tiistai 10. tammikuuta 2012

arki-minä

Mulle tulikin tässä aamulla ykskaksyllättäen pari tuntia ylimääräistä aikaa kotona, kun liike avataankin vasta myöhemmin, ja koska Make oli jo töissä, niin kaivoin kamerajalustan esille. Melko yllättävää, että tällä kertaa onnistuneeseen asukuvaan tarvittiin vain kolme otosta! Ehkä siis tästä lähin käytän pelkästään kamerajalustaa ja itselaukaisijaa :D Laatu tosin oli aika huono, kun tuli lopulta otettua kuvat vähän liian kaukaa. Osasyy tähän kuvaamiseen oli myös se, että mun on jo viime keväästä asti pitänyt CV:hen vaihtaa itsestäni vähän luonnollisempi, arki-minä -kuva.

Viime aikoina omat kuvat täällä blogissa ja Facebookissa ovat olleet jonkinsortin bilelookeista, niin ajattelin vilauttaa vähän arkilookia, siis minkä näköisenä mut näkee arkisin, tälleen töihin lähdettäessä. Yksi merkittävä asia on ainakin se, että koska tälläkin hetkellä mun työ on suurimmaksi osaksi näyttöpäätetyötä, niin en voi töissä pitää piilolinssejä, sillä ne tuntuvat kuivuvan silmiin. Ja sitten taas iltaisin kotona nörttäilen ja selailen nettiä muuten vaan, koska mulla ei ole elämää. Siksi arkena yleensä käytänkin silmälaseja ja piilareita vaan viihteelle lähtiessäni, tai joissain muissa tilaisuuksissa missä tiedän pystyväni niitä käyttämään. Tämän vuoksi kävinkin tuossa ostamassa kuukausilinssieni lisäksi kertiksiä.
Niin ja meikki on tietysti pelkistetympi. Arkena käytän esim. silmämeikissä ainoastaan ripsiväriä, koska no... en vaan yksinkertaisesti jaksa enempiä :P

Tunika/mekko: Seppälä
Samettihousut: Halens



Asu nyt ei kyllä siinä mielessä ole tyypillinen mulle, sillä toi tunikahan on pääosin valkoinen! Plus että villapaidan meinaan kietaista tuohon päälle vielä :) Mutta tuota tunikaa teki mieli käyttää pitkästä aikaa, joskin tuntuu että se on jäänyt mulle vähän isoksi, vaikka aina se on ollutkin hieman väljä.
Et siinä teille nyt sitten asukuvaa! :D

5 kommenttia:

  1. Vitsi miten nättinä oot! Valkonen näyttää tosi hyvältä sun punaseen tukkan yhdistettynä (:

    VastaaPoista
  2. Näytät tosi hyvältä <3 Mä oon kans samaa mieltä, että toi valkonen sopii sun hiuksiin tosi hyvin!

    VastaaPoista
  3. aivan ihana sinä! niin sievä <3 kadehdin tota tunikaa, oot tietty ostanut sen joskus muinoin, eikä niitä saa enää seppälästä? :)

    VastaaPoista
  4. Voe kiitos Anya! :) <3
    Jep, valitettavasti ostin ton tunikan joskus alkukesästä :P Joko mä bongasin ne muutenkin tosi myöhään, tai sit ne myytiin loppuun nopeasti, koska mun ois tehnyt mieli myöhemmin ostaa vielä toisen värinenkin. Vai oliko se niin, että mun piti ostaa pienempi... äh, no kuitenkin, ei enää löytynyt.

    VastaaPoista