sunnuntai 19. toukokuuta 2013

kesäostoksia

Joo, on tullut osteltua vähän. Kaikki lähti siitä, kun tajusin, ettei mulla ole tarpeeksi kesämekkoja, ja rupesin niitä etsimään. Pahin paniikki on nyt ohi, mutta haluaisin vielä jonkun oikeen "hippimekon" :P Superdieetin ansiosta nyt myös kahdesta vanhemmasta hameesta tuli käyttökelpoisia, ja lisäksi uusiakin hameita on ostettu. Kyllä tän nyt hetkeksi luulisi riittävän.



Ensimmäinen, musta pitsimekko on Halensilta. Tämä oli itseasiassa just sellainen mitä hain, koska halusin pitsimekon, mutta en kuitenkaan goottimekkoa tai mitään erityisen juhlavaa. Tämä on kokonaan pitsiä (trikoinen alusmekko), mutta rinnuksissa oleva nappilista tekee mekosta sopivasti arkisemman :) Tilasin tästä myös myyränruskean version, joka tulee mulle joskus heinäkuussa vasta.




Seuraava mekko on myös Halensilta, muuten trikoota, mutta hihoissa ja yläselässä nättiä pitsiä. Tämä on aika vartalonmyötäinen, joten voi olla että tätä tuleekin loppupeleissä käytettyä tunikana, en tiedä kehtaanko mennä ulos vatsamakkaroineni pelkästään tämän kanssa x)



Toppi löytyi KappAhlista tarjouksesta, ja ostin myös samanlaisen mustana. Nämä tosin ovat sellaista muodikasta telttamallia, jota en tunnu osaavan käyttää ollenkaan... Otin sovittamatta yhtä kokoa pienemmän, mutta olisi saanut melkeinpä ottaa vieläkin pienemmän. No, I'll survive ;)
Pitsihame on Gina Tricotin, ja ostin sen 2nd handina Mystikseltä. Se on mulle aavistuksen liian pieni, mutta kuitenkin käyttökelpoinen.




Maastokuvioinen toppi on Seppälästä Linkin mallistoa. Housut ovat FB-kirppikseltä ostetut, ja suureksi yllätyksekseni olivat mulle jopa vähän liian isot. Ja toisaalta taas meikäläisen reidet olivat housuihin liian isot, minkä takia niiden pituus jäi mun makuuni vähän vajaaksi. Luulen, että joko kavennutan näitä jossain vaiheessa, tai sitten vaan myyn eteenpäin kun en pysty enää käyttämään. Nyt nämä pysyvät vielä päällä vyön avulla.
Kuvissa näkyvät peeptoe-ballerinat ovat Iron Fistin, ja samalla muuten mun ensimmäiset Iron Fistin kengät. Noissa tuntuu olevan tosi leveä lesti, joten lonksuvat vähän jalassa. Pysyvät kuitenkin kävellessä jalassa, joten ei millään raaski pistää kiertoon :) Nämä ostin 2nd handina FB-kirppikseltä.



Tilasin myös XtraX:ilta vihdoinkin housut, joita kävin säännöllisesti katselemassa sivuilla varmaankin vuodenpäivät. Toimitusajaksi ilmoitettiin n. 7 viikkoa, mutta toivon ettei siinä ehkä menisi ihan niin kauan, vaan saisin ne ehkä juhannukseksi jo... Kattellaan :) Yhdet caprileggingssit ruseteilla tilasin sieltä myös.

Vaihdoin tänä viikonloppuna eteisessä lojuneet talvitakit ja -kengät kesäreleisiin, ja totesin, että ehken mä sittenkään tarvitse enää lisää ballerinoja täksi kesäksi, vaikka kovasti niitäkin tässä etsiskelin :P

Loppuun vielä parvekekuva, kun sain vihdoin täytettyä kaikki ruukut kukilla :D Selkeämpi kokonaisuus olisi varmaankin tullut, jos kaikki kukat eivät olisi erilaisia, mutta kun kaikkea halusi...


Sieltä löytyy mm. verenpisaraa, petuniaa, kuukausimansikkaa, orvokkeja, tähtisilmää ja markettaa, ja parvekkeen toisella seinustalla on vielä lisää orvokkeja, yrttejä sekä se laventeli + Viltsun tuomia kesäkurpitsan taimia. Kauniin hortensian tapoin heti kastelemalla sitä liikaa, sanoinhan etten saa sitä pidettyä hengissä x)

Sellaista tällä kertaa, nyt äkkiä Suomen pronssipeliä katsomaan! :)

8 kommenttia:

  1. Kesä on hyvä syy ostella uusia vaatteita ;P Hienoja kuteita, sopivat sinulle hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja aina on hyvä syy shoppailla x) En mä näemmä osaa hillitä itteäni tarpeeksi.

      Poista
  2. ihania nuo kaks ylintä mekkoa, mäkni tahdon! Tosin mä en kyllä voi mitään vartalonmyötäsiä käyttää, ellen vedä jotain kokoon kursivaa sinne alle, kun on tuo keskivartalo raskauden jälkeen vähän tollanen. No ei se sitä ennenkään kovin hehkeä kyllä tainnu olla :D Ja noi kenkulit <3 Ii, mäkni tahdon uusia vaatteita! Ehkä tämän oman SD-rykäsyn jälkeen :))

    peeäs, toi sanavahvistus on pyllyrästä, mulla menee se aina miljoona kertaa väärin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vihaan noita sanavahvistuksia, mut mun oli pakko laittaa se, kun rupes yhtäkkiä tulemaan spämmikommentteja niin paljon :/
      SD:n jälkeen palkinnoksi uusia vaatteita sitten vaan ;)

      Poista
  3. Huomaa kyllä, että olet laihtunut! :)

    Ja hyvännäköistä vaatetta!

    Johanna.

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä timmissä kunnossa ^^ Vau!
    Ja tuo parveke on niin ihana vieläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herranjesta, TIMMISSÄ?! :D No en! Mutta kiitos kuitenkin :) Parveke oli vähän turhan pieni (ja kuuma) mun kaikille visioille, mutta jotain ainakin sai toteutettua :)

      Poista