tiistai 29. joulukuuta 2015

vuosi tarokeissa



Tein viime uudenvuodenyönä ennustuksen tarot-korteistani koko vuodelle, ja päätin seurata pitivätkö ennustukset lainkaan paikkansa. Olen täytellyt tätä postausta pitkin vuotta, jotta varmasti muistan mitä on tapahtunut.

Olen vasta tutustumassa tarokkeihin, niiden tulkintaan ja etenkin tähän omaan Patrick Valenzan kuvittamaan Deviant Moon Tarot -korttipakkaan. Olen joskus aiemmin pohtinut korttien kanssa jotakin tiettyä dilemmaa, nostanut päivän kortteja tai sen sellaisia, ja tämä "vuosiennustuskin" oli lähinnä huvinvuoksi tehty pienessä uudenvuodenpierussa, mutta musta on mielenkiintoista jälkeenpäin tarkastella mitä tapahtui, ja mätsäsikö se lainkaan nostettujen korttien kanssa. En ole pitkin vuotta tarkistellut mitä seuraavassa kuussa olisi odotettavissa, jotta homma toimisi mahdollisimman vähillä alitajuisilla vaikutteilla. Olen kyllä vuoden mittaan tutustunut tarokkeihin lähemmin.
Tämä vuosiennustus on tehty ns. kalenteripöytänä, missä kortit nostetaan pöydälle kellotaulun muotoon, ja keskelle nostetaan 13. kortti kuvaamaan kalenterivuoden yleisvaikutelmaa.

Joka kuukauden kohdalla kerron aluksi, minkä kortin kyseiselle kuulle olen nostanut, ja mitä se pääpiirteissään yleensä tarkoittaa, ja miten tekijä on kuvaillut kyseistä korttia. Sen jälkeen ynnään tuon kuukauden oikeita tapahtumia ja pohdin pitikö ennustus missään määrin paikkansa.
Muut lukijat, jotka ootte perehtyneet paremmin tarokkeihin, voitte kertoa mulle jos tulkitsette jotain erilailla :) Olisi mielenkiintoista kuulla.


Tammikuu 2015
Kortti: Pentaakkelit IV, ylösalaisin
Kuvaus: Demoni saattaa tuhoonsa valmistautumattoman saiturin kadotuksen liekkeihin. Kun hän katsoo elämäänsä taaksepäin, hän tarrautuu neljään lanttiin/pentaakkeliin säilyttääkseen maallisen omaisuutensa.
Avainsanat: aineiston viivästys, vastoinkäymiset työelämässä, kitsaus, haaliminen, ahneus, omaisuuteen takertuminen
Mitä tapahtui? Tammikuussa tuhlasimme veronpalautuksia ja joululahjarahoja kämpän sisustamiseen. Kumpikaan meistä ei ollut töissä.
Ennustus: Tavaran haaliminen ja jonkinsortin ahneus voisi jollain tapaa käydä järkeen, sillä tulihan sitä kodin laittamisessa ostettua uutta materiaa ja iloittua siitä. Kitsastelua en kyllä allekirjoita, oon todella höveli raha-asioissa :)


Helmikuu 2015
Kortti: Ylipappi V
Kuvaus: Ylipappi rukoilee kaupungin sielujen puolesta. Hänen asemansa käyttää valtaa muuhunkin kuin hengellisyyteen, sillä uskonto pitää ihmistä otteessaan kuin nukkea taskussa.
Avainsanat: Ylimaallinen inspiraatio, armo, spirituaalisten tarpeiden kontrolli, sopusointu, anteeksianto
Mitä tapahtui? Sisustin kämppää lisää, tein uusia käsitöitä, kehittelin uusia koruja, maalasin monen vuoden jälkeen taulun, ideoita pursuili.
Ennustus: Tämä hierofantti-kortti on mulle ihan täyttä hepreaa, en kertakaikkiaan käsitä miten sitä voisi tulkita. Inspiraatiota todellakin oli vaikka muille jakaa, mitään spirituaalisia kokemuksia ei ollut. Helmikuu oli kaikinpuolin hyvä kuukausi, olin aikaansaava ja ideoiva.

Maaliskuu 2015
Kortti: Maagikko I
Kuvaus: Suurella lahjakkuudella siunattuna maagikko esiintyy taitavasti. Vaikka hän on vasta alkanut harjoittaa taidettaan, on hän jo taitava. 
Avainsanat: Luovuus, kykyjen tutkiminen, sorminäppäryys, lahjakkuus, potentiaalisuus, määrätietoisuus, tahdonvoima, uusi alku
Mitä tapahtui? Maaliskuussa jatkoin askartelua, tuunaamista ja maalausta. Aloitin työt, jotka testailivat mun sietokykyä ensimmäisestä viikosta asti. Olin todella lähellä luovuttamista sen suhteen, mutta sisu ei antanut periksi.
Ennustus: Luovuutta tai sorminäppäryyttä ei mielestäni maaliskuussa ollut ihan yhtä paljon kuin helmikuussa, joka oli sen suhteen jotenkin maaginen. Opin itsestäni enemmän töiden alettua, sillä olen pitänyt itseäni vähän luovuttajana. Eli joo, sain kyllä tutkiskella itseäni ja sitä mihin asti sitä venyykään. Kyllä mielestäni piti melko hyvin paikkansa tämä ennustus.


Huhtikuu 2015
Kortti: Pentaakkelit-Lähetti
Kuvaus: Tieteellinen hovipoika tutkiskelee vanhaa pentaakkelia, jonka hän on löytänyt romukasasta. Hän on rakentanut itsensä tämänkaltaisista varaosista, ja ymmärtää näin merkittävän löytönsä arvon.
Avainsanat: Nuori innokas oppilas, kekseliäs mieli, tunnollisuus, kärsivällisyys
Mitä tapahtui? Töissä meidän tiimiimme tuli uusia jäseniä, osa ensikertalaisia ja osa jo konkareita, mutta kuin huomaamatta sain meidän tiimissä vastuuta, ja sain näyttää toisille miten homma toimii, jos tarvis. Olin töiden vuoksi tosi väsynyt koko kuukauden, enkä oikein pystynyt keskittymään muuhun.
Ennustus: Oppilas-homma pitää jossain määrin paikkansa, sillä olen opettanut muita, ja toisaalta joissain asioissa olen itekin ollut enemmän tai vähemmän innokkaasti opettelemassa uutta. Kekseliäisyyttä en allekirjoita, mutta tunnollisuutta ja kärsivällisyyttä on tarvittu.


Toukokuu 2015
Kortti: Maljat-Lähetti
Kuvaus: Lohduttaessaan maljassa pitämäänsä epäonnista merenelävää, lähetti taittaa matkaansa rannalle. Kala tarjoaa hänelle kimaltelevan helmen kiitokseksi avusta löytääkseen takaisin kotiin.
Avainsanat: mietteliäs/mielikuvituksellinen persoona, myötätunto, kiitollisuus, nuorekkuus, itseluottamus
Mitä tapahtui? Melkein koko toukokuu meni odotellessa töiden päättymistä. Puolessavälissä kuuta onneksi työpäivät lyhenivät tunnilla, ja sen myötä jaksoin tehdä kotonakin vähän enemmän asioita, mm. suunnitella makkarin remppaa ja itseasiassa myös aloittamaan sitä. Töissä työn kuormittavuus kävi myös kevyemmäksi.
Ennustus: No jaa. Kyllähän sitä tuli mietittyä kaikennäköistä, mitä töiden päättymisen jälkeen teen, millainen makuuhuoneesta rempataan jne. Mutta en nyt oikein nää että ennustus olisi toteutunut, tai sitten en vaan ymmärrä sitä.


Kesäkuu 2015
Kortti: Sauvat IV, ylösalaisin
Kuvaus: Vihitty pari kävelee käsikädessä ylös polkua, joka johtaa heidän uuteen kotiinsa. Neljä massiivista sauvaa tarjoaa vakaan alustan rakenteille, samalla tarjoten vahvan perustan, jolle rakentaa yhteistä elämää.
Avainsanat: Epävarmuus kotielämässä, pettymys, täyttymättömät toiveet, turhuuden tunne
Mitä tapahtui? Makkarin remppa kesti melkein koko kuukauden, kun tein sitä niin hitaasti ja yksin. Olin Nummessa ilman Makea, ilmapiiri ylipäänsä taisi olla vähän kireä.
Ennustus: Ei ollut tarkoituskaan, että Maken pitäisi auttaa rempassa, mutta silti olin vähän pettynyt ettei sitä kiinnostanut koko homma millään lailla. En nyt tarkemmin viitsi käydä julkisesti asioita läpi, mutta epävarmuutta, pettymyksiä, turhuuden tunteita ja täyttymättömiä toiveita oli kyllä kaikkia esillä erittäin paljon. Eli piti kyllä todella hyvin paikkansa tämä. Olin monesti Makelle vihainen lähinnä kertomatta jättämisistä ja informaation jakamisen puutteesta. Ei ollut mikään ruusuinen parisuhde-kuukausi.


Heinäkuu 2015
Kortti: Ylipapitar II
Kuvaus: Ylipapitar istuu siivekkäänä vartijana kaupungin yllä. Hän suojelee sisällään pitämää tietoa, sillä viisaus täytyy ansaita elämän tuomien koettelemusten kautta.
Avainsanat: Ylivertainen tietämys, intuitio, naisen viisaus, hyveellisyys, oppineisuus
Mitä tapahtui? Heinäkuussa oli Maken lomaviikko, mutta käytännössä vietin koko kuukauden kotona neljän seinän sisällä tekemättä mitään kehittävää. No, jonkin verran kyllä opiskelin mm. kivien energioista ja chakroista, pistin kamoja kirppikselle myyntiin ja ostelin itse ponikrääsää. Nyt oli myös vihdoin aikaa suunnitella aterioita ja kokeilla uusia reseptejä.
Ennustus: Oppineisuutta taisin harjoittaa opiskelemalla vanhoja juttuja uudelleen ja testailemalla uusia ruokia. Naisen viisaus voisi myös jollain tavalla liittyä näihin kotihommiin.


Elokuu 2015
Kortti: Tuomio XX, ylösalaisin
Kuvaus: Ruumiit nousevat haudoistaan, kun enkeli herättää ne torven törähdyksellään. Kaikki rukoilevat vapahdusta kun tuomio on esitetty maan päälle.
Avainsanat: Kuolemanpelko, syyllisyys, huoli, viivästys, paikoilleen juuttuminen, pelko, asioiden suurentelu
Mitä tapahtui? Elokuun alkupuolella loukkasin jalkani, ja se juurrutti mut sohvannurkkaan pariksi viikoksi. Vihdoinkin tulleet kauniit kesäpäivät lipuivat ohi, enkä saanut rasittaa jalkaani. Uudistin parvekkeen. Loppukuusta oli pari musiikkitapahtumaa, joissa kävin kavereiden kanssa pitämässä hauskaa.
Ennustus: No juu, kyllä voin sanoa että tuosta koivesta oli huolta ja pelkoa, sillä lueskelin että kantapään ja akillesjänteen vaivat ovat monesti pitkäaikaisia, sitkeitä, helposti uusiutuvia ja helposti myös kroonistuvia. Vaiva myös ihan kirjaimellisesti juututti mut paikoilleni, sillä kyseessä oli rasitusvamma, ja kaikkea rasittamista piti välttää. Ihan kuolemanpelkoa se ei kyllä aiheuttanut ;) Eikä edes Tampereella käyminen, vaikka Katja kysyikin että "pelkäätsä mun kyydissä?" :D Vaikka jalka aiheutti ihan oikeasti pelkoa sen kuntoutumisesta, niin taisin ihan itse suurennella pelkoani, googlettelemalla. Vrt. googlediagnosoinnit, ja yhtäkkiä sulla onkin kuppa ja kuus muuta :)


Syyskuu 2015
Kortti: Maljat VIII, ylösalaisin
Kuvaus: Nainen punaisissa on hylännyt vanhat tapansa, sillä ne eivät ole enää oleellisia hänen elämässään. Hän ei halua olla enää tekemisissä menneisyytensä kanssa, ja siirtyy uusiin ja kirkkaampiin olosuhteisiin.
Avainsanat: Asioiden loppuun asti katsominen, etsintä, periksiantamattomuus, riskin ottaminen, ongelmien pakoilu, väärät olettamukset
Mitä tapahtui? Mulla oli jo pitkän aikaa ollut olo, että pitäisi Maken kanssa puhua vähän vakavammin, molempien kertoa mikä mieltä painaa ja pohtia mihin ollaan menossa. En vaan ollut saanut sanaa suustani, mutta nyt pidettiin "the talk". Uskon, että se puhdisti ilmaa ja toivon että molemmat ottivat siitä opikseen. Pelotti ihan helvetisti ottaa asia puheeksi, koska hetken aikaa en ollut ollenkaan varma, että koko parisuhde jatkuisi. Kaveriporukassa oli myös syyskuussa melkoista skismaa.
Ennustus: Tarviiko tähän sanoakaan mitään? Miten tää menikin näin nappiin?


Lokakuu 2015
Kortti: Oikeus VIII
Kuvaus: Suuri tuomari tasapainottaa kahta miekkaa johtaessaan kaupunkia. Vaikka näennäisesti reilu, korruptio usein vaanii oikeudenmukaisen yhteisön saumoissa.
Avainsanat: Tasapaino, vahvat henkilöhahmot, reiluus, harkintakyky, vääryyden oikaisu, työtarjous
Mitä tapahtui? Musta lokakuu oli hirveän hiljainen kuukausi, sillä paljon meni aikaa miettiessä tulevaa Halloweenia. Amorphista käytiin katsomassa Katjan kanssa, ja alkukuusta Hennan kanssa oli reissua Helsinkiin. Liityin Nousu.netin toimittajajoukkoon.
Ennustus: En ymmärrä tätä yhtään. Minusta ei tapahtunut mitään, missä nyt ensimmäisenä olisi tullut mieleen oikeudenmukaisuus ja tasapainottelu. Työtarjous tuli kuin tulikin, vaikkei siitä mitään palkkaa saa :P Eli siis tuo Nousuun kirjoitteleminen.


Marraskuu 2015
Kortti: Sauvat X
Kuvaus: Loppuunpalanut työläinen taittaa matkaa kotiinsa pitkän työpäivän jälkeen. Vaikka hän kamppailee, hänen kykynsä ovat riittävät suoriutuakseen raskaasta taakasta.
Avainsanat: Sorto, ahdistus, taakan kantaminen ja siitä selviäminen, musertava stressi, burn-out, ponnistelu, tukahdutettu energia
Mitä tapahtui? Marraskuussa otin vastaan myös Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotivastaavan pestin, ja kuukausi menikin aikamoisessa pyörityksessä Nousun, SSEYn, työnhaun, parin käsityöprojektin ja joulun suunnittelemisen merkeissä.
Ennustus: Tekemistä oli paljon ja jännittämistä myös, mutta en nyt puhuisi mistään burn-outista sentäs :P On ollut jonkun verran ahdistusta ja ylimääräistä stressiä, joka johtuu lähinnä lisääntyneestä vastuusta. SSEY-tehtävien suhteen oikeastaan aika näyttää paljonko voimavaroja pesti vie. Kun nostin tämän kortin, ajattelin vaan että oh crap, ja odotin pahinta, mutta mun fiilikset tässä kuussa on olleet vain ja ainoastaan positiivista jännittämistä ja sellaista perhosia vatsassa -tyyppistä odottavaa tunnetta. Siitäkin huolimatta, että tiedän jo etukäteen esy-työtä olevan niin paljon kuin vain jaksaa tehdä.


Joulukuu 2015
Kortti: Hirtetty XII, ylösalaisin
Kuvaus: Kaupunkilainen roikkuu karkotettuna limboon. Hän on apaattinen eikä tunne pakottavaa tarvetta muuttaa tilannettaan. Aika hänen ympärillään ei ole kuitenkaan pysähtynyt. Hänen täytyy vapauttaa itsensä, tai elämä lipuu hänen ohitseen.
Avainsanat: Ajan hukkaaminen, kehityksen puuttuminen, elämässä pysähtyminen, itsekkyys, manipulointi, kiristys
Mitä tapahtui? Joulukuu kului vauhdilla, kun oli niin paljon tekemistä. Olin vuoroin kukkakaupalla, kirjottelin Nousuun ja mietin esyn asioita. Ehdin käydä alkukuusta parilla keikalla. Joulustressi oli aikamoinen, kun tuntui ettei ollut vapaa-aikaa tarpeeksi.
Ennustus: Tjaa, enpä tiedä. Mielestäni niin minä kuin elämä ei oo ollut millään lailla pysähtynyttä, vaan oikeastaan päin vastoin. Tekemistä on itseasiassa ollut sen verran paljon, että ajan kulumista ei edes huomannut. Kortti merkitsee uudistumista ja ehkä luopumistakin, mikä voisi mun kohdallani olla se ylenmääräinen vapaa-aika, mitä mulla on jo pitkään ollut. Mutta toisaalta kortti merkitsee myös ns. hiljaista ja pysähtynyttä aikaa, ns. tyyntä ennen myrskyä, enkä koe että joulukuu olisi ollut sellaista. Toisaalta kortti tuli ylösalaisin, käänteisenä. En ota selvää tästä.


Yleiskuvaus koko vuodesta
Kortti: Pentaakkelit IX
Kuvaus: Varakas nainen kuljeskelee kaupungilla seuranaan hänen pieni lemmikkinsä. Yhdeksän lanttia/pentaakkelia liitää taivaalta ympäröiden hänet materiaaliseen rikkauteen.
Avainsanat: Aineellinen onni, varakkuus, itsenäisyys, mukavuus, lemmikkien ystävä, huonekalujen osto, piha ja puutarha
Mitä tapahtui? Aikaa ja intoa riitti läpi vuoden kodin uudistamiseen ja laittamiseen. Keväällä ja joulun aikaan olin töissä, mutta muuten vuosi meni työttömänä funtsiessa vähän kaikenlaista. Makella on ollut lähes koko vuoden tekemistä, hän kun pääsi opiskelemaan. Loppuvuodesta aloitin vapaaehtoishommat sekä toimittajana että eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotivastaavana.
Ennustus: No joo, pihaa eli parveketta tuli laitettua, tein viher- ja puutarha-alan töitä, laitoin kotia kuntoon ja ostelin uusia huonekalujakin. Rikastumaan sitä ei kyllä päästy, sillä tilit on tyhjät edelleen, mutta kyllä mä jollain tapaa oon tänä(kin) vuonna kylpenyt materialismionnessa. Henkisesti ei ole ollut niin mukavaa kuin olisi voinut toivoa, mutta uudistuneessa kodissa on ollut mukava olla. Lemmikkien ystävä varmasti viittaisi tuohon eläinsuojeluyhdistystoiminnan suhteen aktivoitumiseen.
Noin yleisesti ottaen olisin kortit luettuani toivonut, että tänä vuonna olisi vihdoin löytynyt se pidempiaikainen työpaikka, ja olisi päässyt kuukausipalkoille. Valitettavasti näin vaan ei vieläkään tapahtunut. Loppuvuosi näiden vapaaehtoisduunien takia muutti paljon näistä fiiliksistä mitä tähän osioon kirjoitan, ja se, että sain mielekästä tekemistä edes pariksi viimeiseksi kuukaudeksi, teki musta myös henkisesti vähän rikkaamman. Erityisesti nuo esy-hommat ovat niin lähellä sydäntä, että oon tosi iloinen kun vihdoin pääsen tekemään jotain konkreettista.
 

Tietyillä korttiyhdistelmillä sanotaan olevan luennossa oma merkityksensä, ja mitä lähempänä yhdistelmäkortit ovat toisiaan, sitä vahvemmin yhdistelmä vaikuttaa. Tässä omassa luennassa tällainen yhdistelmä oli kaksi lähettiä, jotka tulivat peräti ihan peräjälkeen, eli vaikutus on todella vahva. Kaksi lähettiä merkitsee ystävien välisiä riitoja. Tällaisia ei tietääkseni ollut keväällä, johon ajankohtaan mun lähettini tulivat, mutta syksyllä oli kyllä kaveriporukassa skismaa, jännitteitä ja porua. Itse en kuitenkaan ajautunut riitoihin kenenkään kanssa.
Luennassa nousi myös kaksi nelosta, jotka molemmat oli käänteisiä. Löysin nelosparin merkitsevän unettomuutta, mutta vaikuttaneeko käänteisyys tähänkin, sillä oon kyllä nukkunut ihan hemmetin hyvin jo pitkän aikaa x) Kortit tosin eivät edes nousseet lähekkäin, joten vaikutus lienee muutenkin minimaalinen. Hauska sattuma silti :)

----------

Mitäs piditte tänkaltaisesta vuosikatsauksesta, otetaanko tavaksi? :)
Olisin tosiaan myös kiinnostunut kuulemaan, miten kokeneemmat tarot-lukijat olisivat näitä kortteja tulkinneet, juttuja voi laittaa joko kommentteihin tai mulle sähköpostitse: smergie[at]hotmail.com :)

PS: Upeaupea korttipakka on ostettu eBaysta ♥
PPS: Mikäli tarot-kortit ovat käsitteenä täysin vieras, niin Tarotpuu-sivuilta löytyy hyvin infoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti