kissani: nemo

Viimeinen pulla uunista ulos x) Venytin Nemosta kirjoittamista ihan tahallaan, sillä viime syksynä kun kirjoitin esittelyt Nikkistä ja Nunosta, tuntui että Nemo oli ollut meillä liian lyhyen aikaa, jotta olisin voinut kirjoittaa siitä kunnolla. Nyt on aikaa kulunut vähän lisää ja aika on otollinen esittelypostaukselle.

Nemo, viralliselta nimeltään Mirandos Frodo Baggins syntyi Mirandos-kissalan "hobittipentueeseen" sattumalta meikäläisen syntymäpäivänä, 10.11. vuonna 2010. Kolme pentua olivat kaikki syntyessään vähän hassun näköisiä, hobittimaisia, ja saivat siksi hobittimaiset nimetkin.

Pikku hobitit eivät olleet enää kovin pieniä kun käytiin Maken kanssa ensimmäistä kertaa niihin tutustumassa. Oikeasti vein Maken Mirandokselle ylipäänsä vain tutustumaan ragdoll-rotuun, toiveena tietysti että se antaisi sen myötä viimeisenkin siunauksen sille, että meille tulisi vielä ragdoll :) Edesmennyt Ruusani oli myös Mirandos-kissa, ja kasvattaja oli luvannut korvata menetykseni uudella kissalla.

Meidän tarkoitus ei siis ollut ottaa ketään tästä hobittipentueesta, vaan odottelimme seuraavaa pentuetta, jonka oli määrä syntyä ihan muutaman viikon sisällä. Tähän odotettuun pentueeseen kuitenkin syntyi vain kaksi pentua, joista kummatkin olivat haluttuja kasvatus- ja näyttelykäyttöön, joten päädyimmekin hassuun pikku Frodoon :)

Tosiaan, kun vein Maken tutustumaan näihin pikkuisiin, niin meistä molemmat rakastui palavasti Frodoon heti ensisilmäyksellä. Olen rakastanut ragdolleja jo kauan ennen kuin olin nähnyt yhtäkään rotunsa edustajaa livenä, ja siitä saakka olen haaveillut väritykseltään ruskeasta mittedistä tai colorpointista. Ruusankin piti aikoinaan olla syntyessään ruskea, mutta se kehittyikin siniseksi (ja siitä nimi Mirandos Surprisingly Blue). Lisäksi tällä kertaa halusin poikakissan, ja mun kanssa sama syntymäpäivä löi vielä lisää pökköä pesään. Ja kun kasvattaja Riitta sanoi vähän kuin pitäneensä Frodoa vapaana meille, ja että hänen mielestään se olisi täydellinen meille, oli asia jo lyöty lukkoon :) Enkä voisi olla tyytyväisempi!

Koska pentue oli jo melkein luovutusiässä kun käytiin niitä katsomassa, kaikki tapahtui aika nopeasti. Meillä oli kuitenkin yläkerrassa tuolloin menossa remontti, siellä piikattiin ja meteli oli välillä ihan karmiva. Oltiin jopa pari päivää Lohjalla evakossa Nikkin ja Nunon kanssa. Senpä takia en halunnut ottaa muutenkin pelokasta ja stressaavaa pentua tänne metelin keskelle, vaan odotettiin koska piikkaus loppuu. Saapuessaan Nemo siis oli jo neljän kuukauden ikäinen. Frodo olisi ollut myös ihana nimi säilyttää, mutta olin fiksoitunut tuohon Nemoon jo aikapäiviä sitten, ja siksi nimi vaihtui :)

Autossa Nemo oli koko matkan ihan hiljaa, taisi joko nukkua tai olla liian peloissaan :P Ensimmäisen päivän Nemo pysytteli suurimmaksi osaksi kuljetusboksissa, mutta leikin varjolla suostui käväisemään ulkonakin, varsinkin kun suljettiin tytöt oven toiselle puolelle. Illan tultua vietiin Nemo makkariin Maken kanssa, ja itse jäin tyttöjen kanssa olohuoneen puolelle ja nukuin sohvalla. Päivisin pidettiin vaihtelevasti makkarin ovea auki ja kiinni, riippuen Nemon fiiliksistä. Sähinä ja sylkeminen oli melko kamalaa pari ensimmäistä päivää, mutta sitten jo ihmeteltiinkin yhtä aikaa sängyllä. Voi, Nemo oli sillon niin reppana ♥ Se on muutenkin pennusta lähtien ollut vähän "hitaallakäyvä", kömpelö ja rassukka, ja teki välillä tosi pahaa kun tytöt sylkivät päin näköä.

Oltuaan ehkä kolme päivää pelkästään makuuhuoneessa (sisälsi yhden pikaisen reissun olkkariin kantamalla) houkuttelin sitä tutustumaan muuhunkin asuntoon. Se vaati aivan tolkuttomasti lepertelyä ja rohkaisevaa puhetta ja pyllylle taputusta, mutta se onnistui :) Kun hänen maailmansa avartui, niin makuuhuoneeseen ei ollut enää paluuta. Kiipeilypuuhunkin tutustuttiin heti, ja kömpelyydestään huolimatta Nemo oppi aika pian kuinka siinä kuuluu kulkea. Se apinoi kaiken muunkin kiipeilyn suoraan tytöiltä, ja eipä aikaakaan kun löysin Nemon Nunon vierestä vitriinin päältä :P

Hirveän rohkeasti ja reippaasti Nemo täällä meni jo ensimmäisellä viikollaan, eikä juuri välittänyt tyttöjen ajoittaisesta sähinästä.

Nemo kasvoi tuolloin ekana ikävuotenaan tosi paljon, olin ihan järkyttynyt kuinka isolta pojalta se jo näytti loppukesästä kun käytiin ulkoilemassa (ao. kollaasissa oikea yläkulma). Toukokuussa me käytiin pelkästään Nemon kanssa mun äidin luona Lohjalla, ja samalla piipahdettiin myös mummun ja vaarin luona kattomassa. Silloin Nemo stressasi automatkaa tosi paljon, asuntokin oli taas uusi, ja lisäksi hän näki itsensä ekaa kertaa peilistä, ja joutuipa vielä valjastelemaankin ensimmäisen kerran! Rankka reissu ;) Kesäkuussa Nemo kävi kastroitavana, ja oli jo samana iltana kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se oli aika hauskaa, kun oli aiemmin tottunut siihen, että tytöt olivat kipeitä useamman päivän.

Muuten ei ole tarvinnut Nemon kanssa käydä eläinlääkärillä, ainoastaan hoidattamassa vuosittaiset rokotukset. Sekin on kyllä pojan mielestä liikaa. Me viedään kaikki kolme kissaa samalla rokotettaviksi, ja siksi kyyditään ne autolla, vaikka matkaa lääkäriin on n. 100m. Tuon matkan aikana, kun kierretään kortteli, Nemo saa aikaan niin hirveän huutokonsertin, ettei uskoisikaan.

Nemo on muutenkin, kotonakin tosi kova juttelemaan, ja se rakastaa, kun sille juttelee takaisin. Kaikista kivointa on hirveä lässytys, mutta sekin riittää, että häntä katsoo silmiin ja kysyy mitä kuuluu :) Silloin alkaa kova kehrääminen ja puskeminen. Nemo on myös mun varaherätyskello. Aamuisin kun kelloradio menee päälle, Nemo tulee maukuen viereen tarkistamaan, että kai se nyt varmasti heräsi.

Muuten Nemo ei olekaan kovin hellyydenkipeä. Se ei pidä sylissä olemisesta, eikä halailusta, eikä varsinkaan pussailusta, hyi yök! Olen kyllä sen verran itsepintaisesti halaillut sitä vuosien varrella, että nyt se näyttää jo sietävän sitä, ja joskus tuntuu että se vartavasten halia tulee hakemaan ;) Nemo itse osoittaa hellyyttä meille ja muille ihmisille nuolemalla sormia. Se teki sitä jo kasvattikodissaan, ja on jatkanut sitä tähän päivään sakka. Harvemmin Nemoa voi edes silittää saamatta sormensa nuolluiksi. Niin ja sitten se kyllä leipoo kovasti, kutsunkin sitä mestarileipuriksi.

Nemo on vieläkin vähän sellainen "vajakki", mua usein naurattaa sen ilmeet valokuvissa, kun se näyttää käyvän vähän hitaalla :D Tytöt sähisevät sille välillä vieläkin, kai Nemo sitten osaa vanhempien rouvien mielestä olla välillä vähän rasittava :) Nemo on toki painavampikin kuin kumpikaan tytöistä, ja painiotteet voi olla välillä vähän turhan rajuja. Joskus kyllä pelkästään Nemon olemassaolo tuntuu ärsyttävän kuningatar Nikkiä.
Niin, tällä hetkellä Nemo on hieman vajaa 3-vuotias ja painaa 5,3 kg. Kuulemma veljensä Sami on jo 1,5 kiloa painavampi, mutta ei me anneta sen häiritä :) Nemon isä oli tosi lyhytturkkinen ragdolliksi, mutta on ihan kiva ettei Nemon turkki jäänyt yhtä lyhyeksi. Se on puolipitkä ja todella silkkinen. Ainoat takut löytyvät villahousuista. Nemoa on siinä mielessä helppo käsitellä, että usein se alistuu kohtaloonsa vaikkapa kynsien leikkuussa, mutta sen jälkeen se livistää jonnekin mahdollisimman kauas, ei suostu syömään herkkuja, ja tuntuu olevan tosi pitkävihainen. Viimeksi, kun jouduttiin eräänä iltana selvittämään villahousutakkuja, se pysytteli omissa oloissaan jopa koko seuraavan päivän. Ja se pelkää kaikkea kädessä olevaa paperia, koska pyllyn pyyhintä ei oo kivaa -.- Onneksi ihan normiharjauksesta se on jo oppinut pitämään - kunhan ei osu takkua tielle.

Nemo on perheen kesken tosi sosiaalinen, ja se usein makaa mun vieressä sohvalla. Vieraita kohtaan se taas on tosi varautunut ja pelokas. Yksi vieras kerrallaan, niin Nemokin on mukana meiningeissä, mutta heti jos tulee enemmän väkeä, niin Nemoa ei välttämättä näy koko aikana, kun se on vain sängyn alla piilossa. Muutamina kertoina, kun täällä on käynyt hoitaja katsomassa kissoja meidän reissun ajan, niin olen aina pyytänyt käydä sängyn alta katsomassa, että Nemollakin on kaikki ookoo :P Sillä muuten sitä ei kyllä näy.
Se myös säikkyy tosi helposti. Kaikki pienimmätkin rasahdukset tuntuu olevan lähes maailmanlopun luokkaa, ja tietysti olen heittämässä sylissäni olevan laatikon juuri Nemon päälle. Tuo on oikeasti rasittavaakin, kun se pelkää niin kovin, jos kannan sylissäni jotain ja kävelen sitä kohti. Se menee omituiseen paniikkiin, ja lähtee juoksemaan kuin päätön kana, usein vielä mun jalkoja päin -.-




Toistaiseksi Nemo pelkää myös ulkosalla aika kovin, eikä meidän piha muutenkaan ole mikään kivoin mahdollinen ulkoilupaikka. Parvekkeella Nemo kyllä sitten viihtyy ihan talvipakkasillakin, ja se ottaakin siellä usein päikkäreitä. Tytöt antavat tilaa jos Nemon kanssa leikkii, mutta koitan pitää leikitkin aika rauhallisina, sillä Nemo tuntuu hengästyvän aika nopeasti. Vaikka laser- ja höyhenlelut on niitä suosikkeja, niin niiden kanssa leikkihetket joutuu pitää aika lyhyinä. Yksi ikisuosikeista on valeriaanatyyny, josta riittää hupia pidemmäksikin aikaa.

Nemo on kaverustunut ihan hyvin Nikkin ja Nunon kanssa, ja se tuntuu hengailevan kummankin kanssa aika tasavertaisesti. Nunon kanssa ne useammin pesevät ja hoivaavat toisiaan, kun taas Nikki on parempi leikki- ja painikaveri. Tytöt tarvitsevat oman tilansa, ja Nemo on oppinut kunnioittamaan sitä. Uskon kyllä, että Nemo olisi pienestä saakka mielellään ollut tosi läheinen toisen kissan kanssa, mutta valitettavasti kumpikaan tytöistä ei ole sellaista kylkikyljessä nukkuvaa sorttia. Vaikka kyllä mä saan ne välillä kiinni rysänpäältä, heh.

Nemossa kaikkein suloisinta on sen höppänyys, se tekee siitä jotenkin niin viattoman :) Ja lisäksi Nemo on niin kamalan kiltti. Se ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa, ja olen tainnut kieltää sitä vain syömästä kasveja. Ja joskus käskenyt olemaan hiljaa :D
Sellainen on meidän pieni hobittipoika ♥