maanantai 10. maaliskuuta 2014

15 päivän haaste: päivät 8 & 9

"Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista:
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA.
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset."

Unohdin taas eilen päivittää haastetta... Eli sunnuntai ja maanantai yhdistettynä.

Aamu & ruoka, pvä 8 - Sunnuntai alkoi vaihteeksi rahkasmoothiella, on kaurapuuro alkanut taas tökkiä. Ostin piiiiitkästä aikaa tuoretta mangoa, ja nyt kun se oli sopivaksi kypsynyt, sai sitäkin smoothien joukkoon. Puolikkaan mangon lisäksi siihen meni puolikas banaani, vähän mansikoita, siitepölyä ja nokare kookosöljyä + sokeritonta mehukeittoa ja rasvatonta rahkaa.



Päivä & tärkeintä, pvä 8 - Make lähti jo ennen puoltapäivää bänditreeneihin ja oli siellä koko päivän, joten mä sain rauhassa luukuttaa musaa. Mä kuuntelen nykyisin musaa valitettavan harvoin, vielä Lohjalla asuessani mulla soi musiikki koko ajan. Nykyisin tulee lähinnä sellaisia musankuunteluhetkiä, kun tekee mieli kuunnella jotain uusia bändejä, uusia levyjä tai ihan vaikka niitä vanhoja, hyviksi todettuja. Mutta siis se ei nykyisin ole enää sellaista taustamökää. Nykyisin jotenkin arvostaa enemmän hiljaisuutta.
Sunnuntaina tuli kuunneltua mm. uusin Black Light Disciplinen levy moneen kertaan, TrollfesTiä sekä tuossa kuvassakin näkyvää Tracedawnia. Tykkäsin Tracedawnista ihan ekasta levystä lähtien, seuraavat levyt jäivät tosi vähälle kuuntelulle, mutta tämä Lizard Dusk -levy oli mielestäni tosi hyvä! Siinähän oli jo laulaja ehtinyt vaihtua, ja tällä levyllä lauloi Amoralin entinen vokalisti Niko Kalliojärvi (puhtaat vokaalit veti Tracedawnin kitaristi Yli-Jaskari) :) Hyvää shittiä!



Ilta, pvä 8 - Illalla viimeistelin vielä sen mun näyttötyön ennakkotehtävän, tulostin sen ja niputin kirjekuoreen. Oikoluetutin sen vielä Seijalla ja Makella, ja vielä joskus puoliltaöin tein vielä viimeiset korjaukset kustannuslaskelmiin :D Vainoharha iskee kun tämmösiä tekee ja vahtaa joka päivä, mutta hyvä että tuli vielä tarkistettua, koska pikku moka sieltä löytyi. Maanantaina olisi palautuspäivä.



Aamu, pvä 9 - Make herätti mut vähän ennen kahdeksaa, kun itse lähti töihin. Join rauhassa aamukahvit ja seurustelin Nemon kanssa, ja lähdin sitten palauttamaan ennakkotehtävää koululle. Siellä se nyt sitten on, menossa arvioijille, iiks! :)



Päivä, pvä 9 - Koululta tullessani kävin kaupassa, ja päätin tehdä sen seuraavan / mahdollisesti viimeisen värjäyksen ennen kokopunaista jo tänään. Päätin siis kokeilla vielä yhtä värisävyä, ja vaikka tämän kanssa lopputuloksessa ei kirkkaanpunainen erotu niin hyvin kuin aiemmin, niin silti tämä on nyt lähempänä sitä ajatusta, mikä mulla syksyllä oli tukastani kun lähdin sitä vaalentamaan.



Naama & hiukset, pvä 9 -  Nyt tuleekin sitten useampi kuva, kun tämä valmiin kuontalon väri tuntui olevan vähän vaikea ikuistaa valokuvaan...







Ruoka, pvä 9 - Meillä on taas rahojen kanssa tiukkaa, ja kun sanoin eilen Makelle, että keksisi jotain ruokaa, niin se oli ostanut makaronia ja jauhelihaa. Eli makaronilaatikkoa tänään. Karppiversiohan tuosta olisi ollut vaikkapa kaalilaatikko, mutta evvk joku kaalilaatikko tähän hetkeen :P Joskus se on oikeinkin hyvää, mutta nyt pelkkä ajatuskin ällötti.




Ilta, pvä 9 - Illalla katsoin HIMYM:n 7. kauden loppuun, joten nyt saan vihdoin ruveta taas vahtaamaan The Walking Deadia sun muita :D Jos katson jotain sarjaa, josta on valmiina saatavilla koko tuottari, niin en pysty välissä katsomaan muita sarjoja, vaan yksi tuottari täytyy aina katsoa loppuun saakka (ja Heroesin tapauksessa koko sarja :))
Sain myös vihdoin maalattua ensimmäiset oksat näyttötyötä varten. Oikeasti oli tarkoitus maalata niitä jo viime viikolla kun maalit sain ostettua, mutta aina oli jotain muuta. Viikonloppunakin tuuli niin kovaa, ettei maalaamisesta olis tullut mitään. Eipä niillä onneksi vielä kiire ole, mutta hyvähän se tietty on saada alta pois, ettei sitten myöhemmin tuu paniikkia.



Tärkeintä, pvä 9 - Mun lempibändini Profane Omen julkaisee uuden levynsä ensi viikon alkupuolella, ja tänään levy tuli kokonaisuudessaan ennakkokuunteluun Infernon nettisivuille :) Sitä tuli siis tänään kuunneltua, ja uusi musavideokin julkaistiin. Vitsi että PO:lla on ihan väärään aikaan kiertue, juuri kun mun pitää näytön kanssa tapella :/ Toivon vielä että joku lähtis mun kanssa Helsinkiin Nosturiin keikalle, siellä olisi PO:n lisäksi myös myGRAIN ja Amoral. Se olisi myös ainut kiertueen keikoista, jolle edes pääsisin.


Päivän kuvat jäi taas molemmilta päiviltä ottamatta... :/

3 kommenttia:

  1. Ompa liekehtivä tukka, vautsi! Näyttää tosi hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään tästä kyllä itekin :) Jotain vaaleempia raitoja ois voinut jättää elävöittämään tota väriä, mutta ehkä jos semmosta kokeilis vielä jossain välissä.

      Poista
  2. Hyvän värinen kuontalo :) Silmien väri korostuu tosi kivasti!

    VastaaPoista