torstai 23. elokuuta 2012

leipomispäivä

Leipomisinspis nosti päätään taas pitkästä aikaa, ja päätin samantien kokeilla muutamaakin eri reseptiä karppaus.infon reseptiosiosta. Piimäkakkua en harmikseni pystynyt nyt kokeilemaan, kun Prismassa ei ollut piparkakkumaustetta. En viitsinyt niitä kaikkia mausteita sitten ostaa erikseen.


Aloitetaanpa suolaisista. Kun alettiin karppaamaan 1,5 vuotta sitten, niin meetvurstipiirakka oli yksi ensimmäisiä karppireseptejä mitä kokeilin. Käytettiin siihen silloin jotakin tavallista juustoraastesekoitusta tai peräti Emmentalia, sekä salamisuikaleita, ja muistan että piirakasta tuli ihan liian suolainen. Tällä kertaa piirakan pohja tehtiin pääosin mozzarellaraasteesta, ja täytteessä käytin pieneksi pilkottua meetvurstia, mitä yleensä käytän leivän päällä. Piirakan päälle laitoin X-tran juustoraastetta. Tällä kertaa tulikin paljon parempaa, eikä yhtään liian suolaista :) Yleensä oon tehnyt suolaisia piirakoita Möttösreseptillä, mutta siihen tulee paljon kananmunia. Tämä on ehkä parempi niille, jotka eivät kananmunapohjaisista piirakoista niin välitä. Tämä on myös huomattavasti tiiviimmässä paketissa, ja piirakasta itsestään tuli melko ohut.


Meetvurstipiirakka

Pohja:
60 g voita
80 g mantelijauhetta
150 g juustoraastetta (vaikkapa 2/3 voi pistää mozzarellaraastetta)

Täyte (esimerkki):
100 g meetvurstia
250 g paprikaa
juustoraastetta
oreganoa tai pizzamaustetta

Sulata voi ja lisää siihen mantelijauhe ja juustoraaste, sekoita hyvin. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja esipaista 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Lado täytteet pohjan päälle ja paista vielä puoli tuntia.



Samaan syssyyn päätin piiiiiiitkästä aikaa leipoa sämpylöitä, ja vielä tuplataikinan, jotta niistä riittää myös hampurilaissämpylöiksi. Karppauksen alussa tein vallan juustoleipäsiä, mutta ne rupesi jostain syystä nopeasti ällöttämään, ja lisäksi ne oli mun makuun vähän liian suolaisia, johtui varmasti käyttämästäni juustoraasteesta. Resepteissä ei paljonkaan ole eroa, mutta tätä ennen en ollut edes tiennyt, että kaupasta saa mozzarellaraastetta :D Näitä sämpylöitä olen siitä lähtien tehnyt vallan. Uunissa nämä näyttävät mukavan muhkeilta, mutta lässähtävät kyllä auttamatta huoneenlämmössä. Yleensä ne saa kyllä hyvin halkaistua silti, joten ei ole haitannut ainakaan täällä päässä.


Suosikkisämpylät
n. 9 kpl

5 kananmunaa
200 g mozzarellaraastetta
3,5 rkl pellavarouhetta
2,5 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
erilaisia siemeniä (esim. kurpitsan-, auringonkukan- ja seesaminsiemeniä)

Vatkaa kananmunat rikki ja lisää juustoraaste ja pellavarouhe, sekoita hyvin. Lisää tässä vaiheessa haluamasi siemenet ja psyllium ja vasta lopuksi leivinjauhe. Sekoita leivinjauhe joukkoon vielä hyvin mutta varoen.
Nostele taikinasta nokareita uunipellille, siihen pitäisi mahtua mukavasti 9 sämpylää.
Huom! Taikina ei saisi seistä ennen uuniin menoa, tai muuten sämpylät lässähtävät oikein kunnolla. Mahdollisimman nopeasti siis nokareet pellille ja uuniin!
Paista 220 asteessa n. 12 min.

Jos haluat tehdä hampurilaisia, niin niiden väliin käy mainiosti aura-pekoni-jauhelihapihvit (muotoile vain pihveiksi ja paista pannulla). Meillä oli lisäksi paistettuja kananmunia, cheddaria, salaattia, tomaattia, ketsuppia (ilman lisättyä sokeria) ja hampurilaiskastiketta, sekä maustekurkkua (ilman lisättyä sokeria).



Sitten makeisiin. Ensimmäisenä valmistui suklaiset manteli-kookospikkuleivät. Mä harvemmin jaksan alkaa väkertämään mitään keksejä / pikkuleipiä, mikä on lähinnä aikaisemman ruokavalion peruja, kun keksejä ei kertakaikkiaan vaan tullut syötyä. Nyt ne onkin hyvä makea jälkiruoka, juuri siihen tarpeeseen kun ruuan jälkeen tekee mieli jotain makeaa. Mutta näitä pikkuleipiä ennen oon tehnyt vain pähkinäkekoja, jotka nekin kyllä on hyviä.
Näissä voina olisi kannattanut käyttää suolatonta voita, sillä makeutuksesta huolimatta olivat makeiksi pikkuleiviksi vähän liian "suolaisia".


Suklaiset manteli-kookospikkuleivät

100 g voita
50 g murskattuja mantelilastuja
1 dl kookoshiutaleita
2 rkl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl psylliumia
2 rkl kermaa
1 kananmuna
makeutusta
+ 50-100 g tummaa suklaata

Sulata voi ja lisää kaikki muut ainekset ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää haluamasi määrä makeutusta. Nosta taikinasta nokareita uunipellille ja muotoile tasaiseksi. Nämä leviävät uunissa perinteisten helppojen kaurakeksien tapaan, ja yhdelle pellille sain mahtumaan 12 keksiä.
Paista 175-asteisessa uunissa 10-15 min.

Sulata suklaa (itse käytin 100 g 70%:sta Maraboun suklaata) vesihauteessa, ja levitä sitä lusikalla hieman jäähtyneiden pikkuleipien päälle. Koristele halutessasi kookoshiutaleilla tai nonparelleilla. Anna jähmettyä esim. jääkaapissa.



Keksien jäähtyessä tein mokkapalataikinan. Reseptissä suositeltiin käyttämään n. 18 x 25 cm uunivuokaa, mutta mun ainoa mokkapaloihin soveltuva uunivuoka oli n. 25 x 30 cm, ja taikinaa tuli sen verran vähän, että käytin 22cm:stä irtopohjavuokaa. Mokkapalapohjasta tuli näin ollen noin sentin paksuinen, mutta pohja on tosi tiivistä tavaraa, niin ei sen olisi välttämättä paksumpi tarvinnut ollakaan. Tuplataikina olisi varmaan tuohon irtopohjavuokaankin ollut kyllä ihan jees, varsinkin jos tekee isommalle porukalle. Ja ohjeessa ei ole mukana muuten kahvia, mikä perinteisesti kuuluu mokkapaloihin. Itseltäkin se jäi pois.


Mokkapalat

Pohja:
3 munaa
½ dl kermaa
½ dl voisulaa
2-3 rkl kaakaojauhetta
0,6 dl kookosjauhoja
1 tl leivijauhetta
makeutusta

Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
1-2 rkl voita
1-2 rkl kermaa
nonparelleja / kookoshiutaleita

Vatkaa kananmunat, ja lisää niiden joukkoon sulatettu voi ja kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Tarkista maku ja lisää haluttu määrä makeutusta. Kaada taikina uunivuokaan / irtopohjavuokaan / piirakkavuokaan ja levitä tasaiseksi.
Paista 175:ssä asteessa 5-10 min.

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, ja lisää joukkoon kerma. Kaada hieman jäähtyneen pohjan päälle, koristele, ja anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.

"Joko sitä kaakkua tulee??"


3 kommenttia:

  1. Ollaanpa sielä oltu ahkeria! Hyvän näköisiä leivoksia, nami! :) Nyt sä sen näytit, ettei karpatessa tarvitse leipomisesta välttämättä luopua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan tarvii! Päinvastoin, siitä voi saada paljonkin irti varsinkin sen jälkeen kun on tottunut leipomaan ihan normisti. Karpatessa kun täytyy ne jauhot ja sokerit vaihtaa erilaisiin pähkinäjauhoihin ja makeutukseen. Aina uusia reseptejä kokeillessa (esim. noi mokkapalat, koska oonhan normi mokkapaloja tehnyt vaikka kuinka monesti) saa vähän jännittää mitä tulee :D

      Mutta mä en tajua paljonkaan leipomisen kemiasta, niin on hankala lähteä soveltamaan reseptejä itse, kun en tosiaan tiedä mitä mikäkin ainesosa leipomukseen tekee :D

      Poista
  2. Oletpa saanut paljon aikaan! :D Itse olen luopunut kokonaan karppileivonnaisten tekemisestä, koska minusta ne eivät ole hyviä: niistä puskee munakkaan maku aina läpi, koska kananmunia tarvitaan jättimäärä. Munakkaat munakkaina ja leivonnaiset leivonnaisina, kiitos! Inhoan myös mantelijauhon makua ja koostumusta. Nyt aion kuitenkin kokeilla noita mokkapaloja. Pitsaohje näytti myös ihanalta! ---> kokeiluun!

    VastaaPoista