keskiviikko 4. tammikuuta 2012

kattihaaste #8: ikkunassa

Kattihaasteen aiheena koko tammikuun on ikkunassa. Kun tuota blogini tagipilveä katsoo, niin Nuno-aiheisia postauksia on selkeästi vähemmän kuin Nikki- ja Nemo-aiheisia, ja tämä on täysin tahatonta! Niinpä otinkin Nunon tämän haasteen tähdeksi, ja vaikka parissa kuvassa on myös Nikki mukana, niin jätän tahallani sen tällä kertaa taggaamatta ;)

Ollaan me asuttu sitten missä tahansa, niin ikkunalauta on aina ollut yksi kissojen lempipaikoista. Näkeehän siitä hyvin tapahtumat ja linnut ulkona, ja lisäksi alla hohkaa talvisin lämmin patteri :) Kissat tykkäävät siis myös nukkua ikkunalaudalla, eivät ainoastaan tarkkailla elämää ikkunoiden toisella puolella.

Ulkona taisi lennellä naakkoja, niitä tässä meidän asumuksen lähistöllä on välillä sadoittain, isoina parvina
Keväällä 2011 oltiin evakossa "mummolassa" muutama päivä. Kissat olivat tyytyväisiä, sillä mummulassa on ehkä paras böörditelkkari ever :)
Ikkunassa, tarkemmin sanottuna parvekelasissa, oli leppäkerttu
Nuno tarkastelee parvekelasien takaa sisäpihan elämää
Siskokset kuin ilvekset
Nuno ensimmäisenä viikkonaan meillä, uudessa kodissaan kesällä 2009. Parvekekukissa oli perhonen, jota jaksettiin ihmetellä jopa puolisen tuntia :)

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Varsinkin toi kun Nuno katselee sisäpihan elämää on jotenkin niin ihana toi kissan muoto tossa <3

    VastaaPoista
  2. Leena, hihi, juu, kissat on kovin söpöjä kun ne tuolleen seisaaltaan kurkkii ^^ Toi oli sikälikin jotenkin huvittavaa, että Nuno iski nenänsä lasiin samantien, kun me oltiin saatu nuo parvekelasit kunnolla pestyä puhtaiksi, mm. niistä nenänjäljistä :D Sen takia meillä ei ikkunoita usein pestäkään, ne on joka tapauksessa samantien täynnä niitä kissan nenänjälkiä.

    VastaaPoista
  3. Kissojen nenätuhnu jäljet on ihania! Meilläkin on ikkunat täynnä niitä! Ja tosiaan, samasta syystä ei tuu kauheet intoa pestä noita kovinkaan usein..

    VastaaPoista
  4. Anni, kiitän Nunon puolesta! :D

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia kaikki, lämpimiä ja ihastuttavia : )

    VastaaPoista