lauantai 5. heinäkuuta 2014

uusimpia hankintoja

Kesäloma tässä soljuu rauhallisissa merkeissä. Auto saatiin takaisin korjaamolta, ja siitä lystistä joutui pulittamaan melkein 700 euroa... On siis aika selvää, että tänä kesänä ei yövytä hotelleissa, matkusteta kovinkaan kauas, vuokrata mökkiä tai sen sellaista. Oon kyllä niin kyllästynyt tähän ainaiseen varattomuuteen, että oon hyvin onnellinen kun syksyllä koulu loppuu ja pystyn taas hakemaan töitä. Ennen opiskeluja olin töiden suhteen aika valikoiva, minkä takia niitä ei tainnut löytyäkään, mutta jahka tuo koulu on ohitse, niin mikä tahansa Lidlin kassa tms. kyllä kelpaa jollen alani töihin pääse, pääasia että pääsisi vihdoin kuukausipalkoille. Saisin velkani ja laskuni maksettua, ja vois vihdoin ruveta säästämäänkin.

Mutta juu. Ajattelin tehdä tällaisen pienen ostospostauksen tähän väliin. Olen yrittänyt lähes kynsin ja hampain pitää kiinni siitä ostoslakostani, jotta saan velkani maksettua, ja aika hyvin se on sujunutkin eikä ainakaan lisää velkaa oo päässyt kertymään :) Lisäksi oon lihonut niin paljon, ettei edes ole huvittanut ostaa uusia vaatteita, mikä sinänsä on ollut ihan hyvä :P Mutta uudenvuodenlupaus koko vuoden kestävästä nettishoppailulakosta on kyllä mennyt täysin plörinäksi heti kevään aikana, sen verran paljon kuitenkin tullut netistä tilattua, vaikka oisinkin maksanut ne heti (enkä kaikkia ole).

EMP:ltä ostin uuden ohuen hupparin. Sellaisia perushuppareita mulla kyllä on, mutta oon aina tykännyt enemmän tuollaisista ohuista ja joustavista huppareista, ja kun sellainen tuli vastaan Alice in Wonderland/Cheshire cat -teemalla, niin mietin asiaa ehkä kaksi päivää, mutta lopulta se oli pakko klikkailla koriin. Kokomusta olisi ollut käytännöllisempi, ja varmasti ostan sellaisenkin vielä jossain vaiheessa, niin saa edellisen, rähjääntyneen jo heittää menemään.



Oon jo jonkin aikaa halunnut jotain steampunk-tyylisiä vaatteita ja koruja, mutta oon jättänyt asian hautumaan. Nyt kuitenkin löysin steampunk-henkisen kiinakorsetin eBaysta, ja edullisuutensa takia päätin sen ostaa. Ajatus oli, että voisin sen laittaa sitten Tuskaan päälle, mutta olin kyllä varautunut siihen, ettei se ehdi tulla Tuskaan mennessä. No se kyllä ehti, mutta Tuskassa oli niin paska keli, että oli aivan sama mitä mulla oli päällä. Senpä takia halusin nyt kotona ottaa vähän paremmat otokset tuosta asusta. Asiaankuuluvia koruja ja asusteita ei oikein ole, mutta onneksi sentään löysin täydellisen väriset sukkikset tuohon korsettiin :)




Korsetti: eBay
Hame: Queen of Darkness / EMP
Sukkikset: Sokos
Nilkkurit: Funtasma / eBay
Pikkuhattu-fascinator: Glitter
Viuhka: X-tra-X
Tarot-kortit: Patrick Valenza / eBay
Korvakorut: eBay
Pentagrammi: Turun Keskiaikamarkkinat
Huppari: Cupcake Cult / EMP


Lisäksi oon ostanut hieman koruja. Yhdet liilat korvikset kaveriltani, yhdet Elvari-korvikset, sekä Sir Roilta linnunkallosetin sekä kirjanmerkin. Nämä Sir Roin jutut tilasin vasta pari päivää sitten, joten esittelen ne sitten myöhemmin. Samoin tilasin Black Craft Cultilta yhden paidan äskettäin, olisin mielelläni tilannut useammankin, mutta oon liian peeaa siihen.



Edelleen etsin vielä itselleni uusia vapaa-ajan lenkkareita, ja lisäksi Makella on about kaikki kengät hajalla, joten täytyisi niihin koittaa panostaa...
Niin ja ostettiinhan me frisbeegolf-setti, jota käytiin samantien testailemassa lähimmällä frisbeegolf-radalla. Ei mennyt kauheen hyvin, mutta muuta en olis odottanutkaan, kun ei oo minkäänlaista kiekkoa tullut heitettyä vuosikausiin. Mutta voitin Maken kuitenkin :D Oli kyllä oikein kivaa, ja koitin ehdottaa seuraavaa kertaa ensi viikon alkuun. Makella on lomaa vielä ens viikko, mutta mä suuntaan loppuviikosta Lohjalle ja Make Somerolle jonnekin möksälle. Sitten mä jatkan lomaa vielä pari viikkoa, kunnes koulu taas jatkuu... Tuntuu omituiselta, että koulua on enää 3kk jäljellä, mutta toisaalta en malta odottaa että se on ohi. Muunmuassa postauksen alussa mainitusta syystä, ja toisaalta haluan vaan nuo kaks viimeistäkin näyttöä vaan pois päiväjärjestyksestä ja stressaamasta.

Mutta syksyyn on onneksi vielä aikaa :)
Make meni tänään kaverilleen katsomaan futista, mä voin rauhassa jatkaa Fringe-maratoniani, joten ciao!

2 kommenttia:

  1. Ei vitsi miten kivoja asuja ja nättejä kuvia ♥ Kaaaaunis nainen :)

    Mä en tajua tuosta frisbeegolfista mitään :DD Yritin pelata sitä mökillä kun ukki oli ostanut sellasen jostain halpahallista, mutta hermo paloi samantien. Ehkä joskus kavereiden kanssa tulee uudestaan kokeiltua :p

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ^_^
    Frisbeegolf kuulostaa kauheen vaikeeselkoiselta, tai mä en ainakaan tajua mitään niistä golf-termeistä :P Ehkä joskus tulee kiinnostusta ottaa niistä selvää, treenata ja oikeesti osatakin jotain, mutta toistaseksi mennään vaan sillä, että lasketaan heitot per väylä, ja katotaan kumpi voittaa (siispä kenellä vähiten heittoja) x) Lievää turhautumista oli omalta puolelta havaittavissa, kun ei oo tarpeeksi voimaa viskata kiekkoa pitkälle, ja suurimmaksi osaksi siitä päästi irti joko liian aikasin tai liian myöhään, ja sit se olikin pöpelikössä :P Mutta harjotteluahan se vaatii. Mulla on käsivarsi nyt ihan kipeä :D

    VastaaPoista