tiistai 11. maaliskuuta 2014

15 päivän haaste: päivä 10

"Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista:
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA.
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset."

Mitä, apuaaaa, siis haastetta on jäljellä enää viisi päivää! :O Äkkiä tää aika on taas mennyt.

Anyhow.

Aamu & ruoka  - Mulla oli vielä tänään vapaapäivä, mutta olin eilen mennyt niin aikasin nukkumaan, että heräsin ihan omin avuin puoli kahdeksalta. Aamukahvi, ja aamusmoothie. Tänään smoothieen meni rahkan ja mehukeiton lisäksi mangoa, mansikkaa, banaania ja avokadoa. Voin kertoo, että sotkusta tuli tosi ällön näköistä, mutta maistui ihan mahtavalle :)
Onneksi muistettiin taas ostaa avokadoa, kun oon ruvennut taas smoothieita tekemään. En oo vielä oppinut tykkäämään avokadosta ihan sellaisenaan, mutta smoothiessa sitä on hyvä käyttää, kun se ei sieltä maistu :) Ja siis avokadon hyvien rasvojen takiahan sitä ylipäänsä käytän.



Päivä - Aloitin päivän työt aika aikaisin, mutta toisaalta olinhan herännytkin jo ajoissa. Aloitin uusien oksien maalaamisella, jonka jälkeen siirryin makkariin järjestelemään mun vaatteeni vaatehuoneessa. Mun osasto oli jo pidemmän aikaa ollut ihan pommin jäljiltä, joten järjestelin vaan pinot uudelleen ja otin muutamat käyttämättömät vaatteet myyntiin Goottikirppikselle. Paljon niitä ei ollutkaan, sillä mitään tällä hetkellä liian pieniä vaatteita en halua vielä myydä, kun tarkoitus olisi tästä kuitenkin vielä pienentyä... Niin ja olihan tuosta muutakin kaipaamaani hyötyä, nimittäin pari "kadoksissa" ollutta vaatekappaletta löytyi samalla :P
Parsin myös yhden tunikan ja yhdet leggarit, joissa oli reiät. Posti-Pate toi mulle tilaamani Black Light Disciplinen Death by a Thousand Cuts -levyn, jota tulikin pari tuntia kuunneltua repeatilla.




Ilta, naama & hiukset - Mulla oli huono omatunto siitä, että oon vapaapäiväni vaan löhönnyt sohvalla ja syönyt :P Päätin lähteä lenkille, mutta lenkki kaupungin vilinässä puoli viiden aikaan ei innostanut yhtään, joten ajoin auton kanssa Tupurin pururadalle. Valitsin tuon 5,5 km lenkin, ja jopas olikin raskas kaikkine mäkinensä, phuuh. Ei ole enää huono omatunto, ja aika rauhassa tuolla radalla sai mennä, ja pääsi kaikenlisäksi metsään (ja pois kodin maalihuuruista).
Nassu mulla on koko päivän ollut meikitön, ja hiukset ponnarilla, joten ei muutosta siinä.



Tärkeintä - Vähän on ehkä vääränlainen kuva, mutta metsä ja luonto on mulle tärkeitä elementtejä. Nyt olin ihan vaan kuntoilutarkoituksessa lenkillä, mutta tykkään käydä myös käyskentelemässä metsässä ilman sen kummempaa päämäärää. Periaatteessa mulle on ihan sama onko se metsä pururadan yhteydessä vai joku syrjäisempi metsä, tärkeämpää on ehkä se, että on mahdollisuus istahtaa kannon päälle mustikanvarpujen ja sammalmättäiden keskelle ja ihmetellä vaan. Tuon pururadan varrelta löytyi myös pari metsälampea, niissä on kanssa jotain erityistä taikaa, vaikka ei nyt ehkä ihan tuossa pururataympäristössä ;)



Päivän kuva - Aurinko laski kun olin ajamassa lenkiltä kotiin. Koitin vangita sen tuolla kännykameralla, mutta ei se kyllä näytä pätkääkään yhtä kauniilta kuin mitä se oikeasti oli :P
Tänään oli ihana, lämmin ja keväinen päivä, ja oon iloinen, että sain kammettua itseni myös ulos siitä nauttimaan :)



Loppuilta kuluu mulla The Walking Deadin parissa, oon jo viisi jaksoa jäljessä :P Huomenna on jälleen työpäivä.

1 kommentti:

  1. Oih, ihana tuo metsäkuva <3 Mullekin on tärkeää, että lähellä on metsää, mihin voi mennä ihan vain kävelemään ja hiljentymään.

    VastaaPoista