ihme, että valmistui -postaus

Huoh... Kirjoitin allaolevan tekstin useampi viikko sitten, ja jätin sen luonnoksiin, sillä kuvat piti vielä lisätä. Unohdin, en ees ottanut kuvia :P No, ei sillä että kukaan olisi menettänyt mitään, mutta harmittaa kun blogitekstejä tulee niin harvoin.

----

Puolen vuoden määräaikaisesta työstä on nyt kulunut vähän yli puolet. Loppujen lopuksi aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti, vaikka välillä päivät tuntuukin pitkiltä kuin nälkävuosi, ja olisin jo ihan loman tarpeessa. Ei ole kuitenkaan kertaakaan harmittanut lähteä töihin, ja aikaisiin aamuihin on totuttu jo. Ehkä tässä puolessavälissä on havaittavissa pientä kyllästymistä ja motivaation puutetta. Maanantait on kaikkein vaikeimpia; ne on pidempiä päiviä ja lisäksi unirytmi ehtii mennä pieleen ja monesti tulee su-ma -yö nukuttua huonommin. Työ itsessäänhän on sitä loputonta rikkaruohojen kitkentää, roskien keräämistä ja risusavottaa, katsoi sitä miltä kantilta tahansa, mutta ehkä työmaan melko tiuha vaihtelu tuo sen tarvittavan monipuolisuuden työhön. Yllättävän vähän myöskään mikään kitkeminen on ottanut esim. selän päälle, eikä myöskään kompressiosukkia oo tarvittu - ne päivät, jolloin jalat on ollut tosi poikki, voi laskea yhden käden sormilla. Kesäkin on tähän mennessä ollut aika armollinen; ei oo ollut montaakaan rankkasadepäivää (sellaista että olisi housut kastunut läpimäriksi) eikä toisaalta niitä tappavia hellepäiviäkään oo ollut kovin paljon. Ollaan opastettu myös koululaisia töihin tällä välin kun tiiminvetäjä on lomalla. Ensin jännitti vähän, että mahdetaanko osata niitä opastaa, mutta ihan hyvin on mennyt :) Hiljattain sohaisin siimaleikkurin kanssa ampiaispesään - ei kannata x) Nilkka oli pitkään turvoksissa.

Lomapäiviä meillä kertyy 10, pidän osan tuossa elokuun lopulla kun äiti on vuokrannut mökin Kiskosta. Loput pidän sitten syksymmällä. Toivottavasti loppukesästä ois taas lämpimämpää, niin mun mökkiloma olis täydellinen :)

En oo tosiaan ehtinyt oikein tehdä mitään kesäjuttuja, talviturkkikin on vielä tallella. Se, että on ulkona koko työpäivän, saa jotenkin vapaa-ajalla vetäytymään neljän seinän sisään katselemaan vaan Netflixiä. 

Tosin ostin uuden puhelimen ihan vain suurimmaksi osaksi siksi, että saan pelata Pokemon GO:ta, ja oon sen takia hengaillut ulkona nyt enemmän. Ihan hirveästi en oo kävellyt, mutta lähipuiston lureilla istunut senkin edestä xD Reilun viikon pelaamisen jälkeen oon tasolla 18, Pokedexissä 66 örkkiä (yhteensä 643 napattua Pokemonia) ja käveltyjä kilometrejä sen mukaan noin 45, joskin osa niistä on kyllä pakostikin tullut auton kyydissä. Reilu 2 viikkoa; level 21, Pokedex 80, yhteensä 938, 72 km. Musta niin kauan kun pelaajalla pysyy järki päässä, tarkkailee liikennettä, ottaa huomioon muut ihmiset ja vie roskansa mennessään, tää pelihomma on ihan fine. Jokaiselle uudelle pelaajalle olis varmaan tarvinnut alussa kertoa, että ei, sun ei tarvii katsoa koko aikaa sitä ruutua, vaan puhelin värisee kun Pokemon ilmestyy. Ja ei, sun ei tarvii rynnätä autotielle vaikka Pokemon sinne ilmestyiskin, pystyt napata sen ihan pyörätieltäkin, tai jopa toiselta puolelta tietä.

Viime perjantain saldoa: Beedrill ja Butterfree evolvattu, Abra 5 km munasta, Electabuzz viereiseltä koululta, ja Seadra, Magnemite ja Rhyhorn lähipuiston lurelta. Tavispokeja tulikin sitten älyttömästi.

Sisustusvimma meinaa jälleen iskeä, mikä on paha juttu siksi, että yhtään enempää krääsää tänne kotiin ei saisi tulla, vaan päinvastoin pitäisi raaskia luopua asioista. Päätin kuitenkin, että kylppärin ilmettä voi vähän muuttaa, ja niinpä sieltä lähtikin punainen väri kokonaan ja tilalle tuli lisää mustaa ja harmaata, sekä tummanvihreää :) Vihreät jutut lähinnä tekstiilejä, ja siinä olikin samalla hyvä syy viedä vanhat pyyhkeet eläinsuojeluyhdistykselle. Oon vasta nyt kyllästynyt punaiseen väriin ihan totaalisesti ja haluan siitä eroon. Sinänsä ihme, että yliannostus tapahtui vasta nyt, mulla kun kuitenkin on jo 9 vuotta ollut punaista sisustuksessa aika paljonkin. Mutta enää mulla ei ole inhokkivärejä - paitsi puhdas ja mariininsininen, yök - vaan oon ottanut myös keltaisen ja oranssin mukaan. On ollutkin tosi hankalaa, kun yhtäkkiä on tullut sisustuksellinen ahaa-elämys kaikista erilaisista väreistä, joita tekisi kaikkia mieli saada mukaan sisustukseen. Lopputulos on melkoinen sekametelisoppa, mutta koitan edes vähän vaihdella väriskaalaa vuodenajan ja fiiliksen mukaan.

Anttilasta oli parissa päivässä hyllyt tyhjennetty niin tehokkaasti, että palkkapäivänä kun siellä kävin, ei siellä ollut enää mitään mielenkiintoista sisustuspuolella.

Ostin pesuaineille nätimmät pullot.

Viime syksynä kun käytiin katsomassa Ateneumissa Theodor Kittelsenin upeita töitä, löysin sen jälkeen ruotsalaisen valokuvaajan/graafikon Christine Linden valokuvatöitä, joiden tunnelmassa oli hieman samanlaista henkeä kuin Kittelsenin. Säästin vähän rahaa ja tilasin Tomarumilta yhden kuvista 70x100-posterina. Hieman oli vaikeuksia päättää kuvaa, kun monenkin olisin huolinut tänne, mutta päädyin kuitenkin tuohon, mikä mulla on Facebookin kansikuvanakin. Ostamani kehykset vaan on liian halpikset tuohon, täytyy jossain vaiheessa ostaa paremmat.

Heinäkuu oli tosiaan vähän hiljaisempi kuukausi, ainoat bileetkin oli kuun lopussa, oltiin kaverin synttäri-tupareissa ja olipahan kivaa :) Oikeen harmitti kun alkoi väsyttää, kun ei olis malttanut lähteä pois.

Elokuussa tuntuukin olevan joka viikonloppu jotain. Viikon sitten oli ensin Abhordiumin keikka täällä Salossa sekä SaariHelvetti Tampereella. Sit ois tulevina viikonloppuina vähän illanistujaisia ja loppukuusta Loputtoman mäiskeen iltamat - sit mennäänkin jo vahvasti syyskuun puolelle. Täytyy myöntää että pikkusen alkaa ahdistaa kesän lopun läheneminen, kun en oo tehnyt yhtään mitään. Aikaa on vielä, mutta mahtaako sitä tulla hyödynnettyä sen paremmin kuin tähänkään mennessä.

Oikeasti, kirjotin tätä postausta noin neljä viikkoa. Kun ei kertakaikkiaan ehdi tekemään mitään. Sitä ajattelee, että kyllä mä nyt jonain sunnuntaina pykään kasaan yhden postauksen, mutta ei se sitten ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Kirjottelen seuraavaksi SaariHelvetti-viikonlopusta piakkoin.

puoli päivää kustavissa

Tehtiin lauantaina pieni visiitti Kustaviin, tuonne Turun toiselle puolen. Tekisi joskus mieli mennä saarien kautta Ahvenanmaalle tai pelkästään tuo Saariston rengastie, mutta nyt pysyteltiin ihan mantereen puolella. Kustavissa alkoi viime viikolla kuukauden mittainen Saariston Sirkusfestivaali, jonka takia ylipäänsä sinne lähdettiin, mutta koska ajomatka Salosta on 1,5 tuntia ja esitys vain tunnin mittainen, niin ajattelin keksiä samalle käynnille vähän muutakin ohjelmaa. Make hädintuskin suostui tähän, joten koko päiväksi en voinut tekemistä keksiä. Ihania maalais- ja saaristomaisemiahan siellä olisi vaikka moneksikin päiväksi katseltavaksi. En oo aiemmin käynyt Kustavissa, joten uusi kaupunkikin on nyt tälle vuodelle saatu :)

Matkan varrelle Turusta Kustaviin osuu Taivassalo, ja aivan Kustavin-/Turuntien varrella on Muntissa vanha kivisilta, siis Muntin silta, jota käytiin kuvaamassa. Silta on hannunvaakunalla merkitty nähtävyys ja auton saa parkkiin ihan sillan ja tien kupeeseen. 1790-luvulla paikalla oli puusilta, jonka paikalle 1850-luvulla rakennettiin kaksi kivisiltaa, joista toinen purettiin. Tämä nykyinen pieni kivisilta on lähes alkuperäisessä mudossaan vieläkin, ainoastaan sillan ajorata on nurmipeitteen sijaan ollut sorapintainen. Ympäristö oli kaunis, samoin sillan kaiteet, mutta teimme tosiaan vain pikaisen pit stopin tähän.

Jatkettiin matkaa Kustaviin päin, ja seuraava pysähdys oli vierasvenesatama Peterzéns. Siellä käytiin juomassa yhdet tuopposet sekä vähän syömässä. Valitettavasti lämminsavulohisalaatti oli loppu, mutta otettiin espanjalaistyyliset perunamunakkaat, listalla siis tortilla ja salaattia. Oli muuten todella hyvää pöperöä. Kolme sälliä siellä oli soittamassa akustisia kitaroita, ja olikin tosi hyvää musiikkia. Ihan tuli melkein olo kuin olisi ulkomailla ja lomalla, tuli todellakin tarpeeseen :) Syötyämme ja juotuamme käytiin vielä vähän ympäristössä kiertämässä. Sataman tulopäädyssä oli ihanasti laitettu iso penkki, jossa katsella merta ja maisemia, siinä olisikin voinut rentoutua vähän kauemminkin. Oli kyllä sellaisia sielunmaisemia, että sinne teki mieli jäädä. Bensan tuoksu, pelastusliivien rahina ja veneiden moottorien ääni on mulle sellaisia lapsuuden nostalgisia juttuja, ja haluaisin kyllä vielä oman pikku paatin, jolla surruutella :)

Peterzénsissä on myös sisustus- ja vaatemyymälä

 

 

Peterzénsistä jatkettiin vielä Kustavin Käsityökylään, missä olikin paljon eri putiikkeja. Löytyi savipajaa, hopeapajaa, sepän pajaa, tekstiilipajaa ja paratiisipajaa, sekä kahvila. Käsityökylässä oli myös pupuja ja lampaita lasten (ja mun :)) iloksi. Savipajassa olisi ollut hirveästi käsintehtyjä saviastioita ja -esineitä, nameja, pikkukrääsää ja keittiötarvikkeita, mutta meidän budjetti nyt oli taas yllättäen hyvin rajallinen, joten käytiin varsinaisilla ostoksilla vain Paratiisipajassa. Siellä olikin paljon kaikkea ihanan tyttömäistä tavaraa, ja ne oli ihanasti aseteltu väreittäin ryhmiin. Olisin halunnut sieltä about kaiken, mutta lopulta päädyin ostamaan vain ihanantuoksuisia yleispesuaineita sekä keittiöön peltisen taulun. Paratiisipajalla on myös nettikauppa, joten noita ihanuuksia saa vaikkei pääsisikään käymään Kustavissa asti :) Nettikaupasta saa tilattua myös Savipajan tuotteita.
Käsityökylästä saa kuulemma Kustavin parhaat munkit, ja kyseisen tittelin ne todella ovat ansainneet, jestas sentään! Muutama vuosi takaperin käytiin Uudenkaupungin vierasvenesatamassa munkeilla myös, mutta kehtaan väittää, että nämä Kustavin munkit taisivat peitota nekin. Nam nam! :)

Savipajan pihalta

Paratiisipajan keltainen nurkkaus

Käsityökylästä jatkettiin ArtTeatron sirkusstudiolle. Rakennus oli tosi omaperäisen näköinen korkea hirsirakennus, jonka alakerrassa on kahvila ja keskikerroksessa näyttämö. Nuo Saariston Sirkusfestivaalit pitää sisällään myös työpajoja niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta harmillisesti niitä on vain viikolla, joten jouduin "tyytymään" pelkästään Circus Named Desire -esitykseen, vaikka olisin ihan hirveesti halunnut kokeilla jotain sirkus fitness -tyyppistä pajaakin.

Näyttämötila oli tosi intiimi ja siten esitys muutenkin, penkkien väliin jäävällä käytävällä suoritettiin niin nuorallatanssia kuin trapetsitaiteilua, ja veikkaanpa, että joku pelkäsi esiintyjän putoavan syliin :D Mukana oli niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin sirkustaiteilijoita, mutta itselle kaikkein vaikuttavin esitys oli Pauliina Räsäsen trapetsitaiteilu. Olipahan ensimmäinen kerta kun sirkuksessa on ihan tosissaan alkanut itkettää, silmä kostui ja alahuuli väpätti, ja oli hirveän absurdi tilanne itsellekin keräillä itseään siinä sirkusesityksen aikana. Joku mystinen juttu siinä vaan kosketti jonnekin syvälle. Loppunumerona nähty Räsäsen ja Slava Volkovin pariakrobatia oli myös vaikuttava ja koskettava. Cirque de Soleilin Corinne Kuzman soittama ranskalainen Chanson-musiikki sopi täydellisesti sirkusympäristöön, joskin viimeisen yhteislauluesityksen olisi voinut jättää pois, kuten myös ne pari tanssinumeroa. Tanssinumeroiden ajatus on varmasti ollut hyvä, mutta esiintyjät osasivat sirkustaiteen paremmin kuin tanssiliikkeet, ja aluksi mietinkin, onko se tahallista klovneriaa, jota koko näytöksen alussa esitettiin, vai eivätkö ne vaan pysy tahdissa... Ei kaikki siihen varmaan kiinnittäisikään huomiota, mutta tanssitaiteen ystävänä näin tein.
Kirjoitin esityksestä virallisemmin vielä Nousuun.

Pauliina Räsänen ja Slava Volkov.
Kuva: Ruut Hokkanen

Kaikenkaikkiaan onnistunut päivä, ja vaikka sirkusesitys olisi omasta mielestä voinut jatkuakin pidempään, niin se oli kuitenkin hyvä, kompakti tunnin esitys, mihin lapsetkin jaksoivat keskittyä. Kauempaa on ehkä vähän ikävä lähteä katsomaan pelkkää esitystä, joten jos on mahdollista, niin kannattaa ympätä reissuun joko noita sirkustyöpajoja tai jotain muuta puuhaa Kustavissa. Me käytiin tällä kertaa vaan muutamassa tietyssä paikassa, olisi ollut ihan kiva jos olisi ollut pikkusen enemmän aikaa sellaiseen yleiseen käyskentelyyn ja katseluun, me ei esim. käyty ihan Kustavin keskustassa ollenkaan.
Toivottavasti ehtisi vielä tässä kesällä käymään jossain muuallakin, ihan vaikka jossain lähellä :)

amorphis @ logomo, turku + under the red cloud

Olin Katjan kanssa eilen katsomassa Amorphista Turun Logomossa. Tuntui, että siitä on puoli ikuisuutta kun oon viimeksi Amorphiksen - joka on kuitenkin yksi mun lempibändeistä - nähnyt livenä, ja kun tarkistelin asiaa niin olihan viime kerrasta jo melkein kolme vuotta aikaa! Tämä oli nyt kuitenkin mun 17. Amorphis-keikka, eikä todellakaan kyllästytä. Tai no, pitkä keikkatauko johtuu varmaan osittain siitä, etten oikeen päässyt sisälle pariin edelliseen levyyn. Uusi Under the Red Cloud taasen räjäytti suurinpiirtein mun tajuntani, niin innostus bändiin on taas huipussaan :)

Rakastan sitä, että uudella levyllä on murinoita tosi paljon, Circleltäkin niitä löytyi (Nightbird's Song on levyltä mun lemppari), mutta tämä UtRC on jotenkin muulla tapaa myös mielenkiintoisempi, yksinkertaisesti vaan kovempi! Sinkkubiisi Sacrifice on mun mielestä tylsä, ja samoin Death of a Kingin kertsit unettavia ja liian pitkiä, mutta muuten en keksi levystä valitettavaa.

Levyn bonaribiisiin Come the Spring on ihan älyttömän hyvin saatu vangittua sellainen toiveikas ja hyvä olotila, minkä pystyy hyvin kuvitella pohjolan kansalla olevan kun pimeä ja kylmä talvi taittuu aurinkoiseksi kevääksi. Melkein joka kerta kun kuuntelen biisiä alan poraamaan, kun siitä tulee niin hyvälle mielelle. Makes sense? Itseasiassa koko levy on jotenkin sellainen, että oon jatkuvasti itku kurkussa kun musiikkiorgasmeja tulee toisensa perään. Upeita melodisia koukkuja ja vokaalit hurjan monipuoliset ♥

Muita mun levyn suosikkibiisejä on hmm... kaikki muut :D The Four Wise Onesissa sekä Dark Pathissa on loistavia bläkkisvaikutteisia kärinöitä vokaaleissa, mitkä kuulostaa ihan sairaan hyvältä. Enemy at the Gatesissa ja Death of a Kingissä on enemmän folkkifiilistä ja ajoittain mulle tuli niistä kovasti mieleen Kingston Wall. Bad Blood, Under the Red Cloud ja Tree of Ages on sellaista ns. perushyvää melko tyypillistä Amorphista parhaimmillaan, tykkään paljon :)

Noin ylipäänsä oon viimeksi ollut näin innoissani jostain uudesta levystä varmaan silloin, kun Sabatonin Carolus Rex ilmestyi.

Lukaisin kesällä myös Markus Laakson kirjoittaman Amorphis-kirjan, mikä oli kyllä mielenkiintoista luettavaa, en tosiaan tiennyt bändin vaiheista eTJ (ennen Tomi Joutsenta) juuri mitään.

Niin, tän perusteella lähdin keikalle vähän pelonsekaisin fiiliksin, että rupeenko mä parkumaan heti ensimmäisen biisin aikana, ja mitä ne on mahtaneet muista biiseistä ottaa settiin tän muutaman vuoden aikana. Mieluusti olisin kuullut kaikki uuden levyn biisit, mikä on mulle tosi epätavanomaista - yleensä mua ärsyttää että uudelta levyltä soitetaan aina niin paljon biisejä, nyt en ois muuta toivonutkaan kuin näitä uusia x) Lopulta uudelta levyltä soitettiin Under the Red Cloud, Sacrifice, Death of a King, Enemy at the Gates, The Four Wise Ones ja Bad Blood. Perushitit House of Sleep, Silver Bride ja The Smoke soitettiin myös, joista olin tyytyväinen, kun kuuluvat munkin suosikkeihin :) Vanhemmasta tuotannosta soitettiin ainakin Drowned Maid ja On Rich and Poor, kaiketi myös My Kantele. Koko keikka alkoi Under the Red Cloudilla, ja siinä piti vähän keräillä ja kasailla itteään ja pitää Katjaa kädestä, mutta muuten meni keikka itkuitta ja ilman suurempia liikutuksia :D Keikan keskivaiheilla tuli itelleni tylsemmänpuoleisten biisien putki, joten siinä vähän tunnelma lässähti, että siinä mielessä en oikeen päässyt sellaseen kunnon fiilikseen. The Wanderer pääsi livenä jotenkin oikeuksiinsa "woo-oo the spirit roams" -huudatuksineen, kuulosti paljon paremmalta kuin radiosta puhkikulutettuna. Mutta upeinta oli kuulla uusia biisejä ja tietty nähdä Amorphis pitkästä aikaa :) Jospa seuraavaan keikkaan ei tarttis pitää näin pitkää taukoa.

 

Hidden, by dark woods / Concealed by the roots of trees / Under a mount of moss / My heart is frozen and slow...

I am gone with the autumn wind / I am come with the winter’s gloom / Murdered by the darts of light / Born of the great big blue

- Winter's Sleep 

As blood-red buds in the snow / Flowers will rise from the ground / The deer will come a-grazing / And the bear must be awake

Come the spring / I am reborn / The wind lays down beside me / My dream already fades / Oh come the spring / I’ll live again / The blackened ice is melting / Swirling in my eyes

- Come the Spring

antti tuisku & valokarnevaalit @ linnanmäki

Tässä vaiheessa varmaan hevimöröt vetää kahvit väärään kurkkuun, mutta kyllä joo, meikä pitää Antti Tuiskusta :) Kun huomasin, että herra esiintyy Valokarnevaaleilla, niin kysyin heti Hennalta, että mites ois - molemmat ihan intsinä messissä :)

En oo seurannut vuosien varrella Tuiskun uraa mitenkään hirveän kiinnostuneena, mutta ei mulla oo koskaan ollut sellasta oloa että oisin jotenkin inhonnut tyyppiä tai sen musiikkia. Oon muutenkin aina altavastaajien puolella, niin enemmän olin aina Antin puolella. Justiinsa perjantaina oli myös Tuiskun päivä Vain elämäässä, ja oli kiva kuulla Antin suusta se, että hän on halunnut uudessa musiikissa näkyvän ja kuuluvan itseironian ja rentouden, ja se on just se syy miksi tykkään uudesta En kommentoi -levystä ihan hulluna. Kaikesta kuulee, että nyt ollaan ohitettu se piste, missä välitetään vielä mitä muut on mieltä, kaikessa kuulee rentouden ja itseironian, sen että osaa nauraa myös itelleen. Musta se on ihan huikeeta varsinkin Tuiskun taustalla, tosi iso peukku siitä. Blaablaa (En kuule sanaakaan) -biisistä on esimerkiksi tullut mun uusi voimabiisi. Keinutaan-biisiä taas vois tanssia koko illan. Sillon kun näin ekan kerran Peto on irti -musavideon, niin mietin että tää on nyt tosi uutta, mitähän tässä on tapahtunut kun tää on niin hemmetin hyvä ja hauska :)

Eniveis, lauantaina sitten koitti Valokarnevaalipäivä, suunnattiin Hennan kanssa Helsinkiin muutaman siiderin ja pikkupullon voimalla. Ratikka oli tupatentäynnä ja jo siinä ahdisti sen verran paljon, että olin hyvin kiitollinen siitä että oltiin jo otettu muutama rohkaseva x) Lintsillä väkeä oli ku pipoa, ja Tuiskun omasta FB-päivityksestä päätellen jossain vaiheessa Lintsille ei enää otettu enempää ihmisiä sisälle - ihan kreisiä! Me tungettiin ja pungettiin mahdollisimman lähelle lavaa, mikä jäi ehkä jonnekin 50 metrin päähän, ja jengiä oli niin paljon, että kun yhteen paikkaan ittemme tällättiin, niin siinä ei pystynyt liikkua enää mihinkään, ei siis paljon keinuttu eikä heiluttu. Lintsin äänentoistovehkeet ei selkeestikään oo suunniteltu tollaselle väkimäärälle, sillä meidän kohdalle kuului kaikki tosi huonosti, kuin levyä olis soitettu jossain kaukana, enemmän kuulin ihmisten hälinää ympärillä. Harmitti etten pystynyt oikeen keskittymään niihin biiseihin. Kameran kautta sai lähinnä selvyyden siihen, että kyllä se Antti siellä lavalla vetää x) Biisit, mitä ootin eniten tuli melkeen kaikki keikan alkupuolella, jolloin se tungeksiminen oli pahimmillaan, Sata salamaa saatiin sentään tanssittua kun ihmiset vähän rauhottui ja väheni :P Funtsittiin kyllä, että pakko se on jossain vaiheessa mennä ihan oikealle keikalle, kun ei toi oikeen ollut hirveän nautittavaa :P

Vähän ennen keikan loppua liuettiin paikalta, ja kierrettiin vielä huvipuisto läpi. En nyt ainakaan äkkiseltään muista että olis varsinainen Valokarnevaali muuttunut mitenkään edellisestä käynnistä, joten kierros oli aika pikainen. Mutta olihan ne valot siltikin hienoja, musta huvipuistot onkin viehättävimmillään näin ilta-aikaan kun on jo pimeää. Sitä vaan aina on ite tullut käytyä päiväsaikaan.

Lintsin vessa oli kokenut muodonmuutoksen sitten viime käynnin... Sirkus-intoilija oli fiilareissa :)

Lintsiltä lähdettiin PRKL:seen, siellä oli joku black metal -ilta. Naureskeltiin kyllä asialle puoli iltaa, että Antti Tuiskun keikalta bläkkiä kuuntelemaan, mutta that's how we roll x) Viivyttiin PRKL:ssä parin bändin ajan, ensimmäisenä soittanut Curse Upon A Prayer kuulosti tosi hyvältä, ja Henna kävi niiden levynkin ostamassa.

Just kun oltiin lähdössä, törmättiin Hillaan ja Joonakseen, jotka olivat vaan piipahtaneet sisällä ja lähtivät kanssa, kun sanottiin että ollaan menossa Steamiin. Oli kiva random törmäys kyllä :D Törmäsin Kampissa myös Jouniin, jota en oo nähnyt varmaan moneen vuoteen, kun en pyöri enää Helsingin baareissa enkä Nummirockin leireissäkään, ja vaikkei se ite mitään myöntäiskään, niin se oli kyllä ihan yhtä innoissaan mun näkemisestä kuin mä sen näkemisestä (tiedän sen, koska olin silloin harvinaisen perseestä ja halittava) ;) Se ei kuitenkaan tullut meidän kanssa Steamiin, vaan mentiin sinne nelisteen sitten.

Henna otti kuvan Curse Upon A Prayerista

En ollut aiemmin käynyt Steamissa, joten en oikeen osannut odottaa muuta kuin steampunk-henkistä sisustusta, ja oltiinkin siinä ulkona jonossa vähän että "tuleeko nää ihmiset oikeesti tänne? mitä porukkaa täällä oikeen käy??" Kävijäkunta oli siis hyvin monenkirjavaa, mutta eniten siellä oli pukumiehiä, ihan sitä en osannut odottaa, vaikka näin jälkikäteen ajatellen siinä ei liene mitään ihmeellistä. Paikka oli ihan täynnä, ja olis varmaan ollut kivampi katella ympärilleen vähän väljemmässä baarissa. Puutarhalta tuttu Anna oli narikassa töissä, oli kiva nähdä sitä pitkästä aikaa, mutta en kyllä ymmärrä miten se jaksaa sitä duunia :D Siinä narikassakin oli koko ajan jotain härdelliä. Henna vihasi koko paikkaa ihan täydestä sydämestään, mutta me Joonaksen kanssa fiilisteltiin sitä musiikkia tosi paljon. Jos asuisin Helsingissä, niin se vois hyvin olla mulle sellainen juurikin after work -kantispaikka. Täytyy käydä siellä joku kerta sillai ihmisten aikoihin, ja veikkaan että Makekin vois tykätä siitä baarin fiiliksestä. Oltiin siellä parin drinksun verran ennen kuin lähdettiin bussi- ja juna-asemalle ja kohti kotia.

Kiva ilta oli, mutta kyllä oli hienoo tulla tänne tuppukylän rauhaan ton Helsingissä tungeksimisen jälkeen :D Ei oikeen sovi mulle tuo pääkaupunkiseutu.

Halusin laittaa tähän loppuun jotain asiaankuuluvaa musiikkia, mutta koska sen suhteen ilta oli niin monenkirjava, niin tässä on nyt sitten palanen kaikkea :D