keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

ostoksia ja muita ilon aiheita

Tänään on vapaapäivä ja ajattelin näpytellä jonkinlaisen postaukse. Tästä vaan tulikin tosi pitkä kuvineen kaikkineen, joten koittakaa kestää :P
Olen sortunut vähän ostelemaan tavaroita eBaysta, no koska kavereilla on näkynyt kivoja juttuja ja määki haluun ;)

Aloitetaanpa siitä, että halusin jo viime kesäksi ostaa vesipiipun eli hookah'n. Sillon se jäi ostamatta, kun ei sitten ollutkaan varaa, mutta täksi kesäksi sen sitten ostin. Se on kauniin violetti, että kyllä sillä poltella kelpaa :) Ostin tietysti myös asiaankuuluvat hiilet sekä viittä erimakuista nikotiinitonta "tupakkaa". Tupakat tulivat mulle viime viikolla, mutta ei olla vielä suoritettu koemaisteluita :)
Letkut tuossa on kyllä vähän tarpeettoman pitkät, muuten ei mitään valittamista.



Sitten eräs kaverini oli käynyt justiinsa Lontoossa ja ostanut sieltä ihania retro-MLP -vaatteita, kuten sukat ja pökät. Kun sain vinkkinä "eBaysta varmaan löytyy", niin olin klikkaillut itseni sinne aika nopeasti :P Niinpä itsellenikin ostin lököpöksyt, sukat sekä t-paidan. Kun paketti sitten tuli mulle, niin t-paidan sijaan sainkin jumpperin, joten lupasivat lähettää t-paidan vielä perästä. Että sain nyt sitten sekä jumpperin että t-paidan yhden hinnalla, mikä on kyllä ihan hyvä, sillä postikulut oli aika hurjat vaikka UK:sta tulikin :P Ei kyllä pue yhtään meikäläistä tuommonen vaalea oloasu, ja tuli ihan omituinen olo kun kolmikymppinen akka seisoo peilin edessä My Little Pony -oloasu päällänsä :D Ai kauhee. Jumpperilla en kyllä varmaan tee mitään, en osaa tuommosia käyttää. Mutta onpahan ainakin varalla jos ei muuta.




Sitten tilailin kahdesta eri korutarvikeliikkeestä juurikin niitä, sillä kaverini Tiina oli ystävällinen ja lähetti mulle peräti 14 kissan viiksikarvaa :) Okei, siis kissoiltahan tippuu aina silloin tällöin viiksiä, ja päätin alkaa keräilemään niitä talteen tuossa pari vuotta sitten. Olin netissä nähnyt kuvan, että joku oli kissan viiksistä tehnyt korvakorut, ja olivat niin makeen näköiset, että mäkin päätin kokeilla. Vaikka meillä on kolme kissaa, niin tuntui että viiksiä löytyi vain aniharvoin, mutta onneksi mun kissanomistajaystävät ovat pitäneet mielessään, että niitä keräilen, ja moni on päättänyt osallistua keräystalkoisiin.
No siis enivei, itsellä oli edelleen liian vähän viiksiä, mutta Tiinan panos auttoi niin paljon, että sain vihdoinkin ensimmäiset tehtyä :) Näihin meni yhteensä 30 kpl viiksikarvoja. Nämä kun olivat mun ensimmäiset, niin nämä oli vähän kuin kokeiluversiot ja hyvin yksinkertaiset. Päällyshelmen kanssa ei mennyt ihan kuin Strömsössä, koska se oli liian pieni, joten se päätyi lopulta vähän väärään paikkaan :) Nätit niistä silti tuli, joskin ihan älyttömän kevyet, joten vaatii ehdottomasti lukon taustapuolelleen, ja joku ketjunpätkä viiksien kanssa voisi olla hyvä lisäpainon tuoja. Samalla ostin Villihelmestä tuommoisen pikkuisen korupihtilajitelman, sillä onhan se tuossa floristin ammatissakin ihan kätsy :) Ja koska ovat kokoa mini, niin menevät myös pieneen tilaan.


Tarvikkeet: viiksikarvoja, koruliimaa, korvakorukoukut, välirenkaita, nauhanpäätteitä sekä päällyshelmet (puuttuu kuvasta). Helpointa on liimata viiksikarvat nauhanpäätteiden sisälle ja puristaa pääte pihdeillä tiukasti kiinni.



Viimeisin ostos saapui mulle nyt alkuviikosta, ja ne olivat tarot-kortit. Oon tosi pitkään etsinyt sopivaa ja oman näköistä tarot-korttipakkaa, mutta mitään kivaa ei ole tullut vastaan. Musta tulevan ennustamiseen liittyy sellaiset mielikuvat kuin pelottava, jännittävä, outo ja arvaamaton. Mieleen tulee leffoista tutut sirkus- ja karnevaaliympäristöt ennustajaeukkoineen, ja halusin sellaisen tarot-pakan, joka tukisi tätä mielikuvaa. En siis todellakaan halunnut mitään tavallista ja perinteistä tai liian kiltin näköistä pakkaa. Mulla on yksi huoltoaseman kirjakaupasta vitosella ostettu tarot-pakka, mutta se on niin kovin tylsä, eikä se puhutellut mua millään lailla, ja siksi en ole niitä paljon käyttänytkään. Taannoin Sisar Surumieli teki omista, hienoista tarot-korteistaan postauksen, joka muistutti mua vielä meneillään olevasta etsinnästä, joten suuntasin jälleen eBayn ihmeelliseen maailmaan. Sieltä löytyikin vihdoin juuri täydellinen pakka!

Kyseessä on taiteilija Patrick Valenzan kuvittama tarot-pakka, jonka kuvitukset ovat omituisia, friikkejä, surrealistisia ja yksinkertaisesti upeita :) Kuvituksesta tulee kovasti mieleen Alice: Madness returns -pelin omituiset hahmot. En olisi voinut löytää täydellisempää korttipakkaa, joka kuvaa täysin niitä fiiliksiä, joita halusin tarokkien lukemisessa säilyttää. Kortteja tekee mieli tutkia tarkemmin ja hipelöidä joka välissä, ja tästä nyt alkaakin niiden syvällisempi tutkiminen :)
Elämäni on ollut aika seesteistä, eikä mieltä ole askarruttanut mitkään kovin suuret kysymykset. Senpä takia tarot-kortteja tai riimuja tulee käytettyä lähinnä nostamalla päivän kortti tai riimu. Eli ihan oman mielialan mukaan isompia tai pienempiä luentoja. Joskus asiasta kiinnostuneiden kavereiden kanssa ollaan myös tehty luentoja, mutta itse oon niin noviisi korttien tulkitsemisessa, että merkitykset tulee luettua lähinnä suoraan ohjevihkosesta, ja luennon saaja saa sitten itse tulkita viestin. Nyt kun on oma korttipakka, mihin selkeästi on muodostunut jo tunnesidekin, niin on varmasti enemmän motivaatiota opiskella tuota korttipakkaa ja tulkitsemista yleensäkin.



Keskiviikon kortti


Viime viikolla posti toi myös ensimmäisen kasvipaketin Viherpeukaloista, paketissa tuli kruunuvuokon juurakkoja, jotka viikonloppuna kylvin, sekä ihmeköynnös ja sinikohtalonpensas. Ensimmäisessä ja jälkimmäisessä ei ole vielä mitään nähtävää, koska sinikohtalonpensaskin on vielä hyvin pieni, eikä siinä ole kukkia lainkaan. Ihmeköynnös sentään oli jo nyt ihan näyttävän näköinen :) Onneksi meidän parvekkeella on jo lähes yötäpäivää +10 astetta, niin sitä voi jo pitää omalla paikallaan.



Toinen ilon aihe viime viikolla oli Tuomas Holopaisen levy, siis tämä Music inspired by The Life and Times of Scrooge. Mielestäni tää on ihan mainio yhdistelmä, Holopaisen mahtipontiset ja upeat sävellykset, ja jo kauan fanittamani Don Rosan piirrokset. Pikkulikasta asti oon Don Rosasta tykännyt, ja hän on mun ehdoton suosikki ankkapiirtäjistä, ei vaan ole Rosan voittanutta! Hänen sarjakuva-albumit on luettu moneen kertaan, mukaanlukien Roope Ankan elämä ja teot. Don Rosan sarjisten huumori ja piirrosten yksityiskohdat on ihan omaa luokkaansa. Levy on mun mielestä hieno kunnianosoitus Roope Ankan elämälle, ja olin kyllä liikuttunut kun levyä kuuntelin. Johanna Kurkela on ollut tosi mainio valinta levyn päävokaaleihin, ja vaikka etukäteen hieman pelkäsin Tony Kakon mukanaoloa, niin itseasiassa hänen laulama Cold Heart of the Klondike muodostui heti ensikuulemalta meikäläisen suosikiksi. Myös The Last Sled ja Into the West upposivat syvälle. Tosi upea levy, ja voin vaan kuvitella ne fiilikset sekä Holopaisen että Don Rosan puolelta, mitkä tällainen yhteistyön hedelmä saa aikaan :)





Näiden ostosten lisäksi ei ole tapahtunut mitään kovin kummoista. Oon ollut töissä, valmistellut vähän pääsiäistä ja tulihan tuossa edellisen postauksen jälkeen vähän juhlittuakin. Henna ja Reijo, Pasi sekä Hilla ja Mika tulivat meille, ja vietettiin iltaa ihan vaan meillä, eli ei lähdettykään baariin. Oli tosi kiva olla koko ilta ihan vaan kotosalla, ja tuskinpa menetettiin mitään olennaista :P Yöllä, kun Make oli jo mennyt nukkumaan, ruvettiin pelaamaan Metal Mania Aliasta, jonka taukojen aikana Pasi yritti karata kotiin ainakin 2-3 kertaa :D Pakotettiin se jäämään pelin loppuun saakka, joka me tosin Pasin kanssa hävittiin :P Yllättäen kello olikin jo jotain viiden paikkeilla kun jengi täältä lähti, eikä seuraavana päivänä ollut ees krapulaa. Kaikkiaan siis tosi kiva ilta, mutta valitettavasti yhtään järkevää kuvaa ei kukaan ottanut :P


Karvainen vuokaleipä

Köllöti

Erään aamun lenkiltä


Toissapäivänä suuntasin työpäivän jälkeen Lohjalle, päätin mennä äidin luokse yöksi, niin säästyy vähän bensaa. Käytiin tunnin pituisella lenkillä rantaraitilla, jonka jälkeen pääsi lenkkisaunaan :) Oli sellainen hyvin rentouttava maanantai-ilta ilman facebookkeja tai muita, saunan jälkeen tuli vaan syötyä iltapalaa, tehtyä Seurasta löytynyt krypto ja toisella silmällä katottua vähän töllöstä tullutta Harry Potteria.
Onneksi otin lenkkikengät mukaan, sillä seuraavana aamuna kun kävin lenkin varrelta keräämässä kortetta, astuin kivasti koiranpaskaan -.- Eli siis onneksi sain töissä vaihdettua kengät... Peruskimppujen väsääminen ei oikein inspiroinut, joten askartelin vähän normaalia enemmän mm. siitä kortteesta. Tuo suokorte on erittäin myrkyllinen rikkaruoho, mutta tälleen keväällä kun siihen ei ole vielä kasvanut lehtiä, siitä saa vaikka mitä kivaa tehtyä :) Kukkatukuista saa lähes samannäköistä kortetta, mutta kyseessä on jättikorte, joka ei ole myrkyllinen. Tämä myrkyllisyys siis täytyy vaan muistaa, mutta ulkonäöllisesti eroa ei juurikaan ole. Peltokortetta voi taasen käyttää yrttilääkinnässä, mutta sen voi helposti sekoittaa juuri tuohon myrkylliseen suokortteeseen, joten sen suhteen täytyy olla tosi tarkkana!
Tänään on siis vapaapäivä, sillä oon koko pääsiäisviikonlopun perjantaita lukuunottamatta töissä.





11 kommenttia:

  1. Tosi kaunis toi vesipiippu! (: Onko muuten miten korkea? Mua vähän harmittaa kun omassa on vaan yks letku vaikka muuten on aika isokokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä tykkään :) Toi on jotain 60cm korkea, eli onhan se aika iso... matalampikin olis riittänyt :D Tiiätkö muuten voiko noita letkuja esim. leikata lyhyemmiksi? Noi on todella turhan pitkät, ennemminkin vaan tiellä kuin hyödyksi :P

      Poista
    2. Jaa'a, enpäs löytänyt nopealla googlettelulla vastausta :O Kyllähän noihin letkuihin myydään vaihtopäitä, joten luulis että siitä sais jotenkin kaikki osat jotenkin niin irti että vois pätkäistä hiukan poies (:

      Poista
  2. Toi Holopaisen levy <3 Tykkään valtavasti ja youtubesta pitänyt käydä kattoon videoita siihen liittyen :)

    VastaaPoista
  3. hei,,mistä kummasta sie oot löytänyt makutupakkaa -? tuntuu kuin ettei mokomaa ainetta saa mistään suomesta ei ainakaan sopu rahalla tai sitte siinä on nikotiiniä....ps..tosi söötti toi sun piippusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eBaysta saa :) Siellä on mm. tuommosia erikokoisia paketteja, mihin saa valita mieleisensä maut. Eikä tosiaan maksa paljon mittään.

      Poista
  4. oh hoh...siellähän on tosiaan mistä valita eikä hinnat hirvitä...mut entäs maksu puoli...ei mulla ole tuollaisii kortteja ? vähän hankalaa kun on syntynyt kielitaidottomaksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eBayssa kaikista vaivaton maksutapa on Paypal, minne pitää erikseen rekisteröityä, ja sinne kun liittää oman pankki/luottokorttinsa/electroninsa, niin ei suunnilleen tarvii klikkailla kuin "next"-nappeja oston ja maksun yhteydessä :) Mutta ois tietty hyvä jos siinäkin jonkin verran osais englantia, ettei nyt ihan mitä tahansa tulis klikkailtua.
      Pari ensimmäistä ostosta tuntuu melko monimutkaiselta, mutta Paypal tekee siitä onneksi loppujen lopuksi vaivatonta. Oisko sulla vaikka joku englantia osaava kaveri, joka voisi auttaa sua tekemään oman Paypal-tilin?

      Poista
  5. ompas tääki sitte tilanne...tupakkaa ja jopa montaa montaa erimakua on ihan käden ulottuvilla vaan kun mulla ei ole muita kortteja kuin millä saa rahaa nostettuu ei maksettuu.Lahtikin on niin mäntti paikka ettei missään paitsi yhdessä Meh med kaupassa oli myynnissä omppu makua huikaisevaan 15 euron hintaan....tajusin jättää ostamatta !!joku raja se pitää olla..site oli toinen paikka missä oli jotain hyörykiviä myynnissä,mut se jätjä oli jossain kamoissa ja hinnat 15 /purkki,,,jätin senkin koska ebeysta saisi sillä rahalla paketti laatikollisen tupakkaa.no mie taidan jäärä ongelmani kera yksin taaskin...mut hei kerros ootko potltellut tuota piippuasi ja miltä se maistui ja tuleeks siitä isotkin ja paksut savut ? joku väittää ett jos ei oo tupakkaa seassa niin se on ihan vaisua hommaa...mut ite suosisin nikotiinittomia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy kyllä myöntää, että pölyttymässä tuo on tähän mennessä ollut ja makutupakat kaapissa, eli ei oo tullut polteltua :P Mä en myöskään halunnut "oikeeta" tupakkaa, kun sitä poltan muutenkin. Enkä koe olevani mitenkään nikotiiniriippuvainen, niin hyvin voi olla ilmankin.

      Poista
  6. jokos oot maistanut makutupakoitasi ?

    VastaaPoista