torstai 1. toukokuuta 2014

syvemmälle arkikuvahaasteeseen

Pari viikkoa edellisestä postauksesta, ehkäpä olisi jo aika tehdä seuraava :) Postailulle ei ole ollut hirveästi tarvetta, oon tainnut keskittyä enemmän noihin arkikuvahaasteisiin, mitä on kiertänyt Instagramissa ja Facebookissa.

Vajaa viikko sitten Nikki ja Nuno täyttivät 6 vuotta. Tälläkin kertaa kiedoin neidit pinkkeihin rusetteihin koko päiväksi, saivat ruuaksi seitä ja vähän namusia. Mitään erikoisempia lahjoja tuntuu olevan ihan turha hankkia, kun leluja on jo valmiiksi muidenkin tarpeiksi, ja petejäkin on jo.
Kissat on muutenkin olleet viime aikoina aika tyytyväisen oloisia kun ovat saaneet olla parvekkeella, ja siellä on ollut lämpöistä :)


"Namuja tänne!"








Töissä ei ollut mitään ihan hirveitä pääsiäishulinoita, ja sainkin sitten pari vapaapäivää. Pääsiäismaanantain olin yksin töissä, ja seuraavana päivänä alkoikin heti kouluviikko graafisuudella. Heti perään näin ennen vappua oli toinenkin kouluviikko, mikä piti sisällään sidonnan kertausta, jolloin sai kerrata niitä sidontatöitä mitä itse halusi. Itse tein vain suru- ja morsiussidontaa. Reilun viikon päästä onkin jo harjoitusnäyttö, mikä tulee kyllä mielestäni vähän turhan tiukalla aikataululla, kun tehtävä annettiin vasta tällä viikolla...







Tässä valon lisääntyessä oon ollut ärsyttävän apea ja saamaton. Välillä jotkut asiat innostaa, välillä mikään ei kiinnosta vähissäkään määrin. Oon ollut hirveän väsynyt, mistä kieli mm. se, että eräänä aamuna Nikki rikkoi yhden mun kukkaruukun säpäleiksi lattialle, ja ensimmäinen reaktio heti huutamisen jälkeen oli lohduton itku. Tuntuu, että tarvitsisi lomaa elämästä ja kaikesta ajattelusta :P Oon käynyt pari kertaa lenkillä, ja vihdoinkin ekaa kertaa tänä vuonna BodyJamissa. Leivoin porkkanasämpylöitä ja pidin musikaali-illan töllön ääressä. Ostin parvekkeelle uudet orvokit nuupahtaneiden tilalle, ja samalla ostin mehitähtiä ja maksaruohoja ja tein niistä istutuksen. Istutin myös uudelleen jäljellä olleet ruiskaunokin taimet vähän suurempiin ruukkuihin. On ollut siis ihan mukaviakin juttuja, mutta silti. Blah.

Niin ja päätettiin lähteä tuossa kuun puolivälissä Hyvinkäälle Steelfestiin yhdeksi päiväksi. Siellä on sopivasti samana päivänä Mustan Kuun Lapset ja Primordial, eli lähdetään Maken ja Hennan kanssa kolmistaan. Minä lupauduin kuskiksi, että päästään vielä yöllä takasin Saloon :P Kiva mennä vihdoinkin jollekin uudellekin festarille.
Ja Saloon avataan viikon päästä uusi baari, missä myös livemusaa soitetaan. Toivottavasti sinne tulee paljon hyviä bändejä, niin tää meikäläisen keikkailukin saattaisi tästä kuopasta vielä nousta.





Sain sen oikeankin MLP-paitani :P


Otin tässä myös osaa Optimal Performancen Taikinasta teräkseksi -nimiseen 3 viikon ilmaisvalmennukseen, mikä on tuntunut sen verran hyvältä, että meinaan ostaa tämän jälkeen vielä 6 viikon lisävalmennuksen. Treeniohjeet tuntuivat (ajatuksen tasolla) jo tämän kolmen viikon ajalta ihan hyviltä, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Kertaakaan. Tilasin tässä samalla Kaisa Jaakkolan samannimisen kirjan, sekä Hormonidieetti-kirjan. Nämä tulivat mulle toissapäivänä, ja jälkimmäistä olen jo mielenkiinnolla lueskellut. Aion todellakin ottaa kirjan vinkeistä vaarin, ja aloittaa taas ihan väkisin tuon aktiivisen saliharjoittelun, ja kuvausten perusteella meikäläisen kropan hormonitoiminnassa on rutkasti asioita pielessä, joten niitä pyrin nyt ihan tosissani tasapainottamaan. On sen verran kivinen ollut tämä mun laihdutuksen ja elämäntapamuutosten tie, että pakko kokeilla nyt ihan uusia lähestymistapoja ja paneutumista eri asioihin. Tämä tuntuu järkevältä. Laihdutusmotivaatio on jo kauan ollut pyöreä nolla tiukkojen erikoisruokavalioiden suhteen, joten ehkäpä tämä palauttaisi motivaatiota.



Juu, heti vapun jälkeen :) Vappuaatto meni meillä rauhallisesti kotona, molemmat mentiin aikaisin nukkumaan. Yhteentoista asti jaksoin valvoa, mutta täysi koulupäivä ja aikainen herätys teki tehtävänsä, ilmeisesti Makellakin, koska se oli nukahtanut jo ennen mua :P Mutta nyt oli kerrankin mahdollisuus valmistaa ihan kunnollinen vappupäivän brunssi tässä kotosalla. Jos olisi ollut parempi keli, niin sitä olisi ihan mielellään vienyt brunssin kotoa piknikille, sillä tuossa torilla esiintyi tänään Paleface, mitä olis ollut ihan kiva käydä katsomassa. Nyt sateessa ei kyllä jaksanut edes miettiä sinne pönöttämään lähtemistä.
Brunssi oli valmistettu vain meille kahdelle, joten mitään suureellista ei ollut järkeä lähteä tekemään. Tarjolla oli pekoni-halloumi-rypäle-salaattia, hedelmiä, kinkkupiirakkaa, croissantteja, tippaleipiä ja munkkeja, sekä skumppaa, simaa ja kahvia. Tällaisia voisi harrastaa joskus vähän useamminkin, joskin voisi noita hiilaripommeja karsia aika runsaalla kädellä :)



Tänään meinaan vielä värjätä tukkani takaisin kirkkaanpunaiseksi, oon jo todella kyllästynyt tähän nykyiseen kuontaloon. Näytän kaikinpuolin valjulta, ja peilikuva saa mielen entistä apeammaksi. Ehkä pirteempi väri ees auttais? :P

Btw. niitä varsinaisia arkikuvahaasteen kuvia pääset katsomaan mun Instagram-profiilista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti