maanantai 14. marraskuuta 2011

pikkujoulut + synttärit + profane omen @ rockin' hood, salo

Mä pidän tänään itseaiheutettua saikkupäivää, ja syykin selviää varmasti viimeistään luettuanne postauksen loppuun saakka. Mutta nytpä on aikaa kirjoitella.

Lauantaina siis juhlittiin mun synttäreitä pienellä porukalla. Hanne ja Ville tulivat siinä neljän aikoihin, ja lopulta myös Feline ja Hanne A. ehtivät vielä käymään vähän ennen kahdeksaa. Yhdeksän jälkeen nimittäin kipitettiin kaikki yhes koos tien toiselle puolelle baariin ja Haven yhtymän pikkujouluihin kutsuvierastilaisuuteen. Mä ootin itseasiassa aika innoissani tota kutsuvierastilaisuutta, tai no pikkujouluja yleensäkin, koska uskoin, että siellä tulee olemaan oikeastaan suurin osa mun salolaisista tutuista ja kavereista :) Marissa on tutustuttanut mut niin moniin tyyppeihin <3 Ja niinhän siellä sitten olikin paljon tuttuja, ja oli jotenkin helpottavaa, että vihdoinkin saa täällä baariin mennessä käydä halailemassa niin monia ja juttelemassa tuttujen tyyppien kanssa, eikä tarvii nököttää pelkästään omassa porukassa jossain nurkkapöydässä :)

Tarjolla siellä oli pientä jouluisaa sapuskaa, lähinnä kinkun lisäksi erilaisia salaatteja ja juustoja, ja se riitti oikein hyvin. Mehän oltiin kotona tehty kinkkupiirakkaa ja hyydykekakkua, mutta aika vähän meistä kukaan jaksoi niitäkään syödä. Paitsi Feline ;D <3
Joskus kymmenen aikaan siellä Hoodissa oli vähän akustista soitantaa ja laulantaa tarjolla, ja kun se oli saatu päätökseen, lähdettiin nelisteen vielä takaisin meille juomaan. Jotenkin aika sitten kului tosi nopeasti, ja aikataulu olikin tiukempi kuin mitä mä olin kuvitellut, koska tarkotus oli kyllä katsoa Ghoul Patrolkin, mutta me oltiin just sen ajan sitten meillä vetämässä drinksuja ja tequilaa. Känni oli pakko saada päälle ihan kunnolla, ennen Profane Omenin alottamista. Ja niin me saatiinkin.

Siinä oli vielä hetki aikaa jutella baarissa kavereiden kanssa ennen kuin Profane Omen alotti, ja siinä välissä ostin myös uuden PO-paidan ja -hupparin, kun kerrankin oli varaa :P Eikä Mira nähnyt mua taaskaan siis selvinpäin.


Ihanan Henkan kanssa :)
Miran ja Hannen kanssa.
T-paidan etupuolella on Destroy!-levyn kansikuva, ja takana nuo kiertuepaikat. Hupparissa selkäpuolelta löytyy myös tuo levyn kansikuva.

Keikka oli tosi mahtava, ja mua jännitti se ihan hirveästi. Edellisestä PO-keikasta on aikaa semmoset 1,5 vuotta, mikä on tosi paljon, kun sitä ennen se tuli nähtyä tosi paljon useammin. Olin varma, että alan vielä vollottamaan jossain kohtaa, ja oisin itseasiassa muuten varmaan alkanutkin, mutta kun en mä ehtinyt moisia edes ajatella kun riehuttiin koko keikka läpi. Yhden biisin ajaksi pysähdyin ottamaan muutaman valokuvan, mutta annoin sitten olla ja taas jatkettiin riehumista (Ville toimi siis meidän hovikuvaajana :D). Moshattiin itseltämme päät irti, ja siinä on syy, miksi jäin tänään kotiin. Biisilistaa en muista kokonaan, vaikka olishan sen voinut siitä lavalta vielä keikan jälkeen napata jos olis tajunnut. Mukavasti uusia ja vanhoja biisejä sekaisin (ainakin Wastehead, Gunshot/Mindset, God in a Bottle, Feed on the Wasted, Rewind, Disconnected, Predator, Bound to Strive, Taksilla discoon, ehkä myös Escape/Traceless, Left to Disintegrate ja Painbox?), mutta encorea ei tullut. Mira muistutti, että encore kyllä tuli (ja soittivat sen Taksilla discoon ja Painboxin), mutta pojat ei vaan välillä päässeet lavalta minnekään :D



Mörrimöykky tanssii ja ruokopilli soi...





Laitan vielä jossain vaiheessa loputkin kuvat tuonne Nukutaan.org // Photos -sivulle.

Keikan jälkeen oli perinteinen takki tyhjä -olo, ja tuli lähinnä valitettua kun päätä ei pysty kannattelemaan moshauksen takia. Juttelin hetken vielä mm. Miran, Marissan ja muiden kanssa, ja mulla oli vähän tarkotus, että oisin jäänyt sinne vielä siks aikaa kunnes Marissa lähtee itsekin pois, mutta Hanne oli jossain vaiheessa tullut aika känniin, eikä se suostunut mennä meille nukkumaan ellen mä tule mukaan :D Niinpä mä sitten lähdin, enkä mä varmaan olis sillä niskalla kauaa siellä baarissa voinut ollakaan. Jules oli sopivasti juttelemassa jonkun kanssa siinä lähettyvillä, joten mun oli lopuksi ihan pakko vielä käydä halaamassa sitä ja kertomassa kuin siistiä oli olla pitkästä aikaa niiden keikalla :) Vaikka olinkin hirveässä humalassa, mä onneksi ehkä onnistuin olemaan ihmisiksi siinä vaiheessa :D Joskin olin ihan räjähtäneen näköinen.

Oli ihan sairaan kiva ilta, mutta seuraava päivä ei niska- ja päänsäryn kannalta ollut yhtään kiva. Moista hedaria ei oo ihan vähään aikaan ollut, ja niskajumi on edelleen niin kamala, etten tosiaan mennyt töihin. Jään täksi päiväksi kotiin venyttelemään niskalihaksia ja katotaan huomenna uudelleen mitä voin töissä tehdä. Ei hirveästi kiinnosta jäädä moneksi päiväksi kotiinkaan homehtumaan, joten en lähe edes hakemaan saikkua.

Mutta lämpimät kiitokset Havenin tyypeille illan järjestämisestä, bändeille ja kaikille ihanille kavereille, jotka oli mukana <3 Oli todennäköisesti parhaat synttärit ikinä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti