sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

anssi kela @ salo + robin hoodin sydän

Piipahdin viime viikon perjantaina tuossa sadan metrin päässä Kulttuuritalo Kivassa katsomassa Anssi Kelaa. Viimesyksyisen Vain elämään jälkeen musta tuli Anssi Kela -fani, kyllä, myönnän. Ihastuin Anssiin hahmona, hänen huumorintajuunsa. Ja sitten vielä kuuntelin uusimman Anssi Kelan Nostalgiaa-levyn ja olin myyty. Mietin, että ei kyllä varmana ole sen aiemmat biisit ollut näin hyviä. Kuunnelkaapa vaikkapa biisit Tanssilattialla, Nahkaa ja luuta ja Kuolleen miehen kitara. Vau! Muistan kyllä vuosituhannen alussa kuunnelleeni kaverini Katin luona Nummela-levyä aika ahkerasti, mutta sen jälkeisiltä vuosilta en tunne kuin hittibiisit, eikä Anssi Kelan musiikki ole herättänyt juurikaan tuntemuksia.




Katsoin syksyllä jonkun Anssi Kelan Yle liven telkkarista, ja siinä vaiheessa tuli vahvasti tunne, että keikalle pitää päästä. Toki nyt oli vaihtoehtona vain konserttisalikeikkaa, mutta täytyy vielä klubikeikalle päästä tämänkin jälkeen. 15 vuotta siihen meni, että Kelan keikalle suostuin lähtemään, mutta keikka oli kyl huikeen hyvä siitäkin huolimatta että Tuomas Wäinölä ei ollut soittamassa kitaraa. Ensimmäinen puoliaika oli akkarisettiä, joskin itelleni ois riittänyt koko keikasta vaikka vaan muutama akustinen biisi väliin - vaikkakin monet biisit oli aika jännittävästi sovitettu uudelleen -, mulle aika harvoin akkarikeikat maistuu erityisen hyvältä x) Keikan aluksi myös Elastinen tuli feattaamaan pariin biisiin, ja se oli kyllä aika huikee ylläri. Ei pitäisi enää olla yllätys, että Elastinen osaa myös laulaa, mutta yllätyin silti kuin hyvin ne veti. Toinen puoliaika oli sitten rokkimenoa, ja vähän tuntui että mulle vasta sillon keikka varsinaisesti alkoi. Noista Nostalgiaa-levyn lempparibiiseistäni siellä soitettiin vaan Kuolleen miehen kitara, oisin hirrrrrveeen mieluusti kuullut noi pari muutakin :)


Itelläni meni eniten tunteisiin vähällä säestyksellä lauletut kuorolaulut, kuten Palava silta -biisissä, länkkäritunnelmainen Albin Stenman, hattaralla kyllästetty 2080-luvulla, Kuolleen miehen kitara sekä pirtsakka Maitohapoilla, jonka yhteydessä kuultiin varsin awesome peukkubassosoolo Anssin soittamana, ja voi kun olin siitä fiiliksissä :D Bassosooloja ei oo koskaan liikaa. Soittimia niillä tyypeillä oli kyllä ihan huikee määrä, mietin että montako rekkalastillista niitä mahdettiin sinne tuoda. Hittibiisien lisäksi tuli mulle useampi uusikin biisi, joista näköjään moni pääsi myös mun kohokohtalistalle.
Kiva oli konserttipaikkana ehkä pikkusen liian pieni tälle Kelan konserttisalikiertueelle siinä mielessä ainakin, että lava näytti aika ahtaalta, mutta keikka ei esim. ollut loppuunmyyty, joten siinä mielessä ehkä salin koko oli sopiva? Mun paikka oli parvella, mistä en kauheesti diggaillut, mutta keikka oli kuiteskin viihdyttävä :) Saaraakin ehdin moikkaamaan ennen keikkaa :)
Kirjotin keikasta myös Nousuun.




Kultturelli meno jatkui tänä viikonloppuna, kun perjantaina käytiin Maken kanssa Turussa teatterissa. Turun Kaupunginteatteria rempataan ja teatteri on sillä välin evakossa Logomon tiloissa, siellä menee parhaillaan näytelmä nimeltä Robin Hoodin sydän. Kattelin Kaupunginteatterin ohjelmaa joskus talvella, katoin promokuvaa missä oli Robin Hood ja Marion pitkine hiuksineen ja nahkaisine asuineen, ja totesin että tuon mä haluun nähdä :D

(Kuva: Turun Kaupunginteatteri)

Jostain syystä en odottanut että näytelmä olis ollut varsinaisesti hauska, mutta se saikin penkkirivit hytkymään naurusta ja itellä ei ollut kikatushepulikaan kauheen kaukana. Vastapainona juonessa oli mukana synkkyyttä, julmuutta ja raakuuttakin. Juoni noudatti pääpiirteiltään aika perinteistä Robin Hoodin tarinan kaavaa (Iloiset veikot ryöstelevät, Robin ja Marion rakastuvat, Prinssi Juhana ottaa vallan, Gisborne kyykyttää kyläläisiä jne), joskin ite tunnen Robin Hoodin parhaiten Disneyn piirrettynä elokuvana :D Tässä näytelmässä ero perinteiseen oli kuitenkin siinä, että Iloiset veikot olivat alun alkaen pahamaineisia ja ilkeitä, mutta läpikävivät näytelmän edetessä muutoksen. Marion kuvattiin vahvana äksönjäksön-naisena, eikä puvustuskaan ollut ihan perinteistä sukkahousua. Näyttelijätyö oli mainiota, ja monet repliikit kuulosti lähestulkoon improvisoiduilta, ei lainkaan valmiiksi opetelluilta. Hahmoista parhaiten jäi mun mieleeni tietysti päähenkilöiden lisäksi kreisi Prinssi Juhana (joka oli myös Maken suosikki), sympaattinen Pikku-John letkautuksineen, hupaisa Pierre sekä törkeen komea Guy Gisborne. Suosittelisin Gisbornen näyttelijälle lämpimästi kasvattamaan pitkän tukan ihan oikeastikin :D Tai no kaikille heille kyllä...
Näytelmässä oli myös Oula Kitin (eli sen Gisbornen näyttelijän) luomia näyttäviä miekkailu- ja taistelukohtauksia, enkä ylipäänsä muista kovin usein teatterissa nähneeni taistelukoreografiaa, varsinkaan ihan tässä mittakaavassa. Noin yleisesti fiilis oli vauhdikasta alusta loppuun. Suosittelen lämpimästi :)
Myös tästä tulee juttua Nousuun ens viikon aikana.

Much, Pierre, Pikku-John, Martin, Will ja Robin
(Kuva: Turun Kaupunginteatteri)

Seuraavat kulttuuririennot taitaa olla toukokuun puolella Lohjalla, kun Fear of Domination tulee Rokkariin :)
Tää kevät on soljunut tässä ihan uskomattoman nopeesti. Toukokuu on jo ihan nurkan takana ja pian onkin jo Nummirock... mitä ihmettä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti