lauantai 20. elokuuta 2011

sateinen lyhtypiknik ja valmiit seinät

Mä olen todennut tän viikonloppupostailun itselleni hyväksi menetelmäksi. Tää on hyvä tapa summailla tapahtumia yhteen postaukseen sen enempiä miettimättä. Varsinkin kun mun elämässä nyt ei hirveästi postailun arvoisia asioita tapahdu, eikä mun postauksissa yleensäkään ole päätä eikä häntää... Sekametelisopalla ollaan aloitettukin, joten sillä jatketaan!
Torstai oli tällä viikolla tapahtumarikkain päivä.

Sain vihdoinkin Ellokselta tilaamani ihanan päiväpeiton <3 Odotin sitä kuukauden verran, mutta nyt se ihanuus on meidän päiväpeitteenä :) Käytiin myös ekaa kertaa Raision Ikeassa, haettiin sieltä Rönnskärin seinähyllykkö kylppäriin, oon himoinnut sitäkin jo tosi kauan ja oli siistiä vihdoin saada se. Liitän näistä kuvat sitten siihen kämppäpostaukseen, en viitsi niistä erikseen ottaa kuvia.
Raisiosta mentiin Turkuun, ja mä kävin vaihdattamassa lävistyskorun vähän lyhyempään. Me oltiin jäämässä Turun Taiteiden yöhön, joten käytiin siinä Hansassa hieman aikaa tappamassa. Sillä aikaa oli kuitenkin alkanut satamaan, mutta me ei keksitty Hansassa enempää tekemistä siihen hätään, joten päätettiin navigoida suoraan Vartiovuoren puistoon Lyhtypiknikille. Meillä oli eväät, viltti ja lyhty messissä, ja oisin niin kovasti toivonut, että keli olis ollut parempi! Löydettiin suht suojaisa paikka puun juurelta, mutta vähän siinä kastui kuitenkin, ja just ennen meidän puistoon tuloa satoi ihan Esterin perseestä kaatamalla, eli maa oli märkä jo valmiiksi. Kuunneltiin siinä kuitenkin jazzia varmaan puolitoista tuntia, syötiin meidän eväitä ja istuskeltiin puun ja sateenvarjojen alla. Yllättävän monet sinne oli tullut sateesta huolimatta fiilistelemään. Valitettavasti mulla alkoi tulla tosi kylmä kun sitä vettä oli sen verran paljon tullut, ja lähdettiin ajamaan takaisin Saloon kahdeksan aikaan, tietysti just silleen, että alkoi aurinko paistaa ja sade lakkasi. Vasta meidän lähdön jälkeen siellä puistossa olis ollut mm. jongleerausta ja tulishow, joiden takia mm. sinne Lyhtypiknikille halusinkin. Mutta ei voi mitään. Ymmärtääkseni toi on kuitenkin jokavuotinen Taiteiden yön ohjelma (korjatkaa jos oon väärässä), niin ehkä ens vuonna voidaan mennä sinne sitten vähän myöhemmin :) (oltaisi nytkin menty, mutta kun lävistäjä lopettaa työnsä kuudelta) Toi kuudelta sinne meneminen oli vähän liian aikaisin, ne kaikki hauskat lyhdytkin näyttäisi mageemmilta kun alkaa olla hämärämpää :)





Oon tässä pitkin viikkoa vedellyt pieniä raivonpuuskia ton meidän seinämaalauksen kanssa, kun vaikka luulin suunnitelleeni sen jo suht hyvin, niin en ollutkaan. Maali loppui kerran kesken, samoin maalarinteippi, sitten kun raidoituksen teippaamisen aika tuli, huomattiin ettei meillä ole vatupassia jne jne. Eli siellä kaupassa sai ravata koko ajan ostamassa jotain mikä puuttui tai loppui kesken. Että vinkiksi muille, suunnitelkaa kunnolla, laskekaa oikein, ostakaa ylimääräistä.

Alkuviikosta saatiin harmaa pohjamaali seinään, keskiviikon tienoilla alettiin teipin kanssa rajaamaan niitä raitoja, ja tänään maalattiin raidat :)
Alunperin alkovi oli ihan vain tavallinen valkoinen, tylsä ja autio.
Tältä se näytti eilen teippailun jälkeen:


Ja tadaa, tässä valmiit alkovin seinät!

I must say, että oon todella tyytyväinen lopputulokseen! :) Vaaleanharmaat raidat tehtiin lopulta sekoittamalla sitä Tyrsky-sävyä meillä valmiina olleeseen tavalliseen valkoiseen maaliin sekä aimo annokseen vettä, ja ihan tavallisella keittiösienellä annettiin raidoille väripesu kahteen kertaan. Halusin siis, että raidoista tulee vähän rosoisen näköiset ja tuollaiset ei-täysin-peittävät, ja aluksi meinasinkin, että tehdään ne sienellä töpöttämällä, mutta jo ensimmäistä raitaa töpöttäessäni tajusin, että pesutekniikka näyttää kivemmalta, ja on sata kertaa helpompi ja nopeampi tapa.
Nyt en oikeen tiedä onko vaikein osa seinärempasta jo takana päin, vai onko se vasta edessä. Nyt on vaikeimmat maalaukset maalattu, ja edessä olevat maalaukset ovat vain helppoja (pelkkää valkoista isoille pinnoille), mutta asiaa ei helpota yhtään se, että noilta maalattavilta isoilta seiniltä täytyy ensin repiä tapetit pois. Ja sitä on paljon! About kolme kertaa enemmän tapettia kuin noissa kahdessa alkovin seinässä -.- Täytyy ehkä kokeilla sitä tapetinpoistotököttiä, jos homma sujuisi sillä vähän nopeempaa. Ensi viikko varmaan pidetään taukoa, koska porukat on viikonloppuna tulossa meille yöksi, ja kämppä täytyy ehtiä laittaa tiptop-kuntoon :D

Loppuun vielä pari maalausta töistä, jotka valmistuivat eilen.



Melko samanhenkisiä. Kuka tunnistaa mistä tuo susikuva on peräisin? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti