lauantai 5. marraskuuta 2011

viikon juttuja

Tällä viikolla ohjelmassa ei ole ollut mitään kovin erityistä. Alkuviikosta sain vihdoin luettua John Ajvide Lindqvistin Ihmissataman, joka on ollut mulla lainassa kesäkuun alusta lähtien :D Ensimmäinen puoli kirjasta oli mielestäni tosi tylsä, ja siksi en meinannut päästä siinä eteenpäin ollenkaan. Mulla laina-aika menee taas ensi viikolla umpeen, ja päätin että mähän luen sen kirjan nyt loppuun, ettei tarvitse enää lainaa uusia. Niinpä mä sitten väkisin rupesin lukemaan sitä loppupuolta, ja vihdoin siinä alkoi tapahtuakin jotain jännää, ja lopulta luin sen sitten muutaman illan aikana loppuun. Oli hyvä ettei mulla ollut kanttia jättää sitä kesken, koska se osoittautuikin lopulta ihan hyväksi kirjaksi. Samaan syssyyn aloitin lukemaan Stephen Kingin Epätoivon kaupunkia, ja siinäkin oon päässyt vähän alle puoleenväliin. Ehkä tää lukuinnostus tästä taas lähtee käyntiin kun pääsin tuon tylsistymisen yli. On nimittäin monta suositeltua kirjaa odottamassa lukemista. Oli esim. pakko tilata Joe Hillin Sarvet samalla kun tilasin Nemin uusimman.

Mistä päästäänkin siihen, että mun ostoslakko ei todellakaan ole pitänyt. Ensin tulin superkadeksi, että Make sai äidiltään lahjaksi uuden Nokian puhelimen (N8), sen saman jota oon katellut jo pidemmän aikaa. Päätin, että munkin on se sitten saatava, joten tein pieniä muutoksia liittymään ja samalla tilasin sen luurin kytkyllä. Tulee mulle varmaan maanantaina.
Sitten tilasin tosiaan noi kirjat, Discshopista muutamia reilusti alennettuja leffoja (Donnie Darko, The Imaginarium of Dr. Parnassus, Liisa Ihmemaassa, Futurama 4. tk, Rölli - Hirmuisia kertomuksia ja Päättymätön tarina) + Disneyn Fantasian ja Robin Hoodin Huuto.netistä, ja äsken tein kaupat muutamasta My Little Ponysta x) Mutta ehkä mä voin suoda itselleni nää vaikka synttärilahjoiksi, eikö? Sain myös äidiltä ja isovanhemmilta synttärilahjarahaa, ja ajattelin kerrankin käyttää lahjarahat ruuan sijaan johonkin muuhun hyödylliseen, eli pitkään haaveilemaani Dysonin imuriin sekä uuteen leivänpaahtimeen :) Kävi mulla kyllä mielessä, että tämä kai on sitä vanhaksi tulemista, kun haluun synttärilahjaksi imurin, mutta toisaalta ostin myös My Little Ponyja ja piirrettyjä, joten se kai kompensoi tätä :D

Dyson DC29 Animal pro, ja hei, se on kaikenlisäksi pinkki!
Näyttää kyllä suoraan sci-fi -leffasta karanneelta.
 
Tahtoisin myös ostaa kissoille uuden puun/raapimistynnyrin makkariin, koska viime keväänä ostettu Maupiti alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen. Se oli loppupeleissä tosi huono ostos (mm. vähän liian pieni ympärysmitaltaan meidän kissoille), mutta se oli pakko saada kun se oli niin nätti -.- Mutta vinkkinä muille, että jos kissasi on tosi kova teroittamaan kynsiä, niin nuo Maupitissa olevat raapimiskohdat menevät kyllä samantien rikki, ne on nimittäin vain ommeltu tuohon päälliseen, eivätkä ole kiinni itse tynnyrissä.
Jos siis sopiva löytyy tuon tilalle, niin sen varmaan vielä ostan kissoille vaikka joululahjaksi (ja tuo meidän hieman rikkinäinen Maupiti menee myyntiin, jos joku haluaa ostaa), mutta nähdäkseni mitään muuta mulla ei ole nyt tän pienen shoppailulakon aikana tehnyt edes mieli ostaa. Oon hyvin pysynyt poissa esim. eBaysta ja Elloksen sivuilta, joskin tänään kävin eBaysta ettimässä sitä puuta samalla kun ostin Hannen puolesta sille kellon.

Niin, eilen leivoin ekaa kertaa vähähiilarista hyydykekakkua, ja se poikkesi lopulta aika vähän siitä mitä aiemmin oon tehnyt. Eipä tosin tullut sitten kuvaa otettua... Äiti ja isovanhemmat kävivät tänään kahvilla ja juhlistamassa etukäteen mun synttäreitä. Äiti tosin kävi samalla reissulla Maken kanssa siellä sairaalassa kurkkaamassa Reiskaa, mutta kuitenkin. Kiva, että isovanhemmat jaksavat vielä sillon tällöin tänne tulla käymään, vaikka mummulla onkin selkävaivoja sun muuta. Mutta on se jotenkin kiva että tulevat katsomaan meidän kämppää ja kissoja, kun niitä harvemmin voidaan viedä mummun ja vaarin luokse.

On kyllä ollut melko omituinen viikko. Siis lähinnä tuon äidin avomiehen tilanteen takia. Ollaan kuitenkin mun mielestäni saatu melko hyviä uutisia esim. tänäänkin, ja tänään äiti vei hänelle jo kortin toivottavasti pikaista heräilemistä varten. Mutta eipä siitä sen enempää, en halua vahingossa kertoa liian paljon läheisistäni täällä.

Huomenna oli tarkoitus mennä työkaverin luokse haravoimaan (koska mun tekis oikeasti mieli vähän haravoida :D), mutta peruin meidän treffit, vaikka tuntuikin ikävältä, koska me sovittiin tästä jo aikoja sitten. On kuitenkin ollut sen verran henkisesti rankka viikko, että haluan vaan käydä ostamassa tuon imurin ja katella loppupäivän Futuramaa ja pistää aivot off-asentoon.

Ensi viikolla odotettavissa on toivottavasti treffit Anyan kanssa, ja viikonloppuna pienimuotoisesti mun synttäreiden juhlintaa ja se kauan odotettu Profane Omenin keikka! Kamala kun parin kuukauden odotus onkin lopulta mennyt nopeesti!

Kunhan Hanne saa lähetettyä mulle sen kameralla otettuja Halloween-kuvia, niin ehkä vihdoin pääsen tekemään senkin postauksen. Toivottavasti huomenna!

6 kommenttia:

  1. Joe Hill <3_<3 Luen todennäköisesti kohta Sarvet uudestaan, oli niin hyvä.

    VastaaPoista
  2. Marjut, ootko sä lukenut sen novellikokoelman? Mä en kyllä voi alottaa Sarvia ennen ku oon saanu ton Kingin kirjan luettua loppuun, mut eiköhän se suju aika nopeesti :) Vasta alkuviikosta luin netistä, että Hill onkin Kingin poika :P

    VastaaPoista
  3. Kerranki joku muuki on innostunu dysonin imurista. Ostin omani joku 2v sitten kun muutin (silloin ei ollut saatavilla vielä pikkiä animal pro:ta,snif). Toimii kuin unelma, en voi kun suositella. Lähtee meidänki pojan karvat hujauksella, ja tosta lähtee todella paljon karvaa :,D.

    VastaaPoista
  4. Kuume, joo, näyttää olevan yhtä tehokas peli kuin mitä oon kuullutkin :) Ja sekin on tosi, että imuroinnin jälkeinen tuoksu on raikas, eikä sellainen pölyinen ja tunkkainen mitä yleensä! Meidän vaikeesti imuroitavat paskat, harmaat matotkin imuroi tuolla ihan suhteellisen sujuvasti, mikä oli iso plussa :) Niistä lähtikin sitten hirveät määrät pölyä, nukkaa ja karvaa, ja pelkästään niiden imuroimisen jälkeen sai jo säiliön tyhjentää :D
    Mäkin suosittelen.

    VastaaPoista
  5. Kaik on luettu! Siis kaikki suomennetut sekä Hilliltä että Kingiltä.

    VastaaPoista
  6. Upeen näkönen imuri! Itekki oon hinkunu tota dysonia, mut tyydyin nyt hieman halvempaan pölypussittomaan versioon :) Ehkä joskus mäki saan tollasen :)

    VastaaPoista