torstai 25. toukokuuta 2017

elämän normalisoituminen

Oho, viikot ja kuukaudet vaan vierii, enkä saa kirjoitettua mitään valmiiksi asti.
Edellisessä postauksessa kerroin hakeneeni rekrykoulutukseen, ja pääsin jopa haastatteluun asti. Lopulta mut sitten valittiin kyseiseen koulutukseen. En osannut alkujärkytykseltäni edes kysellä mitään, vaan jouduin tuntia myöhemmin soittamaan takaisin ja kysyä hiukan käytännön asioista :D Kyse oli metalliteollisuuden kokoonpanotehtävistä.

Rekrykoulutus alkoi maaliskuun puolella, varsinainen koulussaoloaika oli vain kolme viikkoa, jonka aikana suoritettiin EA1 ja Työturvallisuuskortti, ja harjoteltiin vähän tiimityötaitoja, varastotoimintaa, sähkötöitä, pistehitsausta ja popniittiliitoksia, joita siis tarvittiin tulevassa työssä. Kouluosuuden jälkeen oltiin vielä muutama viikko työssäoppimassa kyseisessä yrityksessä, ja toukokuun alussa allekirjoitettiin kaikille määräaikaiset työsopimukset. Tällä hetkellä soppari on siis projektiluontoinen, mutta kyllä mä olen aika toiveikas ja jopa luottavainen, että työt jatkuisi myös tämän ekan projektin jälkeenkin :)

Kinuskikakkua kun valmistuttiin ♥


Siinä jo ihan ekoilla viikoilla omat odotukset nousi puolihuomaamatta aika korkealle, oikeestaan puhtaasti sen takia, että meillä tuntui olevan niin hemmetin hyvä porukka kasassa. Oon niin monta kertaa sanonut, että mulla on ikävä 7 vuoden takaista työtäni, sillä työ oli mukavaa ja työkavereiden kanssa ollaan nauramalla pidennetty kaikkien ikää vuosilla. Sen jälkeisiä pätkätöitäni oon aina verrannut tohon duunipaikkaan, ja mikään ei ole yltänyt niin korkeelle vaikkei varsinaisia kurjia työpaikkoja ole kovin montaa ollutkaan. Pelkästään tän meidän ryhmän perusteella uskaltaisin väittää, että tämä työ vois nousta sinne rinnalle, ja siksi oon niin hirveän innoissani :) Vaikka meidän porukassa suurin osa on entisiä kokoonpanijoita tai sekatyömiehiä (ja sit minä, floristi :D), niin mun yllätyksekseni me kaikki kuitenkin lähdettiin liikkeelle samalta viivalta. Joskin koulutusosuus oli joillekin tylsempää kuin toisille. Rekrytty on selkeesti työkokemuksesta ja koulutuksesta riippumatta hyviä tyyppejä, ja koko haastattelutilaisuuskin oli tosi ihana, kun huomio kiinnittyi hakijan persoonaan ja karttuneisiin taitoihin eikä siihen miten paljon on alalta kokemusta. On tullut sellanen fiilis, että oon jopa ylpeä siitä, että saan kuulua tähän porukkaan.
Joku voi ihmetellä että mitä tässä nyt oikeen vaahtoon, mutta kun on 7 vuotta ollut työttömänä, opiskellut ja tehnyt jonkinsortin töitä päivärahalla tai max muutaman kuukauden pätkätöitä paikoissa, joihin ei työn keston takia edes uskalla juuri kiintyä (vaikka oikeesti oonkin kiintynyt, ja ystävystynyt), niin kyllä sitä vaan väkisin on innoissaan ja vähintäänkin toiveikas, että kyllä tästä voi sittenkin tulla jotakin. Elämä alkaa pikkuhiljaa tuntua normaalilta, ja palkkaakin saa sen verran ettei tarvii kuun lopussa miettiä riittääkö rahat purkkihernariin - vihdoinkin!

Ennen vappua töissä oli juhlapäivä, kun saatiin ensimmäinen meidän porukalla kasattu tuote valmiiksi. Meille järjestettiin ruokaa ja skumppaa :) Vitsailtiin aikasemmin, että pitääkö korkata skumppa kun eka on valmis, mutta niin siinä sitten kävi ihan for real :D

Kyse on jo olemassa olevasta firmasta, joka perusti ns. uuden toimipisteen, jonka työntekijöiksi meidät siis rekryttiin. Myös valmistettava tuote on täysin uusi eikä moisia ole tehty ees maailmalla missään. Me saadaan siis käytännössä olla rakentamassa ihan uutta työyhteisöä omilla pelisäännöillä (esimiehen johdolla tietenkin) ja olla jopa tuotteen kehittämisessä mukana. Me saadaan tavallaan siis sanella "talon tavat", ja työhallikin oli koulutuksen alkaessa vielä tyhjä, ei voinut siis ees lähteä "puhtaalta pöydältä", kun ei ollut pöytiäkään :D Siellä toimii myös työnkierto, kaikki tekee samoja töitä vuorotellen, mikä on paitsi tasa-arvoista, niin mukavaa sekä henkisesti että fyysisesti.

En tiedä oonko kunnolla aikasemmin edes tiedostanut kuinka paljon oon halunnut olla osa hyvää työyhteisöä. Että vois aamuisin todeta, että ei muuten vitutakaan lähteä töihin, koska siellä on niin kiva olla. Töissä vietetään kuitenkin kolmasosa arkipäivistä, niin kyllä mä teen kaikkeni ja haluan että muutkin panostaa siihen että se kolmasosapäivää on mahdollisimman miellyttävä. Myöhemmin kun ollaan keskenämme juteltu, niin suurinpiirtein kaikki tuntuu olevan sitä mieltä, että työ itsessään saa olla melkein minkälaista vaan, kunhan työporukka ja ilmapiiri on hyvä, ja varmaan siksi se sitä onkin :) Kaikki haluaa omalta osaltaan pitää huolen siitä. Tottakai on huonoja päiviä eikä aina voi olla kivaa, mutta kunhan nyt ees suurimman osan aikaa, tai ees ihan kivaa :D Tässä pisteessä on alle 20 työntekijää, ja se oikeestaan onkin mulle se optimaalisin työkavereiden määrä ettei ala ahdistaa.

Porukoiden kanssa kävin kattomassa Heikki Willamon valokuvanäyttelyn Myyttinen matka, oli aivan ihana :)


Alotin kirjottelemaan tätä postausta joskus huhtikuun alussa kun oltiin vielä koululla. Palkka on juossut nyt vasta pari viikkoa, mutta edelleen fiilis on yhtä hyvä. Esimiehet ovat mukavia, joustavia ja huumorintajuisia ja keskustelu avointa puolin ja toisin. Ja hei työkin on mukavaa :) Halusin duunia, jossa ei tarvitse olla luova ja kekseliäs silloin kun on niitä päiviä jollon ei yksinkertaisesti jaksa sitä olla, ja että työ olis rutiininomaisempaa eikä sisällä asiakaspalvelua :D Sitä sain, ja jollain tapaa tuntuu että jokin taakka on pudonnut harteilta. Jonkin verran vaatii vielä sopeutumista tuo seisomatyö, kun istumaan pääsee vaan tauoilla ja jalat on monesti kipeet päivän päätteeksi.

Tässä on viimeiset viikot olleet aika työpainotteisia, siinä sivussa hoitanut pari yhdistyksen kissaa uusiin koteihin ja nähnyt kavereita, mutta muuten oon ottanut ihan iisisti vaan. Unohdin jopa meidän Nikkin ja Nunon synttärit, ja sen sijaan Nikki joutui vaan eläinlääkärin ronklattavaksi. Vähänkö on huono omatunto... Tytöt täyttivät jo 9 vuotta, ja en käsitä ollenkaan mihin tää aika menee.
Vappua vietettiin kaverin luona vähän isommalla porukalla, eli kerrankin tehtiin vappuna jotain eikä vaan nysvätty kotona. Toki vappubrunssi jäi sitten vähän pienemmäksi kun ei jaksanut krapulassa niin paljon panostaa :D


Tötterö (vas) oli meidän kanssa viettämässä vappua :)

Peruin jopa Turmion Kätilöiden keikan, kun ei yhtään huvittanut ja väsykin oli. Vornaa sentään oltiin katsomassa pääsiäisenä Hennan ja Teemun kanssa, ja se olikin tosi hyvä keikka :) Nummirockin väliin jättämisessä taitaakin eniten harmittaa se, ettei nää Vornaa, mutta onneksi ne on vielä Saarihelvetissäkin. Vastoin kaikkia odotuksia ei itkettänyt ollenkaan, vaan tuli pelkästään hyvä mieli :) Siinä Vesassa on joku sellanen taika. Ehkä se on se hymy ja positiivinen olemus.

Team Punapäät.


Fanityttöhommia TVO:lla. On toi Vesa vaan söötti :D

The 69 Eyesilla oli maaliskuussa myös ihan hyvä keikka. En nyt mahottomasti bändistä niin välitä, mutta hittibiisit kyllä tunnistaa ja bailaa mukana, ja olihan siellä kavereitakin, mikä mulle on monesti tärkeempää. Katjakin tuli meille yöksi :) Jyrki oli freesin oloinen, mutta eniten taisin miettiä, että miks on pakko pitää kuumaa nahkatakkia päällä kun hiki valuu. Mua ahdistaisi ihan kamalasti :D

Oottelemme Sixtareita.





Tilasin Tötterön suosituksesta Jolse-nimisestä nettikaupasta tuommoista Elizaveccan Witch Piggy -seerumia, joka perustuu hyaluronihappoon. Samalla tilasin sitten muitakin Elizaveccan tuotteita, vaikka käyttävätkin joissakin tuotteissaan eläinperäisiä ainesosia. Tilasin kahdenlaista kasvonaamiota, ja niistä tuo Bubble clay mask muuttuu hauskasti kuivuessaan vaahdoksi :) Hyaluronihapostahan on hyötyä mm. ikääntyvälle iholle, se silottaa ryppyjä jne. Mulla ei ainakaan vielä tunnu olevan ongelmia ryppyjen suhteen, päin vastoin papereita kysellään edelleen jatkuvasti. Mutta pintakuivallekin iholle siitä näyttäisi olevan hyötyä. Seerumi tuntuu ihanalta, ja samoin tuo aloe vera -kosteusgeeli varsinkin nyt kun ilmat on ollut lämpimämpiä. Noiden jälkeen kasvojen iho on kuin vauvan pylly ja hilseilevästä ihosta ei oo tietoakaan. Ja mikä parasta, meikki levittyy kuin unelma. Oon koittanut kevään aikana siirtyä pikkuhiljaa nestemäisestä meikkipohjasta mineraalimeikkivoiteisiin, ja sen levittyminen mun ongelmaihoon (pintakuiva, rasvoittuva, ekseema) on ollut yhtä painajaista ennen tätä. Uudet tökötit vie vähän aikaa tottua, ja iho tuntuu vielä vähän kiristävältä niiden jäljiltä, oon niin monta vuotta käyttänyt naamaanikin pelkästään perusvoiteita, jotka on kuitenkin rasvasempia. Nettikauppa tuntui välillä vähän ongelmalliselta tuotteiden kuvausten suhteen, kun ei noista aasialaisten englannista ota aina oikeen selkoa. Mutta nämä kaikki sai alle viidelläkympillä ja tuli sellaisessa normaalissa aikataulussa, joten oon kyllä tyytyväinen. Suomessa pelkkä seerumi taitaa olla sen viidenkympin arvoinen, vähintään.




Viime viikonloppuna piipahdettiin Lahdessa hyvin pikaisesti, ja olin ihan intsinä kun vihdoin pääsin Kärkkäiselle. Mun mielestä niiden nettisivuilta löytyy aina kaikkea ihanaa, mutta sieltä on inhottava tilata jos väriä ei voi valita, en käsitä sellasta ollenkaan. Mutta nyt kun siellä kävi, niin en löytänyt mitään. Niitä, joita olin etukäteen vähän katellut ei löytynytkään enää, ja vaikka siellä olikin ihanaa krääsää, niin joku järki mun korvien välistä löytyi, enkä ostanut vaan siksi että halusin. Olisin esim. ihan hirveesti halunnut pari erilaista peiliä, mutta kun mietin niille paikkoja niin en keksinyt. Jäivät sitten kauppaan. Pitäisi muutenkin taas käydä läpi tätä tavaramäärää kotona ja kiikuttaa kirppikselle. En vaan tiedä mitkä kriteerit mun pitäisi keksiä tavaroille joista voi ja pitää luopua :D Musta tuntuu että tällä hetkellä mulla ei oo ainuttakaan sellaista tavaraa.
Plantagenista löytyikin sitten jo enemmän ostettavaa, mikä ei sinänsä yllättänyt yhtään. Vieläkään en oo parvekkeelle laittanut kukkia, saa nähdä missä vaiheessa innostus siihen tulee vai tuleeko lainkaan.

Tuomiset Lahdesta. Jasmiini avasi nuppunsa ihan parissa päivässä ja tuoksuu ihanalle ♥


Kesälomaa meillä ei nyt tämän sopparin puitteissa kerry ollenkaan, eikä myöskään pekkasia, vaan meille maksetaan ne palkan yhteydessä, joten meikäläisen kesän tekemiset on varmaan aika tarkkaan valikoituja yhden päivän reissuja viikonloppuna tms. En uskalla suunnitella juuri mitään, eiköhän tässä pysytä ihan lähialueilla kuitenkin. Tatskan ottamista mietin jo tässä kesän aikana, mutta ehkä jätän sen jonnekin loppukesään vasta, niin ei tartte varoa uimista keskellä kesää. Kiva olis käydä vaikka Lahdessa uudestaan tai Porvoossa tms., mutta ilmastoimattomassa omassa autossa parin tunnin istuminen ei kyllä juurikaan houkuttele... Täytynee harkita julkisia.

Bloggaamisen harventuminen johtuu kyllä pääasiassa Instagramista, niin se vaan on. Ja siitä, että en jaksa käsitellä kuvia erikseen blogiin, vaan valmiita instakuvia on helpompi käyttää. Silti tuntuu että blogissa pitäis olla ihan omat kuvat... Mutta tuun kyllä jatkossakin käyttämään blogissa varmaan enimmäkseen instakuvia, koska totuus taitaa olla, että ilman sitä bloggaus jäisi jossain vaiheessa kokonaan pois, ja sitä en kuiteskaan halua. Toivottavasti teillä on ollut kiva kevät, mulla on muidenkin blogeja luettavana parin kuukauden ajalta :P