tiistai 22. toukokuuta 2012

kokkailut jatkuu + muuta

Jatketaanpa ensin niillä kokkailuilla.

Viime perjantaina testattiin sitä intialaista kanakeittoa. Oikein pätevän makuista siitä tuli, mutta makuelämys ei lopulta ollut niin upea kuin ravintolassa, sillä tuotahan tuli tekemisen ja maustamisen lomassa maisteltua vähän väliä. Mutta oli tosiaan oikein hyvää, ja oli vielä parempaa seuraavana päivänä :)


Kanakeittoa intialaisittain

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
n. 800g broilerin fileesuikaleita
1 punainen paprika
2 porkkanaa
5 dl kermaa
1 tlk kookoskermaa
(maustamatonta tuorejuustoa)
(3 rkl vaaleaa Maizenaa suurustukseen)
n. 5dl vettä
2 kanaliemikuutiota
mausteita oman maun mukaan (broilerimaustetta, suolaa, pippuria, chiliä, kurkumaa, juustokuminaa, currya, cayennea, korianteria, garam masalaa, kanelia)
tuoretta korianteria

Ensinnäkin, me tehtiin se virhe, että laitettiin liikaa kanaa suhteessa kattilan kokoon, joten jouduttiin jakamaan keitto kahteen kattilaan :D Eli kannattaa vähän katsoa minkä kokoiseen kattilaan tätä tekee, ja voi vaikka puolittaa reseptin kokonaisuudessaaan jos tuntuu siltä.
Ensin pilkotaan sipuli ja valkosipuli pieneksi, ja kuullotetaan niitä hetki öljyssä kattilan pohjalla. Lisätään broileri kattilaan ja paistetaan kypsäksi. Sen jälkeen lisätään pieneksi pilkotut paprika ja porkkanat, ja lisätään vettä sen verran että ainekset peittyvät, ja annetaan porista liemikuutioilla maustettuna kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Tämän jälkeen lisätään haluttu määrä kermaa (me haluttiin tästä tosi kermaisaa) ja kookoskermaa. Meillä oli jääkaapissa puoli purkkia maustamatonta tuorejuustoa, ja käytettiin se myös keittoon. Mausteista en osaa sanoa minkä verran laitoin mitäkin, kun keittoa tuli maisteltua vähän väliä, ja lisättyä sitä mitä tarvitsi lisää. Mielestäni keitto kaipasi hieman suurustusta, joten käytin siihen Maizenaa. Lisää vasta lopuksi tuoretta silputtua korianteria puoli ruukullista, tai vaikka koko ruukullinen.

Mä söin keiton kanssa sitä vhh-siemenleipää, mutta voi vitsi kun ois ollut ihana jos ois ollut naan-leipää tuohon kylkeen ^^


Kun kanakeitto loppui, niin jatkettiin pinaatti-nokkoskeitolla. Mulla ei ollut niin paljon nokkosta, että olisin raaskinut tehdä keiton kokonaan siitä. Keitto tehtiin tietysti karpisti, ja siihen täyteläisyyttä toi kerman lisäksi keitetty ja soseutettu kukkakaali. Tämän sopan kaveriksi väsäsin suosikkisämpylöitä, joita teen yleensä jos leipää teen itse. Ehdottomasti paras karppileipäresepti mielestäni. Perustaikinan joukkoon voi lisätä paljon erilaisia siemeniä oman maun mukaan. Tällä kertaa taikinan joukkoon meni seesamin-, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Pinaatista tein myös feta-pinaattipiirakan möttösohjeella (mutta tuplana), täytteiksi tosiaan ainoastaan pinaattia ja fetaa ja vähän mausteita.


Pinaatti-nokkoskeitto

½ kg kukkakaalia
200 g pakastepinaattia (olisi ehkä saanut olla enemmänkin)
kourallinen pakastettua nokkosta

4 dl kuohukermaa
70g vahvaa Koskenlaskijaa
vettä
mausteita (suolaa, pippuria, yrttisuolaa, muskottipähkinää, kasvisliemikuutio)
(vaaleaa Maizenaa suurustukseen)

lisäksi keitettyjä kananmunia

Keitetään ensin kukkakaalit kypsiksi, meillä oli 450g pakastekukkakaalipussi. Lisätään joukkoon nokkoset, ja vedellään sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Kattila takaisin liedelle, lisätään kermaa ja vettä (tai maitoa) haluttu määrä, lisätään vielä pakastepinaatti ja Koskenlaskija, ja annetaan niiden sulaa joukkoon. Mausteita ihan oman maun mukaan ja mahdollinen suurustus. Suurustuksen voi välttää esim. soseuttamalla lisää kukkakaalia (itse pelkäsin, että enempi määrä maistuu liikaa läpi), tai lisäämällä joukkoon vaikkapa jotakin tuorejuustoa. Itse valitsin nyt suurustuksen, vaikka lisähiilareita siitä tuleekin.


Sain muuten viime viikolla kutsun floristilinjan pääsykokeisiin, jotka järjestetään kuun lopussa. Olinkin tuota jo vähän odottanut, luullakseni tuonnekin kutsuttiin kaikki hakijat. Koe sisältää haastattelun ja kukkasidontakokeen, eikä kestä kuin pari tuntia, mikä on pikkusen vähemmän kuin visualistikokeiden 6h.
En tainnut mitään niistä visualistilinjan pääsykokeista kertoakaan. En tiedä onko niissä nyt kauheasti kertomistakaan :D, mutta tehtävät tuntuivat aika vaikeilta. Etukäteen jännitin vesivärien käyttöä, mutta loppujen lopuksi ne tehtävät, joissa niitä olisi pitänyt käyttää, olivatkin sekatekniikkatöitä, ja niissä olisi voinut käyttää vesivärien tilalla vaikka puuvärejä. Olis ollut ihan kiva jos siitä olis kerrottu etukäteen, mieluummin mä olisin puuvärejä käyttänyt kuin vesivärejä -.- Mutta ei se maalaaminen sitten ollutkaan se vaikein osa siinä, vaan ne itse aiheet. Tuon takia mä inhoan taidealojen pääsykokeita, kun tehtävien aiheet ja teemat on aina niin päättömiä, ei mulla riitä ideat sellaisiin, ja kaikki syntyneet ideat on ihan idioottimaisia -.- Tai miksi näyteikkunamallin aiheeksi piti laittaa äitienpäivä, joka on muutenkin helvetin vaikea aihe, enhän mä koskaan keksi mitään äitienpäivälahjojakaan. No mutta, siitä ei tarvitse murehtia jos tuonne floristilinjalle pääsen, se menee kuitenkin visualistin edelle. Turun AMK:sta ei ole kutsua tullut, mutta se ei ole ollut mitenkään yllättävää.


Nyt on ollut tosi kauniit ja lämpimät kelit, ja tänään käytiin mun töiden jälkeen Maken kanssa pyörähtämässä torilla. Ostin kuitenkin sen ruukkutomaatin, ja samalla käytiin syömässä kesän ensimmäiset jätskit. Kuva ei kyllä anna oikeutta superaurinkoiselle päivälle, vähän näyttää synkältä tuo...

Maken kanssa kesän ekat jätskit. Mulla oli päärynää.

Kissoillakin on ollut ekaa kertaa tänä kesänä vapaa pääsy parvekkeelle 24/7 tästä viikosta alkaen, ja tyypit on ihan onnesta soikeina kun saavat siellä palvoa aurinkoa :D Päivät on vaan mennyt niin kamalan äkkiä, että en oo ehtinyt käydä kissojen kanssa valjastelemassa. Nunoa en taida viitsiä vaivata kun se ei tykkää, mutta Nikkiä ja Nemoa voisi viedä. Nuno ei tosiaaan kauheasti viihdy ulkona, mutta sen sijaan lämpiminä ja aurinkoisina päivinä se lähestulkoon asuu parvekkeella. Meillä on lasitettu partsi ja siitä tulee kesäisin ihan sauna, mutta siellä ne tykkäävät olla. Nyt kun ovat saaneet olla siellä öisinkin, niin on yöruoka jäänyt melkeen kokonaan syömättä, kun eivät vissiin malta tulla sisälle :)

Nemo aina mittailee mun kanssa:




Mulla on ostospostaus tuolla julkaisujonossa, mutta juttusia on mulle vielä tulematta, niin se saa vielä odotella vähän aikaa :P

1 kommentti: