perjantai 2. maaliskuuta 2012

herkuttelua

Saikku on tuntunut kestäneen ikuisuuden, kun ei voi tehdä mitään, eikä sen puoleen oo ollut mitään tekemistäkään. Make on armollisesti pelannut paljon Skyrimiä, jotta mä voin sillä aikaa surffailla sen koneella netissä. Se myös kostautui eilen, sillä lohikäärmekuume nosti hieman päätään, ja sitten sitä jo paloikin rahaa. Eli eBaysta ja Huuto.netistä tuli ostettua vähän krääsää... Ens viikolla saan jo jotain ^^

Tuossa alkuviikosta tuli katottua pari leffaa, Avatar ja Sucker Punch. Avatar oli oikeen hyvä, vaikka suureksi osaksi se olikin kovin surullinen, ja mulla ainakin ihmisviha nosti päätään ja kurtisteli kulmiaan. Positiivinen yllätys siinä kuitenkin oli se, että Sigourney Weaver ei tällä kertaa ärsyttänyt mua ollenkaan, vaikka alussa voihkaisinkin epätoivoisesti kun näin rouvan tulevan ruutuun. (Mulla on joistakin näyttelijöistä vahvoja antipatioita, ja niistä yksi on Sigourney Weaver, lisäksi on mm. Anthony Hopkins, Jamie Lee Curtis ja Kevin Bacon, hrrrr.)
Sucker Punchissa koko leffan tarkoitus oli ilmeisesti esitellä erikoistehosteita (jotka kyllä olivatkin ihan hyviä), sekä seksikkäitä typyköitä koulupuvuissa taistelemassa milloin mitäkin vastaan. Leffa oli todella hohhoijaa-kamaa, enkä tosiaan tiedä, mikä sen kohdeyleisö mahtaa olla, mutta ilmeisestikään en kuulu siihen. Paljon miinuspisteitä leffa sai myös siitä, että siinä tapettiin vauvalohikäärme, ja sen jälkeen myös sen emo, ja niitä vieläpä haukuttiin rumiksi :( Meinasin tuossa vaiheessa jo jättää leffan kesken, mutta kestin kuin nainen ja katsoin loppuun saakka. Sekavaa oli.

Tilasin tuossa taannoin Facebookin Korurasian aarteet -putiikista tuollaiset pöllökorvikset. Kaupan päälle sain valita toisetkin korvikset, ja valitsin nuo avaimet. Tulivat mulle eilen. Pöllöjen silmät ovat todella tumman purppuranpunaiset.


Kipeänä ollessa ruokaa on tehnyt mieli ihan minimaalisen vähän, osittain myös siksi, että kaikki syöminen sattui vielä keskiviikkoon asti niin paljon. Ja koska tuli syötyä huonosti, niin rupesi tekemään mieli kaikkia herkkuja ja huttua. Tällä kertaa annoin mielihaluille periksi, ja ollaan syöty tämän viikon aikana kaksi rasiaa jätskiä, kaksi pussia sipsiä ja kaksi pussia karkkia :D Pelkäsin, että nyt ei hyvä heilu kun hyppään vaa'alle, mutta tänä aamuna vaaka näyttikin vähemmän kuin viimeiseen viiteen vuoteen on näyttänyt! Toki tiedän, että hiilaritankkaukset saattavat nopeuttaa painonlaskua, tai sysätä sen uudelleen laskuun, mutta olishan se varmaan hyvä tehdä muilla kuin noilla herkuilla x)
No, pääasia että ei tarvitse hirveän huonoa omaatuntoa tuosta potea ja homma jatkuu hyvin. Ajattelinkin, että voisi tästä lähtien parin kuukauden välein sallia itselleen vastaavanlaiset "repsahdukset", eli kerran kahdessa kuussa pussi sipsejä tai karkkia, jos tekee mieli.

Meillä jäi pikkusen tää herkutteluvaihde päälle, mutta tänään ollaan jo hiilaritiukkisteltu, joten karppiherkkuja tänään enää. Mulla karppiherkut yleensä käsittää lähinnä juustot ja pähkinät, mutta sekin pistää vähän kyllästyttämään. Ninalla oli tarjolla niitä sellaisia Väinämöisen nappeja, ja siihen kun pisti pienen palan sinihomejuustoa ja päärynää, niin ne oli aivan taivaallisia. Ajattelin siis jotain samantapaista juttua, joten kunhan Make tulee treeneistä, niin se tuo mukanaan juustoja ja päärynöitä, ja mä testasin karppiversiota näkkäristä. Käytännössä siihen tulee vaan hemmetin paljon pieniä siemeniä. Maistoin pienen palan tuorejuuston kanssa, ja toimii varmasti juustojen kanssa tosi hyvin :) Makekin tykkäsi.


Siemennäkkäri

3 munaa
1,5 dl seesaminsiemeniä
5 rkl auringonkukansiemeniä
5 rkl pellavasiemenrouhetta
3 rkl pellavansiemeniä
6 rkl vehnälesettä
4 rkl mantelijauhoa
1 tl suolaa

Kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi, ja levitetään pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Itse totesin tasaisen levittämisen olevan vaikeaa, joten se sujui paremmin veteen kastetulla lusikalla tasoittaen. Paistetaan 150-asteisessa uunissa 20-30 min. Mitä kauemmin levyä paistaa, sen tummemmaksi ja kovemmaksi se tulee. Itse pidin 25 min. Leikkaa levy sopivan kokoisiksi paloiksi suoraan uunista tulleena, jolloin se on vielä tarpeeksi pehmeää.

Alkuperäisessä ohjeessa auringonkukansiemeniä oli saman verran kuin seesaminsiemeniä, mutta niissä on eniten hiilareita näistä aineksista, joten korvasin puolet auringonkukansiemenistä pellavarouheella. Ne voi myös korvata kokonaan pellavarouheella ja mantelijauholla, jolloin kokonaishiilareita saa vielä alemmas. Näillä mun ainesmäärillä koko pohjassa oli 22,5g hh, ja kun leikkasin sen 16 neliönmuotoiseen palaan, niin yhdessä palassa hiilareita on 1,4g.



Nyt meikäläisen kurkkuun sattuu enää haukotellessa, joten ajattelin uskaltautua ulos viikonloppuna. Huomenna on koirien ensiapuluento, jolle ilmoitin sekä itseni että Maken jo yli kuukausi sitten. Huomenillalla on vielä Keikkamestassa Ruoska ja Fear of Domination, ja jos vaan Make suostuu lähteä seuraksi, niin käyn keikat katsomassa ihan limulinjalla. Pitää vaan toivoa, että tällä kertaa muut riehuvat, koska mä en uskalla vielä repiä ihan hirveästi.
Kaveri antoi tehtäväksi luonnostella erästä tatskakuvaa, joten sitä meinaan alottaa huomenna myös. Maanantaina jälleen arki jatkuu ja meen takasin töihin. Niin, ja eilen mun vanhimmalle äidin puolen serkulle syntyi tyttövauva :)
Hyvää viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Apua, en oo muistanut vastata tuohon kommenttiin mitä laitoit miulle, anteeksi! Ihana kommentti oli :) Oon ihan samaa mieltä, ihmiset on mielenkiintoisia ihan sellaisina kun ne on. Tykkään siun blogista just siksi ^^ Miunkin pitäisi tosiaan kirjoittaa enemmän, mutta kun se on välillä niin pelottavaa, kun ei koskaan tiedä kuka lukee :D
    Jos en muuten ihan väärin muista niin ollaan oltu samoilla keikoilla joskus?! Ainakin bft virgin oilissa vuonna jotain? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Rohkeesti vaan kirjottelemaan ;)
      Aijaa :D BFT Virgin Oilissa oli kyllä hyvä. Tai missä tahansa muuallakin. Itse asiassa kaipailisin bändiä jo jonnekin lähelle keikalle. Oletin, että jotain ois tapahtunut Nightwishin keikkatauon aikana mut ei :(

      Poista
  2. Niin oli! Wää, mie luin jostain blogista että uusi levy olisi jo hyvällä mallilla ja ehkä keikkojakin tulossa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, siistiä :) Tykkäsin kyllä paljon enemmän ekasta levystä (vaikka tokallakin oli pari hyvää), toivottavasti tulis enemmän sen tyyppistä matskua :)

      Poista
  3. Höh, en onnistunut vastaaman tuon siun kommentin alle näköjään :D

    VastaaPoista