tiistai 3. heinäkuuta 2012

tuska open air 2o12 - lauantai

Kuten tulikin tuossa aiemmin jo mainittua, niin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen tuli nyt tänä vuonna vietettyä Tuskassa vain yksi päivä. Tuntui kieltämättä tosi omituiselta, mutta oikeastaan tuo yksi päivä olikin ihan riittävä. Mielestäni kuitenkin ajakohtana se viime vuoden heinäkuun loppu olisi ollut toimivampi kuin tämä perinteinen kesäkuun loppu.

Lähdettiin puoli yhdentoista junalla täältä Salosta, ja aamulla oli kello soimassa jo seitsemältä, että varmasti ehdin kaiken tekemään, mutta siltikin tuli kiire ja paniikki. Junaan kuitenkin ehdittiin ajallaan, ja matka kesti sen 1,5 tuntia, minä aikana oli ihan hyvä korkata eka pullo. Helsingin päässä käveltiin Kamppiin Hannen äitiä vastaan, ja lopulta sinne tuli vielä Hanne, Ville ja Teemu, sekä Mika täältä Salosta. Jäätiin jotenkin jumiin siihen Kamppiin, ja lähdettiin metrolla kohti Sörkkää vasta reippaasti yhden jälkeen. Mä en tunne Helsinkiä oikeastaan ollenkaan, ja Tuskan pääportti oli nyt ihan vastakkaisessa suunnassa kuin viime vuonna, mutta helppohan sinnekin oli löytää kun seurasi vaan kaikkia mustiinpukeutuneita ihmisiä :P Jaakko ja Nina oli porttien ulkopuolella olevalla pienellä nurtsilla juomassa, ja istuttiin niiden kanssa siihen reiluksi tunniksi. Siinä istuskellessa näin myös Katin, joka kävi hetken siinä mun kanssa höpöttelemässä :)

Salon rautatieasemalta





Make: ^_^

Amoral ja Mokoma meiltä jäi väliin, mutta pojat halusi päästä katsomaan Texturesia, joten sitä ennen mentiin sitten sisälle. Tuli tosiaan juotua ensimmäinen 1,5 litran viinasekoituspullo ulkopuolella, ja mulla oli alueella piilopullo mukana, mutta silti päivän humalatila oli tosi omituinen. Välillä tuntui kuin olisi ollut selvin päin, ja välillä humala tuntui olevan melkoinen :S
Eniveis, sitä Texturesia kateltiin, mutta musta se oli jotenkin tosi tylsää musaa (tai sitten en osannut keskittyä siihen, kun oli kaikkea muuta tekemistä :D), ja keikan loppupuolella mentiin vilkaisemaan Evil-Lÿniä. En ollut aiemmin sitä kuunnellut, mutta kaveri sanoi että saattaisin siitä tykätä. No, ei se huono ollut, mutta ei varsinaisesti myöskään ihan mun kuppi teetä. Samaan aikaan soitti päälavalla Napalm Death, mutta me ei muistaakseni päästy edes sinne asti enää, vaan harhailtiin hieman ja käytiin tsekkaamassa festarikojutarjonta, joka oli aika surkea kyllä.


Muikeena poikien välissä x)


Evil-Lÿn

Seuraavaksi vuorossa oli Battle Beast, ja telttaa kohti mentäessä bongasin siitä vierestä Andromedan sekä Lady Selenan, ja heidän kanssaan siinä tuli hetki juteltua, kunnes hajaannuttiin eri puolille lavaa. Taas unohdin kaikki yhteiskuvajutut :( Ois kiva ottaa noita yhteiskuvia bongattujen kavereiden kanssa, mutta enhän mä koskaan mitään muista.
Battle Beastin kanssa päällekkäin soitti Insomnium, ja mulla oli pieni dilemma kumpaa haluaisin kuunnella. Battle Beastin naisvokalisti on aivan helvetin hyvä, ja öh... munakas ;D, mutta levyä kuunnellessa kovinkaan moni biisi ei ole sytyttänyt. Toisaalta taas Insomium on jo nähty aika moneen kertaan, mutta Battle Beastia en käynyt katsomassa ees täällä Salossa, vaikka aluksi meinasinkin. Päädyttiin ratkaisuun 50/50, eli BB:n keikan puolivälissä siirryttiin kakkoslavalle katsomaan Insomniumia. Kävikin tosi hyvä mäihä, kun oltiin ehkä yksi biisi ehditty Insomniumilta kuuntelemaan, kunnes ne soittivat mun lempibiisin, The Killjoyn. Olin ihan varma, että jos biisi vielä setistä löytyisi, niin ne olis ehtineet jo soittamaan sen ennen kuin ehitään paikalle.

Battle Beast

Insomnium


Tuossa vaiheessa mun jalat oli jo ihan muusia, ja halusin tosi palavasti istumaan jonnekin. Hanne halusi käydä anniskelualueella, ja päätettiin kuunnella Sonata Arctican keikka anniskelualueelta käsin. En kyllä kauhean paljon osannut keskittyä siihen keikkaan, ja kun siellä kalja-alueella maassa istuskeltiin, niin rupesi vielä satamaan tosi paljon. Sitten tulikin jo keskityttyä enemmän siihen, ettei kastuisi läpimäräksi, ja saisi lonkeronsa juotua. Keikan päätyttyä kun nousin maasta ylös, mun hame ja takapuoli oli ihan litimärät, ja olo sen mukainen.
Hanne ja äitinsä meni katsomaan Swallow the Sunia telttaan sateelta suojaan, ja mua olisi kiinnostanut ennemmin Behemoth, mutta valmiiksi märkänä ei sateessa kauheasti kiinnostanut seisoskella, joten StS it was. Lähes sananmukaisesti törmäsin myös kaveriini Mikkoon. Make löysi meidät siitä ja kävi hakemassa mut syömään, eikä siinä vaiheessa sitten oikeastaan enää satanutkaan, mutta Behemothin keikasta en valitettavasti kuullut enkä nähnyt yhtään mitään, mikä näin jälkikäteen kyllä harmittaa. Siinä syödessä todettiin myös, että meistä kumpikaan ei jaksa jäädä festarin jälkeen enää Helsinkiin hengailemaan. Makea väsytti/kyllästytti, ja mulla oli niin märkä olo, että maassa istuksiminen ei oikein houkuttanut, eikä sen puoleen mikään täpötäysi PRKL:kään. Sovittiin siis, että koitetaan ehtiä viimeiseen Saloon menevään junaan klo 23. Make olisi voinut kuulemma lähteä jo ennen Sabatonia, mutta eihän Sabatonia tieteskään jätetä väliin... :P

Törmäsin siinä välissä myös kaveriini Minnaan, jutskattiin hetki, ja soitin Ninan paikalle, kun se toimi meidän narikkana, ja tarvittiin kamat aikaisempaa lähtöä varten. Hanne oli hävinnyt jonnekin, mutta onneksi sain Ninan napattua mukaan katsomaan Sabatonia, niin ei tarvinnut yksin olla :)
Keikka oli mun mielestä jollain tapaa vielä parempi kuin Nummirockissa, vaikka välillä satoi. Ehkä se johtui osaksi sitten siitä, että tiesi mitä biisejä on luvassa, eikä odottanut tai toivonut mitään muita. Bändi kertoi tulevansa vielä myöhemmin Suomeen kiertueelle, missä soitetaan puolet keikasta Carolus Rexin biisejä, eli sinne on ihan must mennä! Mieluummin vaikka useammallekin keikalle :) Kaikille tapaamilleni kavereille muistin sanoa, että Sabatonia on pakko jäädä katsomaan, toivottavasti useimmat kanssa jäivätkin, ja saivat keikasta yhtä paljon irti kuin mitä minä sekä tällä kerralla, että ekalla kerralla Sabatonin nähdessäni :) Ninakin sanoi, että alkoi keikan aikana ymmärtää miksi bändi on nähtävä livenä vaikkei ehkä muuten sellaista musaa kuuntelisikaan.
Bändin jätkät olivat niin herttaisia (jos näin nyt saa sanoa... x)), aidosti iloisia ja olin ihan sydämen kuvat silmissä koko keikan ajan :) Rakastuin niihin koko ajan vaan enemmän ja enemmän, ja basisti Päriin ihastuin jo silloin ekalla Sabaton-keikallani, jolloin en ollut kuullut koko bändistä mitään etukäteen. Mutta voi vitsi, oli ne ihania... Primo Victorian aikana joutui vähän keräilemään itseään, kun yleisö oli niin messissä ja bändi tosi fiiliksissä, ja mua alkoi pikkiriikkisen itkettää... x) Mutta en itkenyt, vähän vaan kurkkua kuristi. Mutta oli huikea keikka! Ootan jo kovasti tulevia keikkoja.









Sabaton - Panzer Battalion live


Tuntui vähän kurjalta lähteä niin aikaisin pois illanvietosta, mutta mulla oli jo laskuhumalapäänsärky, ja edelleen märkä olo, niin se tuntui parhaalta ratkaisulta. Kummitäti lähti meidän kanssa samaa matkaa, mutta jatkoi metrolla Kamppiin ja siitä Lohjalle. Ehdittiinkin ihan mukavasti siihen vikaan junaan, ja siinä istuessa vasta kunnolla tajusi kuinka paskana jalat olikaan. Junamatka maksoi ihan liikaa meidän budjetille (mutta onneksi menoliput oli sentään halvat kuin makkara), mutta kivempi sillä on matkustaa kuin bussilla.
Siinä vaiheessa olin tosi tyytyväinen, että lähdettiin aiemmin takaisin kotiin, ja että tänä vuonna meidän Tuska jäi yksipäiväiseksi. Jalat ei olisi kestänyt enää toista päivää (säären etuosa oli sunnuntaina ihan sairaan kipeä), eikä varmaan pääkään. Plus että oli niin mahtavaa päästä kotiin nukkumaan, omaan sänkyyn, ilman että piti herätä aikaisin uuteen festaripäivään. Tuntuu kieltämättä "hieman" vanhalta kun ajattelee ja tuntee näin, mutta onhan tuota Tuskaakin tullut jo nähtyä... Ainoa mikä kyllä harmitti aika paljon, niin sunnuntainen Lamb of Godin keikka peruuntui, ja sitä tuli paikkaamaan Finntroll :/ Ei LOG:sta niin väliä, mutta Finntrollin olisin ihan helvetisti halunnut nähdä :(

Yksipäiväinen Tuska tuntui tällä kertaa niin hyvältä, että saa nyt sitten nähdä kuinka tehdään ensi vuonna.
Nyt ei kesältä itseasiassa enää hirveästi odotettavaa taas olekaan, ellen sitten saa tatskarahoja ajoissa kokoon, ja voin käyttää rahaa muuhunkin. Olisi päästävä käymään Särkänniemessä, ja lisäksi tekisi mieli lähteä käymään jossain tuolla länsirannikolla, esim. Uudessakaupungissa tai Porissa. Paljon oikeastaan riippuu siitä mitä kaikkea Make jaksaa tehdä, kun se tekee nyt pitkästä aikaa täyttä työviikkoa. On muuten jo näinä kahtena lomapäivänä ollut päivällä aika tylsää kun Make on neljään asti töissä... Mitä ihmettä mä koko lomani teen, jos en saa ketään lähtemään mun kanssa minnekään muuta kuin viikonloppuisin?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D Tukka vaan meni jatkuvasti sekasin kun tuuli niin kovasti. Onneksi loppuillalta ei oo enää kuvia, kun olin ihan sateenraiskaaman näkönen x)

      Poista
  2. Niiiiin, yhteiskuva olis kyllä voinut olla hauska :) Harmi kun ei itsekään tajunnut mtn.
    Me seistiin jonottamassa Sonatan nimmareita siinä kaatosateessa niiden keikan jälkeen, ja täytyy sanoa, että ei kyllä ollut siinä vaiheessa riemulla rajaa.. Mutta Sabaton oli kyllä iloinen päätös hyvälle päivälle! :)

    VastaaPoista
  3. Jep, ensi kerralla täytyy napata jokin kuvatus, kävi itelläkin mielessä (tietysti liian myöhään) :P Musta ja mun jaloistakin tuntui, että toi yksi päivä oli ihan riittämiin ainakin tällä kertaa, vaikka ensi vuonna olis kolmipäiväinen tavoite, jos vaan artistikattaus sallii.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla kävi mielessä, että nyt kun oli vaan ton yhden päivän, niin olevinaan piti kauheasti bändejä katella ja olla paljon aktiivisempi kuin jos olisi kaikki kolme päivää paikalla, ja ei tullut tosiaan kauheasti istuttua. Ja kyllähän se asfalttikenttäkin tietysti vaikuttaa, oli kengät mitkä tahansa.
      Mä en rehellisesti sanoen tiedä kestääkö mun kunto enää kolmen päivän Tuskaa, vieläpä 3-päiväisen Nummirockin jälkeen :D

      Poista
  4. Hitsi kun itse asuu niin kaukana, ettei viitsi lähteä yhdeksi päiväksi Tuskaan. :/ Oot ollu kyllä niin nättinä liikenteessä! :)

    VastaaPoista