Mä oon viime aikoina miettinyt ihmisten eläintaitoja ja kuinka ihmiset pitää lemmikeistään huolta.
On toisaalta nouseva "trendi" pitää lemmikistään hyvää huolta ja tarjota sille parasta mahdollista huolenpitoa, mutta toisaalta talous on retuperällä eikä kaikilla ole varaa pitää lemmikistään huolta. Eläinlääkäri ei ole halpaa hommaa, eikä lemmikkiä mielellään viedä lääkäriin ennen kuin äärimmäisessä hädässä.
Mutta sitten ne eläintaidot. Mun mielestä jokaisen lemmikinottajan pitäisi suorittaa jonkinlainen lemmikin ajokortti, joka kohdistuu juuri siihen kyseiseen eläinlajiin, mitä ollaan ottamassa. Keskityn tässä kirjoituksessa nyt kissoihin, mutta sama pätee minkä tahansa lemmikin kanssa. Ottaako ihmiset ollenkaan selvää minkälaisen eläimen kanssa tulevat olemaan tekemisissä? Lukeeko kukaan uusi kissanomistaja esimerkiksi kissan käyttäytymisestä kertovia kirjoja? On ihan järkyttävää kuinka epätietoisia ihmiset ovat kissan stressikäyttäytymisestä tai niinkin yleisestä sairaudesta kuin virtsatievaivat. Tai ylipäänsä kissan lajinomaisesta käyttäytymisestä. Tai ottaako tuleva koiranomistaja esimerkiksi selvää, miten eroahdistuskoiran kanssa kuuluu toimia? Niinkin yleinen ongelmakäyttäytyminen pitäisi mun mielestä ottaa huomioon ja tarkastelun alle jo etukäteen.
Hirveen useesti jos kissa käyttäytyy kotona arvaamattomasti, hyökkäilee nilkkoihin ja puree, tai käyttäytyy muuten epätoivotulla tavalla, niin sillä on tylsää. Sitä helposti vieläkin ajatellaan, että kissa on se rauhallinen sohvaperuna, joka lämmittelee uuninpankolla, tulee välillä silitettäväksi, mutta ei sen kanssa tartte mitään tehdä. Väärin! Kissa ei ole helppo lemmikki, ja se pitää aktiviteeteista, niin fyysisistä kuin älyllisistäkin haasteista. Aktivoitu kissa on onnellisempi kissa. Tähän oikeastaan kuuluu myös mielipiteeni siitä, että vapaana ulos päästetty kissa on myös merkki laiskasta omistajasta :P Sorry.
Hirveen useesti jos kissa käyttäytyy kotona arvaamattomasti, hyökkäilee nilkkoihin ja puree, tai käyttäytyy muuten epätoivotulla tavalla, niin sillä on tylsää. Sitä helposti vieläkin ajatellaan, että kissa on se rauhallinen sohvaperuna, joka lämmittelee uuninpankolla, tulee välillä silitettäväksi, mutta ei sen kanssa tartte mitään tehdä. Väärin! Kissa ei ole helppo lemmikki, ja se pitää aktiviteeteista, niin fyysisistä kuin älyllisistäkin haasteista. Aktivoitu kissa on onnellisempi kissa. Tähän oikeastaan kuuluu myös mielipiteeni siitä, että vapaana ulos päästetty kissa on myös merkki laiskasta omistajasta :P Sorry.
Myös kissalle voi opettaa temppuja naksutinkoulutuksen avulla. Kaikki kissat ei siitä ehkä innostu ihan heti, eivätkä ne ehkä jaksa keskittyä kovin kauaa. Mutta se 10 minuutin naksutteluhetki kissan kanssa on mieluisaa molemmille. Kissan aktivoimiseen riittää myös lelujen lisäksi erilaiset tunnelit, käytävät, laatikot, radat ja hyllyt - sekä ruualla aktivointi (aktivointipelit, saalistusleikit jne, kissojen tapauksessa ruualla saa leikkiä). Kissan voi viedä ulos myös valjaissa, saatat saada kissasta jopa lenkkikaverin.
![]() |
| Villikakarat kauhuissaan. Kuva: Johanna Kaarlela |
Minä oon ottanut lemmikkejä siksi, että meillä olisi kivaa yhdessä, meillä olisi toisistamme seuraa. Tällainen ei oikein toteudu - jollei kissa ole kova sylissä kiehnääjä - ellen keksi meille mitään yhteistä kivaa tekemistä. Meidän kolmella kissalla jokaisella on vähän eri mieltymyksensä. Nemo tykkää erityisesti fyysisistä leikeistä, onkileluista. Nuno rakastaa naksuttelua, temppuja ja ruualla aktivointia. Nikki viettää mieluiten yhteistä aikaa esim. harjaamisen parissa. Kaikki viihtyvät parvekkeella, kiipeilypuussa jne.
Törmään ihan hirveästi Facebookin kissaryhmissä näihin omituisiin
"käyttäytymishäiriöihin", ja kun asiasta udellaan enemmän, niin kissalla
ei ole minkäänlaisia aktiviteetteja kotona, sitä ei leikitetä tarpeeksi
eikä sillä ehkä ole kivoja paikkoja minne mennä (kiipeilypuu, muut korkeat paikat, kolot, tarkkailupaikat jne). Tämäkin on hyvä syy
ottaa kaksi kissaa kerralla, niillä on toisistaan seuraa ja voivat
painia keskenään eikä omistajan jalan kanssa. Hirveän paljon kissoja myös leikitetään käden kanssa, jolloin se puree/näykkäisee, ja mieltää käden jatkossakin leluksi. Koskaan ei saisi käden kanssa leikittää. Etenkin sellaiset alle 2-3-vuotiaat kissat ovat tosi leikkisiä ja energisiä, ja niiden täytyy saada purkaa energiansa johonkin, mieluiten sallittuun hupiin.
Toinen juttu on sitten se kissan terveys, joihin oon törmännyt paljon sekä kissaryhmissä että eläinsuojeluyhdistykselle tulleiden kissojen parissa. Yhdistykselle tulee myös paljon kodinvaihtajia sekä niitä kesyjä löytökissoja, joista huomaa että niillä on/on ollut omistaja. Tässä kuukauden sisällä meillä on ollut useampi pissavaivainen kissa, jotka on tehneet tarpeensa muualle kuin hiekkalaatikkoon, tai likistelleet laatikkoon pikkupissoja tai eivät yrityksestä huolimatta ole saaneet laatikkoon mitään aikaiseksi. Kaikilta löytyi pissatulehdus, joillakin oli virtsakiteitä, eräällä myös munuaisarvot koholla. Yksi kesykissa oli niin kipeä, että hänet katsottiin yhdessä omistajan kanssa parhaaksi päästää autuaammille hiirestysmaille. Tämänkin olisi siis voinut välttää jos tietoa olisi alun alkaenkin ollut tarpeeksi. Pissa-asiat ei siis ole ihan mitään leikin asioita, eikä kissa "kuse sänkyyn vittuillakseen". Jos olet koskaan itse sairastanut virtsarakontulehdusta, niin voit ehkä kuvitella sen epämiellyttävän tunteen joka rakossa on koko ajan, ja miten se pissaaminen sattuu. Kissan pissatulehdus ei eroa siitä juuri mitenkään, ja tulehdus paranee vain oikealla ab-kuurilla. Virtsakiteet ja -kivet onkin sitten vähän kinkkisempi juttu. Samoin stressiperäinen pissailu, etenkin jos stressin aiheuttajaa ei osata paikantaa tai sitä ei voida poistaa (esim. lapsi, vieras kissa pihalla tms.).
![]() |
| Tällä murulla on nyt hieman helpompaa kun paksu kerros hammaskiveä on poistettu. |
Sitten on hammaskivi. Kissa saattaa ulospäin näyttää ihan terveeltä eikä "koskaan ole jouduttu käymään eläinlääkärillä", mutta sitten kun minä vien sen lääkäriin, olettaen että "vain rokotuksille", niin purukalustosta paljastuu järkyttäviä plotteja hammaskiveä. Sitä ihmettelee, että miten tuo kissa on edes pystynyt kunnolla syömään. Kurkkaako omistajat ikinä kissan suuhun tai vaikkapa korviin? Miksei ihmiset käytä kissojaan säännöllisissä eläinlääkärintarkastuksissa? Meillä vanhemmat kissat on nyt 8-vuotiaita. Eläinlääkäri on katsonut niiden suuhun joka vuosi, ja todennut että "vielä ei tarvii putsata", kunnes tänä vuonna todettiin, että varmaan kaikilta olisi hyvä poistaa hammaskivi tämän vuoden puolella. Ollaan siis päästy melko helpolla. Mutta toisaalta Nemo oli noin 4-vuotias kun mietin siltä jo hammaskivenpoistoa, niin mitä sitten normi märkäruualla ja raksuilla elävä 9-vuotias kissa, jolta ei ole koskaan poistettu hammaskiveä, ja joka ei ole kuuteen vuoteen käynyt eläinlääkärissä, eikä siltä ole koskaan pesty hampaita. Mulla itsellä kertyy jo vuodessa sen verran hammaskiveä että sitä saa käydä poistattamassa, ja minä sentään pesen hampaitani :D
Yhdistykselle tuli taannoin myös koira, jonka korviin ei oltu koskettu varmaan ikinä. Sen korvat olivat aivan töhnäset, ja epäiltiin aiheuttajaksi joko hiivaa tai allergiaa. Herää kysymys miksei korviin olla aiemmin katsottu :/
Rokotuskortti tuntuu olevan myös sellainen asia, että on suoranainen ihme jos se vielä on olemassa siinä vaiheessa kun kissan luovuttaa yhdistykselle. Ehkä juuri ja juuri muistetaan onko kissaa koskaan rokotettu, mutta paperit on lähes poikkeuksetta hukassa. Musta on jotenkin omituista ettei sitä pidetä jossain, esim. mapissa, missä muitakin tärkeitä papereita. Mihin lie viskotaan. Olenko mä sitten vaan jotenkin ylijärjestelmällinen nipottaja.
Kissojen leikkauksesta ja ei-toivotuista pennuista en taida ees aloittaa :P
Mutta niin, tämä asia on häirinnyt mua suunnattomasti ja halusin vähän avautua.
Mikä siinä sitten on, istuuko vanhat käsitykset tiukassa, onko ihmiset laiskoja ottamaan asioista selvää? Onko kyse jälleen kissan aliarvostamisesta? Maalaisjärkikin tuntuu eri ihmisillä olevan erilaista. Sen pystyn ymmärtämään, jos varaa ei oikein ole joka vuosi käydä tarkistuksissa. Mutta sitten pitäisi itse pitää silmällä kissan terveydentilaa, katsoa suuhun ja korviinkin välillä. Nykyisin on myös rokotuksia, jotka ovat kolme vuotta voimassa, joten edes rokotuksilla ei välttämättä tartte käydä vuosittain.
Laitan loppuun muutamia hyviksi todettuja kissan käyttäytymisestä ja aktivoinnista kertovia kirjoja ja julkaisuja. Suosittelen näitä oikein lämpimästi :)
Helena Telkänrannan opukset ovat kehuttuja ja helppolukuisia. Matka kissan mieleen on myös vain 121-sivuinen "tiivistelmä", mutta siinä on kerrottu kaikki oleellinen. Hyvä peruskirja, joka kaikkien kissanomistajien kannattaisi lukea.
Elina Väyrynen on kirjoittanut kaksi kirjaa kissojen naksutinkoulutuksesta. Kirjoissa on selkeät ohjeet erilaisille tempuille, jokapäiväistä elämää helpottavia vinkkejä sekä agilityasiaa. Näiden avulla myös meillä on opeteltu.
Bradshawn ja Foglen kirjat ottavat tyyliltään ehkä aavistuksen tieteellisemmän näkökulman kissojen käyttäytymiseen, mutta yhtä kaikki hyviä kirjoja. Itseltäni löytyy molemmat.
SEYn julkaistut oppaat:
TÄÄLTÄ löytyy kaikki SEYn tilattavat esitteet, ja ne voi ladata suoraan netistä pdf:nä. Itse suosittelen yhdstyksen puolesta näitä julkaisuja uusille kissakodeille, ja annan niitä myös mailitse tai tulosteina kissan kylkiäisenä. Hyvinvoiva kissa on hyvä perusopas, mutta "Muut kissa-aiheiset esitteet" -linkin alta löytyy myös vinkkejä pennun tai seniorin kanssa elämiseen, pissavaivakissan ongelmiin, sekä kissan virikkeellistämiseen. Täältä saat ns. pika-avun.
Cat Daddy, Kissakuiskaaja, kissojen käyttäytymiseen perehtynyt kouluttaja, jonka omassa ohjelmassakin käy lähes aina ilmi, että joko kissan ympäristön tai omistajan on jotenkin muututtava, jotta voidaan elää sopusoinnussa. Nettisivuilta LEARN-osiosta löytyy vinkkejä usein tapetilla olleisiin aiheisiin, kuten pissahommat ja kissojen tutustuttaminen toisiinsa. Englanninkieliset videot.
















































