristeilyä useamman ystävän kanssa, Hallattaren keikka Tavastialla Ninan kanssa (juhlittiin tiedostamattamme myös meidän kaveruuden ekoja pyöreitä, tavattiin FME:ssä 2008 :D), Taru Sormusten Herrasta -näytelmä Katjan ja Johannan kanssa Turussa, sekä Deathevocation II Vantaalla Hennan kanssa. Noiden väliin on sitten mahtunut muuta pientä puuhaa kavereiden kanssa, sekä esy-töitä, jotka on pitkästä aikaa maistunut jopa ihan hyvältä.

Hallatar oli tarkoitus tosiaan käydä katsomassa "deitin" kanssa, mutta koska asiat meni miten meni, niin seura vaihtui päivän varoitusajalla Ninaan, ja olikin ihanaa nähdä pitkästä aikaa :) Aloitettiin Rotterdamista, ja tuli sitten tilattua myös pullo viiniä, ja sitä juodessa missattiin illalta Hanging Garden, ja vahinkokännit oli ihan tosiasia :D
Pikkusen mietin, että osaako sitä Hallatarta kuunnella klubiympäristössä ollenkaan, kun se on ollut niin vahvasti himafiilistelymusaa, vähän kuin Swallow the Sunkin. Tunnelma Tavastialla oli jopa harras ja kaikinpuolin kunnioittava, en tiedä oonko koskaan ollut Tavalla keikalla, jonka biisien välissä koko klubi on hipihiljaa. Tuntui ettei uskaltanut edes kuiskia, ja hymyilykin oli hiukan liikaa :D Mutta siis keikka oli huikea, ja musiikki toimi kyllä näinkin oikein hyvin. Uskon, että se johtui kyllä siitä yleisestä vallitsevasta tunnelmasta, jollain festareilla ei varmasti olis toiminut samanlailla. Kesällä Hallatar onkin esim. Tuskassa, minne menemistä vielä pohdiskelen.



Hallatar - Dreams Burn Down live




Tästä parin päivän päästä olikin sitten TSH Turussa, siitä kirjotin ihan kokonaisen postauksen tänne. Käykäähän kattomassa jos lippuja on vielä jäljellä :) Itseäkin teki mieli lähteä katsomaan vielä toisenkin kerran, mutta täytynee kuitenkin jättää nyt tähän yhteen. Enivei oli kivaa tehdä välillä jotain, jonka päätarkoitus ei ollut kännien vetäminen :D Toki juotiin muutamat siideritkin päivän aikana, mutta mentiin aikaisin koteihimme.

Deathevocation II ei bändien puolelta ollut sitä mun ominta kamaa, ja tiesin sen kyllä etukäteen (joku siellä tätä epäili, kun kysyi multa mitä tykkään bändeistä :D), mutta halusin lähtee silti, sillä äksön ei ollut pahitteeksi ja nyt on sitten käyty Rockin' Cornerissakin. Ensinnä mentiin Hennan kanssa Baseen, jonne Antti tuli myös, siitä yhdessä sitten Vantaan rajalle Mellunmäkeen. Myöhemmin kun tultiin sieltä pois, niin palauduimme Baseen, jossa näin Jounin, Henun ja Jaakon, mikä oli sinänsä hauskaa, koska mietin alkuillasta pitäiskö laittaa Jounille viestiä :D Henna lähti hedareissaan jo tuntia aiemmin nukkumaan Kamppiin, ja mä olin poikien kanssa baarissa sen aikaa.

Linja-autossa onpi tunnelmaa...

Oon vihdoinkin oppinut ostelemaan bussilippuja etukäteen, ja Pohjolan liikenteellä on tosi hyviä tarjouksia useesti. Helsingissä saakka keikoilla käyminen on huomattavasti helpompaa nyt kun ei mee 40e pelkkiin matkoihin. Tykkään :)

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

taru sormusten herrasta @ turun kaupunginteatteri

Kaikki TSH-kuvat (c) Turun Kaupunginteatteri / Otto-Ville Väätäinen


Kävästiin tuossa eilen Katjan ja Johannan kanssa katsomassa Taru Sormusten Herrasta -näytelmä Turun Kaupunginteatterissa.
Syksyllä lippuja ostaessa vähän mietin, että tää on nyt joko uhka tai mahdollisuus, koska ihmisillä on paljon omia ennakkokäsityksiä ja suosikkijuttuja TSH:sta, ja lisäksi näytelmät ei yleensä ole ollut se "mun juttu", vaan enemmänkin musikaalit, joten en ehkä uskaltanut kamalasti odottaa. Mutta ihan turhaan epäilin jälleen kerran. Lavasteet oli upeet ja valtavat, ja niiden vaihtuminen sujui suunnilleen huomaamatta, tehosteet, stuntit ja pyrot oli tosi siistejä, eikä niitä oltu käytetty liikaa. 

Musta ratsastaja ja hobitit matkalla Pomppivaan Poniin

Tom Bombadil ♥ BF goals.


Pari vuotta sitten kävin katsomassa Turussa Robin Hoodin sydän -näytelmää, ja siihen oli Oula Kitti tehnyt taistelukoreografiat, kuten myös tähän, ja myös tehosteet taistelun lomassa noudatti hiukan samaa kaavaa, ja musta se oli vaan älyttömän siistiä, koska hhhnnnnnng! Mietin kesken esityksen, että onneksi mun ei tarvii kirjoittaa siitä mitään virallista arviota, sillä en ees tiedä mistä alottaisin :D Jos jotain kritiikkiä pitäisi keksiä, niin olisin halunnut viimeisen väliajan jälkeiseen osioon lisää taisteluita, sillä vaikka esim. leffoissa niitä taisteluja oli parissa viimeisessä osassa ihan kyllästymiseen saakka, niin tätä teatteritaistelua olis tosi mielellään katellut enemmänkin, koska edelleen hhhnnnng!

Pomppiva Poni


Ja silmänruokaa oli, voi pojat. Pari vuotta sitten Robin Hoodia esittänyt Markus Järvenpää oli tässä nyt Aragornina, ja oon ihan sitä mieltä että hän vois ihan pysyvästi kasvattaa pidemmät hiukset ja kulkea nahka-asuissa. Prinssi Juhanaa esittänyt Miska Kaukonen oli tässä Klonkku, ja naurunpyrskähdyksistä ja raikuvista loppuaplodeista päätellen se olikin monen suosikkihahmo :) Markus Ilkka Uolevi toimi niin Boromirina kuin Sauronin suuna, ja oli niin ikään yksi mun suosikeista, samoin Legolasta ja Tom Bombadilia esittänyt Olli Rahkonen. Tästä olinkin tosi mielissäni, että Bombadilin Tomppa oli otettu tarinaan mukaan, ja olihan se ihana, eikä vähiten varmaan sen takia, että se tuntui olevan mun miesihanne in flesh :D ♥ Saruman oli myös jotenkin todella vaikuttava, samoin Mustat ratsastajat ja Puuparta. Hobiteista oon aina kirjasta asti tykännyt enemmän Merristä ja Pippinistä kuin Frodosta ja Samista, ja niin se taisi olla tässäkin. 

Saattue: Aragorn, Boromir, Frodo, Sam, Gandalf, Gimli, Merri, Pippin ja Legolas

Sauronin suu


Kahden viimeisen kirja-/leffaosan tapahtumat oli puristettu sille viimeiselle kolmelle vartille tms., joten paikoitellen se viimeinen rutistus tuntui liian pikakelatulle, ja siksi vähän sekavalle ja kohkaamiselta. Toisaalta en tiedä olisko alkupäästä voinut kovinkaan paljon ottaa mitään pois, pidin siitä että tarinaa alustettiin ja matkasta kerrottiin huolellisesti.
Esitys kesti 3h 40min ja sisälsi kaksi väliaikaa, mutta yllättävää kyllä, olisin voinut istua siellä vielä yhdet kolme varttia katselemassa taisteluja ja juttuja :D Ehkä vois päästä katsomaan vielä toisenkin kerran myöhemmin keväällä :) Voi miksei näistä teatterijutuista voi saada DVD:tä kotiin...
Mutta suosittelen kyllä erittäin lämpimästi! 




Oli myös kiva olla Katjan ja Johannan kanssa liikenteessä :) Ennen näytöstä käytiin Kaarinassa pizzalla, teatterilla juotiin yhdet siiderit, ja näytöksen jälkeen käytiin vielä Uudessa Apteekissa yksillä, ja Olavin krouvissa toisilla, ennen kuin mun bussi lähti takasin Saloon.
Teatterijutut on kyllä niin kivoja!