sunnuntai 1. tammikuuta 2012

värivertailua

Kivaa alkanutta vuotta kaikille! :)

Me vietettiin jo kolmas vuodenvaihde peräkkäin Maken kanssa kahdestaan kotona. Pelattiin tässä ensin Trivial Pursuitia, ja loppuillan Make pelaskin Skyrimiä mun katsellessa. Koitin vähän kuitenkin laittaa juhlataminetta päälle, laittaa hiuksia erilailla ja meikatakin. Mutta edes itse otetut kuvat ei meinanneet millään onnistua, joten en edes vaivautunut pyytämään Makea ottamaan mitään asukuvia.
Mä onnistuin sitten vetämään sellaiset hiilariähkyt sipseistä ja perunasalaatista, että mulla oli pari tuntia tosi paha olo. Viskipaukku auttoi vähän ja sain puoliltaöin katsottua ilotulitukset tosta parvekkeelta. Hirveen vähän paukuteltiin raketteja ainakin tässä keskustassa ennen varsinaista vuoden vaihtumista, mun mielestä viime vuonna paukkui paljon enemmän pitkin iltaa. No puolessa tunnissa lysti oli ohitse ja mä nukahdin sohvalle ehkä puoli kahden aikoihin. Heräsin viideltä ja Make pelasi vieläkin, ja komensin sen vaan sänkyyn nukkumaan mun kanssa :D Ite join koko illan aikana kaksi siideriä ja sen viskipaukun, eikä Makekaan montaa kaljaa tuhonnut. Että semmonen vuodenvaihde jälleen, mutta on se ihan kiva viettää uudenvuodenpäivää ilman krapulaa, varsinkin kun tämän pyhän jälkeen ei ole enää muita vapaapäiviä kuten viikonloppua.

Kissoista Nuno säikkyi pamauksia eniten, mutta esim. Nemo, joka normaalisti säikkyy tosi pienestä kaikkea, nukkui rauhallisena kiipeilypuussa lähes koko illan. Ainoastaan silloin puolen yön aikaan kissat täällä vilistivät vähän hermostuneina, mutta mitään paniikkia ei ollut havaittavissa. Oli surullista lukea aamulla Karkurit.fi -sivuston etusivua, joka oli täynnä vuodenvaihteessa kadonneiden koirien ilmoituksia :( On se kumma kun ihmiset ei vieläkään tajua vuodenvaihteen aikaan pitää huolta pelkäävistä lemmikeistään.

Mutta siis koska muutama kuva tuli otettua, niin halusin tehdä sen hiusvärivertailun nyt, koska on kulunut 3,5 viikkoa siitä, kun värjäsin hiukseni sillä Special Effectsin Devilishillä. Ero on aika huima, vaikka kuvat eivät varmastikaan kerro koko totuutta. (klikkaa kuva isommaksi)


Special Effects haalistuu paljon tasaisemmin. Tuolla Directions (Poppy red) / Manic Panic (Vampire red) -sekotuksella väri haalistui niin, että lopulta hiuksista löytyi varmasti kymmentä eri punaisen, pinkin ja vaaleanpunaisen sävyä, jotkut kohdat oli melkein valkoisia. SE:n Devilish oli aluksi viininpunaisempi ja kylmemmän sävyinen, mutta haalistuessaan siitä on tullut kirkkaammanpunainen, mutta tasaisemmin. Ei siis näy paljon erisävyisiä laikkuja :) Eli siis haalistuessaankin tämä Devilishin sävy on mun mieleen. Ja vaikka mulla nyt ei olekaan kuvaa juuri värjätystä tukasta, niin näillä väreillä ja sävyillä hiukset ovat aluksi olleet jotakuinkin saman sävyiset. Devilish oli aavistuksen kirkkaamman punainen, lähempänä mielestäni Directionsin Pillarbox rediä.
Täytyy vielä tehdä uutta vertailua ennen kuin värjäilen uudestaan, saa nähdä kauanko tämä kestää hyvänä :) Normaalisti olisin muilla väreillä ehkä jo joutunut värjäyspuuhiin näillä paikkeilla.

Uudenvuoden silmämeikki oli yksinkertainen, hopean/harmaan paria eri sävyä sekä valkoista. Meinasin laittaa tekoripsetkin, mutta enpä sitten jaksanutkaan.


Tuossa perjantaina olinkin koko illan auttelemassa Marissaa lauantaina avatun kahvilan maalaamisessa. Mä maalailin vaan vanhoja vihreitä listoja mustiksi, mutta 7 tuntia siinä hurahti ihan huomaamatta. Kyseessä on siis Keikkamestan alakertaan avattu Kahvimesta -kahvila / pubi. Mä vähän mietin jos oltaisi käyty siellä uutenavuotena, avajaispäivänä, mutta hylkäsin ajatuksen sen pahan olon takia.

Huomenna jatkuukin pitkästä aikaa työt, tuli lomailtua vähän pidempään erinäisistä syistä. Myös Makella on huomenna eka työpäivä siellä tehtaassa :)

2 kommenttia:

  1. Tuo devilish on kyllä täydellinen kylmäsävynen punanen, ei tippaakaan tunkkanen. Mun go-to väri ollu jo vuosia, sitä ennen käytin SE:n nuclear rediä mutta se haalistu liian porkkanaksi aina :P.

    VastaaPoista
  2. Kuume, mullekin se Nuclear red näytti kuvien perusteella liian oranssiin vivahtavalta. Voi olla että se Cherry Bomb, joka mulla on vielä hyllyssä kokeilematta, on sit taas jo liian kylmä, mut sitä täytyy kai kokeilla sitten seuraavaksi :) Purkkeja kun kattoo, niin ei kyllä erota kumpi on kumman sävyistä.

    VastaaPoista