maanantai 2. tammikuuta 2017

joulu 2o16 ja uusivuosi

Ohhoh, niin se joulukuu vaan sujahti ilman sen enempiä postauksia. Kirjoitusinspiraatio on nollassa. Lainaan tähänkin nyt vaan instakuvia, koska en millään jaksa käydä noita kaikkia läpi enää koneella, muuten tääkään postaus ei ikinä näe päivänvaloa :P

Joulukuussa oli Parasta ennen -ysäripikkujoulut Salossa. Henna feidasi koko homman, mutta onneksi Sanna oli edelleen loppuraskaudesta huolimatta lähdössä mun mukaan. Viime hetkillä mukaan tuli myös Tötterö, ja oli siellä sitten myös paljon muitakin tuttuja. Ilta ei alkanut kauheen hyvin kun Salohallin pihassa tajusin ettei mulla oo lippua mukana, ja avaimetkin jäi kotiin :D Make tietysti oli Lahdessa keikalla, mulla ei ollut ovipäivystyksen puhelinnumeroakaan eikä sitä ilmotustaululta nähnyt meijän rapun ulkopuolelta :P Onneksi pääsin yhden jätkän vanavedessä rappukäytävään, että sain soitettua päivystykseen. No, kunhan sain lipun ja avaimet käteeni, niin päästiin lähtee uudelleen.

Pinkkiä, farkkua ja kreppiä :D



Sitten jäin vielä Katin ja Johannan kanssa suustani kiinni ulos, ja Ressulta ja Jussilta nähtiin ehkä puoli keikkaa. Se vähän harmitti, koska se päätyikin olemaan illan paras keikka. Basic Element ei jaksanut kiinnostaa lainkaan, mutta tupakalla kun kävin (ja tietty jäin taas jonkun kans suustani kiinni), niin johan oli Sannat ja Tötteröt hävinneet, ja koko loppuilta menikin niissä merkeissä, että jos kävin tupakalla, niin piti varautua etsimään uusi kaveri :D
Movetron oli pettymys, suurin osa soitetuista biiseistä oli uusia remixejä eikä niitä vanhoja kunnon versioita. Jollain Movetronin peruskeikalla se vois vielä olla ihan jees, mutta ysäribileissä täytyis kyllä soittaa ne aidot ja alkuperäiset, ja jättää vaikka kokonaan uudet biisit pois setistä.



Mr. Presidentin naislaulaja ei oikeen pärjännyt, oon tottunut kuulemaan niiltä vahvaa naislaulantaa, sitä se ei ollut. Propsit kuitenkin siitä ettei vetänyt playbackina kuten Basic Elementin muikkeli. Mutta se äijä, Lazy Dee oli aivan ihanan symppis :) Hieman hämmensi, että ne veti Coco Jamboon kahteen kertaan, ja lisäksi muiden biisejä (esim. Outhere Brothersin Boom Boom Boom). Mä tykkään paljon niiden We See the Same Sun -levystä, ja tuntui vaan niin väärältä kun jäi niin monta hyvää biisiä uupumaan.
No sitten DJ Sash ei jaksanut kiinnostaa enää, ja peruneen Haddawayn tilalle oli laitettu vaan Matti Airaksinen dj-keikalle. Oli jalat jo poikki ja humala melkoinen, totesin että jospa sitä sitten grillin kautta kotia vaan. Sanna jaksoi kuulemma loppuun saakka masunsa kanssa :D

Sitten kävin katsomassa Katjan kanssa Raskasta Joulua Logomossa. Bussivuoroja on vähennetty Turusta Saloon, ja viimeinen järkevä bussi lähti sellaseen aikaan, että jouduttiin keikalta lähtemään noin puoli tuntia etuajassa. Se ketutti, mutta muuten keikka oli perushyvä RJ-keikka, joskin Floor Jansen oli ihana piristys laulaessaan ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi :) Ville Tuomi oli jälleen mun ehdoton lemppari. Muita solisteja oli Kimmo Blom, Pasi Rantanen ja Marco Hietala.









Seuraavana päivänä äiti ja Reiska kävi Maken synttärikahveilla, ja illalla sitten oli Havenin pikkujoulut tuossa naapuribaarissa, esiintymässä Mandatory ja Therapist. Pelkkiä tuttuja tupa täynnä ja hyvä meininki :)



Joulu vietettiin kahdestaan kotona, ei ollut yhtään joulufiilis ja meni muutenkin pilalle koko joulu. Totesin että ens vuonna vois varmaan lähteä viettää joulua jonnekin muualle. Ruokia oli ostettu liikaa taas, vaikka vähennettiinkin viime vuodesta. Sopivasti tulin vielä kipeeksi, pyhinä en sitten jaksanutkaan tehdä oikeen mitään. Kotimaisia leffoja katoin yllinkyllin.




Välipäivinä käytiin pikaisesti Lohjalla sukuloimassa sekä eläinsuojeluyhdistyksen asioilla.
Hanne, Ville ja Teemu tuli meille viettämään lopulta uuttavuotta, ja Hennakin kävi töiden jälkeen. Oli kiva viettää vuodenvaihde pienellä porukalla, muttei kuitenkaan kahdestaan, joskin baarin ois saanut jättää kokonaan väliin. Jäi tinatkin valamatta ja ennustukset ennustamatta :P



Joulun jälkeen alotin uuden harrastuksen, sukututkimuksen. Paikoitellen oon päässyt jo aika pitkällekin pelkästään niiden sukupuiden avulla, mitä tuolla MyHeritagessa on valmiiksi muiden laittamana, mutta paikoitellen oon edelleen jumissa mun isoisovanhemmissa. Seuraavaksi on suunnitelmissa ottaa jokunen vapaapäivä ja käydä vaarin ja isotädin luona utelemassa kaikenlaista :) Tuo on kyllä ihan älyttömän mielenkiintoista ja koukuttavaa. Mulla on vuorokausirytmikin mennyt ihan ketuilleen, kun aamun pikkutunneille saakka tulee käytyä jos jonkinlaista asiakirjaa läpi netissä. Silmät ristissä tihrustat vanhalla kaunolla ja vanhaksi ruotsiksi kirjoitettuja luetteloja syntyneistä, kuolleista ja vihityistä... Mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mitä mahtais löytyä jo valmiiksi :) Mun puussa on tällä hetkellä, nyt viikon jälkeen vajaa 300 ihmistä.

Täytyy vissiin vielä parit vuosikatsaukset kirjotella, mutta... toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2017! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti