lauantai 9. heinäkuuta 2011

näpertelyjä

Tuolla taidepajalla hengailulla on suht paljon hyviä puolia. Se, että täytyy tehdä jotakin luovaa päivisin, on ollut mulle tosi hyväksi. Se, että neuvotaan ja annetaan ideoita, mutta kuitenkin toteutuksessa on melko vapaat kädet. Ja toteutukseenkin joku osaa antaa aina neuvoja, jos itselle tulee tenkkapoo. On ollut kiva näperrellä ja taiteilla, ja nyt tuli puhtia kotonakin taiteilemiseen :) Suunnittelin jo kuinka maalaan olkkarin, ja siinä samalla voisi maalata tuon kylppärinkin, kun se on niin epäsiististi maalattu. Viimeksi eilen kyllä ihmettelin, että kukahan hullu täällä on mahtanut asua silloin, kun kaikki maalatut seinät oli vaaleanpunaisia, ja tapetoidut seinät tummanpunaisia o.O Mää en ainakaan pystyis!

No mutta, äiti ja Reiska kävivät täällä toissapäivänä katsastamassa Salon iltatorin, käytiin terassilla ja näin. Näytin samalla äidille pari kuvaa, jotka olin ottanut pajalla tekemistäni rasioista, ja eilen se laittoi viestiä perään ja käski mun ostaa hälle jonkun niistä :P Joten tämän sitten ostin:


Tuo on tehty jostakin ikivanhasta keittokirjasta, ja noita on ihan älyttömän helppo tehdä. Tähän tarvitaan siis joku tarpeeton, paksuhko kirja, liimaa, esim. sivellin, jolla liiman voi levittää, pieniä puristimia, mattoveitsi, mahdollisesti askartelumaaleja, sekä jotakin siistiä kangasta ja mahdollisesti muita koristeita, mitä nyt keksiikään.
Ensin liimataan sivut yhteen. Yksitellen sitä ei tarvitse tehdä, vaan se riittää että puristaa sivut yhteen (ei kansia), ja levittää sivujen "sivuun" liimaa. Isketään pakettiin pieniä askartelupuristimia kunnes liima on kuivunut. Sen jälkeen aloitetaan mattoveitsellä kaiverrus, reunoille on hyvä jättää parin sentin marginaali. Koita kaivertaa suoraan. Kulmia joutuu hieman hienosäätämään. Kaikki sivut kaiverretaan, joten lopuksi jäljelle jää suorakulmion muotoinen reikä. Sen jälkeen voi sivut liimata yhteen vielä reiän sisäpuolelta, ja jättää puristuksiin kuivumaan. Tämän jälkeen suunnitellaan rasian ulkoasu, valitaan kangas, jolla se päällystetään ym. Sivut liimataan takakanteen vasta kun ollaan varmoja, ettei takakanteen tule enää mitään, eli lähes viimeisenä. Tässäkin kannattaa käyttää puristimia, mutta väliin kannattaa laittaa vaikkapa pahvia, jottei puristimista jää jälkiä.
Tämä mun tekemä rasia on aika pelkistetty, mutta päällyskangas on niin komiaa, etten halunnut koristella sitä enää muuten.

Innostuin tosiaan sitten kotona maalaamaan kukkaruukkuja, niitä punasavisia. Tästä lähdettiin:



Varmasti keramiikan maalaamiseen parhaat maalit olisi nimenomaan lasi- ja keramiikkamaalit, mutta mä en parin purkin takia viitsinyt sellaisia ostaa, joten mentiin akryylimaaleilla. Öljyväritkin käy hyvin, mutta mä vein alkuviikosta omani pajalle, samoin kuin mun hyvät siveltimet, joten ostin Prismasta ainoat jotka löysin, synteettisharjaksiset siveltimet, ja voin kertoa että oli ihan paskat. Maalatkaa te paremmilla :D Akryylivärit kuivuu ärsyttävän nopeasti esim. tuohon kertakäyttölautaselle, jota palettina käytin, mutta toisaalta halusin ruukut jo tänään valmiiksi, niin nopea kuivuminen oli ruukun pinnalla vain plussaa.


Ensin levitin ohuelti valkoisen pohjamaalin. Sen olisi voinut vetäistä vielä toiseenkin kertaan, mutta mulla oli niin pienet maalituubit, että pelkäsin valkosen loppuvan jos sitä liikaa käytän. Aluslautaset oli sisäpuolelta lasitettu, joten maali ei sinne tarttunut. Maali kuivuu muutamassa minuutissa siihen jamaan, että sen päälle voi lyijykynällä piirtää apuviivoja, hahmotella kuviot tai piirroksen.



Yllä puolivalmiit ruukut. Siveltimet oli tosiaan niin isot, huonot ja harittavat, että eri väristen ruutujen rajat oli tosi hankala maalata siististi. Niinpä lopuksi rajasin ruudut mustalla tussilla. Alla ruukut ovat valmiiksi maalattu, enää lakkakerros päältä puuttuu, joka laitetaan vasta huomenna.





Onhan ne kyllä sen näköisetkin, että vapaalla kädellä tehtiin melkeinpä kaikki, mutta olkoon :D Jos maalaat samanlaista harlekiinikuviota, ja haluat ruukut samana päivänä valmiiksi, niin kehotan varaamaan tälle koko päivän! Yllättävän kauan meni, ja kuitenkin Make tuli maalaamaan tuon toisen ruukun. Yhden ruukun maalaamiseen siis yhdeltä henkilöltä menee kaikenkaikkiaan jotakuinkin viisi (!) tuntia. Nuo ruudukot joutui maalaamaan kahteen kertaan kunkin värin, joten se vei yllättävän paljon aikaa. Kuivumiseen sitä aikaa ei juurikaan tarvitse varata, sillä ensimmäiset ruudukot ovat jo kuivia kun pääset viimeiseen maalattavaan ruutuun.
Huomenna tosiaan laitetaan vielä kirkas lakka päälle. Normaalistihan maalattu keramiikka lasitettaisi ja poltettaisi keramiikanpolttouunissa, mutta koska mulla ei ole sellaista, niin laitan päälle ihan vaan lakkaa, sekin hidastaa kulumista ja suojelee ruukkua. Noita joitakin lasi- ja keramiikkamaaleja voi sitten polttaa ihan kotiuunissa miedohkolla lämmöllä.

Lopuksi vielä pieni kurkistus piirtämääni tatuointiin, joka sitten seuraavaksi joskus hamassa tulevaisuudessa muhun hakataan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti