perjantai 16. toukokuuta 2014

harjoitusnäyttöä ja kotihommia

Huhheijaa, armoton kiire ja stressi alkaa pikkuhiljaa väistyä, ja ajattelin tässä pikipäiten tehdä pikku postauksen osoittaakseni olevani edelleen hengissä :D

Vapun jälkeen käytiin Maken ja Akken kanssa tuossa Halikossa pienessä 4H-yhdistyksen järjestämässä eksoottisten lemmikkien näyttelyssä. Kaveri oli tilaisuutta järkkäämässä, ja myös Janskun lemmikkejä oli mukana :) Ilahduttavan paljon väkeä siellä koko ajan pyöri, ja aika mukavasti eri eläimiäkin oli saatu paikalle. Eri käärmeiden lisäksi oli sammakoita, leopardigekko (joka kiinnosti mua eniten, mutta hän oli valitettavasti vähän ujo tapaus, ja viihtyi asumuksensa sisällä koko ajan), jemeninkameleontti, tarantelloja ja papukaijoja. Näyttely oli toki nopeasti ihmetelty läpi, mutta olihan niitä kiva nähdä :) Mun suosikki oli ehdottomasti kameleontti, mutta en tiedä johtuiko se siitä, että se oli siinä niin esillä, fiikuksessa kiipeilemässä, eikä terraariossa.




Viimeiset pari viikkoa on menneet stressatessa kukkasidonnan harjoitusnäyttöä. Suunnitelmille oli hirveän vähän aikaa, kun se olisi pitänyt tehdä äitienpäiväviikolla, jolloin osa meidän luokkalaisista teki ihan ympäripyöreitä päiviä kukkakaupoilla. Mulla ei tilanne kuitenkaan ollut sellainen, mutta väsynyt olin silti joka ilta. Eli töiden ja kouluhommien lisäksi sitä ei kyllä muuta ehtinyt tekemäänkään. No jaa, jossain välissä ehdin kuitenkin selaamaan eBayta, koskapa ostin sieltä pari laukkua :D Niin ja sitten sekä Viherpeukaloilta että Kodin kukilta tuli taimipaketit, ja niitä kasvattelen nyt tuolla parvekkeella, ja odottelen koska saan oikeasti ne istuttaa.

Etsin siis laukkua lähinnä festareille, sellaista jonka hihnan saa pään yli, koska sitä on helpointa kantaa. Sen kokoista, jonne saa festareilla kaikki tärkeimmät, mutta ei niin iso että se alkaa painaa liikaa tai muuten vaan häiritsemään. No etsiskellessäni sitä, löysin tosi upean näköisen Bannedin laukun eBaysta! Tämä oli ihan liian iso festarikäyttöön, mutta esim. kouluun se olisi parempi kuin edellinen koululaukkuni. Ja siis tuohan on vaan niin sairaan magee, että en voinut olla ostamatta. Kuvasta näkyy vähän huonosti, mutta tuolla mustan nahan alla on siis punaista nahkaa, ja mustassa reikiä jotta se näkyy.



Ja löytyi se festarilaukkukin :) Kiinasta, eli halpa oli, eikä oo ihan niin väliksi vaikka tuon kanssa tulisi ryvettyä... no, missä ikinä :D

 


Tilasin ensimmäistä kertaa tuolta Kodin kukilta (Puutarha.com) esikasvatettavia taimia, ja olivat kyllä tosi hyvännäköisiä! Osassa taimista oli jo nuppuja, ja nyt on jo monta kukkaa auki. Voin suositella lämpimästi :) Tulleen taimen juuripaakun koko määrää sen, minkä kokoiseen ruukkuun se tulee istuttaa. Mulle sopivia oli 6 cm turveruukut sekä 8 cm muoviruukut. Ne istutetaan kylvömultaan ja kastellaan aluslautasen kautta. Tilasin Kodin kukilta petuniaa, kiinanneilikkaa, tähtipelargoniaa, amppelimansikkaa ja miljoonakelloa. Viherpeukuista tuli vielä kirsikkatomaattia, käärmeenpartaa sekä hopealehtisten lajitelma. Lasitetulla parvekkeella niiden on ollut hyvä kasvaa yöpakkasista huolimatta, tuolla kun on yölläkin sellaista +10 astetta.
Mun itse siemenistä kasvattamat ruiskaunokit kyllä elää vielä (no, osa niistä), mutta eivät ole kylläkään kovin hääppöisen näköisiä. Jos tämä pikkutaimien esikasvatus nyt onnistuu enkä sitä sössi, niin hyvin todennäköisesti tuun tilaamaan ens vuonnakin enkä edes jaksa yrittää mitään siemeniä :) Niin ja jos vielä tähän mennessä petunia ei ole ollut mun lemppari kesäkukka, niin nyt ainakin. Se on noista taimistakin ehdottomasti kaunein, ja tiedän kokemuksesta, että se pärjää hyvin jopa meidän paahteisella parvekkeella. Lisäksi siitä on olemassa tosi herkullisia värejä, ihan mustaan saakka! Eli joo, on yksi mun lemppareista, kun se on niin helppo ja anteeksiantava :)





Ensi viikolla koulussa on vielä kertausta sekä hieman vielä hautajaisiin liittyviä koristeluja, ja lisäksi päästään vierailemaan krematorioon. Päästään kuulemma seuraamaan ihan polttoa... Jännä nähdä millaisia fiiliksiä siellä esiintyy. Ei oikein etukäteen osaa ajatella miten sitä itse suhtautuu tuommoiseen. Toisaalta tuollainen krematorio-hautaustoimisto-hautausmaa -työskentely kiehtoo ja olisi oikeasti meikäläiselle ihan varteenotettava duunipaikka. Ainoa, mitä siinä en kestäisi, olisi surullisten omaisten kohtaaminen päivästä toiseen. Mullehan siis riittää, että nään kun jotakin toista itkettää, ja sitten sitä jo itsekin ollaan itku kurkussa. Se ei olisi kovin ammattimaista :) Vaikka tokihan ihan tavallisessa kukkakaupassakin voi hyvin joutua sellaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi joku täyden palvelun hautaustoimisto kuulostaa kiehtovalta. Call me crazy! :)

No joo. Sitten on vielä valmistujaisviikko hulinaa kukkakaupalla ja ruusuihin hukkumista, mutta sitten taitaa pikkuhiljaa kesää kohti rauhoittua. Tiedossa on pari erikoisempaa työpäivää, ja sitten juhannuksesta alkaa kesäloma, mikä menee varmasti osittain sitä oikeaa näyttöä suunnitellessa ja harjoitellessa.
Opettaja heitti mulle haasteen, ja kysyi josko haluaisin olla mukana tekemässä puutarha-alan lehteen juttusarjaa! Oon kyllä vieläkin ihan "ääk!" ja "apua, en osaa!", mutta kun kerran niinsanotusti kotoa tullaan hakemaan, niin eihän sitä voi kieltäytyäkään! Nyt täytyisi jotain jutunjuurta keksiä ja kirjoittaa ennen juhannusta. Ja kesäkuun alussa täytyy myös palauttaa harjoitusnäytön kirjallinen osuus. Ehkäpä se kirjoittaminen taas lähtee soljumaan kun sen vaan aloittaa :)

Nemon herätystanssia eräänä aamuna

Metsäreissulla

Ennen harjoitusnäyttöä koko viikon fiilis oli jotakuinkin tämä


Kirjoitan harjoitusnäytön kulusta vielä enemmän toisen blogini puolelle, mutta täällä mainittakoon, että tilakoristeessani oli kaikki mahdollinen pielessä, ja sen epäonnistuminen jälleen harmitti ja itketti. Olisi vain pitänyt pysyä alkuperäisessä, yksinkertaisemmassa suunnitelmassa, sillä tuota toteutettua ei todellakaan ollut mietitty loppuun asti. Muut sidontatyöt menikin sitten paremmin. Tietysti kaikissa oli jotakin parannettavaa, mutta noin pääpiirteissään siitä setistä oli hyvä lähteä liikkeelle.
Se on jännä miten muiden (entisten) oppilaiden puheista aina saa sen käsityksen, että näyttötyön on pakko olla jotakin tosi erilaista ja vaikeaa, ja sen kanssa pitää kikkailla ihan hulluna, mutta opettajien mukaan se riittää, minkä parhaiten osaa, eikä todellakaan kannata lähteä yrittämään mitään liian vaikeaa. Tein sen virheen vihersisustuksen harjoitusnäytössä, ja tein sen taas tässä, eli toivottavasti se varsinainen näyttö menee sitten paremmin x)

Ojennettava kimppu trashionista Outi Pyylle

Morsiuskimppu puolukasta

Sulhasen viehe

Ekologinen surusidontatyö

Ei näin!!!! Perkele, vieläkin harmittaa :D


Kokonaisuutena sain kehuja muodon hallinnasta, rohkeudesta tehdä erilaisia töitä, sekä materiaalien ja värien käytöstä. Myös kirjallisista osuuksista ropisi pisteitä kovasti.

Viikonloppuna suunnitelmissa on ensin lauantaina Steelfest Hyvinkäällä, ja sunnuntaina SSEY:n järjestämät siivoustalkoot jälleen pieneläinten hautausmaalla :) Onneksi lupasin lähteä Steelfesteille kuskiksi, niin pääsee talkoohommiin. Ei siitä krapulassa olis tullut yhtään mitään. Palaan astialle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti