maanantai 16. huhtikuuta 2012

sekalaisia mietteitä ja kuulumisia

Huoh. Meni ihan turhaan koko viikko pilalle ja flunssan kourissa. Ei tullut mieleenkään, että se olis voinut olla jotain allergiaperäistä/katupölystä johtuvaa tms, koska aiemmin en oo muistaakseni kärsinyt sellaisista. Mutta päätin kuitenkin perjantaina kokeilla josko allergialääkkeet auttaisi siihen kamalaan kutinaan, mikä pisti pärskimään ja silmät vuotamaan. Pari tuntia lääkkeen otosta ja kaikki oli kunnossa. Että sillälailla... Mutta nyt ollaan taas tolpillaan ja työt jatkuu.
En tosin voi kieltää etteikö mitään tekemättömyys ja löhöilyviikko olis ollut mukavaa ja tullut tarpeeseenkin. Katsoin Buffyn 7.:kin kauden, joten se sarja on nyttensitten nähty. Voisi pitää vähän taukoa noista tv-sarjoista, jos vaikka lähtisi kuntoilu uudelleen käyntiin paremmin, kun tekemisen puutteessa kuntoilee eikä töllötä sarjoja.

(kuva)
Oon monesti miettinyt miten saisin edes jonkun bodypumpia muistuttavan treeniohjelman kotiin, koska mulla ei ole varaa ostaa kalliita levypainoja ja tankoa kotiin potkittavaksi ja tilaa viemään. Törmäsin Kuntoplussan sivuilla kuminauhajumppaohjeisiin, ja tajusin, että ne on todella lähellä bodypumpin harjotteita. Toki monet noista pystyisi tehdä ihan käsipainoillakin, mutta mä en ala noiden 2kg painojen lisäksi enempää ostelemaan, ja tuo 2kg ei tahdo oikein riittää tommosiin. Anttilasta löytyi sitten sellainen "joogasetti", mihin kuului jumppapallo, -matto, sekä kuminauha + muutama opastus-dvd, ja koska jumppapallonkin hommaaminen on käynyt mielessä, niin ostin sitten tuon koko setin.

Mä en ole nyt malttanut jättää mittanauhaa kaappiin. En löytänyt tänään meidän rakennusmittanauhaa pöydän mittaamiseen, joten käytin tuota toista, millä itsenikin mittaan, ja kun se nyt oli siinä kädessä, niin mittasin itsenikin. Ja päätin, että tästä lähtien mittaan itteni kahden viikon välein, mutta laitan tulokset blogiin vaikkapa sitten vaan kerran kuussa. Oli ilo huomata, kuinka paljon oli jo kahdessa viikossa tapahtunut :)

Ja pöydän mittauksesta päästään siihen, että löysin vihdoin Ikean sivuilta pari pientä juttua, mitä oon jo pidempään ettinyt. Nimittäin pöytähyllyn, sekä sopivankokoisen ja näköisen maustehyllyn, joita meinasin ostaa kaksi päällekkäin ja ehkä maalata mustiksi. Meillä on siitä hyvä tilanne tässä kämpässä, että vuokranantaja on antanut meille luvan tehdä kämpästä juuri sen näköisen, kuin me siitä ite halutaan tehdä, eli ei niin haittaa jos reikiä vähän porailee ja seiniä maalailee. Aiemmin en ookaan uskaltanut laittaa mitään seinähyllyjä asuntoihini. Mutta kunhan mun seuraava palkka tulee, niin käydään Ikeasta hakemassa noi, sekä varmaan uusi astiasto. En varmaan kauheasti raaski rahaa sinne pistää, vaikka paljon oli lähinnä keittiötavaraa mitä sieltä haluaisin. Tavallaanhan tässä on ensi palkasta ostettava Tuska-liputkin, niin ei ois varaa tuhlailla enää tän enempää. Paitsi että ne edellisessä postauksessa mainitut sandaalit ja mekko on kyllä pakko ostaa, mutta ne ovat onneksi kummatkin edullisia :) Niistä sitten myöhemmin...

Viikonlopun aikana koirakuume vähän nosti päätään, kun eksyin taas kodittomia koiria katsomaan, niin Viipurista kuin ihan suomalaisia kodinvaihtajiakin. Oon tullut tulokseen, että haluan kuitenkin sekarotuisen koiran, ei nyt välttämättä juuri mistään koiratarhalta, mutta toisaalta nuo koiratarhajutut koskettaa mua sen verran, että olisi hienoa antaa koti jollekin tarhalla eläneelle tai muuten vaan uutta, rakastavaa kotia tarvitsevalle. Tarkkana ja järkevä täytyy olla, mutta toisaalta ostaa sen lemmikin mistä tahansa, niin täytyy olla asioista selvillä, harkita kunnolla ja käyttää maalaisjärkeä. Haluisin siis kovasti koiran, mutta tällä hetkellä meillä ei ole varaa pitää koiraa, varsinkin kun taloudellisesti pitäisi osata varautua myös mahdollisiin eläinlääkärikuluihin jos tuleekin jotain ongelmia. Lisäksi mä en uskalla ottaa koiraa tän kokoseen asuntoon ja vielä kerrostaloon, ja jotta me päästäis tästä kerrostalosta omaan kotiin/rivariasuntoon, niin siihen tarvitaan lainaa, ja siihen taas töitä. Että kunhan niitä töitä vaan sais niin ois elo aika paljon helpompaa... Viikonloppuna laitoinkin taas muutaman hakemuksen ja tiedustelun, lähinnä oppisopimusasioista.

Mutta tänään onkin sitten ollut omituinen päivä. No työpäivä maistui aika lailla puulta, mutta kotona mua odotti kutsu visualistilinjan valintakokeisiin. Lukiessani kutsua en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun valintakoepäivä osui juurikin ohjaajakurssin kanssa päällekkäin. Moni meistä taidepajalaisista siis käy tuollaista kuntouttavan ohjauksen kurssia, ja kurssipäiviä on vain yksi kuukaudessa, ja tähän mennessä niitä on ollut yhteensä vain kaksi. Kummallakaan kerralla en päässyt osallistumaan, kun olin saikulla, ja olin tyytyväinen, että tällä seuraavalla kerralla vihdoin pääsen osallistumaan. No en nyt sitten pääse, kun tokihan meen valintakokeisiin, ihan varmuuden vuoksi.

Sitten sähköpostissa odotti pari mukavaa viestiä. Ensinnäkin, yhdessä paikallisessa apteekissa oltiin näköjään kiinnostuneita mun oppisopimuskyselyistä, ja kuulemma CV:n perusteella sopisin alalle hyvin, ja myös mun graafisia taitoja voitaisi apteekissa hyödyntää. Lisäksi olisin kuulemma hyvä lisä henkilökuntaan :) Valitettavasti kyseisessä apteekissa on tulossa syksyllä apteekkarinvaihdos, ja se prosessi kestää puolisen vuotta. Eli suositeltiin, että kyselen vuoden päästä uudelleen jos vielä kiinnostusta löytyy. Ja sitähän löytyy, varsinkin noin mieltälämmittävän vastauksen jälkeen :) Tosi harmi, ettei asiaan vielä ollut tullut selvyyttä, mä kun kyselin tuosta ensimmäisen kerran viime syksynä... Se oli jo NIIN lähellä, möö :P
Toinen viesti koski viikkokilpailua, johon Ellien sivuilla osallistuin, ja minä sitten menin ja voitin Remingtonin sauvakihartimen! Tämä oli ihan uskomaton juttu, koska mä en ikinäkoskaan voita mistään mitään.

(kuva)
Tänään posti toi sen topinkin sitten. Joko en lukenut kuvausta kunnolla, tai sitten en muuten vaan tajunnut, että tuossa topissa on tajuttomasti glitteriä. Eli sitä on taas joka paikassa -.- Mutta muuten toppi on mitä ihanin, ja hei, en valinnut sitä mustaa, enkä ees harmaata, vaan jotakin muuta ;) Muuten topin kangas joustaa tosi paljon ja on mukava päällä, mutta rinnuksista se tuntuu olevan tiukempi, ja mulle vähän liiankin tiukka, mutta ollaan sitten tissit lytyssä x)
Oon myös ottanut muutaman vuoden tauon jälkeen nuo Halensilta ostetut farkut käyttöön. Nykyisin vierastan jo tota sinistä denimiä, kun oon niin kauan käyttänyt vaan mustia farkkuja, mutta nuo on vyötäröltä vähän tiukemmat kuin kaikki mun mustat, joten istuvat mulle tällä hetkellä paremmin. Ja itseasiassa noissa lahkeet tuntuu levenevän paljon enemmän kuin niissä mustissa, joten vielä parempi :)

Toppi: eBay / Louise23
Farkut: Halens (South)


Anteeksi luvattoman pitkä ja sekava postaus.
Nyt syömään :)

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa että noin hyvin vastattiin sieltä apteekista! Yleensä kun hakemuksen lähettämisen jälkeen ei oikein kuulu mitään... Tosin harmi ettei sitten vielä ehkä voineetkaan ottaa.

    Hyvä tietää että joku noista kisoista aina voittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mieltä kyllä lämmitti, vaikka just nyt heillä tilanne onkin liian hankala ottaa mua sinne. Sain myös hylkäävän päätöksen yhteen mun unelmaduuniin, mutta kun sain vähän tarkemman vastauksen siitä, miksi just mua ei valittu, ja muuten positiivisen oloisen ja tsemppaavan vastauksen, niin kyllä se antoi ihan toisenlaisen fiiliksen mullekin kuin ne lyhyet vastaukset "et tällä kertaa tullut valituksi", tai pahimmassa tapauksessa mitään vastausta ei koskaan tule.

      Poista