tiistai 1. heinäkuuta 2014

hääjuhla

Viime lauantaina vietettiin Maken (ja meikäläisenkin :D) kavereiden, Mikon ja Zankin hääjuhlaa Töölön Soutupaviljongilla. Onneksi keli oli just mainio, ei liian kuuma eikä kylmäkään, mutta aurinko paistoi kuitenkin iltaan saakka.
Päästiin Salosta jopa Akken kyydillä paikanpäälle, mikä oli tosi bueno. Ja ensimmäinen järkytys koettiinkin heti Salossa, kun Akke oli leikannut pitkät hiuksensa pois :( Olin sille kyllä vähän vihainen.

Töölöön saavuttiin joskus puoli neljän aikaan, ja neljältä alkoi hääjuhla virallisesti. Oli onneksi meikäläisellekin tuttuja naamoja aika paljon. Soutustadion oli juhlapaikkana kyllä mainio, onhan meren rannalla aina kiva olla :)

 



Menussa oli jos jonkinlaista alkupalaa, ja pääruokana peuranpaistia. Olikin eka kerta kun syön peuraa, mutta hyvää oli, ja ruuat noin kaikenkaikkiaankin :) Ohjelmassa oli perinteisiä puheita, polttarivideoita ja kumpikampi-kilpailua sekä kimpunheittoa, mutta oli myös sulhasen laulu morsiamelle (Can't Take My Eyes Off of You), jossa Mikon polttariporukka yhtyi lauluun myös, ja se oli kyllä niin hieno juttu ettei itku ollut kaukana ollenkaan :P Kuulosti nimittäin tosi hyvältä. Kumpikampi-kilpailuun osallistui myös vieraat, ja meidän pöytäryhmä oli voittoisa ja napattiin itsellemme skumppapullo :)







Taisi suurin osa lähteä siinä joskus kahvittelun jälkeen, mutta me jäätiin sinne kyllä vielä johonkin puolenyön tienoille juomaan kaljaa ja siideriä. Akken kyydillä päästiin Eero mukanamme Sörnäisten metroasemalle, josta grillin kautta matkattiin kaikki kolme vikalla metrolla Vuosaareen, ja me mentiin Maken kanssa Nebulan luo yöksi :) Jutskailtiin siinä vielä hetki ennen kuin väsy tuli. Olin hyvin onnellinen saadessani kuoriutua juhlavaatteista pois, vaatevalinta oli ollut ilmeisen huono :P Mekko ahdisti ja kiristi koko illan, sukkikset valui ja kengät hiersi :P Kenkäasia olikin vähän huonompi homma, sillä seuraavan päivän Tuskaan ei olisi muitakaan luvassa. Siitä sitten seuraavaksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti