perjantai 15. kesäkuuta 2012

ei mitään

Ei ole tapahtunut oikein mitään.
Nummirock on jo viikon päästä, ja viikonloppuna pitää kaiketi käydä ostamassa kaikki puuttuvat tarvikkeet, kuten retkituolit ja sadeviitat, ja jos löytyisi jotain muovimukeja, ei-kertakäyttöisiä. Ruuat jos kuitenkin hankkisi vasta alkuviikosta. Viime vuonna meillä oli itse tehtyä pitsaakin mukana, en tiedä pitäiskö nytkin tehdä. Makkaraa vaan paljon ja jotain lihaa :)
Vaatteita oon saanut pari kappaletta, mutta ne on olleet liian pieniä... Housut kinnaa reisistä, joten pakko tässä on alkaa jotain niiden kanssa tekemään. Siis reisien. Mutta juhannuksen jälkeen käyn sen salikortin ostamassa, ja meinaan ihan oikeasti taas ruveta siellä käymään.

Opiskelujuttujen kanssa on tullut pähkäiltyä, tai lähinnä lähetelty lomakkeita ja täytetty niitä, kun hain omaehtoisen opiskelun tukea työkkäriltä. Tässä tämän kuun aikana koululta lähetetään vielä jokin lukupaketti kesäksi. Isäni avovaimo, joka tuon koulutuksen kävi myös, ja jolla on nyt oma kukkakauppa, tuossa mulle soitti ja "pelotteli", että semmoiset 700 leikkokukan nimeä ja 400 viherkasvin nimeä siihen päälle olisi opeteltava, ja kaikkein hyödyllisintä olisi aloittaa nimenomaan sellaisesta paikasta, missä niiden oppiminen on helpompaa (esim. tukkumyymälät). Kääääääk... Ja sitten kun ne pitää opetella sekä suomeksi että latinaksi :/
Noh, on sitä ennenkin päntätty. Siitä on vain aika kauan aikaa... :P

Tiistaina mentiin mun töiden jälkeen Lohjalle. Käytiin ensin ihan vaan ABC:llä syömässä, sieltä mummulaan mm. kertomaan mun kouluunpääsyuutiset ja muutenkin moikkaamaan, sitten äidin ja Reiskan luo mm. kuulemaan niiden Pariisin matkasta, ja lopuksi vielä kummien luo, kun Hanne ja Ville oli siellä. Oltiin jotakuinkin pikkuhiljaa tekemässä jo lähtöä, kun kummisetä sai päähänsä ruveta pesemään meidän autoa - sekä sisältä että ulkoa :P Kylläpäs muuten hävetti, koska oon monta kuukautta puhunut Makelle, että se vois käydä päivällä pesettämässä auton ja siistiä sitä muutenkin, ja öljytä kitisevät saranat. No eihän se ollut mitään saanut aikaiseksi, eli auto oli ihan tosi törkysessä kunnossa. Mutta eipä ole enää, kiitos kummisedän :) Lähtö tosin sitten venyikin aika myöhään, ja oltiin kotona vasta puoli yhdeltätoista. Kaikkia oli kiva nähdä pitkästä aikaa, ja kummisetä siinä grillailikin meille. En vaan yhtään tykkää kun Hanne on aina meidän nähdessä kutistunut ihan törkeästi :( Mä oon niiiiiiin kateellinen ja ihan avoimesti myönnän sen. Tyhmä Hanne... :P

Viimeisimmät: Napper, Snowflake ja Skyflier

Baby Bouncy, Rosedust, Baby Tiddly Winks ja Baby North Star

Nokia ilmoitti eilen lakkauttavansa koko Salon tehtaan. Ensin tuli siis yli tuhat työtöntä lisää tähän kyläpahaseen, ja sitten vielä melkein toiset tuhat, jonka jälkeen koko kaupungin työttömyysprosentti on 20 :S Tää kaupunki kuolee pystyyn. Nyt jo on talojen hinnat romahtanut, ja eilenkin löysin 3km keskustasta yli 100-neliöisen hyväkuntoisen, kaksikerroksisen rivarikämpän mh. 75 000€... Tokihan sitä tekis mieli nyt suunnitella kaikkea, ostaa talo ym. kun noin halvalla saa, mutta kannattaako tänne sitten jäädä. Nouseeko Salon kaupunki vielä tästä suosta ja kuinka kauan siihen menee. Tietysti nyt ei ehkä kannata muuttaa täältä minnekään, korkeintaan Turkuun tai lähialueille, kun kerran ton opiskelupaikan sain, mutta sen jälkeen on syytä jo kyllä miettiä muuttoa jonnekin toisaalle. Kun vaan tietäs minne. Turussakin työllisyystilanne on melkein yhtä huono kuin Salossa, että sieltä on kai turha odotella lohtua. Lohjalla mulla ei enää oikein ole mitään, tai ketään, enkä sitten siitä pk-seudulle päinkään halua. Noh, silmäillään ja tutkiskellaan.

Makella on maanantaina sellainen työhaastatteluntapainen tuonne samaan paikkaan missä mä oon nyt ollut töissä. Ei tosin samoihin työtehtäviin, ja Makella olisi kai sitten ihan kokopäivätyö kenties palkkatuella, jos tonne pääsisi. Toivon kovasti että pääsee :) Makehan laittoi jo keväällä haut pariin työkkärin järjestämään ammatilliseen koulutukseen, mutta niihinkin valinnat tehdään vasta elokuussa. Mun mielestä on kyllä jollain tapaa törkeetä, että haku alkaa jo helmi-maaliskuun vaihteessa, ja loppuu elokuussa, kun koulutus alkaa syyskuussa. Sitten laitat haun vetämään heti maaliskuun alussa, ja odottelet siinä sitten kevyet puoli vuotta, että saat tietää pääsitkö edes valintakokeisiin :S Ja jos et pääsekään, niin se on sitten voivoi. Siis on törkeää, miten työttömät saa joka asiaa venailla niin pitkään... Mutta siis kuitenkin, jos vaikka Make pääsisikin koulutukseen, niin ainakin sillä olisi tässä kesällä vielä jotain tekemistä jos tuonne pääsisi palkkatuella :)
Niin ja siitä edellisestä vuodatuksesta, asiat on nyt puhuttu jotakuinkin selviksi, ja katsotaan jos edes jotkut muuttuisivat vähän parempaan suuntaan. Muutama asia jäi vähän nakertamaan, mutta ne eivät ole vielä ajankohtaisia meidän elämässä muutenkaan.

Olin ylpeä itsestäni eilen. Vietin ehkä tunteroisen eBayssa (en muista mitä kävin sieltä katsomassa, mutta samalla sivulla näin My Little Ponyn halvalla) katsellen edullisia My Little Ponyja. Olin jo avannut omiin välilehtiinsä ehkä kuusi ponia, jotka ostaisin. Sitten söin, jonka jälkeen nopeasti laskin rahamäärän, mikä menisi noihin poneihin yhteensä, ja suljin koko selaimen! Tätä on viime aikoina tapahtunut aika harvoin, ja oisin ihan tosissani halunnut nuo ponit mun kokoelmaani (koska ok-kuntoisia ja edullisia). Kun sen tatska-ajan varasin, niin päätin, että jos onnistun olla ostamatta jotakin, jota hirveästi haluan, niin saan laittaa kyseisen summan tatskarahastoon. Niinpä nyt saan nostaa sinne uudet 40€, koska sen verran olisi ne ponit postareineen kustantanut. Itseasiassa saisin nostaa toisetkin 40€, sillä jätin ostamatta sellaisen musta-pinkin johdottoman silitysraudan :D Se oli ihan sikahienon värinen, mutta maltoin mieleni. Nuo kuvat on tässä noin viikon sisään mulle tulleista poneista, ja tässä kuussa niitä tuli ostettua yhteensä 11 jos oikein laskin... Seuraavat ehkä sitten joskus syksyllä ;)

Huomenna olis Turku Distortion 2012 sekä ne SSEYn kesäjuhlat. Saa nähdä jaksetaanko raahautua kumpaankaan jos Makella on pahakin krapula...

4 kommenttia:

  1. Mielettömä kurja toi Nokian juttu :( Ja tsemppiä sinne Saloon, kyllä ihan varmasti joskus vielä elämä hymyilee taas sielläkin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ennemmin kuin myöhemmin :/ Itse en välttämättä tahtoisi muuttaa täältä poiskaan, kun oon jo ihan kotiutunut, ja mun mielestä tää on itselle sopivan kokoinen kaupunki. Salon kaupunki vaan on tainnut liikaa tukeutua tuohon Nokiaan, niin onhan se juu tosiaan valtaisa menetys tän kokoiselle kylälle :/
      Onneksi sain ton opiskelupaikan, niin on ainakin itsellä selkeät kuviot seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

      Poista
  2. Tuo Nokian homma on todellakin ahterista, mutta tavallaanhan se on koko Suomenkin tasolla tiedetty jo pitkään...Salosta kyllä näkee ulkoisestikin - rakennuksista etc - että se ei enää kukoista. :( Hiukka sama homma tuolla mun entisessä kotikaupungissa Kajaanissa ~ vaikka siellä on "vain" 36 000 asukasta ja surkea työllisyystilanne (jonka takia mm. ei kande palata sinne), niin se on tämä aikakausi ja valtavat asiat jotka vaikuttavat. Tuntuu, että asiat vaan tapahtuu eikä niille mahda mitään. Salo on kyllä ulkoisesti matalampi ja vaatimattomampi kaupunki vaikka siellä on enemmän asukkaita, mutta tuollaiset isojen tehtaiden alasajot ovat aina vaikeita.
    Mut hienoa että sie olet saanut opiskelupaikan! Mie vielä odotan vastauksia ja painan tehtaalla duunia....meidän fabriikki hukkuu töihin vaikka on jo kesä...tosin työtahti on niin luja ettei täällä pysy kukaan pitkään hommissa, itselläkin sydän jo oireillut.
    Mut mieli korkealla vain, Salossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, totta turiset, ei taida muuallakaan kauhean helppoa olla :/ Joku piti joskus muistaakseni sellaista blogia Salosta, otti valokuvia tyhjillään olevista liikehuoneista ja ränsistyneistä taloista. Silmäilin sitä jo ennen kuin edes muutin tänne. Tälläkin hetkellä tosiaan tuolla pääkadulla (Helsingintie ja Turuntie) on hirveästi tyhjiä liikehuoneistoja. Ovat kuulemma niin kalliita vuokrattavia, ettei niitä kukaan halua. Tai sitten pitäisi kaupan käydä toooosi hyvin.

      Tsemppiä sulle töihin, toivottavasti löydät pian jotain parempaa, terveyden kanssa pitää kuitenkin olla ihan vakavissaan... :/

      Poista