torstai 20. marraskuuta 2014

valmistujaiset

Odottelen tässä vielä viime viikonlopulta joitakin kuvia, mutta tässä odotellessa voin tarinoida jotain muuta :)
Tänään meillä oli koululla päättötilaisuus eli todistustenjako. Kaikki meidän luokkalaiset ei päässeet paikalle, mutta verrattuna joihinkin muihin luokkiin meitä oli ilahduttavan paljon :) Tarjolla oli pienet kahvittelut, jonka jälkeen käytiin porukalla vielä Floristiikkatalon puolella silmäilemässä valmistuvaa joulunäyttelyä. Itse meinaan kyllä käydä siellä uudestaan vielä vähän myöhemmin.



Ikinä aiemmin ei ole todistus ollut yhtä hyvä kuin nyt, johtuneeko sitten tosta asteikosta 1-3 :P Mutta keskiarvoksi tuli 2,7, mikä sai mun oloni tuntumaan aivan hirmulta hikarilta. Yllärinä sain todistustenjaon yhteydessä myös stipendin, meidän luokalta myös Tarja sai sellaisen :) Varsinaisen tutkintotodistuksen saamisessa menee varmasti joku tovi.
Meinataan meidän luokan kesken joskus keväämmällä vuokrata mökki tms., niin saadaan rauhassa olla ja hengailla. Ihan siis tosi vähän ollaan tehty ryhmänä yhtään mitään tän kahden vuoden aikana, mikä on vähän sääli, kun meidän luokka on ollut ihan huippu, ja silloin kun ollaan jotain tehty (lähinnä käyty syömässä), niin on ollut tosi hauskaa. Mut ehkäpä viimeistään sitten nyt, ja toivottavasti jotain vielä tulevaisuudessakin, kun meinaa nyt jo olla tyttöjä vähän ikävä :)

 

Nikki oli innoissaan ruususta


Tiistaina ja eilen oltiin Snappertunassa isän ja Seijan luona yökylässä. Aika siinä meni jutellessa ja telkkaria katsellen, keskiviikkona käytiin koirien kanssa pienellä kävelyllä, ja keräsin samalla sieltä metiköstä käpyjä. Suunnittelin, että teen uuden joulukranssin oveen, tällä kertaa pelkistä kävyistä, mukaan vaan jotain minimalistista pikku koristetta. Niitä käpyjä oon nyt pari iltaa kuivannut uunissa :P

Ropsu ja Neela

Ropsukin löysi metsästä omaa kokoaan olevan lelun :P


Sain viikonloppuna noidannuolen selkääni, ja on tässä ähisty ja puhistu, kun mikään ei ole oikeen onnistunut kipeällä selällä. Nyt on onneksi jo vähän parempi, pystyy hiljalleen palaamaan normielämään. On ollut ongelmia myös hammassäryn kanssa, jonka tiimoilta ehdin käydä viime viikolla päivystyksessä, mutta voipi olla, että siellä täytyy käydä uudestaan. Ja saattaa olla, että joudun ottamaan mun huulikorun kokonaan pois :(
Että melkoisen särkyvoittoinen on tämä viikko ollut. Vanhuus ei tuu yksin :)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

syntymäpäivä



Minä täytin maanantaina 30. Nemo täytti samana päivänä 4 :)
Ollaan perinteisesti tehty kissoille kalakakkua synttäreinä, ja päivänsankari(t) saa patsastella koko päivän rusetti kaulassa. Nemon kanssa otetaan myös yhteinen synttärikuva joka vuosi, vaikka se onkin sylikammoiselle Nemolle aika kauhistus. Mitään leluja tai semmoista ei nyt sille ostettu, sillä kissat ei tällä hetkellä oikein tarvitse mitään. Zooplussan paketti tosin tuli eilen, ja kissat saivat mm.  uudet, hienot, valkoiset ruokakipot.







 

Kaveriporukalla tosiaan vietettiin mun synttäreitä jo Halloweenin yhteydessä, ja äiti, Reiska ja vaari kävivät meillä synttärikahvilla isänpäivänä. Haettiin lähileipomosta kakkua, ja ite tein vähähiilarisen voileipäkakun. Lahjaksi sain lähinnä skumppaa ja rahaa, ja äiti toi vielä soilikin, josta tähän mennessä kissat on jo nyppineet puolet kukista pois :P Halloweenina sain lahjarahaa myös serkuilta ja kummeilta, sillä toivoin lahjaksi lävistyslahjakorttia krääsän ja tavaran sijaan. Niin ja kaverini Mari oli kirppikseltä löytänyt yhden My Little Ponyn, ja sen sain synttärilahjaksi myös :)



Maanantaina päivänsankari Nemo tuli herättämään mut tulemalla selän päälle makaamaan :P Aamu alkoi pakastesein keittämisellä ja kalakakkujen vääntämisellä. Päivällä otettiin Nemon kanssa yhteiskuva, mutta muuten maanantai menikin lähinnä löhöillessä.

Eilen käytiin Maken kanssa Turussa tuhlaamassa synttärirahoja. Kävin ensin Larypiercingissä ottamassa sen lävistykseni, ja kotimatkalla poikettiin vielä Skanssissa, ja löydettiin molemmille uudet talvikengät.
Tuore lävistykseni on siis triple forward helix, ja päätin jo pari vuotta sitten ottavani joskus sellaisen. Synttärilahjaksi tää olikin ihan oiva lävistys, siitä tuli yksi koru jokaiselle vuosikymmenelle :) Sain samalla leimakortin täyteen, joten seuraava lävistys onkin ilmainen. Suunnittelin vähän ottavani ehkä conchin jo parin kuukauden päästä.

Clickshoesista löytyi Riekerin punaiset talvisaappaat

Triple forward helix


Lari otti tuoreesta lävistyksestä kuvan instagramiin, ja järkytyin syvästi meikäläisen juurikasvusta (jota ei kyllä tuossa mun omassa kuvassa näe, kiitos filttereiden :D). Eipä sitä ole oikein huomannut pelkästään peilistä katsomalla, mutta tuon sivuleikkauksen kohdalta juurikasvu oikein paistoi siinä kuvassa. Leikkaus on myös vähän venähtänyt, eikä se imartele uutta lävistystä niinkuin se oli suunniteltu :P Joten nyt seuraavaksi tarttee päästä värjäämään tukkaa, ja katotaan jos joku voisi leikatakin tuota vähän. Oon myös melko hämmästynyt siitä, kuinka kulahtanut myös tuo punainen väri on nyt, kun värjäyksestä on kulunut kuukausi. Elumen ei ole aiemmin kulahtanut mulla näin nopeasti, viimeksikin kesti hyvänä usean kuukauden.

Perjantaina oon lähdössä kaverin luokse Järvenpäähän, illan ohjelmassa on Erinin keikka Vantaan Tulisuudelmassa :) Tuskin maltan odottaa! Ensinnäkin, en edes muista koska oon viimeksi nähnyt näitä ystäviä, hyvin todennäköistä että 7 vuotta sitten Nylon Beatin paluukeikan yhteydessä. Erinin keikalla oon viimeksi ollut kai lähemmäs kolme vuotta sitten.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

halloween 2o14

Mitä kummaa, nyt se on jo ohi!
Onneksi kuitenkin saatiin juhlia kauan, sillä laitoin viime vuoden tapaan juhlat alkamaan klo 17, jottei aika loppuisi kesken. Olikin yllättävää, mutta ilahduttavaa, että varmaankin puolet vieraista tuli heti viiden jälkeen, eli tupa oli täynnä aika pian :) Yhteensä meitä oli täällä parhaimmillaan 16 henkeä, välillä meinasi jo olla vähän ahasta x) Oli huippua, että tänäkin vuonna saatiin mukaan ns. ensikertalaisia, jotka eivät aiemmin ole meillä Halloween-bileissä olleet :)

Mutta joo. Mulla on 30v-synttärit oikeasti tossa viikon päästä, mutta juhlittiin niitä nyt samalla, sekä oikeastaan mun valmistujaisiakin :P Mutta kolmekymppisten kunniaksi halusin pistää pukeutumisteemaksi 80-luvun / lapsuuden suosikit. Niinpä osa pukeutui kasarivermeisiin ja osa lapsuuden suosikkihahmoksi (tai hahmoksi 80-luvulta, kuinka vaan :D), kuten pitikin :)
Mulla itsellä on lapsuudessa ollut kaksi ihan selkeetä suosikkihahmoa: Rölli ja My Little Ponyt, ja tänä vuonna halusin olla poni :) Tarkemmin sanottuna Applejack. Ja tämä sen takia, että G1 Applejack on yksi ensimmäisiä My Little Ponyja vuosilta '83-'84 (eli jotakuinkin mun syntymävuodelta), mutta koska Applejack seikkailee myös G4-ponien joukossa, niin siitä sai lisää pukeutumisinspistä.

Vasemmalla G1 Applejack, oikealla G4 Applejack
(kuva)



Ruuat oli jälleen tehty ja haalittu nyyttäriperiaatteella, itse tein pari voileipäkakkua, tonnikalanachoja ja kurpitsamuffineja, kaikki karpisti. Erityisesti suolaiset teki tosi hyvin kauppansa, onneksi makeita juttuja jäi vielä vähän, niin saan vetää ne ite napaani :D

Porukalla oltiin täällä meillä johonkin puolille öin saakka, jonka jälkeen lähdettiin kaikki yhes koos Pulpukkaan. Siellä tanssittiin muutama biisi, mutta sen jälkeen siellä olikin tappavan tylsää ja kamalaa musaa, joten osa porukasta lähti kotiin, ja osan kanssa vaihdettiin baaria Prockikseen, missä ehdittiin just tilata yhdet ennen kuin pilkku tuli. Pitkämatkalaiset jäi meille yöksi.
Erittäin positiivista, ettei tänään edes ollut krapulaa :)

Mutta joo, normi illanistujaiset ja bailut, ei mitään ihmeempää, joten kuvat puhukoon puolestaan :)

Make kaiversi taas kurpitsalyhdyn




 
Make oli Onninalle eli Lucky Bear :)


Hanne oli Love a Lot Bear eli Tosisydän(?) :)





Nina ja Jani olivat Karvinen ja Arlene :)

Nuno photobombaa





Kristjan ja Hanne
 
E.T.!



Onninallen (Maken) ja Jokerin (Akken) seikkailut... :P





Annan kanssa







That was our Halloween :)
Todennäköisesti ens vuonna taas uudet kujeet! Teemana voisi olla ihan oikeasti pitkästä aikaa kauhu, niin sais näyttää hirvittävänkauhistuttavanällöttävältä x)