tiistai 31. tammikuuta 2012

uusia korsetteja

Tuossa vuodenvaihteen jälkeen tupsahti mailiin Corsets Boulevardin uutiskirje, että heillä on joistakin malleista/koista loppuunmyynti, ja kun kävin katselemassa niitä, niin totesin, että siellä oli muutama korsetti mun kokoa, ja sellaista mallia jota oli tehnyt mieli ostaa jo pidempään. Ja kun kaikki maksoivat alta £20, niin olihan se pakko ostaa :)
Itseasiassa ostin jo hieman ennen vuodenvaihdetta tuolta uuden, mustan kokokorsetin (täysin sama malli, kuin mikä mulla jäi jo isoksi), mutta se oli mulle hieman liian pieni. Tai oikeastaan vaan nyörit olivat liian lyhyet ;) Luulin ottaneeni yhtä kokoa pienemmän kuin mun tänhetkinen käyttökelpoinen vyötärökorsetti, mutta se olikin kaksi kokoa pienempi. Mutta koska tässä nyt ollaan joka tapauksessa laihduttamassa, niin jätin sen kaappiin odottelemaan meikäläisen 10cm hoikistumista.

Tänään posti toi kuitenkin nämä:


Kuvat on otettu jotakuinkin luonnonvalossa ilman salamaa, mutta kamera vääristää silti värejä hieman. Korsetit ovat oikeasti tummemman violetteja, eivätkä ehkä ihan noin sinertäviä.

Vasemmalla oleva pelkkä liila korsetti on nyt hieman isompi, samankokoinen kuin mun vyötärökorsetti, joten pystyn käyttämään sitä samantien. Ainut vaan, että tuossa kun vedin sen päälleni, ja Make sen kiristi, niin huomasin että se oli nyt jo yläosasta kiristetty niin kireälle kuin sen saa, ja alaosastakin melkein. Eli eipä sitä varmaan kovin kauaa tässä käytetä, lähtee kiertoon sitten kun jää isoksi :)
Oikeanpuoleinen taas on kaksi kokoa pienempi, eli samankokoinen kuin se mustakin. Järkeilin tämän niin, että haluan kuitenkin käyttää tuota erikoisempaa ehkä useammin ja pidempään, ja se on parempi palkinto siitä parin koon laihtumisesta sitten :) Kyllähän se nytkin päälle menisi jos vaan vaihtaisin nyörit tai jatkaisin niitä, mutta sitten siitä häviäisi se palkinto-idea. Nyt mulla on kaksi motivaatiokorsettia :) Plus että jos olen tähänkin mennessä parhaiten havainnut jonkinsortin hoikistumiseni nimenomaan korseteista, niin se kannustaa ehkä vielä paremmin kokeilla tuota päälle aina silloin tällöin, kuin edes se mittanauhan kanssa heiluminen.

Tilasin oikeasti nyt kolme korsettia, yksi olisi ollut vielä kirkkaanpunainen vyötärökorsetti, mutta se olikin edullisemmalla hinnalla ehditty myydä loppuun ennen kuin ehtivät sen mulle lähettää. Olisi sitä ollut vielä kai tuolla myynnissä, mutta ei ale-hintaan, joten jätin ostamatta ja sain rahat takaisin.
Mulle on jotenkin pinttynyt sellainen ajatus, että punatukkaisena en voisi käyttää violetteja vaatteita, koska lämmin punainen ja kylmä liila riitelevät keskenään niin kovasti. Mulla ei olekaan liiloja vaatteita kuin yksi paita, mitä harvemmin tulee käytettyäkään. Päätin kuitenkin, että paskanmarjat, mä haluan jotain violettia. Plus että oon käyttänyt nyt niin paljon punaista mustan kanssa, että alkaa kohta ihan kyllästyttää.

Suosittelen kyllä kovasti tuota Corsets Boulevard -putiikkia. Korsetit ovat todella hyvälaatuisia, spiraaliluutettuja, kunnon kiristykseen tarkoitettuja yksilöitä, mutta valtaosa on alta 40 punnan. Nyörit ovat ainakin noissa mun kaikissa korseteissa tuollaista kengännauhojen tyyppistä, tosi kestävää nyöriä, jonka katkeamista lienee turha pelätä. Satiinikangas tietysti kuluu ja nyppyyntyy käytössä siinä missä missä tahansa satiinikorsetissa, mutta mulla ei ole ollut muuta valittamista. Lisäksi tosiaan löytyy myös isoja kokoja. Ja nuo korsetit ovat mun makuun tarpeeksi yksinkertaisia :)

En malta oottaa, että pääsen käyttämään tuota! Pitää vissiin taas pian käydä siellä baarissa kuiteskin... :D

4 kommenttia:

  1. Tuo pelkkä liila olis kyllä täysin tervetullut mun kaappiini, se on yksinkertaisesti ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siittä sitten vaan tilaamaan :) Näyttäisi tuota liilaa olevan vielä ale-hinnoin koossa 22" ja 24" (XS ja S) :) Oot niin pikkunen, että varmaan menis sulle :)

      http://www.ebay.co.uk/itm/STEEL-BONED-CORSET-Long-Burlesque-GoTH-SEXY-Top-Bustier-/250848523648?pt=UK_Women_s_Lingerie&var=&hash=item8010b6bd7c

      Poista
    2. Listaan jo syitä miks mun täytyy tilata tuo :D Tili ei kyllä tykkää, mutta onko se mua ennenkään estäny...

      Poista
  2. hehee, mäkin oon just päättäny että lisää liilaa vaatteisiin! Oon ollu niin rakastunu punamustaan, mutta, nyt vaihteeksi muuta. Itekin kattelin noita liiloja korsetteja. Mitä kokoja sulla nyt siis on?

    VastaaPoista