tiistai 16. huhtikuuta 2013

viikon laihdutusjutut

En ole vielä kertaakaan käynyt kuntosalilla treenaamassa, vaikka nimenomaan kuntosalin takia vaihdoin salijäsenyyteni kuukausittain laskutettavaksi tossa kolmisen viikkoa sitten. Ajattelin, että kun Superdieetissä annetaan kuntosaliohjelma, niin sitten rupeen käymään siellä ihan homona. Päinvastoin, nyt en oo jaksanut käydä ees ryhmäliikuntatunneilla muuten kuin Bodyjamissa viikottain. No, ongelmana on se, että annetussa treeniohjelmassa mitään salitreeniliikkeitä ei tehdä laitteilla, vaan vapailla painoilla, enkä tykkää siitä ollenkaan. Mulle on ok, jos vapaat painot on osa sitä salitreeniä, mutta niin että käytetään myös niitä laitteita, niitä kun ei oikein muualla ole kuin siellä kuntosalilla.

Niinpä päätinkin, että korvaan suurimman osan annetuista liikkeistä kuntosalilaitteilla. Se ei varmastikaan ole ihan sama asia, mutta mieluummin niin, kuin että koko tämä jäljellä olevat 4 viikkoa (ja siitä eteenpäin) menee kotona kökkiessä ja äheltäessä vain silloin kun siltä tuntuu. Oon aina ollut huono tekemään lihaskuntoa, eikä se ainakaan motivoi, että se mieleisin osa koko treenissä (eli ne laitteet) otetaan pois. Sanottiin myös, että Bodypump korvaa treenistä vain aerobisen osan, mutta kyllä siinä on lihakset niin kovilla, että minä sanon, että se korvaa myös salitreenin :D Samoja liikkeitähän siinä tehdään ja harjoitetaan samoja lihaksia, erilaisella rytmillä vaan, ja syke nousee korkeammalle kuin salitreenissä. Eli mulle se nyt korvaa sen salitreenin, muuten en saa ikinä noita viikon treenikertoja täyteen. Aerobiset meneekin sitten aika helposti kun vaan aktivoidun myös ryhmäliikunnoissa. Kaveri käy hakemassa samalle salille kymppikortin, ja koska sillä on parhaiten aikaa treenata suht myöhään illalla (mikä mullekin sopii paremmin, kun salilla ei oo niin hirveetä ryysistä), niin mä lähden sinne sitten sen kanssa :) Tuleepahan kaverin kanssa herkemmin lähdettyä ku yksin.

Sitten yksi mikä mua on ruvennut ärsyttämään ihan suunnattomasti, on treeniblogit. Siis sellaiset, joissa joku mimmi treenaa senjasenvuoden Bikini Fitness -kisoihin, ja sitten on jos jonkinlaista videota ja kännykamerakuvaa sieltä salilta. Ja ne fitness-poset on vaan niin ällöjä että voisin oksentaa -.- Onko ketään muita mun kanssa samoilla linjoilla? Sellaiset rennon oloiset treeniblogit, laihdutusblogit tai sillon tällöin treenaamisesta puhuvat kyllä tsemppaa itseäkin, mutta mikä ihmeen buumi noista Bikini Fitness -kisoista on tullut? Miksi kaikki haluaa sinne? Eikö ihmiset muuta treenitavoitetta keksi? Toisaalta mun ihannevartalo ei ole kauhean lihaksikas, joten ehkä mä en sitten vaan ymmärrä miksi ihmiset haluavat niin paljon näkyviä lihaksia. Itsekin haluan toki voimaa ja lihaksia, mutta en halua kylläkään laihtua niin paljon, että ne näkyisivät. Kyllä mä vielä tulevaisuudessakin tahdon olla pehmeä :)
Noin, sainpahan avauduttua siitäkin.

Viime viikko meni liikunnan osalta ihan päin persettä (vain 1 x Bodyjam, 1 x kotitreeni), mutta syöminen sujui kuin vettä vaan. Ainoastaan sunnuntaina oli niin tylsää, että ruokajuttuja mietti koko ajan, ja repsahdin banaanilettuihin. Tavallaan mulla oli kyllä hyvä syy käyttää jääkaapista ne kaksi viimeistä banskua pois (en saa enää tällä viikolla syödä banaania), eikä lettuihin tullut sen lisäksi kuin kananmunaa. Ja tietty Make sai letuista puolet. Mutta se mun repsahduksena pitämä asia oli sitten se mansikkahillo, jonka kanssa letut söin.
Jonakin päivänä on saattanut jäädä iltapala välistä jos päivällinen onkin muuttunut illalliseksi, ja yhtenä päivänä söin kaksi välipalaa kun ekalle aterialle ei riittänytkään tarpeeksi ruokaa. Liha on edelleenkin tökkinyt, mutta tein keskiviikkona sen verran hyvää kesäkurpitsakeittoa, että aineksia oli pakko ostaa lisää, ja täytyy vissiin reseptikin pistää jakoon :) Tämä on hyvinhyvin yksinkertainen ohje. Ja pahoittelen, että kuvassa se näyttää taas joltain ihme räältä, mutta eikös noi vihreät keitot vähän aina näytä... :D


Kesäkurpitsakeitto

2 kesäkurpitsaa (yht. n. 800g)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kana- tai kasvisliemikuutio
vettä
pizzamaustetta
yrttisuolaa
valkopippuria
oliiviöljyä 
(pieni loraus kermaa)
(Maizenaa)

Kuullotetaan kattilassa ensin sipuli ja valkosipuli öljytilkassa. Meillä ei ollut kumpaakaan sipulia tuoreena, joten korvasin ne vastaavilla jauheilla. Heitetään myös pizzamauste, yrttisuola ja pippuri öljyn sekaan ja sekoitetaan. Nakataan kattilaan kuutioidut kesäkurpitsat, sekoitetaan, ja annetaan paistua sekoitellen kunnes kesäkurpitsat ovat hieman pehmenneet. Lisää vettä sen verran, että kesäkurpitsakuutiot juuri ja juuri peittyvät. Heitä joukkoon liemikuutio ja anna porista, kunnes kurpitsat ovat kypsiä. Soseuta koko komeus sauvasekoittimella. Tässä vaiheessa voit lisätä omantunnon mukaan kermaa (itse laitoin dieetin vuoksi tosi pienen lorauksen, mutten voinut olla ihan ilmankaan), ja tarkistaa maun. Keitto on hyvin vetistä, joten itse vielä lopuksi suurustin sen vaalealla Maizenalla.
Tarjoillaan vaikkapa paistetun halloumin, raejuuston ja cashew-pähkinöiden kanssa :) Keittoon voi lisätä muitakin vihreitä kasviksia, itse olisin laittanut mukaan yhden vihreän paprikan jos olisi ollut. Pinaatti sopisi varmasti myös.

Tämä herkku saattoi meikäläisellä mennä nyt loimulohenkin ohitse. Kevythalloumi sallitaan dieetissäkin lihan tilalla, mikä oli meikälle aikamoinen lottovoitto, kun rakastan halloumia niin paljon. Haaste on ollut ottaa sitä vain pieni määrä aterialle :)

1. viikon tulos: -3,5 kg
2. viikon tulos: -1,1 kg
yhteensä SD:n alusta: -4,6 kg

Sunnuntaihin mennessä puntari ei liikahtanut suuntaan eikä toiseen (en vieläkään malttanut olla hyppäämättä siinä) ja olinkin jo vähän möksmöks, mutta näköjään parissa päivässä lähti tuo kilo :) Se tarkoittaa sitä, että seuraavista tuista saapi sitten käydä ottamassa lävistyksen! Jeah.

2 kommenttia: