maanantai 19. joulukuuta 2011

joulu- ja synttärihöpinää

Jouluaatto on jo tällä viikolla, keli on perseestä ja sää harmaa. Lumipeitteestä ei tietoakaan, kuten ei myöskään joulufiiliksestä. Toisaalta parina viime vuonna joulu on ollut mukavan valkoinen, joten kaipa tämä musta joulu oli jo odotettavissakin -.- Silti masentaa. Onhan meillä sisällä jouluvalot ja tuo kuusi, mutta fiilikset nollautuvat aina kun edes vilkaiset ikkunasta ulos. Tänä vuonna ei myöskään olla paistettu pipareita, koska me näin karppaavina ei saatais niitä edes syödä. Enkä mä koskaan ole niin paljon tykännyt joulupipareista, että niitä nyt viitsis tehdä kun ei kerta saa ees syödä x) Joulutorttuja tein pari pellillistä jo aikaisemmin, ja siihen sen suunnittelin jättävänikin. Mulla kun ei ole joulutorttujen suhteen minkäänlaista itsekuria, vaan voin vetää niitä niin, että vatsa halkeaa. Ja kun nyt ei niitäkään saisi syödä ollenkaan :D
No, joko se fiilis vielä tulee tai on sitten tulematta, ei kai me muutenkaan tänä vuonna niin hirveän perinteistä joulua tulla muutenkaan viettämään. Poikkeuksellisesti ollaan äidin luona Lohjalla vaan iltaa viettämässä ja tullaan yöksi kotiin, eikä äiti meinaa kuulemma laittaa kinkkuakaan. Enkä tänä vuonna saa vetää ääretöntä määrää imellettyä perunalaatikkoa :( Lupasin tehdä jälkkäriksi glögi-pipari-hyydykekakkua.

Mites on muiden joulufiilisten laita?

No joo. Viime viikon sunnuntaina oltiin tosiaan siellä Koirahallilla. Olin vähän yllättynyt, kuinka paljon väkeä koiriensa kanssa siellä lopulta oli siinä puolen päivän aikaan, mutta meillä Annun kanssa siellä ei paljon ollut tekemistä; vain kolme koiraa kävi kuvattavana. Yksi niistä oli vanhan kaverini Jennin koira, Jenni oli äitinsä ja Nalan kanssa tullut Lohjalta asti, kun vähän mainostin tuota tapahtumaa :) Olihan tuo tosiaan koirille mukava juttu, kun sai nähdä koirakavereita. Jenni ja Nala tosin tulivat paikalle sen verran myöhään, että koiria ja ihmisiä oli enää aika vähän jäljellä. Nala oli kyllä ehkä kaikkein kiltein ja rauhallisin koira, mitä oon koskaan nähnyt <3 Aivan ihana, varsinkin kun vertasi niihin ylivilkkaisiin pikku-agilitypiskeihin :D Siellä oli tosiaan jossain vaiheessa niin hirveä vilinä ja räksytys päällä, että luulin mun korvien soivan vielä seuraavallakin viikolla.

Sunnuntain töistä pidin sitten tiistaina vapaapäivän, muuten viikko menikin tosiaan lähinnä töissä. En oo päässyt vielä oikein työn makuun, kun siellä on käytännössä vaan yksi työkone, joten töiden jakaminen on välillä vähän vaikeaa. Tänään mulla olikin yllärivapaapäivä itsestä riippumattomista syistä, joka tuli kyllä ihan tarpeeseen. Torstaihin saakka tehdäänkin töitä ihan normaalisti, ja sitten on viikon joululoma, kun Annu lähtee Kuopioon.

Perjantaina mä halusin lähteä pikkusen tuulettumaan, ja nimenomaan Maken kanssa kahdestaan, koska mä en muista koska me ollaan viimeksi yhdessä käyty baarissa, siis niin, että ollaan menty kahdestaan ja lähdetty kotiin kahdestaan. Mä oon viime aikoina ollut baarissa vaan omien kavereiden kanssa, tai sitten kyseessä on ollut isompi porukka, tai sitten Make ei oo tullut enää baariin tms tms. Viikonlopun vaihtoehtoina oli joko perjantaina Blastanus ja Human Sculpture tai lauantaina Ponies to Kill Keikkamestassa, ja Make halusi ennemmin mennä perjantaina. Mun ei ollut edes tarkoitus vetää mitään kännejä, koska tiesin että ollaan himassakin "etkoilemassa" vaan kahdestaan, joka käytännössä tarkottaa sitä, että mä etkoilen yksin, ja mä en normaalisti osaa vetää yksin kännejä, siitä ei tuu mitään. Mutta perjantaina jostain syystä viina sitten kuitenkin maistui ihan hyvään tahtiin tuossa musiikkia kuunnellessa, ja lopulta en ollut yhtään sen selvempi kuin muinakaan baari-iltoina, ja se ei siis ollut mun tarkoitus alunperin. Mun tarkoitus oli kiltisti kotona juoda yksi drinksu ja baarissa ehkä yksi siideri, ja vähäisellä juomisella välttää krapula.
No juu, en sitten välttänyt kun menin juomaan vähän enemmänkin, vaan seuraavana aamuna oli ihan sietämätön hedari. Mulla ei ole koskaan ollut krapulassa liiemmin paha olo, mutta päätä särkee lähes aina, ja nyt vanhemmiten noi krapulahedarit on ihan jäätäviä. Onneksi mä olin Annulta saanut särkylääkkeitä, ilman niitä meillä ei oiskaan ollut mitään :S

Baarissa oli kuitenkin hirmu kivaa ja mukavasti tuttuja, ja kerrankin myös Maken kavereita :) Bändeistä ei oikeen jäänyt mitään käteen, Human Sculpture kuulosti mun korvaan paremmalta, mutta siltä ei koko keikkaa nähty, ja Blastanus... ei oikeen ollut mun juttu.

Suunnilleen tän näköisenä - tosin iloisempana - olin liikenteessä :D Vaikka tokihan se asukuva sitten unohtui taas ottaa. Mua tarttis aina olla muistuttamassa niistä.

Lauantai meni tosiaan sitä krapulaa parannellessa tässä sohvalla, koko päivä yöpaidassa -tyyppisesti ja peiton alla. Paljon lauantaista ei kyllä sunnuntaikaan eronnut, mutta eilen sain sentään paketoitua yhden lahjan, pyykättyä ja siivottua keittiötä. No, enpä ole itseasiassa tänäänkään tehnyt mitään :DDD Mutta hei, välillä pelkkä makaaminen ja tekemättömyys on vaan hyvästä. Eikä mun sitäpaitsi tarttis edes tehdä mitään. Paitsi imuroida täytyisi kyllä...
Makekin sai perjantaina tietää pääsevänsä työharjotteluun yhteen tehtaaseen tuossa vuodenvaihteen aikoihin. Se työharjoittelu kuuluu semmoiseen kurssiin, millä se nyt on, mutta toivottavasti se voisi poikia vähän pidemmänkin työjakson tai jotain parempaa :)

Tänään oli sitten Maken synttärit, ja ens vuonna pitäis juhlia jo sen kolmekymppisiä! Lahjan mä ostin ja annoin sille jo aikapäiviä sitten. Ostin sille uuden neuletakin Seppälästä, mutta sitten mua rupeskin pelottamaan, ettei se tykkää siitä, kun siinä oli semmoista punavalkoista skottiruutua vuoressa. Mun oli siis pakko antaa se Makelle heti, että se voi sanoa tykkääkö se siitä vai pitäiskö se palauttaa. No ihan hyvillä mielin se on nyt käyttänyt sitä joka päivä, eli taisi se sittenkin olla onnistunut lahja :D Tänään en siis antanut enää lahjoja, mutta leivoin sille kakun. Ja koska Make ei varsinaisesti synttäreitään juhli, ja me syötäisi kahdestaan se kakku, niin päätin kokeilla mutakakkua, karppiversiota. No, mä en kyllä ole koskaan tehnyt edes normiversioista mutakakkua, ja jos me oltais päätetty, että syödään vaan normiversiota, niin sitten ois kyllä varmaan kaupan pakastekakkukin kelvannut. Mutta päätettiin nyt sitten tehdä se karpisti ja itse. Siitä vaan ei tullut ihan oikeanlainen mutakakku, nimittäin mä käytin taikinan kokoon nähden liian isoa irtopohjavuokaa => kakusta tuli pannukakku, ja taisin vatkata suklaamoussea vähän liikaa, koska keskiosakin tosiaan jäi kovin moussemaiseksi, eikä sellaiseksi suklaisen löysäksi. Mutta todella hyvää siitä tuli :)



Karpimpi mutakakku

200 g tummaa suklaata (70% kaakaota)
200 g voita
1,5 dl makeutusjauhoa
5 munaa
1 rkl mantelijauhoa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, esim. kerroskattilassa. Anna sulattamisen jälkeen jäähtyä vähintään vartin verran, jotta kananmunat ei lisättäessä pala/juoksetu.

Lisää jäähtyneeseen suklaa-voi-seokseen makeutusainetta haluamasi määrä. Itse laitoin 1,5 dl Canderelia, mutta vähempikin olisi voinut hyvin riittää. Makeutusaineen määrä riippuu käytetystä suklaasta sekä syöjien makunystyröistä. Monien karppaajien makuaisti ei kaipaa lisämakeutusta välttämättä ollenkaan. Lisää munat yksitellen aina jokaisen jälkeen voimakkaasti sekoittaen. Lisää lopuksi mantelijauho. Taikinasta pitäisi tulla moussemaista.

Halkaisijaltaan 18cm:n  irtopohjavuoka on tälle taikinamäärälle sopiva. Itselläni oli 22cm vuoka, joten kakusta tuli ohuempi. 1,5-kertainen taikina olisi ollut vuoalleni parempi.
Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Kakku on valmis, kun pinta on juuri ja juuri kypsynyt, mutta keskiosa hieman tutisee vuokaa tönäistäessä.
Itselläni siis kakusta tuli pannukakku, ja paistoaika mulla oli 9min, joka taisi olla aavistuksen liikaa, ehkä 7-8min olisi ollut sopivampi. 18cm:n vuoassa tuo 10min on varmasti ihan pätevä paistoaika.
Niin ja ohjehan oli Karppaus.infosta :)

Meillä tarjoiltiin kakun kanssa vaniljajätskiä, mutta karpimman tästä saa korvaamalla sen kermavaahdolla ja vaikkapa marjoilla.

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä kakkua :) tuli tosta nimestä mieleen että vois kokeilla sen tekemistä karpin muotoon, ehkei kuitenkaan ihan tämän kokoisena: http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=17557 ;)

    -kati-

    VastaaPoista
  2. Kati, hehee :D toi "karppi" on kyllä niin tyhmä nimitys noille, mutta minkäs mahtaa kun se on jo vakiutunut :D Aina on joku kuittailemassa kun tekee karppipiirakkaa tai... karppisuklaakakkua x)

    VastaaPoista
  3. Sä oot niin nätti<3 Mulla on ihan semihyvä jouluinnostus, mutta lisää lunta sais kyllä vaikka tulla. Huomenna juhlitaan kultani kanssa Yulea vaihtamalla lahjoja ja syömällä pirun hyvää ruokaa <3

    VastaaPoista
  4. Aww, voi kiitos Leena ^^
    Ootteko joulun / Yulen ihan kaksistaan? Mulla oli alunperin suunnitelmissa viettää Maken kanssa joulu kaksistaan, mutta en sitten kehannutkaan, kun äidin avomies tosiaan pääsi sairaalasta kotiin itsenäisyyspäivän tienoilla, ja äiti kysyi meitä ja isovanhempia sinne jouluaatoksi. Mutta vietetään sitten osittain kahdestaan, kun kuitenkin tullaan jo illalla kotiin :) En tosin taida jaksa itse laittaa mitään jouluruokia, joten toivottavasti saadaan äidiltä mukaan :D

    VastaaPoista
  5. Juu kyllä vietetään joulu kaksistaan :) Musta joulu on perhe juhla, eikä sillon kuulu lähteä enään kenenkään kylille.. ja oma perhe on pitkin Suomea, joten kullan kanssa vain <3 Tänään ois tarkotus leivoskella joulutorttusia, Jani laittaa mulle graavilohta, jotta huomenna saan sitä joulun kunniaksi natustaa leivänkin päältä <3 Jani vetelee kinkkiaan ja minä saan sitten illemmalla myös lämmintä, uunilohta! On meillä laatikoitakin, perunaa ja salaatteja, eiköhän tästä ihan hyvät pöperöt saaha!

    VastaaPoista
  6. Leena, kuulostaa kivalta :) Joulussa mua kyllä eniten stressaakin tuo matkustelu sinne sun tänne, kun niiden pyhien aikana pitäisi puoli sukua keritä näkemään. Meillä sukulaiset ei ole kauhean pitkien matkojen päässä, mutta mieluiten sitä vaan rauhottuisi yhteen paikkaan. Joten siinä mielessä kahdenkeskinen kotijoulu olis tosi kiva, mutta käyhän se näinkin :) Varsinkin kun tuo Raskasta Joulua -keikka tuli sekottamaan pakkaa, niin voidaan hyvillä mielin olla koko Tapaninpäivä sohvanpohjalla ;)

    VastaaPoista