tiistai 1. heinäkuuta 2014

tuska open air 2o14 - sunnuntai

Heräilin Nebulan luona siinä kymmenen aikoihin, jolloin satoi vettä jo täyttä päätä. Olin kyllä henkisesti varautunut siihen, että koko päivän sataa ja paljon, mutta siltikin sade masensi ihan totaalisesti ja kasteli vieläkin enemmän mitä etukäteen ajatteli -.- Sen lisäksi mun kengät oli t o d e l l a paskat festarikäyttöön, joten vaikka sade lopulta lakkasikin, niin ei mieliala kohentunut kun jalat oli muusia. Ehkä paskin Tuska-päivä ever! -.-

Ihana Jenni siinä :)



Tosiaan siinä Jennin luona kun meikkailin ja koitin sidukkaa juoda, teki vaan mieli jäädä sinne eikä lähteä ulos ollenkaan. Se oliskin ollut vallan mainio ajatus jollei oltais ostettu lippuja etukäteen. No, ei auttanut itku markkinoilla kun sade pysyi koko ajan samanlaisena, ja lähdettiin varmaan puoli kolmen aikaan kohti kauppaa ja metroasemaa, myöhässä kuten niin monesti aiemminkin. Eli kun päästiin Suvilahteen, niin Insomnium oli jo aloittanut ja soitti heti ekana kaikkein parhaimpia biisejä. Siinä oli meillä vielä vähän säätämistä kun käytiin huoltiksella ostamassa tupakkaa ym. Jenni ei tullut sisälle, joten halit ja heipat, ja Maken kanssa kohti portteja.
Narikkaan kun päästiin, niin Insomnium alkoi soittaa The Killjoyta, joka siis edelleen on varmaankin mun lempparibiisi Insomniumilta, ja onneksi ehittiin kuuntelemaan biisin toinen puoli lavan eteen. Tuli musiikkiorgasmi ja itkukin, kun olin niin iloinen, että kuulin ees yhden lempparibiiseistä, ja se oli taas niin hyvä :) Otin ko. biisistä videotakin, mistä ei meinanut tulla mitään kun tärisin niin kovin :D Ei kuultu bändiltä lopulta kuin muutama biisi, ja sitten alkoikin taas vituttaa se sade.




Toisella lavalla aloitteli seuraavaksi Orphaned Land, jota seurattiin ehkä puoli tuntia lavan edessä, kunnes mentiin anniskelualueelle jo litimärkinä etsimään mahdollista istumapaikkaa. No missään sateensuojassa niitä ei ollut, mutta oli silti pakko istua, kun jalkoja särki jo siinä vaiheessa :/ Tykkäsin kyllä Orphaned Landin musasta ja keikasta, harmi vaan ettei siitä silti kyennyt oikeen nauttimaan.
Hannea ja Villeä + Teemua nähtiin välillä pikaisesti, mutta aina ne oli hävinneet jonnekin muualle. Tuttuja näkyi muutenkin aika vähän, mutta joidenkin kanssa sentään tuli muutama sananen vaihdettua :P Satyriconin aikana päätettiin käydä paitakojulla, ja ostin sieltä Insomniumin hihattoman paidan. Sadekin siinä lakkasi sen jälkeen ja päätettiin mennä syömään, mikä oli kohtuuhyvä veto, koska ruokakojuilla sateensuojassa oli tilaa jopa syödä. Keikan jälkeen ei olis enää ollut. Neurosis oli ihan sairaan tylsä, joten mentiin taas anniskelualueelle istumaan ja juomaan yhdet. Olishan repussa ollut vähän omaakin, mutta siinä vaiheessa, litimärkänä ja kettuuntuneena ei tehnyt mieli juoda ees sitä, että kyllä sitä selvinpäin tuli oltua.

Kun on tehnyt mieli lähteä kotiin heti kun Insomniumin keikka oli ohi, niin oli melkein lottovoitto kun Emperor vihdoin aloitti. Halusin kyllä nähdä sen, mutta hitto kun jalkoihin sattui lyhytkin seisoskelu :( En kuitenkaan valittanut, jaksoin loppuun saakka ja Make taisi tykätä keikasta, joten mission accomplished :P





Laittelin siinä aiemmin jo viestiä Hannelle, että lähdetään Saloon heti Emperorin jälkeen. On the Rocksissa olis ollut kyllä Profane Omen, mutta ei ollut mitään mieltä jäädä enää Helsinkiin, joten sai jatkot jäädä muille. Kotona oltiin onnellisesti vähän ennen puoltayötä.
Päivästä Tuskassa ei siis jäänyt paljonkaan positiivista sanottavaa, mutta nähtiin sentään muutama hyvä keikka, sain uuden bändipaidan, ja Jennin kanssa oli kivaa. Siinä ne taisi sitten ollakin :P Mutta kyllä silti harmitti että kalliit liput tuli ostettua etukäteen. Ja miks piti sataa just sinä ainoona päivänä kun me ollaan paikalla, huoh. Kuten huomaa, niin ei ollut inspistä ottaa kuviakaan. Joidenkin festarikuvaajien tielle oltiin osuttu, mutta nekin kuvat on vaan toinen toistaan masentavampia ja meikäläisen naama norsunvitulla, että hävitköön bittiavaruuteen :D

Ei oo tässä kyllä hirveesti päässyt kesän ja kesäloman makuun. Nyt on taas kaikki odotetuimmat festarit käytännössä ohi, ja molemmissa paskat kelit. Ne kelit on kyllä näköjään paranemassa, mutta eipä taida olla enää oikein rahaa tehdä mitään ihmeempiä. Koitetaan kuitenkin keksiä jottain kivaa, ettei mee vallan masisteluksi tää kesä :)

2 kommenttia:

  1. Oi miten ihastuttava korsetti sulla tossa ekassa kuvassa! <3
    Onpa kyllä osunut kurjat festarisäät, möh :( Toivottavasti sitä keksii vielä jotaki kivaa ja edullista tekemistä että jäis ees jotaki kivoja muistoja kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, korsetti on tosi kiva, vaikka menikin kyllä vähän rikki heti kun päästiin festareille :D Täytyisi ommella kun sais vaan aikaiseksi.
      Meinattiin tänään ostaa frisbee-setti golfaukseen, niin voipi ainakin käydä frisbeegolfaamassa jollei mitään muuta keksi :D No, toivotaan että pääsis sentään jossain vielä käymäänkin. Auton korjaus maksoi 670e, huhheijaa.

      Poista